44.8. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt 6. luokalla

TAVOITTEET

SISÄLLÖT

T6 Ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa

S2 Uskontojen maailma: Opetuksen sisältöjä ovat kristinusko, muut uskonnot ja uskonnottomuus suomalaisessa kulttuurissa ja arjessa. Tutustutaan erityisesti koulun lähialueella vaikuttaviin uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden pyhiin tiloihin. Opetuksessa tarkastellaan Suomen ja Euroopan katsomuksellista ja uskonnollista taustaa ja nykytilaa. Sisällöt valitaan niin, että muodostuu kokonaiskuva Euroopan uskonnollisista juurista ja erityisesti juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perussisällöistä ja merkityksestä. Sisältöjen valinnassa otetaan huomioon uskontoon liittyvien teemojen käsittely mediassa ja populaarikulttuurissa.

S3 Hyvä elämä: Keskeisiä sisältöjä ovat ihmisarvo, elämän kunnioittaminen ja luonnon vaaliminen. Pohdinnan kohteena ovat oppilaan omat valinnat ja toiminnan taustalla vaikuttavat arvot sekä globaali vastuu. Tärkeitä sisältöjä ovat elämäntaidot, itsetuntemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tutustutaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin eettisiin opetuksiin sekä eri uskontojen ja katsomusten yhteisiin eettisiin käsityksiin. Käsitellään YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta. Sisällöt antavat oppilaalle välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen sekä uskonnoista käytävään keskusteluun.

T4 Ohjata oppilasta etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä

S1 Suhde omaan uskontoon: Sisällöissä keskitytään uskonnon lähteisiin, pyhiin kirjoihin ja henkilöihin sekä musiikkiin, symboleihin, pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin. Tärkeitä sisältöjä ovat opiskeltavan uskonnon oppi, tavat, rituaalit ja yhteisöt sekä uskonnon sisäinen monimuotoisuus. Tarkastellaan uskonnon keskeisiä kertomuksia ja niiden vuorovaikutusta taiteen, tieteen ja kulttuurin kanssa.

S2 Uskontojen maailma: Opetuksen sisältöjä ovat kristinusko, muut uskonnot ja uskonnottomuus suomalaisessa kulttuurissa ja arjessa. Tutustutaan erityisesti koulun lähialueella vaikuttaviin uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden pyhiin tiloihin. Opetuksessa tarkastellaan Suomen ja Euroopan katsomuksellista ja uskonnollista taustaa ja nykytilaa. Sisällöt valitaan niin, että muodostuu kokonaiskuva Euroopan uskonnollisista juurista ja erityisesti juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perussisällöistä ja merkityksestä. Sisältöjen valinnassa otetaan huomioon uskontoon liittyvien teemojen käsittely mediassa ja populaarikulttuurissa.

S3 Hyvä elämä: Keskeisiä sisältöjä ovat ihmisarvo, elämän kunnioittaminen ja luonnon vaaliminen. Pohdinnan kohteena ovat oppilaan omat valinnat ja toiminnan taustalla vaikuttavat arvot sekä globaali vastuu. Tärkeitä sisältöjä ovat elämäntaidot, itsetuntemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tutustutaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin eettisiin opetuksiin sekä eri uskontojen ja katsomusten yhteisiin eettisiin käsityksiin. Käsitellään YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta. Sisällöt antavat oppilaalle välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen sekä uskonnoista käytävään keskusteluun.

T12 Auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään

T10 Ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta

(suhteessa omaan elämään ja lähiympäristöön)

44.8.1 Evankelisluterilainen ja ortodoksiuskonto

TAVOITTEET

SISÄLLÖT

Evankelisluterilainen uskonto

Ortodoksinen uskonto

T6 Ohjata oppilasta tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tutkitaan Suomen ja Euroopan uskonnollista ja katsomuksellista nykytilaa ja sen taustaa sekä uskonnottomuutta. Tarkastellaan uskontoja mediasta ja populaarikulttuurista otetuilla ajankohtaisilla esimerkeillä.

S3 Hyvä elämä: Pohditaan oppilaan omia valintoja ja hänen toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta. Tärkeitä sisältöjä ovat ihmisoikeusetiikka sekä ihmisarvo.

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat ja niiden arvostaminen omassa kulttuurissa. Tutustutaan uskontodialogiin sekä ihmisoikeuksien ja uskonnon suhteeseen. Tutkitaan uskonnottomuutta elämänkatsomuksen muotona.

S3 Hyvä elämä: Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin.

T4 Ohjata oppilasta etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä

S1 Suhde omaan uskontoon: Tutustutaan Raamatun keskeisten kertomusten vuorovaikutukseen taiteen, tieteen ja kulttuurin kanssa sekä tarkastellaan kristinuskon näkymistä populaarikulttuurissa.

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tutkitaan Suomen ja Euroopan uskonnollista ja katsomuksellista nykytilaa ja sen taustaa sekä uskonnottomuutta. Tarkastellaan uskontoja mediasta ja populaarikulttuurista otetuilla ajankohtaisilla esimerkeillä.

S3 Hyvä elämä: Pohditaan oppilaan omia valintoja ja hänen toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta.

S1 Suhde omaan uskontoon: Opetuksessa paneudutaan ortodoksisen uskonnon lähteisiin ja peruskäsitteisiin. Keskeisiä sisältöjä ovat kirkolliset toimitukset arjessa ja juhlassa. Tutkitaan Suomen ortodoksisen kirkon tunnuspiirteitä, kirkkoa uskonnollisena rakennuksena, kirkkoarkkitehtuuria ja siihen liittyvää symboliikkaa.

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat ja niiden arvostaminen omassa kulttuurissa. Tutustutaan uskontodialogiin sekä ihmisoikeuksien ja uskonnon suhteeseen. Tutkitaan uskonnottomuutta elämänkatsomuksen muotona.

S3 Hyvä elämä: Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin

T12 Auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään

S3 Hyvä elämä: Pohditaan oppilaan omia valintoja ja hänen toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta. Tärkeitä näkökulmia ovat elämäntaidot, itsetuntemus, tunnetaidot ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

S3 Hyvä elämä: Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin

T10 Ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta

(suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan)

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tarkastellaan, mitä merkitsee pyhyys uskonnoissa, oma ja toisen pyhä. Tutkitaan Suomen ja Euroopan uskonnollista ja katsomuksellista nykytilaa ja sen taustaa sekä uskonnottomuutta.

S3 Hyvä elämä: Opetukseen valittujen sisältöjen tulee antaa oppilaalle välineitä eettiseen keskusteluun ja omien näkemysten perustelemiseen sekä uskonnoista käytävään keskusteluun. Pohditaan oppilaan omia valintoja ja hänen toimintansa taustalla vaikuttavia arvoja sekä globaalia vastuuta. Tärkeitä näkökulmia ovat elämäntaidot, itsetuntemus, tunnetaidot ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

S2 Uskontojen maailma: Opetuksessa tarkastellaan mitä ovat pyhyys, juhlat ja erilaiset tavat ja niiden arvostaminen omassa kulttuurissa. Tutustutaan uskontodialogiin sekä ihmisoikeuksien ja uskonnon suhteeseen. Tutkitaan uskonnottomuutta elämänkatsomuksen muotona.

S3 Hyvä elämä: Opetuksessa otetaan huomioon toisen ihmisen arvostaminen, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta sekä elämän kunnioittaminen ja kestävä tulevaisuus. Tutustutaan alustavasti eri uskontojen eettisten opetusten yhteisiin piirteisiin

44.8.2. Islamin uskonto

TAVOITTEET

SISÄLLÖT

KUNTAKOHTAISET LISÄYKSET

T8 Etiikan ja moraalin sisäistäminen Islamissa, oppilas ymmärtää miksi on kieltoja

S1 Islamilainen laki, käytöstavat, käsitys oikeasta ja väärästä, päämääränä elämän suojeleminen ja hyvä elämä

T8 Oman käytöksen merkityksen huomaaminen Islamissa

S1 Hyvät käytöstavat, suvaitsevaisuus, vastuu omista teoista ja tekojen seuraukset, vanhempien ihmisten kunnioitus. Pahan puhumisen, valehtelun ja kiroilun välttäminen.

T10 Eläinten kohtelun ymmärtäminen Islamissa

S3 Ihmisen tehtävä suojella ja arvostaa kaikkea elävää ja eläviä olentoja, ravintoohjeistukset Koraanissa, eläinten kunnioittaminen (halal-teurastus)

T1 Profeettojen merkityksen löytäminen Islamissa

S1 Syvennytään profeettojen tehtäviin ja pohditaan, miksi profeettoja on Islamissa. Mietitään, mitä eri profeetat opettavat meille.

T1 Rukoilemisen tarkoituksen ja siihen liittyvien eri vaiheiden oppiminen

S1 Rukous kiitollisuuden osoituksena ja kiitollisuuden lisääjänä (myönteinen vaikutus tyytyväisyyteen), rukouspesun suoritus,

kuivapesu vaihtoehtona tietyissä tilanteissa, aikomuksen merkitys ennen rukouspesun suorittamista, rukous

T1 Koraaniin syventyminen

S1 Oikea tapa käsitellä ja lukea Koraania, Koraanin eri suurat, Koraanin rakenne

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä