2. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön visio

Tulevaisuudessa kouvolalaisella lapsella ja nuorella on tasa-arvoinen mahdollisuus hankkia monipuolinen digiosaaminen opinpolun aikana. Taidot kehittyvät kokeillen, yhdessä tehden ja omaa luovuutta kehittäen. Yksiköissä on riittävä ja ajantasainen laitekanta sekä ohjelmistot, jotka tukevat oppijan digiosaamisen kehittymistä. Henkilöstön osaamista ja uuden oppimista tukee yhteisöllinen kokeilukulttuuri, joka luo pohjan suunnitelmalliselle ja tavoitteelliselle opetukselle sekä tulevaisuustaidoille. Sekä oppijoita että henkilökuntaa opastetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti ja turvallisesti.

Kouvolalaisella aikuisella on mahdollisuus jatkuvaan, elinikäiseen oppimiseen ja omien digitaitojen kehittämiseen sekä yhteiskunnan vaatimusten mukaisesti. Tieto- ja viestintäteknologian osaaminen takaa sen, että yhä suurempi osa kuntalaisista voi olla osallinen ja aktiivinen toimija tietoyhteiskunnassa.

Kasvatuksen ja opetuksen palvelun digitaalisen infrastruktuurin luomisessa kiinnitetään huomiota saavutettavuuteen. Saavutettavuudella tarkoitetaan, että mahdollisimman moni erilainen ihminen voi käyttää verkkopalveluja mahdollisimman helposti. Saavutettavuus on ihmisten erilaisuuden ja moninaisuuden huomiointia verkkopalvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Saavutettavuus siis tarkoittaa esteettömyyttä digitaalisessa maailmassa: sitä, että erilaisten ihmisten on helppoa käyttää verkkopalveluja ja niissä olevia sisältöjä. (yllä oleva lainaus sivulta
https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä