4. Henkilöstön osaaminen

Henkilöstön osaaminen

Työnantajan tehtävänä on huolehtia, että henkilöstöllä on käytössä tarvittavat välineet ja osaaminen. Henkilöstön osaamisen kehittämisessä tulee ottaa huomioon oppijoiden ikätason mukaiset digiosaamistavoitteet. Jokaisella opettajalla on vastuu oppijan teknologiaosaamisen ja digitaitojen tavoitteiden toteutumisesta. Oppijoita ohjaavat myös mm. lastenhoitajat ja ohjaajat sekä koulunkäynninohjaajat. Myös heillä pitää olla riittävä osaaminen.

Yksikön johtaja, rehtori tai esihenkilö johtaa oman yksikkönsä osalta Digiosaamisen suunnitelman jalkauttamistyötä. Yksikkökohtaisesti henkilöstö huolehtii oppijan osaamisen jatkumon varmistamisen huomioiden oppijalle digiosaamisen suunnitelmassa ja varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet.

Henkilöstön digiosaamista ja digitalisaation hyödyntämistä oppimisen osana seurataan kyselyllä parillisina vuosina. Kysely pohjautuu oppijan osaamis- ja toimintatavoitteisiin. Yksikön johtaja, rehtori tai esihenkilö vastaa siitä, että oman yksikön tulokset analysoidaan ja henkilöstön osaamista kehitetään. Kehittämisessä hyödynnetään laadittua koulutustarjotinta ja vertaisoppimista. Näin varmistetaan oman yksikön tasolla riittävä osaaminen.