Lokakuu
Halloween juhlat 31.10.2024 🎃

- Halloween juhlia juhlittiin yhdessä pienten kanssa, pukujuhlien merkeissä 🦸🏻♀️🧛🏻♀️🧚🏻♀️🧙🏻♀️
Salissa ensin yhteinen kokoontu-minen, halloween aiheisia runoja ja "pääkallojumppa" laululeikki. Sitten pienryhmissä kiertämään eri pisteitä... 🎃👻🎃

- Pääkallojumppa laululeikki ⬆️

- Vain taskulampun valossa näkyi luurankojen esittämät jumppa-liikkeet ⬆️

- Haamujen heittäminen linnaan oli kivaa 👻👻👻👻👻 ⬆️

- Vain rohkelikoille 🫣 moni uskalsi laittaa kätensä tunnustelulaatikoihin, mutta noidan pataan käden laittaminen oli toisille jo liikaa -> siellä oli jotain ällöä, limaista 😱🤪😅
Hämähäkkejäkin ehdittiin laskea, ne ei pelottaneet 🕷️🕸️🕷️ ⬆️

- Renkaanheittoa ⬆️

- Haamukeilausta 👻👻👻 ⬆️

- Haamujen puhallusta, hienosti onnistui ja haamut liiteli pitkin käytävää ees taas 👻👻👻 ⬆️
Muutamia lokakuun puuhia kuvin

- Ryhmämme osallistuu tämän toimintakauden aikana Tuikku tutkimusmatkalle (tunnetaitoja ja osallisuutta varhaiskasvatukseen).
Tuikkuhanke on Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkea-koulun järjestämä, jota rahoittaa opetus-ja kulttuuriministeriö.
- Tuikkunen hahmon kanssa harjoitellaan tunnistamaan omia/kavereiden tunteita eri tavoin ja säätelemään tunteiden voimakkuuksia. Mitä tehdä kun oikein harmittaa? Ja missä se herskyvä ilo tuntuu?
- Mietitään omia ja kavereiden vahvuuksia, millainen on kiva kaveri ja miten voisin itse olla sellainen (kiusaamisen ennaltaehkäisy).
- Tuikkunen hahmo yökyläilee lasten luona vuorotellen, mukanaan reissuvihko. Tuikkunen on jo nyt päässyt mukaan vaikka mihin ja kokenut erilaisia tunteita lasten luona. Näistä vierailuista luemme aamupiirissä ja katsomme kuvia mitä vanhemmat ovat ryhmän puhelimeen lähettäneet. Kiitos vanhemmille että ovat mukana matkalla ❤️


- Etsittiin iloa ja muitakin tunteita peilikuvasta. Näkyykö tunteet pelkästään silmistä (peitettiin suun alue paperilla) 🤔 Ja kyllähän ne näkyi 🤩
Tunnekuvista tunnistettiin erilaisia tunnetiloja, lapset ovatkin siinä jo taitavia. 😊 ⬆️

- Eläinjoogaa pienryhmittäin. Oman kehon hallintaa, rauhallista liikettä ja hengittelyä 😺