TABS-koulutussatoa

Torstaina ja perjantaina (27.-28.) elokuuta 17 Kouvolan alueen opettajaa suuntasivat kohti Hirvelän koulua kiikarissa TABS-koulutus Tabmedian johdolla. Koulutus on kokonaisuus, joka koostuu 4 lähipäivästä ja yhdestä etäpäivästä, jonka tarkoituksena on käyttää jotakin koulutuksessa opittua omassa opetustilanteessa. Ensimmäisen kahden päivän aikana monille oli paljon uutta ja innostavaa, mutta rauhalliseen tahtiin. Alla satoa kahdelta päivältä.

Ensin tutustuttiin tietenkin laitteisiin ja käytiin tärkeimmät asetukset läpi, kuten mistä se verkkoyhteys vaihdettiin tai tarkistettiin. Kurkistettiin myös mistä näppäimistön kielen sai muutettua ja kokeilimme myös puhu-toimintoa. Kopioimme tekstiä netistä ja kuuntelimme kun iPad luki sen meille. Hauskaa olikin, kun joka toinen tabletti alkoi puhumaan kunkin kirjoittamaa tai kopioimaa tekstiä.

Puhuttiin myös medialukutaidosta uuden OPS:n mukaisesti. Teimme erilaisia harjoituksia mm. Keynotella ja iMoviella, jotka ovat oikein hyviä luokkahuoneisiin. Ensin valittiin aihe – esim. sienet. Airdrop-toiminnolla siirsimme löytämiämme kuvia toistemme laitteisiin, jolloin myös muut näkivät minkälaisia kuvia kukin oli löytänyt. Siirsimme kuvia myös Keynoteen pientä esitystä varten. Alkuun kannattaa hyödyntää valmiita pohjia. Kuvatkin muokkautuvat sopivaan kokoon lähes itsestään.

Toisena harjoitustyönä teimme iMovie-esityksen aiheestamme: Veimme kuvat iMoviehen, äänitimme oman kertomuksen videolle ja kokeilimme tehosteääniä. Toisinaan kuvan pituutta voi joutua muokkaamaan äänen keston mukaiseksi. Otsikkoa varten kannattaa myös napsaista kuva (esim. musta kuva) taustaksi. Valmis video tallennettiin kuvakirjastoon. Innostavaa ja luovaa oman oppimisen tukemista! Mikäli videon haluaa tuoda nähtäväksi peda.nettiin, on hyvä huomioida että ipadin .mov-video näkyy vain Chrome-selaimella. Videon voi myös viedä Youtube-tilille ja upottaa sieltä linkillä peda.net-sivulle, kuten tässä on tehty.



Kokeilimme myös hieman taulukkolaskentaa Numbers-sovelluksella. Aika näppärästi saa mielekkäitä graafisia taulukoita. Oli hyvä kuulla kuinka paljon on kaikkea mitä voimme mitata, esim. mediaseurantaa, ilmaston seurantaa, omaa liikkumista tai rahan käyttöä. Ja kaiken tämänhän voi siirtää myös omaan esitykseensä.

Uusi tuttavuus oli Baiboard - yhteisöllinen seinä, johon kouluttaja avasi meille yhteisen luokkatilan. Jokainen sai oman seinän, johon jokainen sai kertoa itsestään jotakin. Lisättiin kuvia, piirreltiin ja lisättiin tekstiä. Valmiit sivut olivat jokaisen nähtävissä ja oli niitä mielenkiintoista lukeakin.

Toisen päivän kohokohtia olivat animaation tekeminen Puppet pals:lla ja e-kirjan tekeminen Book Creatorilla. Näistä molemmista löytyvät ilmaiset kokeiluversiot, mutta jatkossa kannattaa investoida maksullisiin versioihin, oli kouluttajan ehdoton viesti. Jos määrälisenssiohjelmaa ei ole vielä käytössä niin iTunes-lahjakortit ovat helppo tapa ostaa sovelluksia Appstoresta.

Puppetpals:lla teimme parityönä tarinankerrontaa. Ilmaisversioissa on vain muutama hahmo ja tausta, jota voidaan hyödyntää, mutta maksullisessa versiossa on paljon laajempi skaala mahdollisuuksia. Appstoresta löytyy myös PuppetPals2-sovellus. Oppilaat voivat kertoa mistä tahansa aiheesta innostavalla tavalla, koska hahmoja ja taustoja voi lisätä rajattomasti. Voit esimerkiksi istua Roomassa keskustelemassa historian käänteistä tai luonnon ilmiöistä. Näin myös hiljaisemmille oppilaille tulee mahdollisuus tuoda osaamisensa paremmin näkyviin. Valmiin tarinan voi tallentaa ipadin kuvakirjastoon ja jatkaa editointia esimerkiksi iMoviella. Kokeiluesimerkkinä vaikkapa tämä Mirvan ja Riikan harjoitustyö :)



Book Creatorilla olimme edelleen omassa aiheessamme. Lisäsimme tekstiä, kuvia, videoita, ääntä ja linkkejä. Kirjat lähetimme kouluttajan ipadiin, joka sitten niputti nämä yhdeksi kirjaksi. Oli siinä paljon erilaista luettavaa! Oppilaathan voisivat tehdä tällaisia kirjoja monista aiheista - ihan pienet oppilaat vaikkapa digitaalisen aakkos- tai kasvikirjan ja isommat vaikkapa luonnonilmiöistä. Erilaisia luonnonilmiöitä tulisi kaikkien luettavaksi, kun kaikki kirjat niputettaisiin yhteen.

Sillä välin kun minä piipahdin muualla, muut olivat käyneet iBooks:n kimppuun ja ladanneet nämä Sormeilua ja iPadopetuksessa kirjaset. Kannattaa tutkia ja hakea lisätietoa näistä kirjoista!

Tiedostojen ja tuotosten jakamisesta puhuttiin myös. Kouvolassa on käytössä O365-palvelu, joten siirtäminen OneDrive-palveluun onnistuu oman iPad-sovelluksen kanssa. Valitettavasti kaikilla ei onnistunut kirjautuminen OneDriveen eikä tiedoston jakaminenkaan Onedrivestä onnistu kuin sähköpostilla. On myös kuultu, että OneDrive olisi paljon hitaampi kuin monet muut pilvet. Näistä miinusta. Monet ovat siirtyneet GAFE (Google Apps for Education –palveluun) ja todenneet sen hyväksi. Sitä täytyy tarkastella. Yksi tapa voisi olla myös siirtää tuotokset opettajan laitteelle, jossa olisi luokkakohtainen pilvipalvelu. Näin ei oppilaiden harteille jää kirjautuminen sisään ja ulos laitteelta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin