Job shadowing Saksa

Job shadowing Mettlach Saksa 20.5. - 23.5.2025

Koulumme ensimmäinen job shadowing -liikkuvuusjakso toteutui Saksassa. Kielten opettaja Anu Kurki ja matemattisten aineiden opettaja Eija Parviainen saivat mahdollisuuden vierailla Gemeinsaftsschule an der Saarschleifessa Mettlachissa. Koulussa toimii luokat 5-10 ja oppilasmäärä on noin 650. Kyseinen kohde valikoitui aiemmin solmittujen kansainvälisten kontaktien myötä.

Tiistai 20.5.

Tiistaiaamuna meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi kouluun. Meitä oli vastassa koulun johtaja herra Dillschneider, joka kierrätti meitä ympäri koulurakennusta. Kävimme pitkän ja mielenkiintoisen keskustelun koulun johtajan kanssa liittyen saksalaiseen ja suomalaiseen kouluun ja koulujärjestelmään. Pääsimme seuraamaan musiikin ja yhteiskuntaopin tunteja. Saimme uutta tietoa mm. Saksan vaaleista ja puoluejärjestelmästä. Jokaisella oppilaalla on käytössä oma iPad, jota myös hyödynnettiin oppitunneilla. Kaikesta huokui, että koulun henkilökunta ja oppilaat ovat tottuneet kansainvälisiin vieraisiin. Meitä kohtaan osoitettiin suurta kiinnostusta.






Iltapäivällä meidät vietiin läheiseen Trierin kaupunkiin, joka sijaitsee Mosel-joen varrella ja on yksi vanhimmista Saksan kaupungeista, mahdollisesti jopa vanhin. Viehättävä vanhakaupunki kauniine rakennuksineen ja Rooman aikakauden raunioineen oli elämys.



Keskiviikko 21.5.

Aloitimme päivän seuraamalla kuudesluokkalaisten käsityön tunteja, tekstiilityötä ja metalli-/puutöitä. Ryhmäkoot olivat jopa yllättävän pienet. Oppilaat jaksoivat tehdä todella sinnikkäästi töitä ja opettajalla oli aikaa neuvoa jokaista oppilasta. Seuraavaksi menimme tarkkailemaan matematiikan opettajan pitämää suullista geometrian koetta. Viimeisillä tunneilla oli 10-luokan kemiaa ja mekin pääsimme tekemään etanolin osoituskokeen. 



Alkuillasta meidät vietiin läheiselle luomumaatilalle. Kiertelimme siellä vapaasti eläinten aitausten luona ja näimme mm. lehmiä, sikoja ja aaseja. Lisäksi nautimme tilan kahvilan tuotteita.


Päivän lopuksi ajoimme näköalapaikalle, josta aukeni hieno näkymä kaupungin ylle.


Torstai 22.5.

Torstaiaamun aloitimme seuraamalla tietotekniikan tuntia, jossa oppilaat tekivät esitelmiä PowerPointilla. Kävimme tunnin aikana myös antoisan keskustelun saksalaisen opettajan kanssa digitalisaatiosta. Vertailimme erityisesti matematiikan opiskelua Suomessa ja Saksassa sekä oppikirjan ja sähköisen materiaalin hyötyjä ja haittoja. Yksi ryhmän oppilas esitteli meille omasta iPadistaan sähköisiä materiaaleja ja kertoi omia kokemuksiaan digitalisaation hyödyntämisestä koulussa. 


Tämän jälkeen rehtoi vei meidät läheiseen nähtävyyteen Baumwipfelpfad. Kävelimme ihanassa luonnon rauhassa korkealle näköalapaikkaan, josta avautui upea näkymä Saarlandiin. 



Iltapäivällä pääsimme ihailemaan samaa Saarlandin maisemaa alhaalta käsin jokilaivaristeilyllä. Päivä ja iltakin sujuivat siis oikein mukavasti ystävällisessä ja vieraanvaraisessa saksalaisopettajien seurassa. 



Perjantai 23.5.

Viimeisenä päivänä menimme yhdessä koulun Erasmus-koordinaattorin ja apulaisrehtorin kanssa Metzin kaupunkiin Ranskan puolelle. Kaupungilla on pitkä historia ja päivä kuluikin mukavasti kulttuuriin tutustuen, kaupungin vanhoja kujia kävellen ja erilaista arkkitehtuuria ihaillen. 




Kaupungin kapeilla kaduilla liikkui myös kätevän kokoinen ja ympäristöystävällinen sähköbussi.


Ja tietysti, koska Ranskassa olimme, piti kahvilassa nauttia café au lait croissantin kera.


Kiinnitimme matkallamme huomiota erilaisiin ympäristöasioihin. Esimerkiksi Luxemburgin lentokentällä latasimme puhelimiamme liike-energian avulla.


Saksa on maailman suurimpia tuulivoiman tuottajia. Tuulimyllyjä näkyikin runsaasti joka puolella Saarlandia.


Pienen matkan päässä Ranskan puolella taas näkyi ydinvoimaloita energian tuotannon lähteenä.