Korian ja Napan koulujen lukuvuosi 2018-2019

 ”Elämässä ja arjessa selviäminen edellyttää yhä moninaisempia taitoja. Kyse on terveydestä, turvallisuudesta ja ihmissuhteista, liikkumisesta ja liikenteestä, teknologisoituneessa arjessa toimimisesta sekä oman talouden hallinnasta ja kuluttamisesta, jotka kaikki vaikuttavat kestävään elämäntapaan. Perusopetuksessa tuetaan oppilaiden luottavaista suhtautumista tulevaisuuteen.”

Näin sanotaan Perusopetuksen opetussuunnitelmassa itsestä huolehtimisesta ja arjen taidoista. Tärkeä asia, joka toimii Korian ja Napan koulujen punaisena lankana opiskelussa tänä lukuvuonna, kun nostamme syyslukukaudella oppilaan laaja-alaisen hyvinvoinnin koulunkäynnin keskiöön lukuvuositeemalla Arjen sankariksi

Kevätlukukaudella suuntaamme sitten katseet Korian asuntomessuille. Kukaan meistä ei vielä taida tietää, mitä muutoksia Korialle laajemminkin messuista seuraa, mutta tällaista positiivista nostetta ja muutosta seuraamme tietysti asuntomessualueen lähikouluna tarkasti myös opiskeluissa. Ainakin olemme jo saaneet kouluumme ensimmäiset asuntomessualueelle muuttavat lapset! 

Syväoppiminen, käänteinen oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen ovat tämän hetken koulumaailman usein toistuvia sanoja. Koulumme tavoite onkin oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen ja oppilaiden aktiivinen osallistaminen oman opiskelunsa suunnitteluun ja toteuttamiseen. 

Arviointikeskusteluista olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Väliarviointina joulun molemmin puolin, luokka-asteesta riippuen, istahdamme oppilaan ja teidän huoltajien kanssa jälleen pohtimaan, miten asetetut tavoitteet on saavutettu ja miten kouluarki on sujunut. Haluamme ajatella, että kynnys kouluun on matala – tai sitä ei ole lainkaan silloin, kun nousee huoli tai kysymys lapsen kouluasioissa. Wilmalla saatte meihin koulun henkilökuntaan nykyisin kaikkein näppärimmin yhteyden.

Suomen kesä on tänä vuonna antanut meille kaikille lämpöä, valoa ja D-vitamiinia tulevan lukuvuoden varalle enemmän kuin koskaan. Korian ja Napan koulujen henkilökunta toivottaa kaikki oppilaat jälleen tervetulleiksi koulunkäynnin ja kavereiden pariin! 

Hyvää lukuvuotta ja antoisaa yhteistyötä toivottaa 

Sinikka Kytömäki, rehtori