9. luokka kirjallisuus

Suomalainen kirjallisuus

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Tehtävä 1.

Köyhien toivo

Te ootte jo kyllin kestäneet
kapitaalin kahlehen alla
te orjina olette vavisseet
eessä mahtavan rahavallan
ja kohtalon ankaran kouran.

Oi teidän on aika jo herätä
ja astua suurehen taistoon.
Niin heikot voimanne kerätä
ja saada tarmoa vaistoon
ja itsetuntohon tulta.

San. Miia Vuokkonen.
Albumilta Agit propin
kvartetti laulaa
työväenlauluja. 1972.
(katkelma)

Poimi runosta Köyhien toivo kaksi piirrettä, jotka ovat tyypillisiä 1970-luvun kantaa ottavalle
kirjallisuudelle.

Piirre 1.


Piirre 2.



Tehtävä 2.

Kerro, mitä tyylisuuntaa katkelma edustaa. Perustele ratkaisusi ainakin kahdella tekstin piirteellä.

”Seitsemän vuotta oli pikku Eevi jo täyttänyt. Ja kuitenkin hän oli niin pieni ja kutistunut,
että kätkyessä makasi. Ruumis oli kuivettunut, ruskea nahka oli kurtussa
kävertyneiden ja ohkaisten luiden päällä. Häntä tuskin olisi ihmislapseksi voinut
luulla, ennemmin koiranpenikaksi.”



Tehtävä 3.

Kerro, mitä tyylisuuntaa runo edustaa. Perustele ratkaisusi ainakin kahdella tekstin piirteellä.

Maa kunnasten ja laaksoen,
Mi on tuo kaunoinen?
Tuo hohtees kesäpäivien,
Tuo loistees pohjan tulien.
Tää talven, suven ihana,
Mi onpi soma maa?

Siel tuhansissa järvissä
Yön tähdet kimaltaa
Ja kanteleitten pauhina
Siel kaikuu ympär kallioil’
Ja kultanummen hongat soi:
Se onpi Suomenmaa.



Tehtävä 4.

Ihmeellinen meri

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla:
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Edith Södergran, Dikter. 1916. Suom. Uuno Kailas

Pohdi, miksi runo oli moderni omana aikanaan.
Kirjoita yhtenäinen kappaleisiin jaettu teksti hyvällä asiatyylillä. Perustele väitteesi tekstin avulla (= laita lainauksia tekstistä).



Tehtävä 4.

Mitä tyylisuuntaa edustaa Happoradion Luonasi on linnasi -kappale?

http://lyrics.fi/happoradio/luonasi-on-linnani

Kirjoita yhtenäinen kappaleisiin jaettu teksti hyvällä asiatyylillä. Perustele väitteesi tekstin avulla (= laita lainauksia tekstistä).



Seitsemän veljestä tehtävät lukupiiriläisille

A) Jos sinun pitäisi valita veljeksistä kolme omiksi veljiksesi, ketkä kolme valitsisit?
Perustele valintasi.



B) Miksi veljekset kantoivat kaunaa
rovastille

lukkarille

Viertolan isännälle

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen