Psykologia 3 lähiopetus

Ps 3. koe to 11.2.2021 klo 17-20

Vastaa seuraavista kolmeen (3) tehtävään. Jokaisen tehtävän maksimipistemäärä on 20. Onnea!!

1.

Alla on lueteltu asiantuntijan ajattelun piirteitä. Valitse näistä viisi ja kirjoita kunkin piirteen kohdalle havainnollinen, selittävä konkreettinen esimerkki siitä, miten tämä piirre näkyy asiantuntijan toiminnassa.

a) Skeemat ovat laajoja: runsaasti tietoa asiantuntijuusalueelta.
b) Työmuistin ja säilömuistin välinen tiedonsiirto on tehostunutta.
c) Tarkkaavaisuus kohdentuu ongelman kannalta olennaisiin seikkoihin.
d) Ongelmanratkaisussa painottuu ongelman hahmottaminen.
e) Perustoiminnot ovat automatisoituneet, minkä vuoksi niihin ei tarvitse suunnata huomiota.
f) Eksplisiittisen tiedon lisäksi on runsaasti hiljaista tietoa.
g) Kehittyneet metakognitiiviset taidot

2. 

“Jokaisella työpaikalla joudutaan tilanteisiin, joissa työ ei etene suunnitelmien mukaisesti, asiat eivät toimi halutulla tavalla tai sattuu vaaratilanne tai tapaturma. Jos laitteista, järjestelmistä tai ympäristöstä ei löydy heti syytä, vedotaan usein inhimilliseen virheeseen. Työhön liittyvät inhimilliset virheet heikentävät työn sujuvuutta ja aiheuttavat tarpeettomia viivästyksiä.

On arvioitu, että jopa 80–90 prosentissa tapaturmista taustalla on inhimillinen virhe. Ihminen onkin erehtyväinen ja ihmisen kyky käsitellä tietoa on rajallinen. Kyseessä on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus, ei vika. Ihmiselle ominaiset fyysiset rajoitteet on helppo havaita ja ymmärtää: ihminen ei voi esimerkiksi saada kahdella kädellään kiinni kymmentä samanaikaisesti hänelle heitettyä palloa. Sen sijaan ihmisen tiedonkäsittelyn rajoitteita on vaikeampi, mutta sitäkin tärkeämpi huomata ja tunnistaa, jotta inhimillisten virheiden määrää voitaisiin vähentää.” (TTL)

Kuvittele, että olet kognitiivisen psykologian asiantuntija. Tehtävänäsi on kertoa psykologisen tiedon avulla jonkin yrityksen työntekijöille, miten ihmisen tiedonkäsittely toimii ja miksi se on niin virhealtis.

(Voit keksiä jonkin oikean työpaikan ja kirjoittaa tekstisi juuri tähän kyseiseen työpaikkaan sopivaksi tai laatia yleisemmän tason vastauksen.)

3. 

Tutustu alla olevaan aineistoon sekä videoon Hudson-jokeen tehdystä pakkolaskusta vuonna 2009.

https://www.youtube.com/watch?v=fJ5ZLdJDBrg&feature=youtu.be

 

US Airwaysin lento 1549 osui lintuparveen vain muutamaa minuuttia lentoonlähdön jälkeen. Kone menetti tehot molemmista moottoreistaan. Chesley ”Sully” Sullenbergin ohjaama matkustajakone teki onnistuneen pakkolaskun Hudson-jokeen keskelle New Yorkia 2009. 

Kaikki 155 matkustajaa ja henkilökunta selvisivät hengissä. Kapteenin urheutta ylistettiin tiedotusvälineissä ja ihailtiin hänen kykyään rauhallisuuteen ja kontrolloituun suoritukseen vaikeassa tilanteessa. 

Kulissien takana käytiin aivan toisenlaista keskustelua, kun onnettomuustutkinnassa Sullyn toimintaa syytettiin virheelliseksi. Vaarana olikin, että kone olisi repeytynyt palasiksi jos esimerkiksi kone olisi tullut toinen siipi edellä jokeen. Onnettomuustutkinnassa tehdyissä simulaatioissa väitettiin ensin, että kapteeni olisi voinut lentää koneen takaisin lentokentälle. Kapteeni Sullenbergin oli tehtävä hyvin lyhyessä ajassa päätös mikä olisi paras mahdollinen tapa toimia.

Chesley ”Sully” Sullenberg: "Olen lentänyt 40 vuotta, mutta minut tuomitaan 208 sekunnin perusteella. "

Tarkastele eri kognitiivisten prosessien kannalta yllä olevaa tilannetta sekä yleisesti sitä, mihin perustuu ihmisen kyky toimia onnistuneesti kognitiivisesti vaativissakin tilanteissa.

4. 

”Nykyään kaikki tieto on niin helposti saatavilla, että ihmisen ei tarvitse harjoittaa
omaa muistiaan ollenkaan”. Ota kantaa väittämään psykologisen tiedon ja esimerkkien avulla.

palauta vastauksesi tänne

Palautusaika päättyi
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Tehtävät kpl 10 ja 11

1. Ovatko ihmiset järkiperäisesti ajattelevia olentoja? Pohdi kysymystä monipuolisesti ja
perustele oppimasi kpl 10 tiedon avulla. Hae tarvittaessa netistä lisätietoa.

2. Lue kpl 11 oppikirjasta ja selitä seuraavat käsitteet:
a) kielen prosessoinnin klassinen malli:

b) Brocan alue:

c ) Wernicken alue:

d) kielen prosessoinnin päivitetty malli:

palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Tehtävät 4: kpl 8 ja 9

1. Nykyään ihmisen on muistettava useita salasanoja, koodeja ja tunnuslukuja. Mitkä tekijät helpottavat tai vaikeuttavat niiden muistamista? (kpl 8)

2. Laadi kappaleen 9 tietojen perusteella lukiolaiselle viiden vinkin lista muistojen tehokkaasta
tallennuksesta ja palautuksesta säilömuistista.

palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Tehtävät 3: kpl 6 ja 7

Kpl 6: 
1. a) Mikä ero on aistimisella ja havaitsemisella? b) Valitse jokin harrastuksesi tai muu
asia, jota teet usein. Keksi esimerkkejä, minkälaista aistimista tai havaitsemista
harrastuksesi edellyttää.

2. Miten eri tavoin konteksti voi vaikuttaa havaintoon?

Kpl 7:
3. Mitkä tekijät vaikuttavat tarkkaavaisuuteen? Perustele?

4. Vertaa Broadbentin suodatinteoriaa ja Treismanin suodatinvaimennusteoriaa
valikoivasta tarkkaavaisuudesta.

palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Tehtävät 2: kpl 3 ja 4

Kpl 3: Laadi kuva tai muistiinpanot, johon kirjaat hermoston eri osat tehtävineen.

kpl 4: Laadi luvun tietojen avulla käsitekartta aivojen rakenteesta ja toiminnasta.

palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

1. kerran tehtävät

1. Metakognitio
Pohdi omia metakognitiivisia taitojasi. Millainen olet mielestäsi oppijana?
Mitä ymmärrät ja muistat helposti, mitä taas et? Mitkä ovat mielestäsi vahvuuksiasi, entä
heikkouksiasi?
Kirjoita lyhyt teksti tai muistiinpanot näistä ajatuksistasi.

Tutustu sen jälkeen psykologian opettajan Tiina-Maria Päivänsalon blogikirjoitukseen
metakognitiivisista taidoista:
https://oppimisentaidot.wordpress.com/tag/metakognitio/

Pohdi, oletko itse joskus ajautunut samoihin sudenkuoppiin, kuten tietämisen tunteen
ansaan.

2. Miten havaintokehän toiminnan voi ottaa huomioon lukio-opiskelussa? Pohdi asiaa
sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta.

3. Pohdi, miten tietoinen ja tiedostamaton tiedonkäsittely näkyvät arkielämän eri
tilanteissa. 

4. a) Selitä, mitä tarkoitetaan priming- ilmiöllä.

b) Laadi yksi esimerkki siitä, miten ilmiötä voisi hyödyntää mainonnassa.

palauta vastauksesi tänne

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.