Biologian 1. kurssi

Palaa arviointipohjiin

Arviointivaihtoehtojen esitystapa: Kyllä / Ei vielä

Osaan jäsentää nykyisen eliökunnan rakenteen ja tulkita sen kehitystä.

Osuus Kriteeri
25 % Osaan kertoa eliökunnan luokituksen periaatteista.
25 % Osaan kertoa eliökunnan evoluution päävaiheet.
25 % Osaan kertoa esi- ja aitotumaisen eroja.
25 % Osaan kertoa viiden selkärankaisluokan kehittyneitä piirteitä ja eroja.

Osaan käyttää ja arvioida kriittisesti biologisia tietolähteitä sekä perustella erilaisia näkemyksiä biologialle ominaisella tavalla

Osuus Kriteeri
50 % Osaan hankkia tietoa biologisista tietolähteistä.
50 % Osaan tehdä syy-seuraussuhteiden avulla päätelmiä.

Osaan suunnitella kokeellisen tutkimuksen.

Osuus Kriteeri
33 % Osaan muodostaa hypoteesin.
33 % Osaan laatia tutkimussuunnitelman.
33 % Osaan tehdä tutkimusraportin tuloksineen (taulukot, diagrammit).

Tunnen elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset

Osuus Kriteeri
50 % Osaan kertoa syitä miksi elämän runsaus ja monimuotoisuus vaihtelee maapallolla.
50 % Osaan kertoa elämän tunnusmerkit.

Ymmärrän evoluution jatkuvuuden, prosessit ja merkityksen.

Osuus Kriteeri
33 % Tiedän evoluution päätermit (evoluutio, luonnonvalinta, muuntelu).
33 % Osaan kertoa maailmankausien evolutiiviset pääasiat (mm. elämän keskiajan hirmusliskojen menestymisen ja häviämiset syyt).
33 % Osaan kertoa mikä on meioosi ja miten se tuottaa monimuotoisuutta.