1 Yleistä

Kuusankosken lukio

Kuusankosken lukio on toinen Kouvolan päivälukioista. Kuusankosken lukio aloitti toimintansa 1.8.2007, kun Kuusaan ja Voikkaan lukiot yhdistettiin. Lukiomme juuret ovat yhtäältä vuodessa 1920, jolloin Kuusankosken Yhteiskoulu aloitti toimintansa, toisaalta vuodessa 1957, jolloin Voikan Yhteiskoulun toiminta alkoi. Ensimmäiset ylioppilaat saivat valkolakkinsa Kuusankosken yhteiskoulusta keväällä 1946. Kuusankosken lukio toimii 1957 rakennetussa ja 2006-2007 täysin peruskorjatussa rakennuksessa. Kuusankosken lukiolla on peruskorjatut, modernisoidut, viihtyisät, ajanmukaiset tilat ja työskentelyvälineet. Lukiomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Lukio on yleissivistävä toisen asteen oppilaitos. Lukio-opiskelijan opinnot tähtäävät lukiolain mukaan ylioppilastutkinnon suorittamiseen ja lukion päättötodistuksen hankkimiseen. Ylioppilastutkinnon tarkoituksena on saada selville, ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä saavuttaneet lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.

Lukion tehtävänä on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi. Lukiomme opiskelijat oppivat ottamaan huomioon toiset ihmiset ja kykenevät tavoitteelliseen työskentelyyn. Heistä tulee lukion aikana omatoimisia ja elämäntavoiltaan terveitä nuori aikuisia. Ohjaamme lahjakkaita opiskelijoita saavuttamaan edellytystensä mukaiset tavoitteet.

Tavoitteenamme on antaa opiskelijalle monipuoliset yleistiedot ja taidot sekä hyvät opiskeluvalmiudet jatko-opiskelua varten. Huolehdimme opiskelijoidemme pysymisestä motivoituneina kannustamalla ja tukemalla heitä lukio-opinnoissaan. Hyödynnämme tieto- ja viestintätekniikan tarjoamia mahdollisuuksia opetuksen monipuolistamisessa. Oman opetusalansa asiantuntevat opettajat ohjaavat oppimista ja opiskelua sekä opiskelijoidemme tietä tietojen ja taitojen lähteille.

Opiskelijat voivat opiskella pakolliset opintojaksot ryhmänohjausryhmässään. Opettajat oppivat tuntemaan opiskelijat hyvin voidessaan opettaa heitä useiden opintojaksojen ajan. Sopivan kokoisessa lukiossa opiskelijat tutustuvat muihinkin kuin ohjausryhmänsä opiskelijoihin niin valinnaisilla opintojaksoilla kuin oppituntien ulkopuolella. Kuusankosken lukio tarjoaa opiskelijoilleen laajan opintojaksotarjonnan pakollisten ja valtakunnallisten valinnaisten opintojaksojen lisäksi.

Opinto-opas on opiskelijalle tärkeä tietolähde opiskeluun liittyvissä asioissa. Opas on luettavissa lukion kotisivuilla. Kuusankosken lukion päivittyvä tiedotusväylä on Wilma ja lukion internet-sivut. Näiden säännöllisellä seuraamisella opiskelija varmistuu siitä, että hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Menestyksellistä lukuvuotta
Riitta Mutru, rehtori
Kuusankosken lukion henkilökunta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä