Sarkolan koulun pitkäaikainen rehtori, opetusneuvos Heikki Ojanen, on koonnut Sarkolan koulun historiaa 40 ensimmäisen kouluvuoden ajalta.

Kouvolan kauppalan väkiluku kaksinkertaistui 10 vuodessa vuoteen 1955 mennessä 16500 asukkaaseen. Tänä aikana omakotirakentamisen painopiste oli III kaupunginosassa radan alapuolella. Mm. vuonna 1945 aloitettu Karjalaiskylä oli rakennettu ja ”tuotti” paljon koululaisia – alueen oma koulu puuttui.

Sarkolan koulurakentamiselle välttämätön valmistelutyö ja päätöksenteko eteni varsin ripeästi. Kauppalanvaltuusto hyväksyi 22.10.1956 arkkitehtien Eero Kajavan ja Reijo Lehtovaaran laatimat koulupiirustukset sekä 74.5000.00 mk:n kustannusarvion. Kauppalahallitus ehdotti koululle nimeksi Sarkolan kansakoulu. Valtuuston äänestyksessä se säilyi ja niukasti nimiehdotus Sarkala hävisi –siis pienestä a:sta ja o:sta äänestettiin. Myöskin karjalaisperäinen Sarkoila oli käväissyt mielessä.

Kouvolan Rakentajat Oy toimi pääurakoitsijana 8500 m­suuruisessa koulurakentamisessa. Koulu oli Kouvolan ensimmäinen julkinen rakennus eteläisessä asuintaajamassa. Koulutyö Kouvolan kauppalan kolmannessa kansakoulussa käynnistyi 1.8.1957.

Huomattavasti pienemmälle oppilasmäärälle alun perin suunniteltuun kouluun tuli 474 oppilasta ja niistä muodostui 13 luokkaa – 36 oppilasta keskimäärin. Ensimmäinen opettajakaarti oli nimeltä mainiten: Eero Elo johtajaopettajana, Bertta Hyvönen, Tellervo Immonen, Lempi Koskelainen, Anja Lehtola, Maija Mertjärvi, Mirjam Naukkarinen, Sinikka ja Heikki Ojanen, Salme Palosara, Sylvi Puustinen, Marja-Liisa Tuomi ja Antero Viherkenttä. Ensimmäinen talonmies-vahtimestari oli Kalle Rajamäki ja vaimonsa Kaisa jakoi jakelukeittiössä ruuan luokkiin vietäväksi. Siivoojina aloittivat Hanna Antikainen, Lyyli Koistinen sekä Sisko Tammisalo.

Koulun vihkiäisjuhlat pidettiin 1.12.1957. Juhla-asuiseen, katajaköynnöksillä koristettuun juhlasaliin oli saapunut lähes 200 kutsuvierasta. Heistä mainittakoon lääninneuvos Eero Kurkiola, kouluneuvos Osmo Laine, kauppalanjohtaja Erkki Tuuli, valtuuston puheenjohtaja Lasse Salovaara ja koulun suunnitelleet jo em. arkkitehdit. Osmo Laine piti juhlapuheen ja rovasti Sem Wahl vihki koulun tarkoitukseensa.

Uudessa Suomessa valtakunnallisessa päivälehdessä – oli uutisointi kuvineen tapahtumasta. Siinä mainittiin mm.: koulurakennus on eräs maamme nykyaikaisempia kansakouluja. Siinä on kahden kerroksen korkuinen, valokatolla varustettu halli. 200 oppilaalle rakennettu koulu on ensimmäisenä lukukautena saanut sijoittaa 12 luokka-huoneeseensa lähes 500 oppilasta. Niinpä – ahdasta oli alusta alkaen. Erikoisluokat-tyttöjen käsityöluokka, luonnontiedonluokka –otettiin normaaliin luokkakäyttöön alusta alkaen.

Opettajat sekä luokkien järjestäjät vuorollaan noutivat emaliämpäreillä ruuan jakelukeittiöstä luokkiin. Ruokarukous edelsi aina alumiinikupista lusikoitua hyvää kouluruokaa. Se oli tavallisesti keittoja, puuroja tai vellejä sekä näkkileipää ja maitoa tietenkin. Ruokavälitunnin jälkeen järjestäjille riitti askaretta astioitten ja ruokailuvälineiden poiskantamisessa. Ruokailua seuraavalla oppitunnilla luokissa tuntui usein nenään rukiin rapea tuoksu. Koulun työviikko oli 6-päiväinen, -5 päiväiseen siirryttiin 23.8.1971. Kerran kuukaudessa oli ns. kuukausiloma, joko maanantaina tai lauantaina.

Lukuvuodessa oli 200 työpäivää. Koulun vihkiäisiä seuranneena syksynä oli 8.11.1958 koulussa jälleen merkittävä tapahtuma. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen kävivät Pohjois-Kymenlaakson vieraillullaan Kouvolassa ja uudessa Sarkolan koulussa. Koulun kuoro toivotteli vieraat tervetulleiksi laulamalla ”Kalevalalaisen vieraan tervehdyksen.” Kuoroa johti ja säesti Maija Mertjärvi. Presidentti antoi esityksestä korkean arvosanan sanomalla: ”Tehän lauloitte oikein tosissanne.” Kuudennen luokan oppilas, Hely Nuuttila – minun oppilaani muuten – ojensi rouva Kekkoselle ristipistoin ommellun sohvatyynyn, jossa esiintyvät Kymenlaakson värit, valkea ja musta ja joka oli valmistettu valkealalaisen mallin mukaan. Niinikään kansallispukuisen Ulla Terävä ja Marita Hänninen ojensivat kukkia rouva Kekkoselle. Tyyny päätyi presidentin linnaan, siellä se vilahteli sohvalla TV:ssä vielä vuosia valtiovierailujen yhteydessä.

Presidentti kävi muutamissa luokissa ja välittömään tapaansa Hän valloitti oppilaat kysellen ja keskustellen heidän kanssaan. ”Mikäs sinusta isona tulee?” Hän kysyi II B:n Vesa Hentulta. ”Junamies.” ”Se on oikea kouvolalainen vastaus,” myhäili päämies. ”Entäs sinusta?” ”Veturinkuljettaja” ”Se onkin parhaiten eteenpäin vieviä ammatteja,” totesi Kekkonen.

Kansakoulusta 6. luokan jälkeen n. puolet jatkoi koulunkäyntiään kansalaiskoulussa ja toinen puoli pyrki 4. ja 5.:nneltä oppikouluun – lyseoihin – tyttö- ja poika-. Kilpailu oli kovaa ja oikeastaan eri kansakoulutkin kisasivat paremmuudesta. Jopa lisäopetusta annettiin ja näin muutamat opettajat hankkivat lisäpalkkaa. Peruskouluun siirtyminen vuonna –75 Kouvolassa muutti kansakoulun 6-vuotiseksi – koko ikäluokan kouluksi.

Koulun opetusvälineet olivat nyt muistellen tosi vaatimattomia. Niistä oli suorastaan oikein koulun vuosikertomukseen painettuna mm. maininta: Koulun rainaheitin sijaitsee luonnontietoluokassa. Ja edelleen: rainaheittimiä – mustavalkokuvia heijastavia – saatiin kuluneena vuonna lisää. Kaukana oltiin vielä ATK:sta.

Kouluradiota kuunneltiin luokissa keskusradion välityksellä tosi paljon. Maantiedon opetusta tukivat paikan päällä tehdyt haastattelut ja reportaasit. Ollin oppivuodet ja Tottisalmen perillinen tulivat radion välityksellä pitkinä sarjoina kuunneltuina oppilaille tutuiksi. Urheiluselostukset olivat luonnollisesti varsinkin poikien mieliohjelmia –kuultunakin.

Nuorella kaupungilla – ei silloinkaan ollut rahaa. Sarkolassa lähdettiin isoilla kirjaimilla mainiten omatoimisuuden tielle. Keväästä toiseen 60-luvun alusta lähtien järjestettiin jätepaperinkeräyksiä 80-luvun alkupuolelle saakka. Kodit innostutettiin talkoisiin ja tulosta tuli. Yhteensä punnituslipukkeiden mukaan paperia koottiin lähes 150 tonnia. Siitä maksettiin silloin vielä melko hyvin. Rahoilla hankittiin 4-5 TV-vastaanotinta, spriimonistuskone ja videokamera. Varsinainen ylpeydenaiheemme oli 16 mm Bell/Howell-merkkinen äänielokuvakone talkoohankintana.

Omatoimisuutta vahvistettiin kevään –79 pullokeräyksellä. Todennäköisesti sarkolalaisisien panos oli silloin erittäin vahva, kun koulun ulkokatokseen kasaantui sellainen saalis, että Alkon paikallinen korivarasto miltei tyhjeni.

Ehkäpä kaikkein erikoisinta varainhankintaa edusti –muistaakseni rouva Pakkasen aloitteesta marjatalkoot –80 luvun alussa. Mustikat toimitetti8n keskuskeittiön pakastimeen ja vitamiinipommit palautettiin puuropäivinä oppilasten suuhun. Samaa materiaalista aloitteellisuutta edustaa ”toisenlaiset lakkiaiset” –tapahtuma keväällä –91. Samanaikaisesti 320 oppilasta asetti päähänsä polkupyöräkypärän – näky ainutlaatuisuudessaan oli ihan vaikuttava. Kypärien rahoitus tuli osittain koulun talkookassasta sekä osittain urheiluliikkeeltä, ja vähän oli kotienkin osuutta.

Virkistäviä – sekä oppilaiden että opettajien luovuutta lisääviä – keitaita olivat kuudesluokkalaisten ns. kevätretket. Myöhemmin myös alemmat luokat retkeilivät etupäässä Pohjois-Kymenlaaksossa kotiseututuntemuksen lisäämisen merkeissä.

Kuudesluokkalaisten kanssa mentiin Helsinkiin tavoitteena Korkeasaari – Suomenlinna - Kansallismuseo tai Mannerheim-museo. Turun matkat olivat ainakin opettajille tosi rankkoja junanvaihtoineen Riihimäellä ja Toijalassa. Usean kerran yöpymispaikkana Turussa oli Kerttulan koulun juhlasalin lattialle levitetyt solukumipatjat. Ihmettelen, miten uskalsin niillä reissuilla ottaa vastuun jopa 40 oppilaan luokasta. Mutta olihan aisaparina toinen opettaja, Antero Viherkenttä tai Erkki Pellinen, luokkineen.

Turku luokkaretkikohteena oli ja on pitkän historiansa ansiosta omaa luokkaansa. Kyllähän näillä matkoilla sattui monia kommelluksia, mutta retkien anti jäi selkeästi positiivisten etumerkkien puolelle.

Monet luokat aloittivat viikon kestäneitä leirikoulumatkoja–80 luvun loppupuolelta Inarin Luttoon, Vuokattiin, Rukalle ja Nilsiään mm. Kaukaisin luokka- ja opintomatka ulottui Lontooseen ja Englannin länsirannikolle Hastingsiin. The boss – pomo oli englanninopettajamme Solveig Siiropää. Taustajoukoissa oli mm. silloinen kouluavustajamme ja nykyisin mainos-TV:n urheilutoimittaja Mika Saukkonen.

Tämä toiminta edusti luokkaretkitoiminnan vaativinta ja jalostuneinta lajia. Varainhankinta myyjäisineen yms. oli tekemisen tasolla kodin ja koulun yhteistyötä parhaimmillaan. Lasten vanhempia oli aina huoltojoukoissa mukana. Kouvolan seurakunta nimikkokoulutyön nimissä oli monta kertaa taustatukijana. Erikoisesti poikatyönohjaaja Pekka Laamanen vaativien Lutto-matkojen asiantuntija, henki ja sielu.

Koulumme opettaja ja samalla innostunut ja taitava musiikkipedagogi Jouko Törmälä käynnisti ensimmäisenä musiikkiluokkatoiminnan kokeiluluonteisesti.

Tähän musiikkiopintonsa tehostetusti aloittaneeseen 3. luokkaan valittiin vain Sarkolan oppilaita. Hänen työtään jatkoi opettaja ja puhallinorkesterimies Taisto Virtanen. Kapellimestari Olavi Leimu valmensi jousisoittajia. Musiikkiluokkapioneerisoittajat siirtyivät varsinaiseen musiikkiluokkatyöhön Mansikka-aholle. Koulumme musiikkikasvatukselle onneksi heidän työtään saatiin jatkamaan Kuusankosken Pilkanmaalta opettaja ja viulisti Simo Aalto. Hänen tuloksellinen kerhotyönsä ansiosta kouluorkesteri – soitto soi varsin laajamittaisena Sarkolassa monia vuosia.

Vuosien saatossa varsinaisen koulutyön piristeeksi muodostui vuodesta toiseen jatkuneita tapoja ja perinteitä. Siitä pidettiin huolta, että 1-2 luokkien oppilaiden vanhemmat kutsuttiin kuusijuhliin illalla, kun se muuna aikana olisi työn vuoksi ollut hankalaa. Joulujuhlien ohjelmaan kuului kymmenen vuoden ajan –80 luvulla –90 luvun alussa Tiernapojat - kerran talon opettajatkin esiintyivät ja hyvin. YK:n lastenavun kartuttamiseksi tiernapojat pyysivät lanttia ja saivat kokoon yhteensä runsaat 10.000,-.

Hiihtoloman aikainen oppilaan ja jommankumman vanhemman todistettu, yhteinen Mielakan ”kiekankierto” tuki perheen yhdessäoloa. Itsenäisyysjuhlissa Kouvolan kadettipiirin sotilaspukuiset upseerit olivat juhlapuhujina. Silloin vielä evl – nyt ev.evp. Hannu Paronen oli tässä tehtävässä monta kertaa.

Kun melkein sarkojen keskellä aherrettiin, ei köyrivalkean polttoa myöskään unohdettu. Naamat noessa juostiin koulun ympäri ja kokkohiilloksella kypsytettiin perunoita.

Tietysti kovasti urheiltiin, kilpailtiin ja erinomaisesti menestyttiin. Kaupungin suuren ja parin vuosikymmenen ajan suurimman 1-6 luokat käsittäneen koulun etuna olivat suuret oppilasmäärät, mistä edustajat saattoi kisoihin valita. Sarkolan palkintovitriinejä kannattaa käydä ihailemassa.

Radan eteläpuolella rakennettiin 60-luvulla ja varsinkin 70-luvulla vallan vimmatusti. ”Ruukkujen tasanko” – Riihitie, Vainiontie, Kynnöstie, Laihotie mm. sekä Rekola ja Törösti olivat tärkeimmät alueen laajentumissuunnat. Koulumme oppilasmäärät kasvoivat lähelle 500. Kouvolankylän koulu, Valkealasta tehdyn alueliitoksen johdosta yhdistettiin hallinnollisesti 1.1.1966 Sarkolaan oppilaineen ja opettajineen.

Niukkas – budjetin aikaisten rakentamismääräysten mukaisten– valtionvarainministerinä v. 1953 Niukkanen – rakennettu Sarkola sai tarpeellisen laajennusosan syyslukukauden alkuun 1972. Urakoitsijana toimi Juhani Pousi – rakentajan ensimmäinen työ Kouvolassa. Työn tuloksena valmistui 500 m² uutta tilaa: ruokasali – antoi mahdollisuuden pulpettiruokailusta siirtymiseen – kirjasto sekä luokkahuoneita.

Koulumme työnimi muuttui peruskoulujärjestelmään siirtymisen johdosta 1.8.1975 Sarkolan ala-asteeksi ja samalla koko ikäluokan 1-6 luokkien kouluksi. Merja Lyytikäinen aloitti silloin kanslistina siirtymävaiheessa ja on tehtävässä edelleenkin.

Kankaron koulun valmistumisesta v- 77 huolimatta oppilasmäärät nousivat ja luokkien lukumäärä kohosi 21:een – Kouvolankylä mukana. Rauhanyhdistykseltä, Tanhuantien varrelta vuokrattiin lisätilaa.”Temppeli” tuli tutuksi monelle 5.- ja 6.-luokkalaiselle. Toimivan koulun työjärjestyksen laatiminen oli noina vuosina melkoinen haaste ja temppu.

Vahteron koulun valmistuminen 1.1.1991 helpotti tilanahtautta.

40 vuoden aikana – vuoteen 1998 saakka tästä – karusti ilmaisten – yhteiskunnan palveluja jakavasta tuotantolaitoksesta on siirtynyt n. 4000 oppilasta oppikouluun, kansalaiskouluun ja peruskoulun yläasteelle. Arvelen ja toivon, että heistä sarkolalaisuus on säilynyt ja näkyy monella myönteisellä tavalla. Toivottavasti he ovat suorastaan kehaisten päässeet sanomaan: ”Niin olin silloin minäkin siellä Sarkolassa” – kunnon koulussa.

Yli sadalle opettajalle – mukana väliaikaiset ja sijaiset –ja niinikään yli sadalle muuhun henkilökuntaan kuuluvalle (keittiö-siivous-oppilashuoloto-vahtimestari-kouluavustaja) Sarkola on ollut työpaikka. Henkilökunta –liitteiden aikaansaaminen olisi välttämätöntä ja arvokas asia tätäkin kirjoitelmaa tukemaan.

Koulussa alusta asti mukana olleena ja yhdeltä osin sen toiminnasta vastanneena henkilönä – 27 v. koulunjohtajana ja virkarehtorina –en kai ole jäävi sanomaan, että yleensä kouluun tulleet opettajat eivät muualle lähteneet kuin eläkkeelle tai urakiertoon ja kouluhallinnon tehtäviin.

Sarkolan koulun historiaan on jokainen koulussa toiminut opettaja antanut oman merkittävän panoksensa. Itsekukin on parhaan kykynsä mukaan halunnut vastata oppilaittensa opettamisesta ja kasvattamisesta.

Ensimmäisen luokan opettajat ovat avanneet pienille aakkostenmetsästäjille portit laajempaan tiedonvaltaukseen ja muut opettajat ovat jatkaneet perustietojen ja – taitojen kartuttamista koulun tavoitteiden mukaisesti.

”Koska meitä käsketään mielehemme painamaan opetukset, jotka meitä ohjaa tiedon taidon teitä, niin me kaiken ikämme muistissa ne pidämme,”luvataan vanhassa koululaulussa. Tämä – ulkoa opittu – perustieto on osoittautunut kullanarvoiseksi aarrearkuksi elämän varrella.

Parhaimmillaan on luokissa saatu tietojen ja taitojen lisäksi ohjausta sosiaalisuuteen ja empaattisuuteen ja tutustuttu arvoihin, jotka ovat luoneet perustaa myöhemmin oman arvomaailman muodostamiseen.

Jokainen opettaja on värittänyt omalla persoonallisuudellaan työtään luokassa ja opettajainhuoneessa ja näin rikastuttanut oppilaittensa ja kollegoittensa ajatusmaailmaa.

Sarkolan koulun henki on ollut Aladdinin taikalampun kaltainen hyvä henki. Sen lampun hahmo valittiin symboliksi yhteisiin työpaitoihinkin 70-luvulla.

Heikki Ojanen

rehtori, eläkkeellä