Musiikki vuosiluokilla 3-6

Musiikin opetus vuosiluokilla 3-6

48.2. Oppimisympäristöt ja työtavat vuosiluokilla 3–6

Myönteiset musiikkikokemukset ja elämykset syntyvät parhaiten turvallisessa oppimisympäristössä. Opetusryhmän koko ja oppimisympäristö muodostetaan sellaisiksi, että oppimisen ilo ja aktiivinen osallistuminen musiikilliseen toimintaan on mahdollista. Musiikin opetuksessa lähtökohtana on soittaminen, laulaminen ja kuunteleminen. Oppilas oppii tekemällä ja kokemalla. Kannustava ilmapiiri ja positiivinen palaute rohkaisevat oppilasta ilmaisemaan itseään vapautuneesti ja omana itsenään. Tiedollinen aines opitaan musiikillisen kokemuksen yhteydessä ja sen kautta. Tieto on alisteista tekemiselle: Bach opitaan soittamalla Bachia. Oppimisessa voidaan hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa. Syventävinä työtapoina voidaan käyttää lisäksi liikettä, draamaa ja musiikillista keksimistä. Musiikin oppiminen on tavoitteellista toimintaa, jossa tavoitetta tärkeämpää on itse toiminta. Yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja luovuus korostuvat musiikin opetuksessa ja oppimisessa.

48.3. Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 3–6

Oppilasta ohjataan löytämään omat musiikilliset vahvuutensa sekä kannustetaan kokeilemaan uusia asioita ennakkoluulottomasti ja epäonnistumista pelkäämättä. Eriyttäminen on osa musiikin tuntityöskentelyä: haastavampia tehtäviä voidaan antaa oppilaille, joiden valmiudet ovat pidemmällä. Oppilaalle tarjotaan omalle tasolleen sopivia haasteita, jotta hänelle muodostuisi positiivinen musiikillinen minäkuva yrittämisen ja onnistumisen kokemuksen kautta. Oppilaan yksilölliset tarpeet otetaan huomioon riittävin tukitoimin, jotta musiikin oppiminen olisi mahdollista niin yksilölle kuin opetusryhmän muillekin jäsenille. Oppiaineena musiikki soveltuu monipuolisuudessaan kaikkien oppiaineiden eheyttäviin monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin.

48.4. Oppilaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 3–6

Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute musiikissa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Palautteella tuetaan musiikillisten taitojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilasta ohjataan itsensä ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen arviointi kohdistuu kaikkiin opetuksen tavoitteissa määriteltyihin taideoppimisen ulottuvuuksiin. Antaessaan musiikissa sanallista arviota tai arvosanaa, opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä havainnoida oppilaan edistymistä musiikin tuottamiseen, vastaanottamiseen ja tulkitsemiseen liittyvien taitojen kehittämisessä.


Korian koulussa

T2

Vuosiluokille 3-6

Tarjotaan mahdollisuus tutustua musiikkiluokassa oleviin soittimiin ja kokeilla niiden soittamista yksin sekä osana musisoivaa ryhmää.

T3 Vuosiluokille 3, 4 ja 6

Rohkaistaan oppilasta osallistumaan musiikkiliikuntaan omalla taitotasollaan sekä toimimaan vastuullisena ja kannustavana jäsenenä ryhmässä.

T4

Vuosiluokille 3-6

Musiikin kuunteluohjelmistoa valittaessa huomioidaan kevyen- ja klassisen musiikin merkkiteosten lisäksi myös eri tyylilajit ja aikakaudet sekä oppilaan omaan elämään ja kokemusmaailmaan liittyvä ääniympäristö sekä musiikkiteokset.

T6

Vuosiluokille 5-6

Musiikkitietoa opiskeltaessa painotetaan yhdessä tekemistä ja toimimista laulaen, soittaen, kuunnellen ja vaihtelevia työskentelytapoja hyödyntäen.

T7

Vuosiluokalle 3

Tutustutaan musisoinnin työvälineisiin valitun laulu-, soitto- ja kuunteluohjelmiston pohjalta.

T8

Vuosiluokille 3-4

Korostetaan oppilaan toimintaa vastuullisena musisoivan ryhmän jäsenenä sekä soitto- että laulutehtävissä.

Vuosiluokille 5-6

Painotetaan musiikin merkitystä henkisen hyvinvoinnin lähteenä.