Opetus

Korian koulun tavoitteena

on kehittää oppilaiden opiskelutaitoja ja itsenäistä työskentelyä, sosiaalisia taitoja sekä myönteisen että realistisen minäkuvan vahvistumista.

Tavoitteena on myös oppilaiden oman vastuun kehittäminen omasta koulutyöstään sekä turvallisesta ja positiivisesta oppimisympäristöstä huolehtiminen.

Koulumme visio

Korian koulu elää ja kehittyy keskellä laajenevaa Koriaa, Kymijoen rannalla, asuntomessualueen kulmalla. Toimipisteitä on kaksi: Korian koulu ja Napan koulu.

Korian koulu on perusasioista välittävällä otteella huolehtiva koulu, joka katsoo avoimesti ympäröivään yhteiskuntaan tietotekniikkaa hyödyntäen ja kansainvälisyyteen kasvattaen. Korian koulussa hyväksytään erilaiset persoonat, kunnioittaen lasta sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Eriyttävällä ja mahdollisimman kiireettömällä opetuksella luodaan tunne, että jokainen oppilas saa hänelle parasta kasvatusta ja opetusta.

Korian koulussa on tilaa oppiaineiden osaamisen lisäksi myös luonteen kasvamiselle. koulussa kannustetaan rohkeuteen ja sinnikkyyteen sekä itsesäätelyyn. Positiivisen pedagogiikan mukaisesti korostetaan jokaisen oppijan tietoisuutta omista kyvyistään.

Korian koulussa yhdessä tekemisessä korostuvat:

  • oikeudenmukaisuus
  • positiivisuus
  • aktiivisuus
  • välittäminen
  • vastuullisuus
  • innostuneisuus
  • vuorovaikutus
  • läsnäolo

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä