Kulttuurien moninaisuus

Kulttuurien moninaisuus - kertaavat tehtävät

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

1. Keksi ainakin kolme asiaa, joita ei pidä suvaita. Perustele.


2. Miten segregaatio, assimilaatio ja integraatio eroavat toisistaan?


3. Miten erilaiset perhetaustat vaikuttavat esimerkiksi arvoihin ja uskomuksiin? Pohdi, miten elämä on erilaista, jos on syntynyt
a) kymmenlapsiseen perheeseen tai jos on ainut lapsi.

b) köyhään tai rikkaaseen perheeseen.


4. Selvitä, miten suomalaisten ja ruotsalaisten tavat eroavat toisistaan.


5. Suomalaisista noin 5 % puhuu äidinkielenään ruotsia.
a) Ota selvää, missä päin Suomea asuu eniten suomenruotsalaisia.

b) Minkälaisia mielikuvia sinulla on suomenruotsalaisista.


6. Millaisia vieraita tapoja olet kohdannut. Mikä sai ne tuntumaan vierailta?


7. Somaliassa puhkesi sisällissota 1980-luvun lopussa. Maan sekasortoinen tilanne on tuonut myös Suomeen tuhansia maahanmuuttajia. Vuonna 2016 Suomessa asui jo lähes 20 000 somalinkielistä. Lue viereisen sivun juttu Maryam Askarista.
a) Pohdi, miksi Maryam ei tunne olevansa suomalainen.

b) Miksi Maryamin mielstä muslimeilla ei ole samanlaista sananvapautta kuin suomalaisilla?

c) Ota selvää, miten somalilaiset ovat sopeutuneet Suomeen: miten he ovat työllistyneet ja kotoutuneet?

d) Mitä voisi tehdä somalitaustaisten aseman parantamiseksi Suomessa?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Integraatio

“Oho ai sä puhut suomea?” - KIOSKI ALL BIPOC PANEL - YouTube

Lue Kompassi-kirjasta sivut 186-187 ja vastaa kysymyksiin:

1. Mitä tarkoittaa integraatio?

2. Miksi integraatio on paras tapa edistää kulttuurien välistä kanssakäymistä?
Miksi on hyödyllistä, että jokainen oppii arvostamaan omaa kulttuuriperintöään, mutta suhtautuu samalla avoimesti uusiin asioihin?

3. Listaa haasteita, joita maahanmuuttaja voi kohdata uudessa kotimaassa. Miten ratkaisisit listaamasi ongelmat?

Palauta tehtävä tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Assimilaatio

Ranskassa kiellettiin abaya-mekon käyttö koululaisilta – syynä vaatteen uskonnollinen kytkös - Yle Triplet

Lue Kompassi-kirjasta sivut 184-185 ja vastaa kysymyksiin:

1. Mitä tarkoittaa assimilaatio?

2. Onko oikein, jos valtio yrittää saada kaikki noudattamaan valtakulttuurin tapoja? Miksi ketään ei saisi pakottaa luopumaan omasta kulttuuristaan?

3. Mistä oman kulttuurisi tavoista haluaisit pitää kiinni, vaikka asuisit toisessa maassa?

Palauta tehtävä tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Segregaatio

Tätä eriytyminen eli segregaatio tarkoittaa. Helsingillä on ollut onnea - sosiaalista segregaatiota on onnistuttu välttämään monia muita suurkaupunkeja... | By Yle Uutiset | Facebook

Lue Kompassi-kirjasta sivut 182-183 ja tee tehtävät

1. Mitä tarkoittaa rotuerottelu?

2. Vähemmistöjen sortaminen on ana väärin. Missä tilanteessa vähemmistöryhmälle olisi oikein myöntää oikeuksia, joita muilla ei ole?

3. Tutustu netin avulla johonkin esimerkkiin segregaatiosta. 
- Ranskan toiminta Algeriassa
- apartheid
- juutalaiset natsi-Saksassa
- Yhdysvaltojen rotuerottelu
- Kasti-integraatio Intiassa

Millaisia vääryyksiä erottelu sisälsi/sisältää?
Miten vääryydet loppuivat vai loppuivatko ne?

Palauta tehtävät tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kulttuurien sisäinen moninaisuus

Lue Kompassi-kirjasta sivut 180-181 ja tee tehtävät:

1. Mitä tarkoittaa kulttuurinen mosaiikki?

2. Miten auttaisit ulkomailta juuri Suomeen muuttanutta koulukaveria pärjäämään kotikaupungissasi?

3. Mihin maahan muuttaisit, jos sinun olisi pakko muuttaa pois Suomesta? Miksi? Miten opettelisit maan tapoja ja arvoja?

Palauta tehtävät tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Erilaisia malleja elää

Lue Kompassi-kirjasta sivut 178-179 ja vastaaa kysymyksiin:

1. Keitä amissit ovat ja miten heidän elämänsä eroaa tyypillisestä suomalaisesta tavasta elää?

2. Miten syntymäpaikka voi vaikuttaa siihen, millainen yksilösyä tulee aikuisena?

3. Ketä ihmistä ihailet? Miten hän on erilainen kuin muut?

Palauta tehtävä tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Suvaitsevaisuus ja ymmärrys



Lue Kompassi-kirjasta sivut 176-177 ja vastaa kysymyksiin:

1. Mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa?

2. Mikä erottaa suvaitsevaisen ihmisen rasistista?

3. Listaa viisi ohjetta, joiden avulla jokainen voi tulla suvaisevaisemmaksi ja ymmärtää paremmin erilaisuutta.

Palauta tehtävät tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä