Länsimaissa tapahtui suuria mullistuksia 1800- ja 19oo- luvun vaihteessa. Kaupungit kasvoivat teollistumisen myötä, kirkko irtautui valtiosta Keski-Euroopassa, eikä taitelijoilla enää ollut tilaajia ja anteliaita taiteen suosioita. Tämän johdosta ja yhdessä valokuvan keksimisen kanssa taiteen taloudelliset perusteet muuttuivat. Taitelijoiden täytyi itse alkaa markkinoida itseään. Siihen tarvittiin luovuutta ja vahvaa ilmaisua, ekspressiota.
E K S P R E S S I O N I S M I tulee latinan kielen sanasta expressio, joka tarkoittaa ilmaisua. Taideteoksen piti olla taiteilijan sisäisen tunteen ilmaisemista. Suuntaus kehittyi Ranskassa ja kukoisti erityisesti Saksassa. Ekspressionistit kuvaavat esittäviä, olemassa olevia aiheita, mutta liioitellen, voimakkailla sivellinvedoilla ja vahvoilla väreillä. Aiheet ovat usein raakoja, eriskummallisia, irvokkaita ja synkkiä. Ilmaisu on usein groteskia, pessimismin leimaamaa ja jopa väkivaltaista. Teoksissa esiintyy agressiivisen särmikkäitä muotoja. Impressionisteille värit olivat tärkeämpiä kuin muoto, mutta ekspressionisteille puolestaan teoksen sisältö ja muoto olivat yhtä. Teoksesta ei voinut muuttaa mitään rikkomatta kokonaisuutta. Taiteilijan sisäisen tunnepitoisen näkemyksen ilmaiseminen oli olennaista; ulkoisen kuvaus väistyi ihmisen sisäisen ilmaisemisen tieltä. Ekspressionismin kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti Vincent van Gogh, Paul Gauguin, Edvard Munch ja Henri de Toulouse-Lautrec.