Biologian 3. kurssi

Palaa arviointipohjiin

Arviointivaihtoehtojen esitystapa: Kyllä / Ei vielä

Osaan arvioida solujen ja geenien toimintaa koskevan tiedon merkitystä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta.

Osuus Kriteeri
50 % Osaan kertoa miksi tietoa perimää tutkitaan.
50 % Osaan kertoa syitä miksi ihmisten perimän selvittämistä ja tietojen käsittelyä pitää rajata mm. lainsäädännön keinoin.

Osaan kertoa erilaisten solujen rakenteen ja toiminnan.

Osuus Kriteeri
20 % Osaan kertoa solukalvon merkityksestä ja toiminnasta.
20 % Osaan kertoa bakteerisolun rakenteesta ja merkityksestä ihmisen kannalta.
20 % Osaan kertoa energiaravintoaineiden rakenteesta ja esiintymisestä sekä merkityksestä.
20 % Osaan kertoa DNA:n rakenteen perinnöllisyyden monimuotoisuuden kannalta.
20 % Osaan kertoa entsyymien merkityksen solujen toiminnassa.

Osaan kertoa miten solutason prosessit vaikuttavat eliön toimintaan.

Osuus Kriteeri
20 % Osaan kertoa fotosynteesin vaiheet.
20 % Osaan kertoa soluhengityksen vaiheet.
20 % Osaan kertoa meioosin vaiheet.
20 % Osaan kertoa transkription ja translaation vaiheet.
20 % Osaan kertoa mutaatioiden merkityksestä solu-, yksilö- ja populaatiotasolla.

Osaan suunnitella ja toteuttaa itsenäisesti tai yhteistyössä muiden kanssa pienimuotoisen solubiologisen tutkimuksen.

Osuus Kriteeri
50 % Osaan tutkia soluja tai analysoida soluista otettuja kuvia.
50 % Osaan tehdä päätelmiä kokeellisen tutkimuksen tuloksista.