1960- ja 1970-luvun kantaa ottava kirjallisuus

KIRJALLISUUS KAPINOI JA OTTAA KANTAA 1960- JA 1970-LUVUILLA

1960-luku oli suurten muutosten aikaa. Yhteiskunta muuttui nopeasti: maaseutu tyhjeni ihmisten siirtyessä työn perässä kaupunkeihin ja elintaso nousi. Sotavuosina syntyneet suuret ikäluokat varttuivat nuoriksi ja aikuisiksi ja kyseenalaistivat siihen asti vallinneita arvoja voimakkaasti. Maailmankuvan muuttumiseen vaikutti myös muuttuva mediamaailma: televisiot yleistyivät ja tiedonvälitys muuttui nopeammaksi.

1960-luvun kirjallisuus oli osallistuvaa. Runojen ja romaanien avulla pyrittiin muuttamaan maailmaa ja kyseenalaistamaan etenkin edelliselle sukupolvelle tärkeitä porvarillisia arvoja: kotia, uskontoa ja isänmaata. Kun televisio toi nopeasti myös suomalaisten tietoisuuteen muun maailman tapahtumat (Vietnamin sota, Biafran nälänhätä), kirjailijat halusivat muiden taiteilijoiden tavoin toimia yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden äänenkannattajana. Kuusikymmenlukulaisen kirjailijan stereotyyppi on radikaali vasemmistolainen, joka pyrkii teksteillään tuomaan julki maailman epäoikeudenmukaisuudet. Varsinkin runoilijat toivat töissään esiin omia mielipiteitään ja kannanottojaan ajankohtaisiin asioihin.

Pentti_Saarikoski_1958PENTTI SAARIKOSKI

Tunnetuin 1960-luvun runoilija on Pentti Saarikoski (1936-1983). Saarikoski oli monilahjakkuus, joka teini-ikäisenä käänsi antiikin runoja ja jo parikymppisenä hän oli saavuttanut suosion, jota saattoi hyvin verrata ajan iskelmätähtien ja urheilijoiden tunnettuuteen. Poikkeuksellisen lahjakkuutensa lisäksi Saarikoski herätti kiinnostusta ja pahennusta elämäntyylillään.

KIRJALLISUUSSODAT

1960-lukua on luonnehdittu myös kirjallisuussotien aikakaudeksi. Uusi sukupolvi koetteli sodankäyneen väestön rajoja kirjoittamalla suoraan niin sodasta kuin kestotabuista: uskonnosta ja seksuaalisuudesta. Pian sotavuosien jälkeen kiistoja synnyttivät etenkin sotaa käsittelevät teokset, kuten Väinö Linnan Tuntematon sotilas.

Eniten julkisuutta saavuttanut kohu aiheutui kuitenkin Hannu Salaman teoksesta Juhannustanssit. Teoksen nähtiin sisältävän jumalanpilkkaa ja se määrättiin sensuroitavaksi. Salama tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen, mutta tasavallan presidentti Urho Kekkonen kuitenkin armahti Salaman 1968.

Lähde: Teksti Sä osaat -blogista.

Lähde: Suomen kirjallisuushistoria 3, 1999, Lassila Pertti (toim.), s. 187–198, 200-226; Kirstinä Leena, 2000, Kirjallisuutemme lyhyt historia, s. 194–195.



1. Kuuntele Youtubesta kappale Kansainvälinen. Katso sen jälkeen ylläoleva video, jossa sama kappale esitetään.

a. Mihin teokseen kohtaus kuuluu?
b. Mihin Suomen historian ajanjaksoon se liittyi?
c. Millaisia vastakkainasetteluja tuolloin oli?
d. Miten edellisen kohdan asiat liittyvät Suomen poliittiseen ilmapiiriin 1960- ja 1970-luvuilla?
 
2. KOM-teatteri on hyvä esimerkki taistolaisajan poikkitaiteellisesta yhteistyöstä: poliittista sanomaa vietiin eteenpäin musiikin, kirjallisuuden ja teatterin yhteisvoimin. Kappale Riistäjän lait suututti aikanaan monia. Kuuntele laulu, lue sanoitus ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:
a. Mitkä ihmisryhmät teksti asettaa vastakkain?
b. Keitä ovat tekstin pahikset?
c. Kuinka ihmisten pitäisi toimia muuttaakseen maailmaa paremmaksi?
 
3. Kuuntele kappaleet Työttömän laulu sekä Siirtotyöläinen.
a. Mistä tekstit kertovat?
b. Ketä teksteissä syytetään työttömyydestä?
c. Mitä työttömydestä tekstien mukaan seuraa yksittäiselle ihmiselle? Entä laajemmin?
 
4. Vaikka 1960- ja 1970-lukujen ilmapiiri oli poliittinen, tehtiin paljon tekstejä myös ikuisista aiheista. Kuuntele Kristiina Halkolan laulama Jos rakastat ja lue Matti Rossin sanoitus.
a. Mistä teksti kertoo?
b. Tulkitse sanoitusta ja pohdi sitä oman elämäsi kautta: miten ymmärrät tekstin sanoman ja kuinka se totetuu sinun kohdallasi.


Lähde: Suomen kirjallisuushistoria 3, 1999, Lassila Pertti (toim.), s. 187–198, 200-226; Kirstinä Leena, 2000, Kirjallisuutemme lyhyt historia, s. 194–195.

1960- ja 1970-luvun kantaa ottava kirjallisuus -palautuskansio

Kirjoita vastaukset kokonaisilla lauseilla hyvällä yleiskielellä.

Palauta vastaukset yhtenä merkintänä. (Kannattaa kirjoittaa vastaukset tekstinkäsittelijällä ja kopioida teksti lopuksi Merkintä-kenttään)
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.