15-19.4.2024

Taas on yksi viikko vierähtänyt ja olemme päässeet jo yli huhtikuun puolivälin! 😊☀️ 
Tälläkin viikolla olemme tehneet paljon mukavia, mielenkiintoisia ja lapsille mieluisia asioita. 
Tässä ihastellaan ja ihmetellään ikkunasta näkyviä hanhia ja tehdään muovailuvahasta mm.ruokaa. 😋

Päiväkodin pihalla voi jo tehdä hiekkahommia ja keinuminen on tosi hauskaa! 

Luonnossa liikkuminen on hyvää liikuntaa ja kehttää lapsen motoriikkaa monin tavoin. Tiistaina lähdimmekin retkelle Tervaleppälehtoon. Vastaan tuli ihana koiranpentu ja oravat sekä linnut tulivat syömään auringonkukansiemeniä. 

Keskiviikkona ryhmämme "isot" kävelivät reippaasti konserttitalolle katsomaan ihanaa Kymi Sinfoniettan konserttia jossa laulettiin mm.Nalle pieni nappisilmä.😊

Torstaina jumppasimme omassa salissa. Meillä oli käytössä erilaisia tasapainoiluvälineitä, sekä palloja. Pelasimme myös sählyä. Maali! 😊

Perjantaina kävimme ennen ulkoilua leikkimässä seiskaryhmän tiloissa. Magneettirakentelut olivat jänniä ja kassakoneet kovassa käytössä 

Ensi viikosta lähtien meillä on joka maanantaina lelupäivä, eli lapsi voi tuoda kotoaan yhden itselleen mieluisan lelun. 🦄
Mukavaa viikonloppua kaikille! 😊

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin