Läksyt (päivän kulku mustalla ja läksyt punaisella)

Viikko 35

Perjantai

8-10 Käsityö

10-11 Musiikki
InkJazz kuusankoskitalolla

11-12 Matematiikka
Ruokailu
Allekkain vähentäminen, s. 36-37
Tee kotona reppu 9. Muitakin aukeaman tehtäviä saa mielellään tehdä, että osaaminen varmistuu.


Torstai
8-10 KiVa-tunnit
Aiheena: Kunnioitus kuuluu kaikille

10-11 Kuvataide
Jokainen valitsee oman suomalaisen järvikalan ja piirtää sen mahdollisimman tarkasti. Väritys akvarellipuuvärein.

11-12 Matematiikka 
Läksyn tarkistus (Kaikilla oli läksyt tehtynä, JEEEE! <3)
Jatkoimme allekkain yhteenlaskuja useammalla muistinumerolla, s. 32-35.
Tee kotona reppu 8, s. 35.

12-13 Ympäristöoppi
Tutkimme eilen kalustusreissullamme saatua pasuria ja preparoimme sen opettajan toimesta. Tutkimme yhdessä uimarakkoa, kiduksia ja kalan pientä sydäntä. Suomusta laskien päättelimme kalan iäksi n. 9 vuotta.
Lopputunnista jatkoimme omien kalojemme akvarellipuuvärin levittämistä siveltimellä.


Tiistai 
9-10 Pajatunti
piano tai pihapelit

10-11 Äidinkieli
Aakkostaminen toiminnallisesti ryhmissä,
lisäksi tehtäväkirjan tehtäviä 
Tee kotona TK s. 10

11-12 Ympäristöoppi
Luimme kalastuksesta, kpl 4 Kireitä siimoja
Kysyimme edellisellä viikolla tehdyt tietokilpailukysymykset omalta ryhmältämme.
Lue kotona kpl 5 Kuin kala vedessä, s. 22-25 ja tee tehtävä 1.

12-14 Liikunta
Yu-kentällä:
kuulantyöntö, korkeushyppy ja juoksu


Maanantai
 9-10 Englanti

10-11 Matematiikka (poikkeuksellisesti)
Läksyjen tarkistus
Kpl 5, Treenataan
Tee kotona sinulle merkityt tehtävät s. 20-21.

11-12 Matematiikka
Kymmenjärjestelmävälineiden irrroittaminen ja käyttöön otto kirjan takaa.
--> Kymmenjärjestelmän kertaaminen
Lasketaan s. 24-25 tehtäviä.

12-13 Äidinkíeli

Uusi tekstikappale "Parasta A-ryhmää" s. 17-18
Tehtäviä ennen ja jälkeen tekstin lukemisen. 
Tehtävien edetessä sivun loppuun saa ja pittääkin käydä kävelemässä/juoksemassa päätyportaikon rappuset ullakolta kirjaston ovelle.
Lue kotona LK s. 17-18 ja tee tehtävät TK s. 26 -27). 

13-14 Uskonto
Kpl Valintoja ja vastuuta s. 74-75
Luetaan yhdessä keskustellen
Vahvuusvariksen vahvuuskorttien kanssa työskentelyä
Lue kotona Tähti 4 -kirjan s. 74-75

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin