Koulurinteen kokeiluja

Koulurinteellä odotettiin innokkaasti Riikkaa ohjaamaan, että miten niitä omia juttuja voi iPadilla tehdä.

Ennen kuin Riikka tuli tuntia pitämään, niin oppilaat tutustuivat omatoimisesti muutamaan appsiin. PuppetPals2 sai oppilaiden keskuudessa suuren suosion. Sillä he omatoimisesti kokeillen loivat pieniä sarjispätkiä, joita sitten kavereille esiteltiin ja yhdessä naureskeltiin.

Riikan pitämällä tunnilla tutustuimme tarkemmin PuppetPals"ykköseen". Riikka esitteli ensin yhteisesti, kuinka appsia käytetään ja mistä saa mitäkin toimintoja. Tämän jälkeen oppilaat pareittain suunnistivat kuka mihinkin päin koulua tekemään omaa juttuaan. Siihen juttuun kuului oman tarinan luominen annetuilla hahmoilla - hahmojen liikkuminen ja tarinan äänen tallentaminen. Tämä oli niin mielenkiintoista puuhaa, että ketään ei tarvinnut patistella kokeilemaan uusia juttuja.

Kun tarinat olivat valmiit, niin niitä vielä edioitiin iMoviella. Riikka esitteli taas ensin, että mitä tehdään, jonka jälkeen oppilaat poistuivat omiin koloihinsa viimeistelemään tuotoksensa. Päivän kruunasi se, että katsoimme yhdessä kaikkien tuotokset. Vaikka hahmot ja taustat olivat kaikilla samat, niin yhtään edes sinnepäin samanlaista tarinaa ei ollut.

Kaikki olivat innostuneita - niin oppilaat, opettaja kuin ohjaajatkin. Tämän vuoksi yhtään kuvaa ei tekemisistä ole. Keskityimme uusien juttujen luomiseen täysin, että tämän luomisen dokumentointi unohtui kokonaan. Riikka kuitenkin voi todistaa, että tämä tarina on tosi! :-D