Radioaktiivisuus
Radioaktiivisuus
Radioaktiivisuus tarkoittaa atomiytimien hajoamista. Radioaktiiviset alkuaineet hajoavat ajan kuluessa toisiksi alkuaineiksi. Hajoaminen voi tapahtua useiden välivaiheiden kautta. Välivaiheisiin liittyy monesti alfa- ja beetasäteilyn lisäksi gammasäteilyä. Lopulta muodostuu pysyvä ydin. Radioaktiivinen hajoaminen noudattaa tilastollista lakia. Radioaktiivisen aineen puoliintumisajalla T1/2 tarkoitetaan aikaa, jonka kuluessa puolet radioaktiivisista ytimistä on hajonnut.
Uraani-238 hajoaa lyijy-206-isotoopiksi hajoamisreaktiossa, jossa on 14 välivaihetta. Niistä kahdeksan on α-hajoamista, jossa ytimestä poistuu kaksi protonia ja kaksi neutronia. α-hajoamisessa siis protoniluku pienenee kahdella. β-hajoamisessa ytimen neutroni muuttuu protoniksi ja samalla vapautuu elektroni ja antineutriino. β-hajoamisessa protoniluku siis kasvaa yhdellä.
Täydennä taulukko seuraamalla uraanin hajoamista uusiksi alkuaineiksi taulukossa mainituilla hajoamistavoilla. Merkitse taulukkoon, miten protoniluku muuttuu, ja kirjaa uusi järjestysluku ja sitä vastaava alkuaine (alkuaineen löydät esim. alkuaineiden jaksollisesta järjestelmästä)
Aloita uusi rivi hajoamisessa syntyneen aineen järjestysluvulla, täydennä isotooppiin alkuaineen kemiallinen merkki ja jatka hajoamissarjaa. Jos päädyit lyijyyn, hajoamissarjasi on todennäköisesti oikea!
Jos tarvitset vihjeitä, apua tai ope voisi muuten auttaa, niin laita viestiä!

- alfa-hajoamisessa protoniluku pienenee kahdella ja massaluku neljällä,
- beeta-hajoamisessa protoniluku kasvaa yhdellä ja massaluku pysyy samana
Uraani-238 hajoaa lyijy-206-isotoopiksi hajoamisreaktiossa, jossa on 14 välivaihetta. Niistä kahdeksan on α-hajoamista, jossa ytimestä poistuu kaksi protonia ja kaksi neutronia. α-hajoamisessa siis protoniluku pienenee kahdella. β-hajoamisessa ytimen neutroni muuttuu protoniksi ja samalla vapautuu elektroni ja antineutriino. β-hajoamisessa protoniluku siis kasvaa yhdellä.
Täydennä taulukko seuraamalla uraanin hajoamista uusiksi alkuaineiksi taulukossa mainituilla hajoamistavoilla. Merkitse taulukkoon, miten protoniluku muuttuu, ja kirjaa uusi järjestysluku ja sitä vastaava alkuaine (alkuaineen löydät esim. alkuaineiden jaksollisesta järjestelmästä)
Aloita uusi rivi hajoamisessa syntyneen aineen järjestysluvulla, täydennä isotooppiin alkuaineen kemiallinen merkki ja jatka hajoamissarjaa. Jos päädyit lyijyyn, hajoamissarjasi on todennäköisesti oikea!
Jos tarvitset vihjeitä, apua tai ope voisi muuten auttaa, niin laita viestiä!
| Järjestysluku | Isotooppi | Hajoamistapa | Protoniluvun muutos | Uusi järjestysluku | Hajoamistuote |
| 92 | U-238 |
α |
-2 | ||
| -234 | β- | ||||
| -234 | β- | ||||
| -234 | α | ||||
| -230 | α | ||||
| -226 | α | ||||
| -222 | α | ||||
| -218 | α | ||||
| -214 | β- | ||||
| -214 | β- | ||||
| -214 | α | ||||
| -210 | β- | ||||
| -210 | β- | ||||
| -210 | α | ||||
| Pb-206 |