Ryhmätyön artikkelit
Ohje:
Lukekaa omat aiheenne, esitelkää suullisesti ryhmälle;
- mikä piirre
- liittyykö temperamenttiin vai piirreteorioihin
- mitä aiheesta sanotaan
- mikä piirre
- liittyykö temperamenttiin vai piirreteorioihin
- mitä aiheesta sanotaan
ryhmätyö - aihe 5
ryhmätyö - aihe 4
4.
Tarkkaillaanko minua? Seuraavatko naapurit elämääni? Puhuvatko työkaverit minusta pahaa selkäni takana?
Näin ajattelee paranoidinen ihminen.
Hän ei luota toisiin ihmisiin ja uskoo lähtökohtaisesti heidän olevan pahantahtoisia, kertoo väitöstutkija Aino Saarinen.
Lievästi paranoidinen ihminen saattaa esimerkiksi pelätä joutuvansa syyttä suotta arvostelun kohteeksi. Jos paranoia on vakavaa, se aiheuttaa ahdistusta ja jatkuvaa pelkoa siitä, että joutuu salajuonien, kiusanteon, vainon tai hyökkäysten uhriksi.
Paranoia haittaa ihmisen omaa elämää, mutta se aiheuttaa ongelmia myös kaikille niille, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. ”Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että ihminen ei välttämättä tiedosta lainkaan paranoidisia piirteitään. Tai jos tiedostaakin, hän häpeää niitä”, Saarinen kertoo.
Hän havaitsi väitöstutkimuksessaan, että tietyt persoonallisuuden piirteet eli temperamentti altistaa ihmistä paranoian kehittymiselle. Tällaisia ihmisiä on joukossamme 8–9 prosenttia.
Paranoialle altistavia piirteitä on monia. Jos ihminen on temperamentiltaan esimerkiksi voimakkaasti elämyshakuinen, hänellä on taipumus toimia impulsiivisesti ja tarve etsiä jatkuvasti uusia jännittäviä kokemuksia, hänellä on myös suurempi todennäköisyys ajatella paranoidisesti, Saarinen havaitsi tutkimuksessaan.
Hän huomasi myös, että taipumus välttää epävarmoja tilanteita, ahdistua ja olla etukäteen huolissaan uusista tilanteista, näyttää olevan yhteydessä paranoiaan. Paranoiaan taipuvaisia ovat Saarisen mukaan myös sellaiset ihmiset, jotka eivät oikein osaa ottaa muiden tunteita ja tarpeita huomioon. Samoin sellaiset, jotka eivät juurikaan piittaa siitä, tulevatko he muiden taholta hyväksytyiksi vai eivät.
Hyvä uutinen on se, että tietyt luonteenpiirteet myös suojaavat ihmistä paranoialta. Sellaisia ovat vastuullisuus, määrätietoisuus, kyky sietää stressiä, kyky tuntea empatiaa ja auttaa muita sekä halu toimia eettisten periaatteiden mukaan.
Yksi Saarisen tekemä havainto on se, että masennuksella on yhteys paranoiaan aina myöhäisnuoruudesta keski-ikään saakka.
Erityisen voimakas yhteys on nuorilla aikuisilla eli heillä, jotka ovat iältään parinkymmenen vuoden molemmin puolin.
Masennuksen ja paranoian yhteyttä selittää Saarisen mukaan esimerkiksi se, että masentuneella on taipumus vetäytyä muiden seurasta ja jäädä jumiin omiin päähänpiinttymiinsä ja ajatuskeloihinsa. Masentunut myös tulkitsee helposti väärin muiden ihmisten käyttäytymistä. Hän vetäytyy toisten seurasta ja jää ilman sitä myönteistä palautetta, joka voisi hälventää paranoidisia ajatuksia. Lisäksi masennukseen liittyvät uniongelmat ovat yksi erityinen riskitekijä paranoidisuudelle.
Paranoiaan eivät vaikuta pelkästään luonteenpiirteet. Saarinen havaitsi, että myös kulttuurilla on merkitystä.
Pohjoismaissa paranoia on yleisempää kuin monissa muissa kulttuureissa, esimerkiksi Kiinassa. Paranoidisuus onkin Saarisen mukaan yleisempää yksilöllisissä kuin yhteisöllisissä kulttuureissa.
Kulttuuriin liittyvä ero on myös se, että suomalaisia tutkittaessa heikko henkisyys näyttää suojaavan paranoialta. Heikko henkisyys tarkoittaa sitä, että ihminen ei ajattele intuitiivisesti, ei uppoudu omiin mielikuviinsa tai ei ole laajemmin kiinnostunut henkisistä asioista. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksessa asia on sen sijaan päinvastoin: Siellä vahvan henkisyyden on havaittu suojaavan monilta mielenterveyden häiriöiltä.
Mitä Saarinen sitten sanoisi ihmiselle, joka tunnistaa olevansa taipuvainen paranoiaan?
”Kannattaa hakeutua hoitoon jo silloin, kun ajatukset ovat vielä lieviä ja siten helpommin hoidettavissa”, Saarinen sanoo heti.
Usein paranoidiset ihmiset eivät kuitenkaan tunnista oireiluaan ja ovat haluttomia hakeutumaan hoitoon. Monissa tapauksissa korkein kynnys on ylipäätään myöntää tarvitsevansa apua. Silloin onkin tärkeää kiinnittää huomiota muihin oireisiin, joiden lievittämiseksi paranoidinen ihminen voisi haluta ammattiapua – esimerkiksi unettomuuteen, ahdistukseen, masennukseen tai stressiin.
Saarinen tähdentää, että toisinaan myös läheiset saattavat hävetä paranoidisesti ajattelevia omaisiaan, vaikka paranoiassa ei ole mitään hävettävää. ”Paranoia on psyykkinen häiriötila, joka haittaa huomattavasti ihmistä itseään, mutta myös kaikkia niitä, joiden kanssa hän on tekemisissä.”
Siksi kannattaa hakea apua.
Saarisen väitöstutkimuksen aineistona oli yli kahdelle tuhannelle 15–50-vuotiaalle suomalaiselle tehty kysely, jonka kerääminen aloitettiin vuonna 1980. Kysely tehtiin postin kautta lähetetyllä kyselylomakkeella. Vastaajista 43 prosenttia oli miehiä ja loput naisia.
Saarinen väitteli perjantaina 13. huhtikuuta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Korjaus 16.4 klo 11.10: Paranoidisuus on yleisempää yksilöllisissä kuin yhteisöllisissä kulttuureissa eikä päin vastoin, kuten jutussa virheellisesti luki.
Näin ajattelee paranoidinen ihminen.
Hän ei luota toisiin ihmisiin ja uskoo lähtökohtaisesti heidän olevan pahantahtoisia, kertoo väitöstutkija Aino Saarinen.
Lievästi paranoidinen ihminen saattaa esimerkiksi pelätä joutuvansa syyttä suotta arvostelun kohteeksi. Jos paranoia on vakavaa, se aiheuttaa ahdistusta ja jatkuvaa pelkoa siitä, että joutuu salajuonien, kiusanteon, vainon tai hyökkäysten uhriksi.
Paranoia haittaa ihmisen omaa elämää, mutta se aiheuttaa ongelmia myös kaikille niille, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. ”Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että ihminen ei välttämättä tiedosta lainkaan paranoidisia piirteitään. Tai jos tiedostaakin, hän häpeää niitä”, Saarinen kertoo.
Hän havaitsi väitöstutkimuksessaan, että tietyt persoonallisuuden piirteet eli temperamentti altistaa ihmistä paranoian kehittymiselle. Tällaisia ihmisiä on joukossamme 8–9 prosenttia.
Paranoialle altistavia piirteitä on monia. Jos ihminen on temperamentiltaan esimerkiksi voimakkaasti elämyshakuinen, hänellä on taipumus toimia impulsiivisesti ja tarve etsiä jatkuvasti uusia jännittäviä kokemuksia, hänellä on myös suurempi todennäköisyys ajatella paranoidisesti, Saarinen havaitsi tutkimuksessaan.
Hän huomasi myös, että taipumus välttää epävarmoja tilanteita, ahdistua ja olla etukäteen huolissaan uusista tilanteista, näyttää olevan yhteydessä paranoiaan. Paranoiaan taipuvaisia ovat Saarisen mukaan myös sellaiset ihmiset, jotka eivät oikein osaa ottaa muiden tunteita ja tarpeita huomioon. Samoin sellaiset, jotka eivät juurikaan piittaa siitä, tulevatko he muiden taholta hyväksytyiksi vai eivät.
Hyvä uutinen on se, että tietyt luonteenpiirteet myös suojaavat ihmistä paranoialta. Sellaisia ovat vastuullisuus, määrätietoisuus, kyky sietää stressiä, kyky tuntea empatiaa ja auttaa muita sekä halu toimia eettisten periaatteiden mukaan.
Yksi Saarisen tekemä havainto on se, että masennuksella on yhteys paranoiaan aina myöhäisnuoruudesta keski-ikään saakka.
Erityisen voimakas yhteys on nuorilla aikuisilla eli heillä, jotka ovat iältään parinkymmenen vuoden molemmin puolin.
Masennuksen ja paranoian yhteyttä selittää Saarisen mukaan esimerkiksi se, että masentuneella on taipumus vetäytyä muiden seurasta ja jäädä jumiin omiin päähänpiinttymiinsä ja ajatuskeloihinsa. Masentunut myös tulkitsee helposti väärin muiden ihmisten käyttäytymistä. Hän vetäytyy toisten seurasta ja jää ilman sitä myönteistä palautetta, joka voisi hälventää paranoidisia ajatuksia. Lisäksi masennukseen liittyvät uniongelmat ovat yksi erityinen riskitekijä paranoidisuudelle.
Paranoiaan eivät vaikuta pelkästään luonteenpiirteet. Saarinen havaitsi, että myös kulttuurilla on merkitystä.
Pohjoismaissa paranoia on yleisempää kuin monissa muissa kulttuureissa, esimerkiksi Kiinassa. Paranoidisuus onkin Saarisen mukaan yleisempää yksilöllisissä kuin yhteisöllisissä kulttuureissa.
Kulttuuriin liittyvä ero on myös se, että suomalaisia tutkittaessa heikko henkisyys näyttää suojaavan paranoialta. Heikko henkisyys tarkoittaa sitä, että ihminen ei ajattele intuitiivisesti, ei uppoudu omiin mielikuviinsa tai ei ole laajemmin kiinnostunut henkisistä asioista. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksessa asia on sen sijaan päinvastoin: Siellä vahvan henkisyyden on havaittu suojaavan monilta mielenterveyden häiriöiltä.
Mitä Saarinen sitten sanoisi ihmiselle, joka tunnistaa olevansa taipuvainen paranoiaan?
”Kannattaa hakeutua hoitoon jo silloin, kun ajatukset ovat vielä lieviä ja siten helpommin hoidettavissa”, Saarinen sanoo heti.
Usein paranoidiset ihmiset eivät kuitenkaan tunnista oireiluaan ja ovat haluttomia hakeutumaan hoitoon. Monissa tapauksissa korkein kynnys on ylipäätään myöntää tarvitsevansa apua. Silloin onkin tärkeää kiinnittää huomiota muihin oireisiin, joiden lievittämiseksi paranoidinen ihminen voisi haluta ammattiapua – esimerkiksi unettomuuteen, ahdistukseen, masennukseen tai stressiin.
Saarinen tähdentää, että toisinaan myös läheiset saattavat hävetä paranoidisesti ajattelevia omaisiaan, vaikka paranoiassa ei ole mitään hävettävää. ”Paranoia on psyykkinen häiriötila, joka haittaa huomattavasti ihmistä itseään, mutta myös kaikkia niitä, joiden kanssa hän on tekemisissä.”
Siksi kannattaa hakea apua.
Saarisen väitöstutkimuksen aineistona oli yli kahdelle tuhannelle 15–50-vuotiaalle suomalaiselle tehty kysely, jonka kerääminen aloitettiin vuonna 1980. Kysely tehtiin postin kautta lähetetyllä kyselylomakkeella. Vastaajista 43 prosenttia oli miehiä ja loput naisia.
Saarinen väitteli perjantaina 13. huhtikuuta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Korjaus 16.4 klo 11.10: Paranoidisuus on yleisempää yksilöllisissä kuin yhteisöllisissä kulttuureissa eikä päin vastoin, kuten jutussa virheellisesti luki.
ryhmätyö - aihe 3
3.
Mitä tulee mieleen sanaparista tunnollinen työntekijä?
Uhrautuva uupuja. Perfektionisti, joka hioo hommiaan äärimmäisyyksiin, vaikka pomo haluaisi nopeampia tuloksia. Hyväksikäytetty harmaavarpunen, jonka harteille kasaantuvat muidenkin työt.
Työelämän asiantuntijat varoittavat nykyään, että tunnolliset työntekijät ovat alttiimpia sairastumaan vakavaan työuupumukseen kuin työhönsä rennommin suhtautuvat.
Työmarkkinoilla tunnollisuus on niin last season: nyt pitää olla ennen kaikkea kokeiluhenkinen, avoin uudelle, ketterä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja viemään asiat nextille levelille.
Lukuisten tutkimusten mukaan juuri tunnollisuus on menestyksen kannalta kuitenkin suorastaan ylivertainen ominaisuus.
Tunnollisten yrittäjien firmat selviävät pitkällä aikavälillä paremmin kuin neljän muun pääpersoonallisuustyypin eli ekstroverttien, avointen, sovinnollisten tai neuroottisten ihmisten johtamat yritykset. Myyntityössä tunnolliset pääsevät parempiin myyntilukuihin.
Heillä on myös muita suuremmat tulot – ja he ovat tyytyväisempiä työhönsä.
Opiskellessaan tunnolliset saavat muita parempia arvosanoja. Cambridgen ja Nottinghamin yliopistojen tutkijat ovat analysoineet jopa Twitter-käyttäjien persoonallisuutta. Johtopäätös: suositut twiittaajat ovat peruspiirteeltään avoimia, mutta vaikutusvaltaiset twiittaajat ovat tunnollisia.
Tunnollisuuden yhteys menestykseen ei sinänsä yllätä. Ominaisuuteen usein liitettyjä piirteitä ovat vastuullisuus, järjestelmällisyys, suunnitelmallisuus ja tavoitehakuisuus.
Tunnollisten menestysmarssi ei silti rajoitu suorituksiin opinnoissa ja työelämässä. Tutkimusten mukaan he pärjäävät yksityiselämässäkin. Tunnolliset elävät pidempään ja ovat parisuhteissaan onnellisempia kuin avoimet ja ulospäin suuntautuneet ihmiset.
Totta varmasti on, että kun aikataulut kiristyvät ja vaatimukset kasvavat, äärimmäisen tunnolliset työntekijät ovat vaarassa uupua. Rennommalla otteella pärjäisi usein paremmin. Eihän tunnollinen puurtaminen edes automaattisesti tarkoita huippujälkeä.
Mutta vaikka tunnollisuus – kuten mikä tahansa luonteenpiirre liiallisuuksiin mennessään – voi muodostua taakaksi, tunnollisuus on ensisijaisesti hyve. Ominaisuus, joka todennäköisesti siivittää ihmisiä useammin menestykseen kuin ongelmiin.
Uhrautuva uupuja. Perfektionisti, joka hioo hommiaan äärimmäisyyksiin, vaikka pomo haluaisi nopeampia tuloksia. Hyväksikäytetty harmaavarpunen, jonka harteille kasaantuvat muidenkin työt.
Työelämän asiantuntijat varoittavat nykyään, että tunnolliset työntekijät ovat alttiimpia sairastumaan vakavaan työuupumukseen kuin työhönsä rennommin suhtautuvat.
Työmarkkinoilla tunnollisuus on niin last season: nyt pitää olla ennen kaikkea kokeiluhenkinen, avoin uudelle, ketterä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja viemään asiat nextille levelille.
Lukuisten tutkimusten mukaan juuri tunnollisuus on menestyksen kannalta kuitenkin suorastaan ylivertainen ominaisuus.
Tunnollisten yrittäjien firmat selviävät pitkällä aikavälillä paremmin kuin neljän muun pääpersoonallisuustyypin eli ekstroverttien, avointen, sovinnollisten tai neuroottisten ihmisten johtamat yritykset. Myyntityössä tunnolliset pääsevät parempiin myyntilukuihin.
Heillä on myös muita suuremmat tulot – ja he ovat tyytyväisempiä työhönsä.
Opiskellessaan tunnolliset saavat muita parempia arvosanoja. Cambridgen ja Nottinghamin yliopistojen tutkijat ovat analysoineet jopa Twitter-käyttäjien persoonallisuutta. Johtopäätös: suositut twiittaajat ovat peruspiirteeltään avoimia, mutta vaikutusvaltaiset twiittaajat ovat tunnollisia.
Tunnollisuuden yhteys menestykseen ei sinänsä yllätä. Ominaisuuteen usein liitettyjä piirteitä ovat vastuullisuus, järjestelmällisyys, suunnitelmallisuus ja tavoitehakuisuus.
Tunnollisten menestysmarssi ei silti rajoitu suorituksiin opinnoissa ja työelämässä. Tutkimusten mukaan he pärjäävät yksityiselämässäkin. Tunnolliset elävät pidempään ja ovat parisuhteissaan onnellisempia kuin avoimet ja ulospäin suuntautuneet ihmiset.
Totta varmasti on, että kun aikataulut kiristyvät ja vaatimukset kasvavat, äärimmäisen tunnolliset työntekijät ovat vaarassa uupua. Rennommalla otteella pärjäisi usein paremmin. Eihän tunnollinen puurtaminen edes automaattisesti tarkoita huippujälkeä.
Mutta vaikka tunnollisuus – kuten mikä tahansa luonteenpiirre liiallisuuksiin mennessään – voi muodostua taakaksi, tunnollisuus on ensisijaisesti hyve. Ominaisuus, joka todennäköisesti siivittää ihmisiä useammin menestykseen kuin ongelmiin.
ryhmätyö aihe 2
2.
Sotkuinen koti vaikuttaa hyvinvointiisi. Se saa sinut syömään epäterveellisesti, työskentelemään tehottomasti ja heikentää havainnointikykyä. Näin kirjoittaa Psychology Today -tiedejulkaisu.
Lehti on koonnut artikkeliin tuloksia erilaisista koeasetelmista, joissa arvioitiin ympäristön sotkuisuuden vaikutusta mieleen.
Aihetta on tutkittu yllättävän paljon. Esimerkiksi New Mexicon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan liian täyteen ahdettua ja sotkuista kotia alkaa helposti pitää vihollisena. Silloin et ole ylpeä kodistasi, vaan se aiheuttaa pikemminkin häpeää.
”Tutkijana tulin kyllä kriittiseksi siitä, miten artikkelissa asiaa yleistetään”, sanoo psykoterapeutti Mikael Saarinen.
Sotkuisuus ei aina viittaa ongelmiin. Ihminen on paljon monimutkaisempi.
Saarisen mukaan koeasetelmat ovat omiaan tuomaan esiin reaktioita. Ne ovat aina eri asia kuin arjen aidot tilanteet. Jos menet vieraaseen tilaan, joka on sotkettu, ilman muuta siellä on vaikea keskittyä vaikkapa tehtävien tekemiseen. Ihmisiä pitäisikin tutkia omissa kotiympyröissään, sillä tietynlaiseen ympäristöön tottuu.
Mikä tahansa ympäristö voi häiritä keskittymistä, jos se ei vastaa odotuksia.
”On myös tutkittu sitä, että modernit ja siistit design-toimistot, joissa ei ole mitään henkilökohtaista tai kodinomaista, saattavat stressata ihmisiä”, Saarinen sanoo.
Sotkuinen koti voi toki joskus olla oire sairastumisesta.
Kun ihmisen epäillään sairastuneen psyykkisesti, häneltä usein kysytään kodinhoidosta. Jos ihminen ei jaksa hoitaa kotiaan, se on yksi merkki toimintakyvyn alenemisesta – mutta usein myös laskujen maksu, kaupassakäynti ja ihmissuhteista huolehtiminen tuottavat silloin vaikeuksia. Pelkkä sotkuisuus ei siis vielä kerro mitään.
Sotkuisuuden toinen ääripää on neuroottinen hinkkaaminen, joka voi yhtä lailla linkittyä elämänhallintaan liittyviin ongelmiin. Siitä voi seurata fobioita ja pakko-oireista käytöstä, joihin saattaa tarvita ammattiapua.
Kyse voi olla myös ohimenevästä elämänvaiheesta, jolloin siisteys ei vain kiinnosta.
”Eivät lapset luontaisesti siivoa leluja paikoilleen leikin jälkeen, vaan pikku hiljaa vanhempien vaatimus sisäistyy”, Saarinen sanoo.
Teinit eivät häiriinny sotkusta, vaan erottautuvat sillä vanhempiensa ärsyttävistä tavoista. Lapseton nuoripari voi olla hyvinkin siisti, kunnes saavat vauvan ja ehkä toisenkin. Lapsiperhekaaoksessa siisteyskäsityksistä voi olla pakko tinkiä.
Samoin käy usein vanhemmiten: ruokatahra puserolla lakkaa häiritsemästä. Muita ihmisiä saattaa kyllä häiritä vanhuksen sottaisuus.
Mikael Saarinen muistuttaa, että sotkuisuuteen vaikuttaa myös temperamentti. Toiset vain ovat huolettomampia eikä asioiden tekeminen loppuun tunnu heistä niin tärkeältä. Siivoaminen jää helposti kesken, jos eteen tulee jotain mielekkäämpää tekemistä.
”Toiset löytävät oikean kirjan helpommin isoista pinoista lattialta, siinä missä toisen kirjojen pitää olla täsmällisesti väriluokiteltuina hyllyssä”, Saarinen kuvaa.
Ennen vanhaan varsinkin tytöille myös korostettiin, että siisteys ja järjestys ovat hyveitä. Usein stressi siitä, ettei ole siivonnut, tuleekin jostain, mitä ihmiselle on opetettu. Äidin tiskialtaassa ei ollut koskaan likaisia kattiloita.
”Edelleenkin naiset hoitavat siisteyttä kotitalouksissa miehiä enemmän. Helpommin ajatellaan, että naisen sotkuisuuteen liittyy joku ongelma”, Saarinen sanoo.
”Toisaalta jos mies osallistuu kodin siivoamiseen tasapuolisesti, se parantaa suhteen laatua.”
Mikael Saarinen kehottaa miettimään siivoamisen tärkeyttä käytännön kautta. Jos sinulla menee usein kymmenen minuuttia avainten etsimiseen, hankitko avaimiin piipparin vai siivoatko huoneen niin, että avaimet löytyvät helpommin? Jokaisen täytyy itse päättää, mikä on elämässä tärkeää.
Kovin merkittäviä tarpeita siivoaminen ei elämässä täytä.
”Onnellisuuden ja itsensä toteuttamisen kannalta siivoaminen ei ole kovinkaan tärkeää", Mikael Saarinen sanoo.
Lehti on koonnut artikkeliin tuloksia erilaisista koeasetelmista, joissa arvioitiin ympäristön sotkuisuuden vaikutusta mieleen.
Aihetta on tutkittu yllättävän paljon. Esimerkiksi New Mexicon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan liian täyteen ahdettua ja sotkuista kotia alkaa helposti pitää vihollisena. Silloin et ole ylpeä kodistasi, vaan se aiheuttaa pikemminkin häpeää.
”Tutkijana tulin kyllä kriittiseksi siitä, miten artikkelissa asiaa yleistetään”, sanoo psykoterapeutti Mikael Saarinen.
Sotkuisuus ei aina viittaa ongelmiin. Ihminen on paljon monimutkaisempi.
Saarisen mukaan koeasetelmat ovat omiaan tuomaan esiin reaktioita. Ne ovat aina eri asia kuin arjen aidot tilanteet. Jos menet vieraaseen tilaan, joka on sotkettu, ilman muuta siellä on vaikea keskittyä vaikkapa tehtävien tekemiseen. Ihmisiä pitäisikin tutkia omissa kotiympyröissään, sillä tietynlaiseen ympäristöön tottuu.
Mikä tahansa ympäristö voi häiritä keskittymistä, jos se ei vastaa odotuksia.
”On myös tutkittu sitä, että modernit ja siistit design-toimistot, joissa ei ole mitään henkilökohtaista tai kodinomaista, saattavat stressata ihmisiä”, Saarinen sanoo.
Sotkuinen koti voi toki joskus olla oire sairastumisesta.
Kun ihmisen epäillään sairastuneen psyykkisesti, häneltä usein kysytään kodinhoidosta. Jos ihminen ei jaksa hoitaa kotiaan, se on yksi merkki toimintakyvyn alenemisesta – mutta usein myös laskujen maksu, kaupassakäynti ja ihmissuhteista huolehtiminen tuottavat silloin vaikeuksia. Pelkkä sotkuisuus ei siis vielä kerro mitään.
Sotkuisuuden toinen ääripää on neuroottinen hinkkaaminen, joka voi yhtä lailla linkittyä elämänhallintaan liittyviin ongelmiin. Siitä voi seurata fobioita ja pakko-oireista käytöstä, joihin saattaa tarvita ammattiapua.
Kyse voi olla myös ohimenevästä elämänvaiheesta, jolloin siisteys ei vain kiinnosta.
”Eivät lapset luontaisesti siivoa leluja paikoilleen leikin jälkeen, vaan pikku hiljaa vanhempien vaatimus sisäistyy”, Saarinen sanoo.
Teinit eivät häiriinny sotkusta, vaan erottautuvat sillä vanhempiensa ärsyttävistä tavoista. Lapseton nuoripari voi olla hyvinkin siisti, kunnes saavat vauvan ja ehkä toisenkin. Lapsiperhekaaoksessa siisteyskäsityksistä voi olla pakko tinkiä.
Samoin käy usein vanhemmiten: ruokatahra puserolla lakkaa häiritsemästä. Muita ihmisiä saattaa kyllä häiritä vanhuksen sottaisuus.
Mikael Saarinen muistuttaa, että sotkuisuuteen vaikuttaa myös temperamentti. Toiset vain ovat huolettomampia eikä asioiden tekeminen loppuun tunnu heistä niin tärkeältä. Siivoaminen jää helposti kesken, jos eteen tulee jotain mielekkäämpää tekemistä.
”Toiset löytävät oikean kirjan helpommin isoista pinoista lattialta, siinä missä toisen kirjojen pitää olla täsmällisesti väriluokiteltuina hyllyssä”, Saarinen kuvaa.
Ennen vanhaan varsinkin tytöille myös korostettiin, että siisteys ja järjestys ovat hyveitä. Usein stressi siitä, ettei ole siivonnut, tuleekin jostain, mitä ihmiselle on opetettu. Äidin tiskialtaassa ei ollut koskaan likaisia kattiloita.
”Edelleenkin naiset hoitavat siisteyttä kotitalouksissa miehiä enemmän. Helpommin ajatellaan, että naisen sotkuisuuteen liittyy joku ongelma”, Saarinen sanoo.
”Toisaalta jos mies osallistuu kodin siivoamiseen tasapuolisesti, se parantaa suhteen laatua.”
Mikael Saarinen kehottaa miettimään siivoamisen tärkeyttä käytännön kautta. Jos sinulla menee usein kymmenen minuuttia avainten etsimiseen, hankitko avaimiin piipparin vai siivoatko huoneen niin, että avaimet löytyvät helpommin? Jokaisen täytyy itse päättää, mikä on elämässä tärkeää.
Kovin merkittäviä tarpeita siivoaminen ei elämässä täytä.
”Onnellisuuden ja itsensä toteuttamisen kannalta siivoaminen ei ole kovinkaan tärkeää", Mikael Saarinen sanoo.