Uskonnon opetus vuosiluokilla 3-6

Uskonnon opetus vuosiluokilla 3-6

44.2. Oppimisympäristöt ja työtavat vuosiluokilla 3–6

Oppimisessa pyritään kiireettömyyteen sekä avarakatseisuuteen. Huomioidaan koulussa edustetut uskonnot ja katsomukset luonnollisena osana koulun arkea. Oppilaiden omat kokemukset, ajatukset ja mielenkiinnon kohteet ovat tärkeässä roolissa. Oppilaita rohkaistaan ympäröivän maailman havainnointiin ja tulkintaan sekä vuorovaikutukseen.

Työskentelyssä hyödynnetään kerronnallisuutta, kokemuksellisuutta ja toiminnallisuutta esimerkiksi draaman ja kuvallisen ilmaisun keinoin. Toiminnallisuus ja vuorovaikutteisuus huomioidaan myös tietoteknisiä sovelluksia valittaessa. Opetuksessa hyödynnetään vierailuja ja vierailijoita mahdollisuuksien mukaan.

Islamin uskonnon lisäykset:

Oppilaita pyritään aktivoimaan taiteen (piirtämisen, maalaamisen, värittämisen) ja toiminnallisuuden (erilaiset pelit: hirsipuu uskonnon termeillä/henkilöillä ja erilaiset aktiviteetit). Oppilaiden oman aktiivisuuden lisääminen on tärkeää oppimistulosten parantamiseksi. Aktiviteeteissa pääsee myös eniten syntymään luonnollista keskustelua (vuorovaikutusta) ja pohdintaa.

44.3. Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 3–6

Uskonnon opetuksessa huomioidaan oppilaiden erilaiset taustat sekä kielitaito. Oppilaita kannustetaan yhdessä tekemiseen ja oma-aloitteisuuteen.

Islamin uskonnon lisäykset:

Oppilaiden kielitaito ja sen kehitysaste huomioidaan. Itsenäiseen opiskeluun kannustetaan. Opetus pyrkii asioiden ymmärtämiseen. Islamin opetus pyrkii kannustavaan ja rohkaisevaan lähestymistapaan. Asioista pyritään herättämään keskustelua ja vapaata ilmapiiriä. Oppilasta pyritään kannustamaan aina itsenäiseen opiskeluun ja uskontoon tutustumiseen myös vapaa-ajalla. Tietous uskonnosta lisää parhaiten uskonnon ymmärtämistä. Tällöin oppilas oppii parhaiten myös uskonnon tulkinnanvaraisuuden ja oppii muodostamaan omat tulkintansa. Arviointi ottaa huomioon sekä suullisen että kirjallisen osaamisen ja aktiivisen osallistumisen. Kiinnostuskin otetaan huomioon. Tärkeintä on huomata, että uskonnossa ei ole pakkoa, vaan uskonto tarjoaa vapautta, apua, suojaa ja tukea.

44.4. Oppilaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 3–6

Oppimisen edistymisestä annetaan palautetta säännöllisesti ja se on luonteeltaan kannustavaa. Arvioinnissa huomioidaan, että osaamista voi ilmaista monin tavoin ja keskeistä on kokonaisuuksien hahmottaminen yksityiskohtien sijaan.

Islamin uskonnon lisäykset:


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä