Barcelona
A Satisfying School Experience: Strategies and Skills for Teachers

A Satisfying School Experience: Strategies and Skills for Teachers (Barcelona 24.3. - 29.3.2025)
Osallistujat: Suvi Sarlo, Balbina Käki ja Tiina Rötkö
Kurssimme alkoi maanantaina 24.3.2025 Espanjan Barcelonassa. Ensimmäisenä kurssipäivänä tutustuimme muihin kurssilaisiin. Meidän suomalaisten lisäksi kurssilaisia oli Kroatiasta, Sloveniasta, Kyprokselta, Saksasta, Italiasta ja Martiniquen saarelta. Esittelimme itsemme ja omat koulumme, ja kouluesittelyt saivatkin aikaan paljon keskustelua ryhmäläisten kesken koulujen erilaisista käytänteistä. Esittelyjen jälkeen tutustuimme kurssin sisältöön ja opettaja kertoi meille Barcelonan kulttuurista ja nähtävyyksistä.



Tiistaina aiheena oli rauhoittuminen ja omien vahvuuksien löytäminen. Teimme aiheeseen liittyviä harjoituksia ja kävimme tutustumassa Barcelonan yliopistoon ja sen puutarhaan, jossa harjoittelimme mm. tietoista läsnäoloa.

Keskiviikkona oppituntien aiheena oli työssä jaksaminen, burn outin tunnistaminen ja keinoja palautumiseen. Lisäksi harjoittelimme tunteiden tunnistamista ja opimme kuinka ne vaikuttavat työyhteisöön tai oppilaan työskentelyyn. Kävimme opettajan johdolla kansallismuseon taidenäyttelyssä, jossa tulkitsimme taulujen tunnelmia ja tunteita.

Torstaina oli vuorossa työhyvinvointi sosiaalisesta näkökulmasta. Opimme paljon vuorovaikutuksesta ja kuinka se vaikuttaa työyhteisön toimintaan. Saimme myös hyvää keskustelua kurssilaisten omista kokemuksista hankaliin vuorovaikutustilanteisiin liittyen. Harjoittelimme draaman keinoin erilaisia vuorovaikutustilanteita, ja kuinka niissä voi toimia. Koimme kyseiset oppitunnit erittäin hyviksi, ja saimme paljon vinkkejä, kuinka vuorovaikutusta voi parantaa sekä oppilaiden, huoltajien että kollegoiden kanssa.
Perjantaina oppitunnin aiheena oli flow; mikä se on, kuinka siihen voi päästä ja millaisia vaikutuksia sillä on työssä ja vapaa-ajalla. Loppupäivästä olikin jo vuorossa kurssin päätös ja todistusten jako.

Lauantaina oli vielä kulttuuripäivä, ja kävimme vierailulla Antoni Gaudin suunnittelemassa Güellin puistossa, joka yhdisti upeasti luontoa ja Gaudin arkkitehtuurisia taidonnäytteitä.
Viikko meni nopeasti ja saimme hyviä oppeja ja vinkkejä, jotka varmasti tulevat käyttöön.
