7.5.3. Opetukseen osallistumisen edellyttämät palvelut ja apuvälineet

7.5.3. Opetukseen osallistumisen edellyttämät palvelut ja apuvälineet

Kouvolan kaupungissa oppilaiden tarvitsema avustajapalvelu toteutetaan koulunkäynninohjaajien ja lasten erityisohjaajien työpanoksen avulla.

Kouluille myönnetään vuosittain ohjaajaresurssi, joka perustuu tarvearviointiin. Koulutasolla ohjaajien työpanos jaetaan tukea tarvitsevien oppilaiden ja ryhmien kesken. Ohjaajien työpanosta käytetään avustajapalvelun lisäksi erilaisiin joustaviin tukimuotoihin kuten läksykerhojen ohjaamiseen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamiseen.

Varhaiskasvatusyksikköön voidaan myöntää oppilaiden erityisohjaaja tarvearviointiin perustuen. Erityisohjaajaresurssi kohdennetaan pääsääntöisesti yksikkö- ja ryhmäkohtaiseksi, mutta voi myös kohdentua yhden oppilaan tarpeisiin silloin, kun lapsen hoidollisuus on erityisen vaativa. Yksikön johtaja päättää lisäresurssin jakautumisesta omassa yksikössään yhteistyössä varhaiskasvatuksen erityisopettajan sekä pedagogiikasta vastaavien lastentarhanopettajien kanssa.

Tulkitsemispalvelu toteutetaan suurimmaksi osaksi vaihtoehtoisiin kommunikaatio-menetelmiin perehtyneiden ohjaajien avulla. Lisäksi käytetään yksittäistapauksissa ostopalveluna hankittavaa tulkkausta.

Opettajalla ja ohjaajalla on opetuksen järjestämisessä omat tehtävät ja vastuut ja ne tulee selkeyttää vuosittain ryhmä- ja oppilaskohtaisesti. Suunnittelu tulee tehdä yhteistyössä.

Apuvälineet myönnetään oppilaalle henkilökohtaisina perustuen pedagogiseen arvioon tai selvitykseen. Henkilöstön tulee osata apuvälineiden käyttö ja heidän tulee olla valmiita opastamaan myös huoltajia niiden käytössä. Osaamisen varmistamiseen haetaan koulutusta, konsultaatiota ja ohjausta. Tukea saavalle oppilaalle mahdollisista yksilökohtaisista ulkopuolisista palveluista ja erityisistä apuvälineistä tehdään hallintopäätös.

Opetusta suunnitellaan ja toteutetaan monialaisena asiakaslähtöisenä verkostotyönä. Muiden alojen asiantuntijat voivat toimia kouluyhteisössä antamassa oppilaalle hänen tarvitsemiaan palveluita.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä