Yksi reissun tavoitteista oli saada tuntumaa, miltä tuntuu olla oppitunnilla, kun ei ymmärrä kieltä täydellisesti. Myös meidän koulussamme tämä todellisuus on monella opiskelijalla edessä jokaisella oppitunnilla.

Opettajan viestinnässä on paljon pieniä eleitä ja vaikka ranskalainen kulttuuri ei nyt kuitenkaan ole mitenkään valtavan kaukana meikäläisestä, on niiden tulkinnan hankaluus ainakin näin seurailevalle opettajalle ilmeistä. Tarkoittiko tämä lyhyt lausahdus ja käden heilautus nyt sitä, että taululle kirjoitettua tehtävänalkua on tarkoitus tehdä itse vai tehdäänkö se opettajajohtoisesti yhdessä? Vieruskaveri vasemmalla alkoi tehdä tehtävää, oikealla kaivoi repustaan monisteen ja alkoi värittää ääriviivakuvaa. Mikä on oikea toimi nyt? Asiaa pohtiessa selviää, että minunkin olisi ehkä pitänyt tehdä moniste jo kotona ja tehtävää voi aloittaa itse, mutta voi myös odotella, kuten useimmat tekevät. Kun alan kaivella monistetta, opettaja alkaakin jo käsitellä taululla aloitettua tehtävää.

Kemian tunnilla lasketaan laimennussuhdetehtävää ja sitä varten pitää luonnollisesti muuttaa massoja perusyksiköstä eli kilogrammoista grammoihin. Vastatessa ei ensimmäisellä kerralla nollien määrä osu oikein, johtuiko se siitä, että en muistanut kilon murto-osien joukossa olevaa ”eetogrm” -yksikköä, joka taisi olla kilon kymmenesosa vai oliko se sadasosa?

Toisaalta voi sitten pohtia, että jos tunnilla riennät usein samojen opiskelijoiden luokse tarkastamaan, että oikeat tehtävät ovat alkaneet ratketa ja keskustelemalla tarkastamaan, että ne on ymmärretty oikein, voi opiskelija kokea laajemman huolenpidon ja valvonnan ahdistavana. Tämä on ehkä hyväksyttävä. Ei voi olla väärin tukea kielen ymmärtämisen kanssa taistelevaa opiskelijaa.

Toisinaan viesti tulee hyvin selväksi. Embrunin keskustassa näkyy, minne pitää hakeutua hädän hetkellä ja toisaalta jo antiikin aikana tunnetun paikkakunnan eläminen nykyhetkessä. Paikallinen valtiollinen palvelukeskus ei jää arvailun varaan.