Toimintakausi 2023-2024

17-20.6.2024

Juhannusviikolla olemme tehneet kaikenlaista mukavaa ja rentoa niin sisällä kuin ulkona! 🌞

Sisällä olemme mm.leikkineet niin omilla kuin päiväkodin leluilla, sekä lukeneet kirjoja yhdessä kasvattajan kanssa.🙂 Lapselle lukeminen ja kirjojen katselu sekä kuvien nimeäminen yhdessä lapsen kanssa edistävät lapsen kielellistä kehitystä! 


Olemme myös jumpanneet!
"Laiva, laiva, minnekkä laiva menee?
Muille maille, omenoita ostamaan,
kaalinpäitä kauppaamaan,
hups, nyt se laiva kaatuu."


Päiväkodin pihalla on ihana vaikkapa keinua, tehdä hiekkakakkuja sekä ajaa autolla. 


Retkellä kävelimme Tervaleppälehdon läpi. Tervaleppälehdossa monet linnut ja oravat tulivat katsomaan meitä tosi läheltä! 

Mansikkalahdessa hörppäsimme mehut ja ihastelimme merta sekä hiekan tuntua käsissä. Monet ryhmämme lapsista ovat tosi reippaita kävelijöitä, mutta joskus reippaatkin pienet jalat väsyvät ja silloin saattaa päästä rattaiden lisäksi vaikka kasvattajan hartioille! 😁

Ihanaa juhannusta ihan kaikille lapsille ja aikuisille! 😊

Viikon touhut ja tohinat (20-24.5.24)

Oman lelun päivänä maanantaina oli mukava leikkiä omilla ja päiväkodin leluilla, joista jokaiselle löytyy aina jotakin mieluista.😊 

Päiväpiireillä katsotaan ketä lapsia on paikalla laulaen ja taputtaen rytmissä:
"Kukahan se täällä tänään on,
Kukahan se täällä on?
(Lapsen nimi)hän se täällä tänään on,
(Lapsen nimi)hän se täällä on."
Päiväpiireillä on myös laulettu mm. Pikkujänö nukkuu, sekä muita lapsille mieluisia lauluja.
Päiväpiirikuvien alla tolo-leikkejä, sekä "pöytähommia".

Aurinko on hellinyt meitä ja olemme ulkoilleet ihania, pitkiä ulkoiluja päiväkodin pihalla.
Muistattehan rasvata lapsen aamuisin aurinkorasvalla ja tuoda rasvan myös päiväkotiin, jotta voimme lisätä sitä tarpeen mukaan.🤩

Tällä viikolla juhlittiin myös päiväkodin väen kesken yhteisessä pihatapahtumassa jossa lapset kasvattajineen saivat kiertää erilaisia pisteitä, mm.disko-,saippuakupla-,värivarjo', sekä keppihevos-pisteet. Juhlan lopuksi herkuteltiin mehujäällä.😋

Tämän viikon retkellä suunnattiin Mansikkalahteen.

Saimme myös juhlia kaksia kaksivuotis-synttäreitä! Paljon, paljon onnea ihanat päivänsankarit!☺️
Makeaa ja mukavaa viikonloppua kaikille!

6-10.5.2024

Maanantaisin ryhmässämme on oman lelun päivä jolloin lapsi voi ottaa mukaansa päiväkotiin mieluisan, nimikoidun lelun.

"Pöytähommista"tosi suosittuja ovat mm.värittäminen ja palapelit. 🙂

Sisällä on leikitty vaikka mitä! Leikit "Tolo"-hahmoilla ja autoilla ovat olleet lapsille mieluisia. Leikin lomassa lapsi oppii helposti kaveritaitoja ja vaikkapa värejä: "Minkä värinen auto tämä on?" 
Saimme taas ryhmätiloihimme myös teltan jossa lapset ovat vihtyneet mm.katselemassa kirjoja.😊

Ulkona on tehty paljon hiekkakakkuja ja nautittu vauhdin hurmasta karusellissä ja keinuissa. 

Tällä viikolla olemme saaneet myös tutustua uuteen ryhmäläiseemme, kun hän on käynyt äitinsä ja isänsä kanssa tutustumassa ryhmämme touhuihin.
Tervetuloa, uusi kaveri!😊

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ensi viikolla taas tavataan! 🤩

22.4-26.4

Viikon kuulumiset kuvina❤️ 

Leikittiin autoilla ja meidän rata hajosi. No mehän haettiin työkalut ja korjattiin autorata taas ehjäksi 😍

Mopojen jarrut olivat myös epäkunnossa niin pitihän nekin korjata.  😄

Kettumetsässä käytiin pitkästä aikaa. Etsittiin yhdessä kevään merkkejä ja bongailtiin erilaisia eläimiä ja ötököitä 🕷️🐞🦆

Viikkoon mahtunut myös paljon muitakin ihania yhteisiä hetkiä ja leikkejä ❤️ 

15-19.4.2024

Taas on yksi viikko vierähtänyt ja olemme päässeet jo yli huhtikuun puolivälin! 😊☀️ 
Tälläkin viikolla olemme tehneet paljon mukavia, mielenkiintoisia ja lapsille mieluisia asioita. 
Tässä ihastellaan ja ihmetellään ikkunasta näkyviä hanhia ja tehdään muovailuvahasta mm.ruokaa. 😋

Päiväkodin pihalla voi jo tehdä hiekkahommia ja keinuminen on tosi hauskaa! 

Luonnossa liikkuminen on hyvää liikuntaa ja kehttää lapsen motoriikkaa monin tavoin. Tiistaina lähdimmekin retkelle Tervaleppälehtoon. Vastaan tuli ihana koiranpentu ja oravat sekä linnut tulivat syömään auringonkukansiemeniä. 

Keskiviikkona ryhmämme "isot" kävelivät reippaasti konserttitalolle katsomaan ihanaa Kymi Sinfoniettan konserttia jossa laulettiin mm.Nalle pieni nappisilmä.😊

Torstaina jumppasimme omassa salissa. Meillä oli käytössä erilaisia tasapainoiluvälineitä, sekä palloja. Pelasimme myös sählyä. Maali! 😊

Perjantaina kävimme ennen ulkoilua leikkimässä seiskaryhmän tiloissa. Magneettirakentelut olivat jänniä ja kassakoneet kovassa käytössä 

Ensi viikosta lähtien meillä on joka maanantaina lelupäivä, eli lapsi voi tuoda kotoaan yhden itselleen mieluisan lelun. 🦄
Mukavaa viikonloppua kaikille! 😊

Viikon touhuja 8-12.4

Tällä viikolla päiväkotiimme rakentui aitaus eläimille. Eläinlauluja olemmekin laulaneet pitkin vuotta, joten eläimet ovatkin meille jo tuttuja.

Vihdoin keinut on laitettu päiväkodin pihalle talven jälkeen, jee! 


Omassa osastossa jumppailtiin ja tasapainoiltiin.


Keskiviikkona ja torstaina jaoimme porukan puoliksi ja kävimme pienemmissä ryhmissä Maretariumissa katselemassa kaloja. Sieltähän löytyi vaikka mitä ihmeellistä katseltavaa ja ihasteltavaa.


Toisen ryhmän ollessa Maretariumissa, toiset askartelivat kaloja. Osan kanssa harjoiteltiin myös saksilla leikkaamista, lapsen taidoista ja halukkuudesta riippuen. Sen jälkeen revittiin silkkipaperia ja työ kasteltiin suihkepullolla. Lopulta me saimme akvaarioon uimaan upeita kaloja.

Perjantaina laulettiin ja loruteltiin kala-aiheisia juttuja
* pikkuiset kultakalat
* hauki ui
* valaslaulu
* vedetään nuottaa
* laiva, laiva

Viikon vipinät, 2-5.4.2024

Tällä viikolla kaikilla oli maanantaina vapaapäivä, ja päiväkotitouhut aloitettiin tiistaina lähtemällä retkelle Kynäpuistoon! 😊 Lumi oli jo sulanut, ja karusellikin pyöri taas! 


Sisäleikkejä. 

Torstaina jumpattiin kaikki yhdessä omassa salissa. 😊 Pallot, tasapainopalat ja patjalla hömppäily olivat tällä kertaa lasten suosiossa.

Ulkoleikkejä päiväkodin pihalla.

Perjantain "pöytähommia". 😊

Pääsiäinen 25-28.3


Tällä viikolla vietimme yhdessä kaikkien pienten ryhmien kanssa lauluhetkeä. 
Paikalla oli lauma tipuja erivärisissä sulissaan, Helmiina kananen sekä Elviira-noita sekä tietenkin pääsiäispupuja. Pienestä jännityksestä huolimatta kivaa oli varmasti kaikilla😀


Torstaina kävimme aurinkoisessa säässä leikkimässä mutalahden puiston leikkikentällä. Siellä oli meille paljon uutta tekemistä ja kokemista

Kevät etenee 18-23.3



Viime viikolla askartelimme ryhmätöinä kanapurkit pääsiäisruohoille. Tänään laitoimme ruohot kasvamaan.


 





Kirjastossa voi touhuta paljon muitakin juttuja kuin lukea kirjoja. Tällä kerralla teimme myös palapelejä sekä leikimme muistipelikorteilla.


Maalasimme myös ikkunaan pääsiäismunia. Joitakin lapsia se ensin vähän jännitti, mutta aikuisen sylissä yhdessä kokeillen huomattiin, että sehän olikin ihan kivaa puuhaa.


Jumpalla tehtiin erilaisia tasapaino harjoituksia.
Opeteltiin hyppäämään tasahypyillä narun yli sekä yritimme kävellä hernepussit päänpäällä ilman, että ne tippuvat. Ja kun ne tippuivat niin sekös meitä nauratti😀



Perjantaina päiväkodilla vietettiin vesipäivää. Kymen vesi tuli kertomaan toiminnastaan ja saimme kokeilla joitain heidän työvälineitään.
Mönkkäri oli kyllä ehdottomasti suosituin juttu.

11-15.3.2024

Tälläkin viikolla on taas touhuttu kaikenlaista mukavaa! 

Tässä kuvia joistakin touhuistamme. 😊

Olemme leikkineet ulkona ja sisällä.



Olemme aloittaneet pääsiäisaskarteluja!

Olemme jumpanneet omassa nukkarissa.😊


Mukavaa viikonloppua kaikille, ensi viikolla taas tavataan! 😊

4.3-8.3.2024

Moikka! 

Tässä meidän viikon kuulumiset kuvina ☀️

Tiistaina kävimme retkellä Kynäpuistossa ja aurinkokin jo lämmitti mukavasti.


Pienryhmissä ollemme tällä viikolla pelanneet äänimuistipeliä ja leikkineet loruleikkejä. 



Torstaina jumpattiin. 

Perjantaina lasten toiveesta muovailtiin, väriteltiin ja tehtiin palapelejä. 

Viikkoon mahtunut myös paljon muita ihania hetkiä muun muassa kirjojen tutkimista, yhteisiä leikkejä ja päiväpiirillä erilaisia lauluja ❤️

Mukavaa viikonloppua! ❤️ 

19-23.2

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona. 😊

Tiistaina aamulla tehtiin vähän "pöytähommia".

Pöytähommien jälkeen lähdettiin retkelle Tervaleppälehtoon ja sen ympäristöön! Matkalla näimme ison tikan ja Tervaleppälehdossa muita lintuja sekä oravan. Ryhmän "isot" jaksoivat hienosti kävellä koko retken. 😊
Keskiviikkona teimme mm.palapelejä ja maalasimme sormiväreilä hienoja talvimaisemia, joihin liimasimme myöhemmin suomalaisen metsän eläimiä.☺️

Torstaina me jumppasimme omassa salissa! Ensin heitimme noppaa joissa oli erilaisten eläinten kuvia. Liikuimme kuten eläimet nopassa! 

Teimme jumpalla myös muuta lapsille mieluista. 😊

Perjantaina aamu-ulkoilun jälkeen meillä oli ihana yhteinen lauluhetki yhdessä ryhmän 5 kanssa. Pääsimme pilkkimään ja jokaisessa kalassa oli jokin laulu! 
Laulut joita lauloimme ja leikimme:
-Pikkuiset kultakalat
-Hauki ui
-Valaskala
-Soudetaan, soudetaan 
-Nallet tallustaa
-Pienet, suuret aallot
Olipa ihana yhteinen lauluhetki!


Ihanaa viikonloppua kaikille ja hyvää lomaviikkoa lomalaisille!

12-16.2

Maanantain meiningit
Maanantaina me tehtiin lumihommia. 

Ulkoilun jälkeen pikkuhuoneessa leikittiin ja laulettiin monta kertaa Postiauto keltainen sekä Pienen pieni veturi. 😊

Ulkoilun jälkeen myös maalattiin suolamaalauksia.

Tiistain tohinat
Tiistaina ihan kaikki ryhmäläiset eivät lähteneet aamu-ulkoilemaan sääolosuhteiden vuoksi.
Osa isommista ryhmäläisistä lähti aamupalan jälkeen hetkeksi lumeen peuhaamaan ja osa leikki mukavia koti- ja nukkeleikkejä.
Ennen lounasta pidettiin vähän pidempi päiväpiiri jolla laulettiin mm.
-Talitintti ja talipakka
-Pakkasaamuna paleltaa
-Lumiukkomarssi


Keskiviikon kekkerit
keskiviikkona juhlistimme ystävänpäivää yhdessä ryhmien 1ja 7 kanssa. Aloitimme juhlat yhteisellä lauluhetkellä. 😊 
Lauluhetken lopussa posteljooni toi jokaiselle lapselle ihanan oman sydänkortin. ❤️

Ryhmän 1 nukkarissa pääsimme pilkkimään Merimies nallen kanssa! Pilkkiämpäristä löytyi kaunis sydänkoru jonka sai laittaa kaulaan😊

Ryhmän 2 nukkarissa oli ilmapallodisko jossa pääsi tanssimaan ja hassuttelemaan ystävien kanssa. Ihanat juhlat! ❤️

Torstain touhuilut
Torstaina leuto sää mahdollisti meille pitkän aamu-ulkoilun. Lumessa liikkuminen ja leikkimimen kehittää lapsen motoriikkaa monin tavoin. 

Perjantain peuhaamiset
Perjantaina lähdettiin aamupalan jälkeen retkelle kohti kynäpuistoa. Moni ryhmän lapsista jaksoi reippaasti kävellä koko matkan. Kynäpuistossa oli mukava peuhata lumessa ja leikkiä. 😊


Hyvää viikonloppua kaikille! ☺️

15.1.-19.1.2024

Moikka! 

Maanantai aloitettiin tuttuun tapaan leikkipäivällä. Mopoiltiin, luettiin kirjoja ja leikittiin yhdessä. ☺️ 

Tiistaina oli meidän nukkarissa aisti-/jumpparata. Kokeiltiin kylmän ja kuuman (lämpösen) veden eroa, käveltiin astinlaudoilla ja tasapainoteltiin, tehtiin kuperkeikkoja ja kierittiin jumppamatolla.😄

Keskiviikkona laulettiin ja suujumpattiin yhdessä 5. Ryhmän isojen lasten kanssa. 

Torstaina osa lapsista kävi ensimmäistä kertaa kokeilemassa taikahiekkaa, ehdottomasti mennään uudestaan! 😍

Perjantaina loruteltiin ja pelattiin äänimuistipeliä, napeista kuunneltiin eläinten ääniä ja äänen perusteella etsittiin oikeaa eläintä. 

Hyvää viikonloppua! 

8.1.-12.1.2024

Hyvää alkanutta vuotta 2024! 

Joulupäivystys on ohi ja olemme palanneet tuttuihin touhuihin oman ryhmän kesken ☺️ 

Lapset usein toivovat itse palapelejä ja niitä tehdäänkin lähes päivittäin. 

Meillä oli myös jumppasalivuoro. Heilteltiin palloja toisillemme ja heiteltiin palloja koriin. Pompittiin trampoliinilla ja tehtiin erilaisia temppuja pehmeällä patjalla. 

Päiväpiirillä olemme suujumppailleet noppien avulla. 

6-10.11

Autoleikeissä ulkona

...ja sisällä 😊

Salaisuuksia askartelemassa

Aamuisia sisäleikkejä
Retkellä Sapokassa näimme paljon sorsia ja herkuttelimme itseleipomillamme pullilla.

Sadeaamuna voi vaikka katsella vähän Pipsa Possua ykkösryhmän ystävien kanssa.😊

Pii paa puu, terve lokakuu!

Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja lokakuun ensimmäisellä viikolla on touhuttu kaikenlaista lapsille mieluisaa! 😊

Maanantain leikkipäivänä leikittiin hauskoja sisä- ja ulkoleikkejä. 

Tiistain retkellä kirjastoon lainattiin erilaisia kirjoja perustuen lasten mielenkiinnonkohteisiin ja moni ryhmämme lapsi jaksoi reippaasti kävellä koko matkan kirjastoon ja takaisin päiväkodille. ☺️

Keskiviikkona jäimme aamuksi sisään suojaan sateelta ja tuulelta.
Aamupalan jälkeen leikimme autoilla ja ihmettelimme eilen kirjastosta lainattuja kirjoja, sekä muovailimme ja teimme palapelejä. 😊

Päiväpiirillä tutustuimme uuteen ihanaan lauluun nimeltä Suomalainen metsä! 

Käytämme ryhmämme arjessa kuvia tukemaan lasten ymmärrystä ja kehitystä, ja nytkin ennen laulua tunnistimme yhdessä kaikki laulussa mainitut eläimet!

Torstaina aamu-ulkoilun jälkeen koko Kakkosryhmä jumppasi yhdessä omassa salissa. Jumpalla mm. liikuimme eri eläinten tavoin ja kiipeilimme puolapuilla. 

Perjantaina juhlistimme yksivuotiasta päivänsankaria. Paljon paljon onnea ihana kaveri!😊

Uuden kauden aloittelua ! 😊

Hei kaikki uudet ja "vanhat" lapset ja vanhemmat! 😊

Elokuu on vaihtunut syyskuuksi ja uusi kausi on hiljalleen pyörähtämässä käyntiin ! 

Elokuussa olemme pikkuhiljaa tutustuneet toisiimme, sekä päiväkodin arkeen ja rutiineihin; milloin syödään, milloin ulkoillaan, milloin leikitään, milloin nukutaan yms..🙂

Ryhmämme lapset on jaettu kolmeen pienryhmään. Pienryhmät ovat nimeltään Toukat, Kirput ja Perhoset.
Pienryhmissä esimerkiksi siirrytään pukemaan tai toteutetaan pienryhmätoimintaa oman kasvattajan johdolla. Pienryhmätoiminta voi olla esimerkiksi kalamaalausta! 😊 Tässä osa Kirpuista maalaamassa: 

Kuvia koko ryhmän retkestä Sapokan Kynäpuistoon. 😊




Kesäpäivystys 17. - 21.7.2023

Monenmoista kivaa puuhaa on viikkoon mahtunut 🌞 Suunniteltu retki jäi toteutumatta, sillä nyt meille on tullut uusia lapsia tutustumaan perheineen 😊❤️ Kiva saada uusia kavereita elokuussa.

Tässä ryhmän 1 ja 2 maalaamia viirejä seuraavan viikon pihatapahtumaan meripäivähengessä 😊



Osa lapsista on jatkanut leppäkerttukiviä🐞 Mallia on katsottu leppäkerttukuvista.





Muutakin taidetta on tehty!




Päiväpiirissä on leikitty jo tutuiksi tulleet rytmirinkulaleikit. Myös rummuilla on soitettu intiaanilaulua izakazoomba. Tuttujen juttujen toistaminen on ihan ehdottoman tärkeää oppimisen kannalta ja on myös lapselle mielusta.


Intiaani kuuntelee ja katselee ja soittaa rumpua laulellen. On myös tanssittu.

 Eläinaiheisia lauluja ja loruja on myös ollut.


Keskiviikkona olimme jumppasalissa. Penkillä leikittiin faaraon kissaa laulaen kyseistä laulua, ja sitten jalka nostettiin ylös hännäksi.Leikimme myös karhu nukkuu- leikkiä kovasti juosten karhua karkuun. Lisäksi laitettiin juoksee metsän hiiroset soimaan, ja laulun aikana kasvattaja heitteli palloja laatikosta. Pallot olivat pesästä karanneita hiirenpoikasia. Lasten tuli kerätä äkkiä poikaset takaisin laatikkoon eli pesään ennen kuin faaraon kissa nappaa ne. Huh hiki tuli! Kaikkea muutakin ehdittiin tehä, mm. trampoliinilla hypelty ja tunnelista läpi kontattu, kiipeilty ym.



Pihalla on leikitty ja liikuttu monipuolisesti. Tässä tehtii kepistä ruuvimeisseli ja korjattiin traktoria. Kakkuja on tehty kakkulorua lorutellen. On kiikuttu, laskettu liukumäkeä, tasapainoiltu, palloteltu, syöty marjoja...




Sisällä on ollut kivat leikit, ja kaveritaitoja opetellaa yhdessä.


Hyvää viikonloppua 🌞

Kesäpäivystyspuuhia 10. - 14.7.2023


Ryhmä 1 ja ryhmä 2 toimivat heinäkuun samassa ryhmässä. Meillä on ollut mukavia puuhia yhdessä :) Tässä muutamia kuvia ja puuhia - katsotaan mitä kivaa seuraavalla viikolla keksitään!
















Oikein kivaa viikonloppua kaikille! <3

Retki Tervaleppälehtoon ja Muumipuistoon! 😊

Maanantaina lähdimme kohti Tervaleppälehtoa. Meillä oli pähkinät mukana jotta voisimme taas ruokkia niitä. Kun pysähdyimme, alkoi ympärillämme kuhina: eläimet tulivat syömään. 😊 

Näimme ainakin talitiaisia, tikan, oravia naakan...

Metsästä suuntasimme rantaan syömään eväitä, nam nam! 

Eväitä syödessä virisi lasten mielessä idea: "Muumipuistoon!"


Olipa ihana retki! 🌞

Pii paa puu, terve kesäkuu !

Vaikka kesäkuun alku onkin ajoittain ollut viileä, olemme nauttineet pitkistä mukavista ulkoiluista päiväkotimme pihalla. Monipuoliset pihamme ja välineemme mahdollistavat lapsen motorisen kehityksen monipuolisen tukemisen. 😊

Uusia taitoja opitaan jatkuvasti! 
"Minä keinun! Itte otan vauhtii" 😊

Jos sadesää yllättää, voi terassilla tehdä vaikka hienon tornin!

Sisäpuuhiimme on kuulunut monenlaista hauskaa. Olemme mm.muovailleet, piirtäneet, tehneet palapelejä, lukeneet kirjoja, askarrelleet hienot perhoset jne. Tässä mopoilemassa, sekä autoleikeissä ystävien kanssa: 

Viime viikon kirjastoretkeltä lainasimme mieluisia kirjoja. 😊 

...ja nautimme evästä auringossa:

Tällä viikolla retkeilimme tiistaina Kynäpuistoon, ensimmäistä kertaa tänä kesänä:


Torstaina 8.6 saimme nauttia Piilometsän Tarina-kokoonpanon esityksestä omassa salissamme. Nautimme osallistavasta musiikkiesityksestä paljon!😊 

Ämpäreiden alta paljastui eläimiä! Lauloimme ja leikimme yhdessä eläimille, mm. Pienet Sammakot! 😊
Eläinlaulujen jälkeen lattiamereen ilmestyi laiva, ja ilmoille kajahti tuttu ja mieluinen Laiva-laulu, jota innoissamme lauloimme istuen ja seisten. 

Lopuksi laivan kyydistä löytyi saippuakuplia! 
Kiitos ihanasta esityksestä!🤩

Perjantaina 9.6 ryhmän pienimmät jäivät ulkoilemaan omalle pihalle, ja isoimmat lähtivät Kettumetsään(Tupakkavuorelle). Kettumetsässä asuu ystävämme Syksy-kettu, jonka kanssa saatamme esimerkiksi laulaa Minä näin kun kettu. Tässä evästuokiolla retken lopuksi 😊

Kettumetsässä juhlittiin myös kaksivuotissynttäreitä! Paljon onnea isolle pojalle!

Mukavaa, kesäistä viikonloppua! 🌞

8-12.5 : Kevättä rinnassa!

Tällä viikolla olemme toivottaneet ihanan, aurinkoisen ja lämpimän kevätsään ilolla tervetulleeksi ja ulkoilleet paljon päiväkodin pihalla. 

Sisätoimiimme on kuulunut mm. Äitienpäivälahjojen viimeistely, sekä lasten valitsemien kuvien väritystä ja viilettämistä omassa nukkarissa. 🤩

Torstaina jumpattiin koko ryhmän voimin. 



Torstaina juhlimme myös yksivuotispäiviä. Paljon onnea! 😊

Perjantaina retkeilimme Tervaleppälehdon kautta meren rantaan. Retkellä mukana oli kaksi kaveria sekä ryhmästä 1, että ryhmästä 7.
Tervaleppälehdossa näimme erilaisia lintuja ja oravan, joka uskalsi tulla ihan lähelle!

Rannassa syötiin evästä ja juotiin mehua!

...sitten heiteltiin kiviä mereen ja se olikin hosi hauskaa!😊

Retken jälkeen ruoka ja uni maistuivat hyvin.😋😴
Mukavaa viikonloppua ja iloista Äitienpäivää kaikille äideille. 
😍

Hauskaa Vappua!

Maanantaina kaikki lapset ja aikuiset juhlivat Vappua kotona, joten päiväkodissa juhlittiin tänään perjantaina! 😊

Alapihalla heiluteltiin värivarjon kanssa ilmapalloja kohti korkeuksia!

Sen jälkeen suunnattiin yläpihalle syömään nakkia ja piparia sekä juomaan mehua. 😋
Piirrettiin myös katuliiduilla hienoja juttuja kiveykseen. 

Päästiin myös soittamaan erilaisia soittimia ja leikkimään mm. Pikkujänö nukkuu. 😊

Hauskaa Vappua kaikille!🎈🎉

Tervetuloa kevät! 😊

Lumet ovat sulaneet ja on kevätpuuhien aika! 😊

Tänään maanantaina luimme päiväpiirillä kirjan Muumipeikko kevättä etsimässä. 

Kevään merkkejä löytyi mukavasti myös viimeviikkoisella retkellämme kirjastoon; näimme mm. kauniita keltaisia kukkia. 

Kirjastosta lainasimme kirjoja keväästä, sekä kirjoja joissa käsitellään kaveritaitoja ja tunteita. Lopuksi nautimme mehusta ja auringosta kirjaston pihalla ennen paluuta päiväkodille.
Lapsen kanssa yhdessä lukeminen edistää kielenkehitystä! 😊

Kevään merkkejä ovat tietysti myös keinuminen rengaskeinuissa sekä ihanat hiekkaleikit. 😊

Kaveritaitoja harjoittelemme päivittäin. Tämä näkyy arjessa esimerkiksi lasten halussa kävellä ystävän kanssa käsikädessä ja kyvyssä koskettaa ystävää kauniisti. 

Sisäpuuhiimme on viime viikkoina kuulunut monipuolista toimintaa jota pyrimme toteuttamaan poimien lasten mielenkiinnonkohteita ja ideoita. 🙂
Kuvia viime viikon roolivaateleikeistä:

...ja ihanasta majasta jossa "nää nukkuu"!

Viikon vipinöitä!

Tällä viikolla olemme mm.:

Askarrelleet hienoja pupuja seinällemme!

Retkeilleet lasten toiveesta Katariinanniemeen leikkimään.

Jumpanneet omassa salissa. 😊

Mukavaa keväistä viikonloppua!

13-17.3.2023.

Maaliskuu on jo puolessa ja ryhmässämme on pyörähtämässä käyntiin kevät-teema! 🌞 Alkuviikolla istutimme yhdessä herneitä lasipurkkeihin kasvamaan. Lapset seuraavat kasvua innolla ja odottavat jo herneenversoja syötäväksi! 😋

Pohdimme kuinka ötökätkin alkavat heräillä keväisin ja väritimme hienot hämähäkit liiduin,puukynin ja tussein. Värittämisen jälkeen harjoittelimme saksilla leikkaamista ja liimasimme hämähäkit väripapereille. 

Torstaina teimme vuoden ensimmäisen retken Kettumetsään! Luonossa liikkuminen kehittää motoriikkaa ja innostaa lapsia liikkumaan. 😊

Metsästä löysimmekin vanhan ystävämme Syksy-ketun! Syksy tuli moikkaamaan meitä ja tarjosi retken päätteeksi kaurakeksit sekä mehua. Namnam!

Päiväpiireillä tällä viikolla on laulettu mm.Bussi-laulua ja Minä näin kun kettu-laulua. Lapset osallistuvat laululeikkeihin mielellään. Päiväpiirillä myös katsomme ketä meitä onkaan paikalla, ja lapsi saa etsiä oman eläinhahmonsa sekä viedä sen joko bussin kyytiin tai metsän puuhun. 

Perjantaina jumpattiin musiikin tahtiin! Kivaa oli kiipeillä, roikkua, hyppiä trampoliinilla ja tasapainoilla! Myös jumppamme suunnitellaan lasten toiveiden ja kehitystarpeiden mukaan. 🙂


Koko viikon päiviimme on tietenkin kuulunut myös mieluisia sisä- ja ulkoleikkejä.


Aurinkoista, keväistä viikonloppua kaikille!

13-17.2.2023

Tälläkin viikolla Ryhmä Kakkosen lapset ja aikuiset ovat tehneet kaikkea mukavaa ja mieluista!
Tekemisen ohella lapsi harjoittaa vasta opittuja taitoja tai harjoittelee ihan uusia: harjoitusta ja toistoa tällä viikolla ovat saaneet mm.motoriset taidot, leikkitaidot sekä kovasti viime aikoina esillä olleet kaveritaidot!

Maanantaina painettiin piippurassilla hienoja sydämiä vaaleanpunaiselle paperille:

Tiistaina juhlittiin ystävyyttä! Ulkoilun jälkeen tanssittiin ja leikittiin ystävyys-aiheisia laululeikkejä sekä tuputeltiin sydämiä ryhmätilan ikkunoihin:



Keskiviikkona opiskelijamme veti lapsille aisti-maalausta, josta lapset kovasti nauttivat:

Torstaina tossua toisen eteen ja monipuolista jumppaa omassa salissa!


Viikon päätti pullaperjantai! Namm!😋

Herkullista viikonloppua!

6.2-10.3

Ryhmä 7:n tiloissa katsomassa Nalle-konserttia.

Kivoja sisäleikkejä!

Nukketeatteri-esitys: Kilpikonna ja Kotka! 
Aikuiset esittivät lapsille nukketeatteria sadun pohjalta. Tämän jälkeen lapset pääsivät itse leikkimään ja esittämään nukketeatterihahmoilla. 😊


Mainio Maretarium! 

Lisäksi viikkoomme on kuulunut mm.päiväpiireillä laulettavia talvilauluja, pöytähommia, sekä tietysti ulkoilua! 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

30.1-3.2.2022

Tammikuu hurahti nopeasti ohitse, ja tällä viikolla kalenteri kääntyikin jo helmikuuhun. Kevättä kohti mennään! 😊

Tällä viikolla olemme mm.:
Ulkoilleet

Käyneet Maretariumissa osan ryhmästä kanssa (osa lähtee ensi viikolla)


Jumpanneet koko ryhmän kanssa


Käyneet kirjastoretkellä


Ja tehneet muita mieluisia hommia kuten askarrelleet jäälauttaa ja pingviinejä, sekä olleet muovailuhommissa.


Leppoista talvista viikonloppua kaikille! 💙

Viikon vipinät! (12-16.12)

Pöytähommat ovat meille tosi mieluisia! 
Maanantaina mm.askartelimme hienoja kuusia ja aloitimme roikkuvien joulukoristeiden teon maalaamalla vesivärein erilaisten pipareiden kuvia!
Tiistaina me leivoimme pipareita! Kauliminen oli hauskaa ja pelleille muodostui muumi-aiheisia pipareita sekä mm.siilejä jo oravia! 😊 Kun omat taikinapalat oli leivottu, sai taikinanlopun laittaa minnekkäs muualle kuin omaan suuhun. Myös valmiilla pipareilla herkuteltiin. Namnam! 😋
Loruttelu on lapsille mieluista, ja edistää lapsen kielenkehitystä, joten tälläkin viikolla ryhmässämme on kuulunut usein:
"Kuka saa, kuka saa,
Lorupussiin kurkistaa,
Tillin tallin tömpsis!"
Pussista on tullut jouluaiheisia loruja!

Joka päivä on päiväpiirillä otettu myös joulukalenteri, jossa tällä kertaa lasten itse aikaisemmin syksyllä askartelevat siilit ovat saaneet tonttuhatun päähänsä. Tonttuhatussa lukee mukava loru! Siilin ohella lapsi saa kotiin vietäväksi pienen paketin Taneli-tontulta. 😊

Keskiviikkona syötiin yhdessä joululounas pitkän pöydän ääressä. Olipa maistuvaa!

Kun sää ei ole ollut liian kylmä, olemme tietysti myös nauttineet ulkoleikeistä!

Ulkoleikkien tiimellyksessä saimmekin taas tavata uutta ystäväämme, joka pian aloittaa ryhmässämme.
Moi kaveri, ja tervetuloa! 😊

5-9.12.2022

Maantaina leikittiin rooliasuleikkejä omassa nukkarissa, sekä soiteltiin kulkusilla ja marakasseilla joulumusiikin tahtiin. Askartelimme myös hienoja Suomenlippuja ryhmätilaamme koristamaan. 😊


Tiistaina kaikilla päiväkodin lapsilla ja henkilökunnalla oli vapaapäivä: Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!


Keskiviikkona leikittiin kivoja sisä- ja ulkoleikkejä, sekä mm.luettiin kirjoja, tehtiin palapelejä, ja laulettiin sekä leikittiin piirissä laulu Pakkas aamuna paleltaa. 



Torstaina osa ryhmästä jumppasi, kun taas osa leikki mieluisia leikejä sisällä ja ulkona.

Torstaina päiväpiirin yhteydessä myös loruteltiin jouluisia loruja! 
"Kuka saa, kuka saa, 
lorupussiin kurkistaa?
Tillin tallin tömpsis."


Perjantaina nautimme mukavasta talvisäästä ulkona. 😊 Meille kaveritaidot ovat tärkeitä ja niitä opetellaankin päivittäin, kuten kuvasta näkyy. 😊


Mukavaa talvista viikonloppua!

28.11-2.12.2022

Tällä viikolla olemme tehneet kaikenlaista mukavaa sisällä ja ulkona!☺️
Lumileikit innostavat lapsia kovasti. 

Sisällä on leikitty mm.rakenteluleikkejä, Pienen pientä veturia ja väritetty talviaiheisia kuvia!

Olemme myös askarrelleet hienoja lumiukkoja ja Suomenlippuja koristamaan ryhmätilaamme.

Torstaina oli joulukuun ensimmäinen päivä ja aika avata joulukalenteri! 

Torstaina juhlimme myös joulun "avajaisia" päiväkodin yhteisessä pihatapahtumassa iltapäivällä. Perheet pääsivät mm. liikkumaan Kani Ketteräkoiven johdolla, etsimään heijastintonttuja ja koristamaan kuusta. Jokainen ryhmä oli myös valmistellut hienon jouluikkunan joita perheet pääsivät ihastelemaan!

Perjantaina juhlittiin kaksivuotiasta sankaria!Paljon onnea!
Ihanaa talvista viikonloppua kaikille!

Hip hei Halloween! (4.11.22)

Mikäpä olisi parempi tapa viettää perjantaita kuin pukeutua mieluisaan naamiais-asuun ja juhlia ystävien kanssa tanssien, laulaen ja leikkien!

Omassa nukkarissa oli hauska juhlia! Seinillä näkyi kummituksia,lepakoita ja vähän noitiakin...

Juhlien lopuksi syötiin poppareita, juotiin mehua ja katseltiin Siilin Halloweenia. Olipa meillä hauskaa! 😊

Perjantain puuhia! (14.10)

Aamupalan ja pienen leikkihetken jälkeen suuntasimme ulos, jossa meitä jo odottikin Kani Ketteräjalka!

Pupun kanssa jumppasimme, lauloimme ja tanssimme sekä kuuntelimme tarinaa jota Pupu kuvien pohjalta kertoi. 

Lopuksi Pupua sai mennä silittämään! Se oli vähän jännittävää, mutta voi miten pehmeää Ketteräjalan karva olikaan!

Hauskojen hetkien jälkeen sanoimme Pupulle heipat ja leikimme vielä päiväkodin pihalla. 

Päiväpiirissä tutkittiin Pandan ilmeitä: Jos kaveri tönäisee kumoon, minkälainen ilme kasvoille tulisi? 

Päiväpiirillä oli myös autohierontaa, jossa hieroimme tosi hienosti myös kavereita!😊

Hyvää viikonloppua kaikille isoille ja pienille!

Tiistain touhuja (4.10.22)

Ulkona satoi ja tuuli, joten päätimme pitää sisäaamun! 
Touhusimme kaikkea meille mieluista! 
Mm. Askartelimme seinälle ihania siilejä ja niiden pesää, teimme palapelejä, mopoilimme, luimme kirjaa ja heittelimme palloja! 
Ennen ruokaa Outi vielä piti meille eläinjumppaa, jossa liikuttiin eri eläinten tavoin. 
Olipa mukava aamu!😊
Tässä vähän kuvia joistain meidän touhuista:


Elokuun alun puuhia! 😊

Uusi toimintakausi on ryhmässämme pyörähtänyt käyntiin mukavan rauhallisissa merkeissä. ☺️ Säät ovat suosineet meitä ja olemmekin ulkoilleet paljon päiväkodin pihalla sekä retkeillen. 

Ryhmässämme aloittaa elo- ja syyskuussa paljon uusia lapsia, ja saamme ryhmäämme myös uuden opettajan, Sofian.
Toimintakauden alku sujuukin päiväkodin arkeen ja toisiimme tutustuen. ☺️

Tässä joitakin kuvia kahden viime viikon toimistamme:



Hyvää viikonloppua kaikille, ensi viikolla taas tavataan!

10-12.5

Sydänviikko on jatkunut mukavissa merkeissä leikkien, liikkuen, laulaen, muovaillen ja muita pöytähommia tehden.
Tiistaina lapset pääsivät kokeilemaan hedelmien ja vihannesten pilkkomista. Pilkkomisen jälkeen tietysti maisteltiin!

Keskiviikkona sadepäivä piti meidät sisällä. Onneksi olemme ulkoilleet viime aikoina tosi paljon! Sisäpäivän iloksi leikittiin mm.rakentelu ja kotileikkejä, muovailtiin ja valokuvasuunnistettiin. 

Torstaina koimme vauhdin hurmaa omassa jumppasalissa!


Käytössä olivat mm.köydet, jumppapallot, tasapainopalat, pallot, trampoliini jne. 
Vauhtia ja iloa riitti!


Hyvää loppuviikkoa kaikille lapsille ja vanhemmille!

9.5.2022

🎶"Lähdetäänpäs retkelle,
kuljetaan me näin,
lähdetäänpäs retkelle,
kaikki eteenpäin."🎶

Maanantai-aamun sää helli meitä ja päätimme lähteä ekstempore retkelle! Lasten toiveesta suuntasimme Mansikkalahteen autoilemaan, kiipeilemään ja ihmettelemään ympäristöä.
Söimme myös muumipipareita ja joimme mehua, namnam! 


Mansikkalahdesta lähdimme vielä Tervaleppälehtoon, "Mennään kattomaan ovalia!"

Olipa hauska retki ja reippaat retkeläiset!
Kiva alku viikolle!

4.5.22

Hei me leivotaan!

Tänään keskiviikkona koetti koko alkuviikon odotettu pullanleivonta! 😊

Ryhmä Kakkosessa on tosi taitavia pikkuleipureita. 

Pullat paistettiin ja niistä nautiskeltiin lounaan jälkeen! Nam nam!

21.4.2022, Retki kirjastoon!

Lukeminen edistää huomattavasti lapsen kielenkehitystä.
Kolmevuotias jolle on vauvasta asti luettu, omaa jopa yli 20n.miljoonan sanan sanavaraston, kun taas kolmevuotiaan jolle ei ole luettu, sanavarasto on vain noin 1000 sanaa. 

Ryhmässämme pyritään lukemaan yhdessä lasten kanssa mahdollisimman paljon, ja tänään oli taas aika suunnata kirjastoon palauttamaan vanhat kirjat ja lainaamaan uusia lapsia kiinnostavia kirjoja! 😊
Vietimme kirjastossa mukavan hetken tutkien kirjojen ihmeellistä maailmaa ja valiten mukaan mieluista luettavaa. 


Kirjastotuokion lopuksi oli aika lainata kirjat ja syödä eväät ihanassa aurinkoisessa säässä. 

Ja sitten kaikki lukemaan!😊

20.4.2022

Kuvia ihanista keväisistä ulkotouhuistamme!

Leikin lomassa opimme monia motorisia- ja sosiaalisia taitoja. 😊

21-25.3.2022

Tällä viikolla on olemme touhunneet paljon kaikkea mukavaa ja mielekästä niin sisällä kuin ulkona! 😊

Tässä kuvia joistakin touhuistamme: 

Askartelimme hienoja kukkia ja tipuja ryhmätilaamme koristamaan: 


Leikimme päiväkodin pihalla ja retkeilimme Sapokan kynäpuistoon: 

Kynäpuistossa:

Jumppasimme omassa salissa:



Päiväpiirillä mm. joogasimme Kuura Kissan joogaa:

Mukavaa viikonloppua kaikille!

14.2.2022

"Minun ystäväni on kuin villasukka 
joka talvella lämmittää,
minun ystäväni on kuin niityn kukka,
joka saa minut hymyilemään."

Tänään juhlittiin yhdessä ystävyyttä leipoen, jumpaten ja diskoillen! 


Iloista Ystävänpäivää kaikille!

11-21.1

Kahden viime viikon aikana olemme tehneet kaikenlaista mukavaa ja mielekästä! 
Olemme leikkineet sisällä ja ulkona, sekä jumpanneet!


Viime viikolla retkeilimme kirjastoon lainaamaan kivoja talvikirjoja, ja tällä viikolla Tervaleppälehdon läpi Katariinanniemeen. Terveleppälehdossa ihmettelimme lintuja ja oravia ja Katariinanniemessä nautimme evääksi muumipipareita ja mehua,sekä näimme ihan oikean paloauton! 

Päiväpiirillä olemme mm.lorutelleet ja laulaneet sekä tanssineet talviaiheisia hauskoja lauluja!
"Teen, teen, lumiukon teen,
Lumiukolleni laitan napit paikoilleen!"

"Pöytähommiimme on kuulunut mm.muovailua, piirtämistä ja värittämistä, sekä ihanien jääkarhujen askartelua. Jääkarhut pääsivät askartelupöydältä suoraan arktiseen kuppilaan! 😊

Mukavaa talvista viikonloppua kaikille!

3-7.1.2022

Vuoden 2022 ensimmäinen päiväkotiviikko on sujunut mukavissa merkeissä. 

Ryhmässämme on aloittanut muutama uusi lapsi, ja viikko on ollut täynnä leikkiä sekä päiväkotirutiineihin ja uusiin kivoihin kavereihin tutustumista.

Sisällä olemme mm.leikkineet kotia sekä autoilla ja eläimillä, muovailleet ja piirtäneet, sekä kuunnelleet musiikkia ja jumpanneet. 

Sään salliessa olemme olleet ulkona mukavissa lumileikeissä! 😊

Tässä kuvia puuhistamme sisällä:





Ihanaa alkanutta vuotta ja hyvää, talvista viikonloppua kaikille!

1-5.11

Meidän viikko kuvina! 




Hauskaa viikonloppua, vaikka sitten isän traktorin kyydissä!🙂

Halloween

Tänään perjantaina 29.10 vietettiin ryhmässämme Halloween-juhlia. 
Pimeässä majassa etsittiin sormilla tunnustellen ötököitä laatikosta, ihmeteltiin seinään ilmestynyttä kummitustaloa ja haamuja sekä tietysti tanssittiin ja laulettiin. Lopuksi nautittiin poppareita ja mehua. 
Vähän ensin lapsia jännitti, mutta hauskaa meillä kuitenkin loppujen lopuksi oli 😃

Viikon vipinät! (11-15.10)

Tällä viikolla olemme tehneet tosi paljon kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista lapsille mieluista toimintaa!
Toimintamme on aina lapsilähtöistä ja pyrimme järjestämään sitä monipuolisesti ajatellen lapsien erilaisia mielenkiinnonkohteita, sekä tarpeita, ja kysellen sekä poimien lasten omia ideoita - sellainenkin lapsi, joka ei vielä puhu, osaa jo ilmaista tahtoaan! :)

Maanantaina reippaat ryhmäläisemme suuntasivat kynäpuistoon! Siellä on aina hauskaa ja erilaiset kiipeilymahdollisuudet yms. ovat omiaan kehittämään lasten motoriikkaa. 


Tiistaina ennen ulkoilua touhuttiin muovailuhommissa ja askarreltiin syksyisiä lehtitaideteoksia koristamaan ryhmätilamme seinää. 

Keskiviikkona pääsimme terassille sateelta suojaan kuuntelemaan Muskari-konserttia! Konsertissa sai laulaa, tanssia ja leikkiä. Kaikki laulut olivat hauskoja, ja meille tuttuja lauluja olivat mm. Värilaulu ja Pikkuiset kultakalat!
🐟🐟
Torstai toi meille ihanan Aisti-jumpan, jonka suunnitteli pedagogimme Mia. Pääsimme metsäiselle temppuradalle, jolla sai mm. tasapainoilla puiden sekä kivien päällä, hypätä veteen ja ryömiä jännittävään tunneliin. Tunnelma oli taianomainen ja lapset täysillä mukana jumpalla.😊


Perjantai toi tullessaan retken lähikauppaamme Pookiin. Haimme hieman eväitä, jotka nautittiin retken jälkeen nukkarissamme katsellen ja kuunnellen ihanaa musiikkikonserttia seinälle heijastettuna. Tottakai me myös tanssittiin! 


Tässä vielä muutama kuva viikon sisä- ja ulkoleikeistä:

Iloista, syksyistä viikonloppua kaikille pienille ja isoille! 
Toivoo: Ryhmä 2

4-8.10

Tämäkin viikko on sisältänyt paljon kaikenlaista mukavaa tekemistä ja toimintaa niin sisällä kuin ulkonakin! :) 

Sisällä olemme muun muassa muovailleet, tehneet palapelejä, lukeneet kirjoja, ratsastaneet, sekä hoitaneet kovasti vauvoja!😊

Tässä juhlimme Kuura-ketun syntymäpäiviä päivittäisellä päiväpiirillämme. Koska Kuuraa vähän jännitti, lapset auttoivat sitä keksimään toivelauluja synttäreille. 😊

Päiväkodin pihalla on myös aina mukavaa leikkiä. Viime aikoina paras juttu on ollut keinua sekä tehdä hiekkakakkuja.

Ketut retkeilivät tällä viikolla pienryhmässään Mansikkalahteen leikkimään. Takaisin palatessa nähtiin orava tosi läheltä!😲

Koko Kakkosryhmän retkellä taas kävimme Arto Tolsa Areenan kentällä palloilemassa ja jumppaamassa Peikkojumppaa. Reippaat pienet retkeiläiset olivat kovasti innostuneita liikkumaan! 🙂

Perjantain päiväpiirillä pidettiin Kuura-ketun saturentoutus, jonka jälkeen lapset pääsivät silittämään Kuuraa.

Ihanaa ja iloista viikonloppua kaikille! 
 

27.9-1.10: Retkiä ja riemukkaita hetkiä!

Viikon aluksi saimme juhlia syntymäpäiviä. Paljon onnea ihana prinsessa!

Koska säät ovat suosineet meitä, olemme ulkoilleet paljon. Tutkittu on niin oman pihamme monipuolista ja mielenkiintoista maastoa, kuin lähiympäristöäkin ja retkellä olemme käyneet kolme kertaa! 
Kentällä oli hauskaa juosta ja ihan läheltä löytyy Ketunpesä sekä kettu!




Jumpallakin koettiin liikunnan riemua kun mm.hypittiin, kiivettiin ja heitettiin palloa koriin! 😀

Askarteluhommista valmistui hienoja sateenvarjoja. 

Hauskaa syksyistä viikonloppua kaikille! 

Arkiseikkailuviikko(13-17.9)


Me osallistuttiin yhdessä Arkiseikkailuun! Viikon aluksi tutustuttiin Piipi Superpätkään ja hänen kaverinsa! Me kaikki saimme värittää hienot kuvat Piipistä ja hänen kaveristaan. 🙂


Kun Piipi kavereineen oli saanut väriä pintaan, niin ne lennähtivät puunoksille laulelemaan. 

Retkipäivänä lähdimme kohti Tervaleppälehtoa. Matkalla bongattiin ainakin lintuja, punainen auto ja pieni suloinen koira. Piipikö se on päässyt kylttiäkin koristamaan?

Sinisiä ja valkoisia kukkia! 
"Ei saa koskea. Polttaa.",tietää jo pienikin kun jutellaan nokkosista, joissa on kauniita valkoisia kukkia. 

Tervaleppälehdossa ruokittiin Piipiä ja muita lintukavereita, sekä ihania oravia! Eläimet uskaltautuivat tosi lähelle ja nappasivatkin pähkinöitä jopa kasvattajan kädestä!


Seikkailullamme myös jumpattiin puuta vasten ja kiipeämällä puomin ylitse! Myös pelkkä metsässä liikkuminen on tosi hyvää jumppaa lapselle: motoriset taidot kehittyvät monipuolisesti ja ympäristö on täynnä ihmeteltävää. 

Ennen päiväkodille paluuta nautittiin herkulliset eväät. 

Me kaikki retkeläiset saimme hienot mitalit kotiinvietäviksi sekä kansioomme oman Arkiseikkailu-sivun!

Viikon vipinät! (30.8-3.9)

Luonto- ja meri-teema jatkui ryhmässämme tälläkin viikolla!
Nukkarimme seinään on ilmestynyt koristamaan tosi hieno syksyinen maisema!
Mitä kaikkia eläimiä löydät? Entä mitä lauluja sinulle tulee kuvasta mieleen?

Alkuviikolla askartelimme tosi hienoja veneitä seilaamaan omaan Itämereemme. 

Askartelun lisäksi sisäpuuhiimme on tällä viikolla kuulunut paljon kotileikkiä (ruuan laittoa, vauvan hoitoa), kirjojen lukua, sekä mm. muovailua ja palapelien tekoa! 

Ulkona monipuolisella pihallamme on mm. laskettu mäkeä, tehty kakkuja ja jäätelöitä, sekä leikitty laivaa niin keinuissa kuin kiipeilytelinelaivojemmekin kyydissä:

Torstaina oli jumppapäivä ja jumppasimme lasten toiveiden mukaan. 
"Haluan hyppiä!"
"Haluan nuo! (keilat)"

Perjantaina Outi piti meille ihanan musiikkihetki jossa lauloimme mm:
Viisi pientä sammakkoa, Pikkuiset kultakala, Vauva hai, Nallet tallustaa sekä Pikkujänö nukkuu. 
Rumpuja voi soittaa myös jaloilla !
...ja voi miten hauskaa oli saada meri aaltoilemaan ja kaikki kalat hyppimään pois sieltä!

Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille!😊

Paras perjantai!

Itämeriviikko huipentui ryhmämme retkeen Mansikkalahteen!
Matkalla ihmettelimme syksyn merkkejä kuten sieniä. :) 

Mansikkalahdessa syötiin ensin herkkueväitä ja juotiin mehua. Sen jälkeen jaksoikin hyvin leikkiä ja heitellä kiviä ihanaan Itämereemme. Näimme myös suuren veneen, sekä helikopterin!

Merellistä ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Kalmari-Keskiviikko ja Taimen-Torstai

Keskiviikkona jatkoimme tutuilla kala-aiheisilla lauluilla ja leikeillä. Päiväpiirissä on mukava touhuta yhdessä ja opetella uutta.

"Suuret, pienet aallot.
Suuret, pienet aallot.
Suuret, pienet aallot
Meri aaltoileepi"


Tässä kuvassa on erään ryhmämme lapsen itse taiteilema 3-v synttärikakku! 


Torstaina suuntasimme pian aamupalan jälkeen ulos odottamaan Itämeripäivän musahetkeä. Musahetki oli kaikille kovin mieluinen ja pääsimmekin mahtavalle mielikuvitus merimatkalla! Kohtasimme kultakaloja, ajoimme karille sekä myös korjasimme aluksemme. 

Vaikka sadetta oli kovasti aamupäivälle luvattu, niin saimme nauttia ulkoilusta hyvän tovin!

Ryhmäämme on myös muuttanut pieni kultakala...

Terv. Mia, Jenni ja Outi

Merirosvojen Tiistai...

Tänään olikin aika maalata kaloille suomut. Askartelemamme kalat pääsevät esille ryhmän seinälle sekä Torstaina järjestettävään yhteistapahtumaan Päiväkodin pihalle. Torstaina laulamme koko päiväkodin voimin meriaiheisia lauluja.

Myös päiväpiirissä jatkoimme saman teeman mukaisesti, tapasimme kaloja ja jopa merirosvoja!

Ryhmäämme on myös muuttanut joukko ihania kimaltavia pikkukaloja...

Mitähän muuta jännittävää tämä viikko vielä tuo tullessaan...

Itämeriviikko (23-27.8)

Itämeriviikko aloiteltiin maanantaina seilaten laivalla omalla pihalla!
"Laiva, laiva,
minnekkä laiva menee..."

Näimme myös kaloja! Olivatkohan ne silakoita...

Päiväpiirillä juttelimme Itämerestä, luimme Puppe Akvaariotalossa - kirjan ja lauloimme meri-aiheisia lauluja! 


Pikkusardiinit uimaretkellä!🐟

Katse tulevaan...

Arki pyörii ryhmässämme jo melko mukavasti ja kaikki ovat palailleet lomiltaan. Tuleva toimintakausi onkin varmasti täynnä monenlaista touhua ja tohinaa.
Ensi viikolla arvomme lasten kanssa yhdessä pienryhmillemme uudet nimet. Päivittelemme ne myös tänne teille nähtäväksi kun arvonnat on suoritettu.
Ensi viikolla vietetään sekä Itämeripäivää että Suomen Luonnon päivää. Nämä kaksi tärkeää päivää viitoittavat touhuillemme hiukan suuntaa tulevalla viikolla. Luvassa on retkeilyä, lauluja, leikkejä ja askarteluja.

Hauskaa viikkoa!

Mia, Outi ja Jenni

Elokuu arjen aloittaa!

Elokuu on pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin ja kuukausi tuokin mukanaan muutoksen tuulia!

Ryhmäämme saapuu uusia lapsia ja aikuisia. Lastenhoitajaksi ryhmäämme tulee Outi Rusanen ja Opettajaksi Mia Kosonen. Molemmat ovat talon omaa porukkaa ja varmasti jo ehkä hiukan ennestään tuttuja ainakin lapsille.

Elokuun ensimmäiset viikot käytämme toisiimme tutustuen ja yhteistä arkea opetellen. Hiljalleen lähenevä syksy tuokin paljon touhua arkeemme ja suunnitteilla on jo kaikenlaista kivaa.

Terkuin Mia, Jenni ja Outi

Rentoa eloa, kesäistä menoa!

Kun oikein kuumat kelit saapuivat, otettiin Katariinan päiväkodissa taas vesileikkivälineet lasten iloksi yläpihalle. Ihanan viileää!
Ikkunoihimme on myös lennähtänyt tosi kauniita kesäisiä perhosia! 

Nyt on myös pedanetin kesätauon aika. Siispä näiden kuvien myötä on aika kiittää kuluneesta kaudesta ja toivottaa ihan kaikille lapsille ja vanhemmille mukavaa ja aurinkoista kesää ja hauskaa juhannusta! 

Toivoo: Ryhmä2

31.5-11.6.2021


Pii paa puu,
terve kesäkuu!
Rannalla on hyttysiä,
kokkoon tehdään syttysiä. 
Laulut kantautuu,
onhan kesäkuu.
Toukokuu kääntyi kesäkuuksi aurinkoisissa merkeissä ja heti kesäkuun alussa järjestettiin päiväkotimme pihalla lasten ja henkilökunnan kesken mukava pihatapahtuma jossa lapset pääsivät mm.tutkimaan ötököitä, keilaamaan, soittamaan puusoittimella, heittämään palloja reikälakanaan yms... 
Olipa hauskaa ja mielenkiintoista! :)

Kesäkuun kahteen ensimmäiseen viikkoon on mahtunut paljon muutakin mukavaa puuhaa! 
Olemme retkeilleet mm. Muumi- ja Ankka-puistoon, sekä Mansikkalahteen autoilemaan. Retkillä meillä on ollut mukana vettä tai mehua ja Muumipuistossa söimme myös herkkupiparit, nam!
Pihajuhlan ja monien retkien lisäksi olemme tietysti tehneet päiväkodillamme kaikkea arkeemme liittyvää: Leikkineet sisällä ja nauttineet auringosta ulkohommissa omalla pihallamme, jatkaneet kalateemaa päiväpiirillä, tehneet palapelejä ja muovailleet, jumpanneet, lukeneet kirjoja yms... :) 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

24.5 - 28. 5. 2021

Toukokuun viimisen viikon touhut kuvina 😊







Ihanaa ja Aurinkoista Viikonloppua kaikille ☀️

 

 

 

Loppuviikon leikit, laulut, jumpat ja muut!😊 (18-21.5)

Tiistai
Tiistai aloitettiin jo ennen aamupalaa kalavärityksillä, eilinen Maretarium-käynti oli selvästi lapsilla mielessä. 😊

Ulkona meitä odotti iloinen yllätys kun huomasimme että hiekkalaatikot olivat saaneet hiekkatäydennyksen!

Sisällä kalajutut jatkuivat vesivärimaalauksen parissa, josta lapset selvästi nauttivat kovin. 


Myös kieliharjoituksille oli aikaa, opettelimme vaate-sanoja. ☺ 

Aina on aikaa myös leikille.

Keskiviikko

Keskiviikkona ulkoilun jälkeen leikittiin, muovailtiin pikkukaloja ja kalojen kakkuja, ja käytiin isojen puolella jossa sai rakentaa mitä halusi, vaikkapa yhdessä kasvattajan kanssa tosi korkean tornin tai pikkulegoista mieleisiä juttuja! 


Torstai
Torstaina aamupäivällä vähän tihutti, mutta ulkoleikit olivat silti mieluisia. Hiekkakakkujakin on helpompi tehdä kun hiekka on märkää! 😊
Ulkoilun jälkeen suuntasimme saliin, jossa meitä odotti merellinen jumppa!
Aluksi laulettiin yhdessä pikkuiset kultakalat ja ihmeteltiin seinillä olevia kaloja! Sitten hypättiin renkaalla mereen, mentiin merenalaiseen tunneliin, tasapainoiltiin aalloilla yms. 
Lopuksi rentouduttiin pallohieronnalla.
"Olipa meillä vain hauskaa!" Totesi eräs lapsi lounaalla jumpan jälkeen. 😊


Perjantai
Perjantaina lapsia oli hoidossa vain vähän ja päivä otettiinkin hyvin rennoissa merkeissä. Ensin leikittiin ulkona...

...ja sisällä sitten liikuttiin monipuolisesti nukkarissa! Lapset halusivat leikkiä palloilla, vatsalaudoilla ja kiipeillä pehmopesässä. 😊

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille. 

Maanantaina Maretariumiin! (17.5)

Uusi viikko aloitettiin vierailemalla kalojen ihmeellisessä maailmassa! 😊 


Jotkut kalat olivat hurjan isoja:

...jotkut taas aivan pikkiriikkisiä!

Ulkona vielä sanottiin heipat hurjan suurelle puumonnille!

Takaisintulomatkalla juotiin mehut Sapokassa ja sen jälkeen osa meistä vähän torkkui rattaissa ennen lounasta päiväkodilla.

Olipa mainio maanantai!😊

10 - 14.5. 2021

Toukokuun puolessa välissä mennään ja välillä tuntuu jo ihan kesältä. Meidän viikkoon on mahtunut kaikkea kivaa, vilskettä ja vipinää. 


 Sisällä on leikitty innokkaasti kotileikkejä ja kokkailtu kaikkea herkullista. Palapelit, piirtäminen ja pistelyhommat ovat suosittuja.

Keskiviikkona teimme ihanan aurinkoisen retken Katariinan puistoon. Matkalla näimme mm. kukkia, hanhia, koiria lenkillä, veneitä. Retkieväänä meillä oli paprikaa ja mehua.

Torstaina vietimme kaikki vapaapäivää ja perjantaina lähdimme jälleen retkelle, tälläkertaa Ankkapuistoon. Meillä on päiväkodin lähistöllä ihanat ja monipuoliset retkeilymahdollisuudet ja hyödynämme niitä aina kun on mahdollista. Mukavaa vaihtelua lapsille 😊

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kaikille☀️

3-7.5.2021

"Mä olen robotti,
Mä olen robotti,
Mä olen roo-roo
roo-roo robotti!"
Viime viikon retkeltä meille tarttui robotti-teema, ja tällä viikolla ryhmämme on jo toteuttanut sitä innolla ja ihmetyksellä! 

Robotteja voi tehdä vaikka kivistä! 

Robottien lisäksi olemme ulkohommissa päiväkodin pihalla mm.kiipeilleet hienosti ja tehneet herkullisia hiekkakakkuja ja matkustaneet laivalla seikkailuihin!

Sisähommissakin on ollut mukavaa, kuten kuvista näkyy! 😊 Olemme tehneet pöytähommia ja kotileikki on tällä hetkellä yksi lemppareitamme. 


Tällä viikolla jumpattiin torstaina robottijumppaa. Olipa hauskaa ja monipuolista liikuntaa!😊



Perjantaina pääsimme retkelle aurinkoisen ilman helliessä meitä! Kävimme Mansikkalahdessa autoilemassa ja tulimme sitten päiväkodille nauttien Tervaleppälehdon kauneudesta ja linnunlaulusta. Talitintit uskalsivat tulla tosi lähelle ja niitä hämmästelimme yhdessä. ☺

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ja hyvää Äitienpäivää, ensi viikolla taas tavataan!

26. - 30.4. 2021

Touhua täynnä tämäkin viikko. Sadetta ja auringonpaistetta. 

Olemme muokanneet lasten kanssa meidän leikkiympäristöä. Kotileikki on vaihtanut paikkaa ja lapset ovat innostuneet siitä tosi paljon, nukkevauvoilla on nyt paljon hoitajia. Pikkuhuoneeseen on tehty rauhallinen kirjojen luku paikka.

Alkuviikosta oli vesileikit mutta loppuviikosta aurinko tuli esiin ja teimme kaksi retkeä. Keskiviikkona kynäpuistoon.

Torstaina vietimme yhden ihanan kaverin läksiäisiä Sapokan huvimajalla. Lauloimme ja leikimme SutsiSatsaa ja Pikku Jänö nukkuu ja tietysti vielä Hyvä Tuuli. Hei, hei kiva kaveri ja mukavia seikkailuja uuteen paikkaan.

Perjantaina vietimme Vappujuhlia kaiken hauskan merkeissä. Juhlien aluksi vähän herkuteltiin popkornilla ja mehulla, jotta jaksettiin tanssia ja pitää hauskaa! 



Ihmettelimme myös seinään kuin itsestään kiinnittyviä "taikapalloja" sekä diskopallon kuvioita katossa!



Juhlien jälkeen ruoka ja päiväunet maistuivat hyvin. 😊

Hauskaa Vappua kaikille 😍

12 - 16.4

Tällä viikolla on jo ollut kevättä ilmassa ja aurinko on hellinyt meitä ihanasti.
Lumet ovat sulaneet pihalta ja pyörät on otettu esiin. Kiikkuminen on lapsille mieluista ja hiekkakakkujen tekeminen, tervetuloa siis kevät😊

Tässä vamlistuu hienoja ja värikkäitä kukkasia meitä ilahduttamaan. Kädellä saa painettua vaikka mitä, viimeksi pääsiäistipuja ja nyt tulppaaneja.

Torstaina olimme retkellä Muumipuistossa. Kuvassa juuri evästauolla.



Kaveritaitoja harjoitellaan joka päivä ja lapset ovatkin jo tosi taitavia. Kaverilta voi saada yllättäen ihanan halauksen😊 

Aurinkoista viikonloppua kaikille☀️

Viikko 6-9.4

Tällä viikolla tulimme kaikki vasta tiistaina päiväkotiin! 😊
Lumet ovat pihaltamme sulaneet nopeasti ja olemme päässeet taas nauttimaan hiekkaleikeistä! Myös keinuminen, liukumäen laskeminen sekä kiipeily ovat tosi kivaa puuhaa.

Sisällä olemme leikkineet lempileikkejämme, tehneet pöytähommia (esim.palapelejä ja Pipsa Possu värityskuvia) sekä lukeneet kivoja kirjoja. Tässä kuvia meidän leikeistä:

Torstain jumppapäivänä me jumppasimme omissa pienryhmissämme, Puput ja Ketut salissa ja Hiiret omassa nukkarissamme. Olipa meillä taas hauskaa! 😊



Viikon varrella olemme myös jatkaneet värien harjoittelua päiväpiirillä ja laulaneet monia mukavia lauluja, joista osa on meille tosi tuttuja ja osa taas uudempia. Olemme laulaneet mm.:
- Hyvä tuuli
- Tuiki Tuiki Tähtönen
- Pikku jänö nukkuu
- Väriarvoituksia
- Kanapolkka
- Yksi pieni elefantti
- Jos sun lysti on
- Bussilaulu

Perjantain päiväpiirillä Sara piti meille mukavan lauluhetken jonka lopussa meillä oli ihana loppurentoutus hierontapallojen kanssa. 
Tässä marssii yksi pieni elefantti!☺

Mukavaa viikonloppua kaikille pienille ja isoille!

Viikko 22 - 26. 3

Maaliskuu lähenee jo loppua ja ensi viikolla vietetään jo Pääsiäistä. Olemme askarelleet loput ruohopurkit kotiin viemiseksi ja lapset ovatkin kertoneet että ruoho kasvaa jo ja että pitää laittaa vettä.

Tututksi tullutta väriteemaa olemme jatkaneet tälläkin viikolla monipuolisesti. Värit tulevat tutuksi esim. kirjoista ja lauluista.

Lapset värittivät hienot pääsiäismunat joita sitten etsimme torstaina jumppasalista. 

Olemme tälläkin viikolla ulkoilleet paljon, tuntuu jo välillä ihan keväiseltä ja aurinko lämmittää ihanasti.




Mukavaa Viikonloppua kaikille ☀️

15-19.3.2021

Värikäs viikko!
Tällä viikolla on ihmetelty värien maailmaa: Lumi on valkoista, taivas on sininen ja askartelemamme pääsiäisruohotiput keltaisia ja puput valkoisia! 
Aloitimme tällä viikolla hienot pupu- tai tipukupit, jotka lähtevät kotiin multa- ja siemenlastin kera. 😊 Ihania yhteisiä istutushetkiä lapsille ja vanhemmille!

Myös päiväpiireissämme on ollut väriteema: Muumilaakson asukkaat tulivat esiin Muumitalosta tai "Muumipussista", ja lapset saivat vuorollaan päättää kuka muumeista haluaa minkäkin väriselle "viltille". Tämä olikin ryhmämme lapsista todella mieluista. 😊 Me myös tavutimme vilttien värejä taputtaen.

Perjantain päiväpiirillä harjoiteltiin lisäksi Värikästä laulua. 😊

Tällä viikolla on tietysti myös leikitty monipuolisesti ulkona ja sisällä:

Leikkien lomassa mm.lasten hieno- ja karkeamotoriset ja sosiaaliset taidot kehittyvät lapsille mieleisillä tavoilla ja monipuolisesti.
Huomioimme pienryhmätoiminnassamme lasten ideat,toiveet ja tarpeet (myös ne sanattomat) ja toteutamme toimintaamme niiden pohjalta. 😊

Torstain retkellä kävimme "Ankka-puistossa", jossa on hauskaa olla ankkojen kyydissä, keinua ja laskea mäkeä! 

Rentoa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ensi viikolla taas tavataan!😊

8 - 12.3. 2021

Talvilomat on lomailtu ja arki alkanut. Elinan tilalle opettajaksi on tullut  Sara ja yksi ryhmämme  lapsista on siirtynyt isojen puolelle, muuten arki rullaa ennallaan. Pienryhmiin mietimme ehkä joitakin muutoksia mutta palaamme siihen sitten myöhemmin.

Kaikenlaista kivaa olemme touhunneet.



Kuvassa on kaksi possua jotka syövät pitsaa, jossa on ananasta ja juustoa ja taivaalla on tuiki ,tuiki tähtönen. Lasten mielikuvitus on mahtavaa ja ihanaa seurata miten puhe kehittyy ja leikkiin alkaa tulla tarinaa mukaan.

Meidän ryhmässä on aika innokkaita satujen kuuntelijoita ja kirjat kuuluvatkin ihan jokaiseen  päivään.

Kovat pakkaset ovat rajoittaneet toisinaan ulkoilua ja olemme keksineet sisälle tapoja päästä liikkumaan ja purkamaan energiaa.



Torstaina kaikki pienryhmät jumppasivat myös omassa salissa.

Päiväpiirissä on taas puhaltanut " Hyvä tuuli" ja olemme toteuttaneet lasten toiveita mm. Sutsisatsia ja lumiukkomarssia.

 



Hyvää Viikonloppua kaikille ❤️

1-5.3

Talvilomaviikolla on nähty omia tuttuja ja tehty rentoja, hauskoja juttuja. 😊





Mukavaa talvista viikonloppua!😊

22.-26.2

Viikko aloitettiin juhlimalla kaksivuotiasta prinsessaa. Paljon paljon onnea! Toivelauluna oli tällä kertaa Pikkujänö nukkuu. 


Olemme nauttineet ihanista ulkoilukeleistä päiväkodin pihalla lumileikeissä! 😊




Pahvilaatikosta tulee oivallinen laiva ja joskus saa vähän pötköttää aikuistenkin tuolilla!



Tässä kahden Hiiren ihanat talviset omakuvat, sekä kieliharjoituksia kirjoja lueskellen! 😊



Torstaina kaikki pienryhmät jumppasivat ja pääsivät jumpalle omalla vuorollaan! Kuvia
Hiirten ja Pupujen jumpasta:




Perjantai oli ryhmässämme suuri päivä: sanoimme heipat kahdelle ryhmämme jäsenelle.
Toinen heistä siirtyy isojen ryhmään ja ryhmämme opettaja Elina jää äitiyslomalle. Läksiäisissä laulettiin toivelauluja ja käytettiin leikkivarjoa.
Heihei ihanat ystävät, kyllä taas tavataan! 

15.-19.2.2021

Meidän viikko on pitänyt sisällään ihania ulkoiluilmoja sekä sisäpäiviä kovan pakkasen vuoksi. Olemme jatkaneet kivaa ystävyys-teemaa ja touhuilleet kaikkea kivaa yhdessä.


 Ystävän kanssa voi tehdä vaikka palapeliä.

Laskiaistiistaina leivoimme pullaa..miten taitavia pikkuleipureita! 😊  Pullat oli tarkoitus syödä torstaina retkellä, mutta kovan pakkasen vuoksi jouduimme jäämään sisälle. Herkuttelimme ne sitten välipalalla.

Vaikka yleensä touhuilemme omissa pienryhmissä, niin välillä on myös kiva ottaa yhteinen laulutuokio. Meillä oli talviaiheisia lauluja ja leikkejä mm: 

- Revontulitanssi
- Pakkasasteita
- Lumihiutale
- Lumiukkomarssi

Aina on tilaa leikille ja hyville ideoille.

Yhtä pitkä torni kuin minä! 😊 Se on kiva kaataa ja ei kun uudestaan!


Ihana prinsessa täytti 2 vuotta ja saimme juhlia taas synttäreitä! 

Aurinkoista Viikonloppua kaikille! ☀️

8.-12.2021

Ajankohtaan sopivasti Ystävyys-teema jatkui meillä tällä viikolla sekä ulko- että sisätoiminnassamme.

Ystävän kanssa voi vaikka ratsastaa, keinua tai kiivetä korkealle!

Sisällä olemme askarrelleet kauniita sydänperhosia, puhuneet siitä millainen on hyvä ystävä ja opetelleet kaveritaitoja ihan käytännössä:
Esim. Mistä tulee hyvä ja mistä paha mieli.

Torstain jumpalla lapset pääsivät
etsimään ja keräämään jumpparadan varrelta löytyviä sydämiä. 😊 Ihana jumppa!💖

Perjantaina pidettiin tulevan ystävänpäivän kunniaksi lauluhetki.
Lauloimme
  • Pakkasaamuna paleltaa
  • Lumiukot ketjussa kulkee
  • Kun mä hymyn annan sulle
  • Kierrän kuljen näin
  • Elefanttimarssi

Lauluhetken lopuksi meillä oli mukava pallorentoutus, jossa lapset pääsivät pareittain hieromaan toisiaan rauhallisen musiikin tahdissa. 

Hyvää viikonloppua ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!

1.-5.2

Helmikuu pyörähti käytiin kovissa pakkasissa mutta meitä lämmittää ystävyysteema! Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi olemme keskustelleet siitä, millainen on hyvä ystävä ja askarrelleet ystävänpäiväkortteja.



Tunnekorttien avulla olemme keskustelleet kaveritaidoista. Mistä tulee hyvä mieli ja mistä tulee paha mieli? 

Kettujen kortit


Puput

Hiiret



Tällä viikolla olemme lukeneet paljon satuja ja lorutelleet.


Torstaina vietimme sisäpäivää kovan pakkasen vuoksi. Lauloimme ja leikimme yhdessä talviaiheisia lauluja:

-Revontulitanssi (huivit mukana)
-Pakkasasteita
-Lumiukkomarssi (lasten lemppari!)
-Pieni pilvi pehmoinen (rytmirinkula)
-Talitintti (marakasseilla soittaen)

Myös tällä viikolla olemme saaneet juhlia synttäreitä. Ihanat sankarit 2-v. ja 3-v.


 

Aurinkoista Viikonloppua kaikille! 💖

25-29.1.2021

Viikon vipinät:

Viikko aloitettiin lumisissa leikeissä! Yhdessä rakensimme hienoa lumilinnaa!

Ulkoilun jälkeen maanantaina juhlittiin kaksivuotiasta päivänsankaria

Sisällä olemme tällä viikolla mm.värittäneet, piirtäneet, tehneet palapelejä, lukeneet kirjoja, sekä tietysti leikkineet monilla mukavilla leluilla! Myös pehmopesässä kiipeily on yksi suosikki puuhistamme. 


Keskiviikkona ulkona oli upea lumilohikäärme, jonka kyytiin mahtui vaikka kuinka monta lasta.😊

Torstain jumpalla riitti iloa ja hyvää meininkiä, kun kaikki pienryhmät pääsivät vuorollaan jumppasaliin. 

Hiiret

Puput 

Ketut 

Viikko päättyi siihen mistä alkoikin, nimittäin synttäreihin. 😊 Tällä kertaa juhlittiin kolmevuotiasta isoa poikaa. Paljon onnea!

Iloista ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

18.-22.1.2021

Talviset touhut ovat jatkuneet myös tällä viikolla. Ihanaa ulkoilla kun on  paljon lunta ja tekemistä. Pulkan ja kelkan kyydissä on kiva olla ja välillä voi yrittää itse vetää kaveria..touhua riittää!



Tällä viikolla olemme juhlineet sekä 2-vuotis että 3-vuotis synttäreitä. Paljon Onnea suloiset sankarit! 😊

Välillä on kivaa vaihtelua leikkiä toisen ryhmän tiloissa kun tilat ovat vapaana. Ulkoilemme porrastetusti niin on rauhallisempaa sisällä ja ulkona.

Tällä viikolla meidän retkipäivä oli keskiviikkona, koska sää oli niin ihana! Puutarhakadun " Ankkapuisto" on lapsille mieluinen retkikohde.

Hyvää Viikonloppua kaikille tämän iloisen kuvan myötä, jossa lelut ovat päässeet hepan kyytiin! 😊

Pii paa puu, nyt on tammikuu!

Tammikuun alku on sujunut kevään toimintakautta käynnistellessä!

Kuun alkupuolen päiviin on mahtunut mm. sisä- ja ulkoleikkejä,
...lumihiutaleaskartelua
...sekä mäenlaskuretki!

Viikolla 11.-15.1.2021 kaikki kaverukset ovat jo saapuneet takaisin päiväkotiin ja arkemme on alkanut iloisissa merkeissä! Ryhmässämme aloitti tällä viikolla uusi lapsi, sekä lähihoitajaopiskelija Saija. Tervetuloa! 😊
Alkuviikolla iloitsimme sataneesta lumesta ulkoleikeissä.
Tiistaisin meillä on kielen kehitystä tukevaa pienryhmätoimintaa. 😊 Tällä viikolla luettiin kirjoja ja tunnistettiin asioita kuvista.

Keskiviikkona talvi-teema jatkui askarteluissa
...ja päiväpiirissä. 

"Teen, teen,
Lumiukon teen,
Lumiukolleni
laitan nenän
paikoilleen!"

Torstaina kaikki lapset pääsivät jumppaamaan! Tällä viikolla oli lasten toivejumppa, eli jumppasimme lasten valitsemilla välineillä!

Hiiret
Puput

Ketut
Perjantain kunniaksi lähdimme pitkästä aikaa leikkimään avoimen päiväkodin tiloihin! Olipa mukavaa vaihtelua! 😊
Leikkien jälkeen oli aika perjantain musiikkihetkelle. Lauloimme ja leikimme monia mukavia talvilauluja:
  • Pakkasasteita
  • Lumiukkomarssi
  • Revontulet
  • Talitintti ja talipakka
  • Lumihiutale
  • Nallen talvirentoutus
Lauluhetkikuvien myötä ryhmä 2 toivottaa ihanaa, talvista viikonloppua kaikille!

14.-18.12

Joulukuu lähenee loppuaan ja loma koittaa ihan kohta. Joulumieltä olemme hakeneet lasten kanssa touhuamalla kaikkea kivaa.

Olemme askarrelleet joulukortteja ja erilaisia koristeita. Joulukalenterista jokainen on saanut vuorollaan pienen yllätyksen ja yhdessä olemme leikkineet ja laulaneet.

innokkaat leipurit leipoivat pipareita. Mikä ihana jouluinen tuoksu! 

Torstaina teimme metsäretken Puistolan kentän laidalle. Etsimme piilossa olevia tonttuja ja palkkioksi saimme yllätyspaketin... Tonttu oli tuonut meille joulupiparit, kylläpä ne maistuivat hyvälle!

Koristelimme päiväkodin joulukuusen
"hyvänmielen sydämillä", joita olette meille tuoneet. Kiitos niistä! 😊

Ulkona vielä tonttutanssit perjantain kunniaksi. Pikkuiset ja vähän isommat tontut toivottavat kaikille Rentouttavaa Joululomaa ja ihanaa Joulua! ❤️

 

7.-11.12.2020

Joulukuun toiseen viikkoon on mahtunut monenmoista touhua ja tekemistä.

Esimerkiksi maanantain voi hyvin aloittaa mopoilulla, varsinkin kun on ihan ensimmäinen lapsi ryhmässä! 😊

Joulukalenterimme etenee! Jokainen lapsi saa vuorollaan nostaa Tontun pussista pienen yllätyksen kotiin vietäväksi, sekä laulun tai leikin joulukalenterin aikana leikittäväksi.
Tässä jumpataan tonttujumppaa:
"Venytä, venytä, jousta, jousta.
Kyykkyyn mene ja yritä nousta.
Heiluta peppua, nosta jalkaa,
tästä se hyvä joulu alkaa!"

Puhumista harjoitellaan pienten lasten kanssa päivittäin. Arkeemme päiväkodissa kuuluvatkin säännöllisesti lasten kielen kehitystä tukevat tuokiot.
Lukuhetkiä kuluneen viikon varrelta:

Ulkohommia!
"Mitä tämä on?"
"Se on jäätä. Vesi on muuttunut jääksi kun on niin kylmä."
"Niin! Se liukas on!"

Torstain jumpalla mentiin tunnelin läpi, tasapainoiltiin, hypättiin patjalle, kiivettiin ja pelattiin koripalloa.
Vauhdin hurmaa ja hauskuutta riitti sekä Hiirillä, että Pupuilla ja Ketuilla, jotka jumppasivat tällä kertaa yhdessä.

Viikon varrella askarreltiin myös lisää suloisia tonttuja ryhmätilaamme koristamaan.

Rauhallista viikonloppua ja toista adventtia kaikille!

Toivoo: Ryhmä Kakkosen tontut. 🎅

30.11-4.12

Joulukuun ensimmäinen viikko pitää sisällään jouluisia askarteluja sekä joulukalenterin yllätyksiä.

 



Olemme ulkoilleet taas reippaasti ja kuunnelleet lasten toiveita leikin suhteen.



Leikkiessä ja pelatessa opimme samalla mm. värejä ja nimeämään erilaisia asioita. Lasten oppimiskyky ja kiinnostus on ihailtavaa!

Torstaina oli retkipäivän vuoro ja suuntasimme taas meille tuttuun
"Kynäpuistoon". 


Hyvää Viikonloppua kaikille ja Hyvää Itsenäisyyspäivää myös hienojen lasten askartelemien lippujen kera...Paljon Onnea Suomi  💙

 

 

Viikko 23.-27.11

Olemme leikkineet ulkona...

...ja sisällä!


Olemme askarrelleet ihania talvisia sydämiä, sekä tosi hienoa pohjaa joulukalenterillemme!

Olemme juhlineet ystävämme kolmevuotissynttäreitä! Paljon onnea, kiva kaveri!

Jumppaa omassa salissa. Jumppa on lähes aina kaikkien mieleen ja niin nytkin; vauhtia ja liikunnan riemua riitti! 😊


Perjantaina retkeilimme Ankkapuistoon. Kiipeily ja liukumäen lasku ovat ikisuosikkeja ja ankka-keinussakin saa kaverin avulla paremmat vauhdit. 

Sydämellistä viikonloppua!

16.-20.11

Marraskuun toiseksi viimeinen viikko on päättymässä. Tänään oli jo vähän talven tuntua ja maahan leijaili ensimmäiset lumihiutaleet.



Alkuviikosta meillä oli sadekelit. Lapsilla riitti touhua pihalla, ämpärit täyttyivät kuravellistä ja teimme yhdessä puroja.

Aloitimme tekemään meidän joulukalenterimaisemaa..miten ahkeria maalaajia meillä onkaan!


Välillä on mukavaa vaihtelua käydä isojen puolella leikkimässä. Kuvassa valitaan sopivia roolivaatteita. Olisko tänään prinsessa vai ritari ?

Kirjoja on luettu ahkerasti. Sylissä on turvallinen paikka kuunnella. Tämä viikko on ollut myös loruviikko. Lapset jaksavat hienosti keskittyä. Ollaan ulvottu kuin susi ja tehty sateen ropinaa lattiaan, opittu uusia sanoja.

Leikki on tärkeä osa lapsen päivää ja sille jätetään aina paljon tilaa ja mahdollisuuksia.
Hyvää viikonloppua kaikille😊

Ja hyvää Lasten Oikeuksien päivää jota tänään vietetään ❤️

9.-13.11

Viime viikon isänpäivä- ja valokuvaushulinoiden jälkeen Ryhmä 2 on ottanut tämän viikon rennosti mukavien rutiinien parissa.

Kasvattajan kanssa pidetyt lukuhetket edistävät lapsen kielellistä kehitystä. Lisäksi pienryhmätoiminta mahdollistaa lasten sekä heidän tarpeidensa ja toiveidensa yksilöllisen huomioimisen. 

Tällä viikolla lähdimme retkelle tiistaina. Ensin reippaat retkeläisemme kävelivät kirjastolle, jonne palautimme kuukausi sitten lainaamamme syksykirjat.

Kirjastolta kävelimme vanhaan tuttuun Ankka-puistoon, jossa olikin kiva kiipeillä, laskea mäkeä ja keinua!

Myös päiväkodin piha tarjoaa hyvät mahdollisuudet kivoihin ulkoleikkeihin.😊

Torstain jumpalla Hiiret jumppasivat omassa pienryhmässään ja Puput sekä Ketut yhdessä. 

Molempien pienryhmien jumpissa riitti vauhtia ja liikunnan riemua! 😊

Perjantain musiikkihetkellä tutustuttiin erilaisiin soittimiin ja laulettiin lasten toivelauluja.

Me lauloimme mm.:
-Viisi pientä sammakkoa
-Tuiki tuiki tähtönen
-Nipsun rohkeuslaulu
-Huu sai sai

🎶"Hiiohoi, tättärää,
Nipsu osaa ja uskaltaa!"🎶


Mukavaa viikonloppua kaikki lapset ja aikuiset, ensi viikolla tavataan taas!

2.-6.11

Myös tällä viikolla olemme touhuilleet paljon kaikienlaista kivaa.

Olemme ulkoilleet paljon. Säät sallivat vielä hiekkakakkujen tekemisen, vaikka on jo marraskuu. Kiikut ovat vielä myös pihalla. Saa nähdä saadaanko lunta ja pakkasta ja talven touhuja?

Sisällä olemme valinneet leikit lasten toiveita kuunnellen. Kuvassa ratsastetaan ja rakennetaan hienoa palikkalinnaa.

Eläinleikit ovat myös mieluisia, lapset osaavat hienosti nimetä eläimiä ja kertoa mitä esim. kissa sanoo.


Saimme viettää tämän ihanan prinsessan 2-vuotisjuhlia myös tällä viikolla! 😊

Torstaina olimme retkällä Sapokan puistossa. Uusitussa leikkipuistossa on kivoja leikkivälineitä. Matka on juuri sopiva kävellä ja halutessa pääsee rattaisiin huilimaan.

Tällä viikolla meillä on ollut myös päiväkotikuvaus. Päivä on aina täynnä säpinää, mutta kuvista jää kaikille mukavia muistoja. Hienosti meni ja saadaan varmasti kivat kuvat! 😊

Hyvää Isänpäivää Isät, Papat, Ukit ja muut tärkeät ❤️

Viikko 26.-30.10

Viikko alkoi rauhallisissa merkeissä lasten valitsemia kirjoja lueskellen. 

Tälläkin viikolla olemme olleet ulkohommissa päivittäin.
On hauskaa vaikka keinua, laskea mäkeä, kiipeillä ja tehdä hiekkakakkuja! Halillekin löytyy aina aikaa.😊

Tässä valmistuu herkkuja!

Päiväpiireissämme olemme mm. laulaneet syksylauluja ja muita lapsille mieluisia lauluja, sekä soittaneet marakasseilla ja kapuloilla. 

Tällä viikolla sisäpuuhiimme on kuulunut mm. salaisia isänpäiväaskarteluita ja palapelejä, sekä pehmopesässä peuhaamista.

Torstaina meillä oli jumppapäivä!
Hiiret ja Puput jumppasivat yhdessä ja Ketut omassa pienryhmässään.
Jumppa oli lasten toiveiden perusteella toteutettu ja välineitämme olivat: trampoliini, pallot + kori, penkki, jolta hypätä sekä renkaat. 
Hei nyt me jumpataan! 😊


Perjantaina meillä oli disko!
Diskossa sai ihmetellä diskopalloa, mennä "tunnelista", heitellä ilmapalloja sekä tietysti tanssia ja pitää hauskaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Syyslomaviikko 19. - 23.10

Syyslomaviikko on mennyt rauhallisissa merkeissä. Lapsia on ollut vähän paikalla, osa lomaillut ja valitettavasti flunssaa on ollut myös paljon liikkeellä.

Olemme touhuilleet lasten toiveiden mukaan. Leikitty paljon, askarreltu, laulettu, jumpattu jumppasalissa. Ulkona on ollut sadekelejä ja olemme päässeet pomppimaan kuralätäköissä. Mukava viikko on ollut! 😊

Kuvassa ihana kasvisjuna, jolla keittiö meitä ilahdutti. 😊 

Hyvää viikonloppua kaikille! ☀️

12. -16.10

Olemme viettäneet Satuviikkoa ja touhunneet kaikkea kivaa! 😊

Kävimme tiistaina retkellä kirjastossa ja tutustumassa uusittuun lastenosastoon. Olipa se hieno paikka. Lasten toiveiden mukaan lainasimme kirjoja: mopokirja, Pipsa Possu ja mukaan tarttui myös muutama syksy-aiheinen kirjakin.

Olemme ulkoilleet myös paljon, vielä ei ole syksyn sateet täällä ja kelit ovat suosineet. Pyöräily on monen lapsen suosiossa tai isomman kaverin kyydissä istuminen. 😊

Isänpäivä lähestyy pikkuhiljaa ja lapset ovat aloittaneet yllätysten valmistelun isälle, ukille tai jollekin muulle läheiselle. Saa nähdä malttavatko pitää yllätyksen. 😊

Torstaina jumppasimme satujumppaa.
Liikuimme eri eläinten tavoin. Leikimme erillaisia eläinaiheisia liikuntaleikkejä esim. Karhu nukkuu jne..lopuksi rentouduimme hierontapallojen avulla. Olipa taitavia lapsia ja kiva jumppa! 😊

Perjantaina teimme retken Sapokan uusittuun leikkipuistoon jonka olemme nimenneet " kynäpuistoksi"  hienon aidan vuoksi.

Aurinkoista ja Iloista Viikonloppua kaikille💛

Viikko 28.9-2.10

Maanantaina juhlittiin erään ryhmämme lapsen 2-vuotis syntymäpäivää! Paljon onnea!

Kuten aina, viikkoomme on kuulunut paljon sisä- ja ulkoleikkejä! 😊 

Ulkona erityisen hauskaa on ollut lehtien haravointi ja lehtikasassa peuhaaminen. 

Tiistaina Hiiret ja Puput lukivat kasvattajien kanssa kirjoja omassa lepotilassamme, ja Ketut saivat kertoa oman sadun Syksy- nimisen kuvakirjan pohjalta.
Tulipa hienoja satuja!😊

Torstain jumpalla Puput ja Hiiret jumppasivat omassa salissamme. Jumpalla pompittiin trampoliinilla, tasapainoiltiin ja palloiltiin. 

Ketut suuntasivat päiväkodin lähimaastoon jumpparetkelle. Retkellä mm. mentiin renkaan läpi, tasapainoiltiin narua pitkin, kiipeiltiin kivillä sekä leikittiin maa-meri-laiva -leikkiä. 

Laulut kuuluvat lähes aina päiväpiireihimme. Viime aikoina olemme laulaneet syys-aiheisia lauluja sekä lauluja, jotka ovat muuten lapsille mieluisia. Tällaisia ovat mm.:

-Syksy tulla saa
-Sade
-Lehdet lentää
-Pienen pieni sade
-Tuiki tuiki tähtönen
-Postiauto keltainen
-Pikkujänö nukkuu
-Nipsun rohkeuslaulu

Tässä soitamme marakasseja ja laulamme: "Pienen pieni sade tanssii pihanurmikolla..."

Tälläkin viikolla jatkettiin myös syys-askarteluita. Näin hienoja taideteoksia seinällemme on ilmestynyt syyskuun aikana!😊

Mukavaa viikonloppua kaikille, ensi viikolla tavataan taas!

Viikko 21-25.9

Sisäleikkejä! 😊

Pöytähommissa kaverin kanssa: tässä valmistuu tosi hienoja syysaskarteluita ja värikkäiden "nappuloiden" painaminen alustaan on hauskaa sekä kehittää oivallisesti lapsen hienomotoriikkaa ja keskittymiskykyä.

"Lehdet lentää, lehdet lentää,
nyt syksy jo on!"
Pihamme vaahtera on pudottanut osan ihanan värikkäiksi muuttuneista lehdistään, ja niissä on mukava temmeltää.
Pihalla voi mm. myös pyöriä karusellissä ja tehdä hyppyharjoituksia! 😊

Retkellämme Tervaleppälehtoon näimme jotakin hurjan jännää, nimittäin ihan oikean supikoiran!

Eväänä oli tällä kertaa vesimelonia ja ne nautimmekin katsellen purjevenettä merellä. Sitten ehdimme vielä leikkiä ennen päiväkodille palaamista.
Jippii, retkellä on mukavaa!

Perjantaina saimme juhlistaa erään ryhmämme lapsen yksivuotis syntymäpäivää! Paljon, paljon onnea!😊

....ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Viikko 14-18.9

Tämäkin viikko on sujunut mukavissa merkeissä!

Ulkona lasten suosiossa on ollut erityisesti jalkapallon potkiminen.😊



Myös hämähäkkikeinussa on aina hauskaa yhdessä kavereiden kanssa!



Sisällä ollessa olemme leikkineet mm. laululeikkejä sekä autoleikkejä, ja jatkaneet syksyisiä askarteluita. 

Kirjan lukeminen yhdessä kasvattajan kanssa on kiinnostavaa ja tukee lapsen kielen kehitystä. 



Joka toinen torstai jumppaamme päiväkodin salissa ja tällä viikolla koko ryhmä suuntasi yhteisjumpalle. 



Olipa hauskaa palloilla, tasapainoilla, hyppiä, mennä tunneliin jne. 




Tämän viikon päiväpiireissä on mm. juteltu syksystä ja laulettu syksyisiä lauluja sekä soitettu erilaisia soittimia.
Ryhmämme lapset osallistuvat hienosti päiväpiiriin. Hyvä lapset!😊


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

31.8-4.9

Tähänkin viikkoomme on mahtunut monenlaista puuhaa!


Syyskuun myötä syksy on saapunut myös meille, ja tällä viikolla olemmekin jo laulaneet päiväpiirillä syksy-aiheisia lauluja sekä aloitelleet hienoja syksyaskarteluja maalausten muodossa. 

Kun mennään ulos tai tullaan sisään, saa harjoitella ihan itse riisumista ja pukemista. :)

Pienryhmäleikeissä oman pienryhmän ystävät tulevat mukavasti tutuksi ja lapsilla on mahdollisuus leikkiä monipuolisesti mielenkiinnonkohteidensa mukaan. 


Päiväkotimme piha tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia leikkiin ja liikkumiseen!

Tällä viikolla jumppapäivänä osa ryhmämme lapsista jumppasi pallojumppaa omassa salissa, osa taas omassa nukkarissa. Me harjoiteltiin jalkapalloa, koripalloa, pallon heittämistä ja kiinniottamista, pallon perässä juoksua/konttaamista jne... 😊


Mukavaa viikonloppua kaikille!

24.8 - 28.8

Kiva viikko takana. Olemme tulleet jo tutuksi toisillemme ja arki sujuu mukavasti. Olemme ulkoileet paljon ja ilmat ovat meitä suosineet, vielä olemme saaneet nauttia loppukesän aurinkoisista päivistä.

Keskiviikkona teimme retken Isonpuiston leikkipuistoon, miten reippaita kävelijöitä meillä onkaan!  

Matkalla ihastelimme pientä oravan poikasta joka rohkeasti tuli lähelle.  Ja evästauko kuuluu lähes aina retkeemme.😊

Viikoon on mahtunut myös monipuolisesti leikkiä ja touhua.



Ryhmämme osallistui Itämeri-päivään tekemällä hienon kala-askartelun ja laulamalla kala-aiheisia lauluja. 

Perjantaina ulkoilun jälkeen ilmapalloilimme omassa nukkarissa musiikin tahtiin!

Hyvää Viikonloppua kaikille! 😊

17. -21.8

Tällä viikolla olemme leikkineet paljon sekä ulkona että sisällä. Leikin lomassa lapset oppivat luontevasti erilaisia taitoja, tutustuvat helposti toisiinsa ja aikuinen havainnoi lasten mielenkiinnon kohteita sekä auttaa leikin sujumisessa ja osallistuu leikkiin. 

Päiväpiirissä olemme tällä viikolla mm. harjoitelleet taputtamaan ryhmämme lasten nimiä, soittaneet marakasseilla ja laulaneet paljon. Lauluista suosikkeja tuntuvat olevan Hyvä tuuli, Tuiki tuiki tähtönen, Pikkuiset kultakalat sekä Ihhahhaa. :) 

Vaikka päiväkotimme pihakin tarjoaa vaihtelevia ja hyviä liikkumismahdollisuuksia, pyrimme käymään vähintään kerran viikossa retkellä lapsille mieluisissa paikoissa.
Tämän viikon retkemme teimme perjantaina (21.8) Mansikkalahteen. Tässä kuvia retkeltämme!




Vauhdikasta viikonloppua kaikille! 😊

Pii paa puu, terve elokuu!

Elokuussa on päästy jo lähes puoliväliin, ja toimintamme on alkanut mukavan rauhallisissa merkeissä.
Ryhmässämme on aloittanut paljon uusia lapsia. Tervetuloa ihanat lapset ja uudet perheet! 😊 

Alkuun tutustumme rauhassa toisiimme ja syliin pääse aina jos siltä tuntuu. Päivä päivältä tuntuu tutummalta ja turvallisemmalta.

Toimimme neljän lapsen kiinteissä pienryhmissä. Toiminta on rauhallisempaa ja jokaisen lapsen tarpeet huomioidaan mahdollisimman yksilöllisesti. Kasvattajat ovat jokaisessa pienryhmässä aina vuorotellen (kasvattaja on kaksi viikkoa kerrallaan yhdessä pienryhmässä, jonka jälkeen vaihtaa toiseen ryhmään). Toiminnassa otetaan aina huomioon lasten mielenkiinnon kohteet ja tuen tarpeet. 
Arvoimme yhdessä lasten kanssa pienryhmien nimet kuvakorteista. Kuvakorttien teema valikoitui lasten mielenkiinnon kohteesta, eläimistä! 

Uudet pienryhmämme ovat:
 
Hiiret


Puput


Ketut


Eteisestä löytyvät jokapäiväiset pienryhmän kuulumiset pienryhmätauluistamme. Niistä näette myös helposti, kuka ryhmän kasvattajista on minkäkin pienryhmän kanssa kyseisellä viikolla. 

Tässä vielä kuvia tämänviikkoisesta retkestämme Muumipuistoon, ja perjantain (14.8) jumppahetkestä: 




Iloista ja aurinkoista viikonloppua kaikille. Ensi viikolla nähdään! 😊

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä