16.-20.1. 2023


Tämän viikon päiväpiireillä olemme jatkaneet lumiukkoteemalla.
Merimiesnalle on taas tapansa mukaan ohjannut lapsille jumppaliikkeitä, missä harjoitellaan kehon osia ja vähän tasapainoiluakin.


Kapuloilla olemme soittaneet: Jäniksellä pitkät korvat ja Huusaisai lauluja. Ennen varsinaista soittamista kapuloita on viritelty soittamalla lattiaan, pään yläpuolelle, selän taakse ym. Hienosti sujuu!

Lumiukkoteemaan, teimme lasipurkkiin lumiukon ja toimme sen sisään. Seurailimme miten sille käy, kun lumiukot ei viihdy lämpöisessä.
Meidän ukkokaveri muuttui vedeksi! Olimme puhuneet jo aiemmin että lumiukoista tulee vesilammikoita keväällä. Totta se on!


Norpilla oli sadutusta!

Lapset kertoivat kuvasta tarinaa. Vielä he ovat pieniä ja kertovat mitä kuvassa näkyy. Vanhimmat alkoivat kertoa vähän mielikuvitustarinoita kuvista. 
Kaikki innostuivat tästä tekemisestä. Itse valitusta kuvasta oli kiva kertoa.

Revontuli maalaukset jatkuvat.

Jännittävää seurata miten sokeriliuoksen päälle maalattu väri alkaa levitä! Näistä tulee niin hienoja! Alaosaan liimataan/ maalataan lumeksi pumpulia, styroxpalloja tai maalia.
Osa on saatu jo valmiiksi ja taulut ilahduttaa meitä seinällä.

Lego-j a palikkaleikit.


"Nää vauvat tarvisi vaipat!" 

Onneksi meiltä löytyi vähän vanhaksi menneet varavaipat. Vauvan hoito on mieluista puhaa. Vauvat olivat pikku äitien sylissä myös päiväpiirillä.

Roolivaatteita

Meillä on ollut Roolivaaterekki meidän ryhmässä. Vaate - ja viittaleikit on olleet nyt muotia!

Lintuja ja oravia katselemassa kauniissa lumen huurtamassa Tervaleppälehdossa. 

Lähdimme pulkkaretkelle ja mukaan pakkasimme pähkinöitä oraville ja linnuille. Rohkeat aikuiset uskalsivat houkutella eläimiä ottamaan herkkuja ihan kädeltä!

Lapset näkivät ihan läheltä linnun ja oravan! 
Voi niitä riemun kiljahduksia, vähän saattoi oravaa pelottaa, kun lapset hihkuivat ilosta, nähdessään kuinka orava ja lintu tulivat pähkinöitä hakemaan!

Lumi oli märkää ja kastelevaa, mutta maisema oli niin kaunis. 
Jätimme pulkat odottamaan polun varteen ja melkein kaikki kävelivät läpi Tervaleppälehdon. Lapset olivat sinnikkäitä ja kävelivät. Polulla ihasteltiin lumisia puita ja ihmeteltiin vesilammikkoa matkan varrella.

Takaisin tullessa, pulkkien luona värjötteli Ahmatti! Tällä kertaa se oli kiivennyt puun oksalle meidän eläinkuvat suussaan!

Soo soo Ahmatti! Ei kuvia voi syödä!

Tarkoitus oli kyllä hyvä, sillä kuvissa oli eläimiä jotka ovat talviunilla ja myös niitä eläimiä jotka me tapasimme metsässä.
Pohdimme eläimiä seuraavan päivän päiväpiirillä. Ahmatti pääsi mukaan päiväkodille lämmittelemään.


Lumiukkoja ilmestyi pihalle!

Lumiukkoja rakennettin pihalle. Lapsi nimesi toisen näistä Lenniksi. Lennillä on lumiukkomaiseen tapaan porkkananenä.
tähän kuvaan on eksynyt myös se meidän vedeksi sulanut lumiukkokaveri.

Tässä tehdään Pedanettiä....


"Miä autoin tossa.!" Totesi Lapsi

Hyvää viikonloppua!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin