Joulukuu
Joulukuun puuhia

- Joulun tunnelmaa askarreltiin ryhmään mm. ikkunakynttilöin, joulukuusilla ja joulupalloilla.
- 🇫🇮 Suomen itsenäisyyspäivää juhlittiin muskarissa laulaen ja opittiin mm. maamme kansalliseläin (karhu), -kukka (kielo), -hyönteinen (leppäkerttu), -perhonen (paatsamasinisiipi),
-koira (suomen pystykorva)
-kala (ahven), -puu (rauduskoivu). Askarreltiin myös itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää. ⬆️

- Joulupalloihin siveltiin ensin liimaa, sitten ripoteltiin liiman päälle suolaa, vesiväripensselillä "koskettiin" suolakohtiin jolloin väri levisi kauniisti. Näin saimme tehtyä yksilölliset ja itse koristellut joulupallot 🤩 ⬆️

- Joulukalenteri "avattiin" joka aamu -> jokainen lapsi sai vuorollaan etsiä huoneesta Korvatunturille tontun tai eläimen ja kiinnittää sen haluamalleen kohdalle seinäd#kalenteriin. Sitten kuunneltiin pieni tarina hahmosta, tämän tarinan lapsi sai kotiinsa.
- Joulukuussa pelattiin paljon palapelejä sekä lautapelejä. Palapeli-/ pelipassiin sai tarran tehtävän suoritettuaan.
- Saimme nauttia myös pöytäteatteriesityksestä "Yllätyslahja ystävälle" kun Kissankulman väki kutsui meidätkin mukaan katsomaan esitystä 😍🤩 ⬆️
- Tonttukoulussa opittiin kolmen päivän aikana tontulle tärkeitä asioita; kuuntelemista (erilaisia kuuntelutehtäviä ja äänien tunnistamista, sadun kuuntelua), katselemista (kim-leikki, mikä muuttui kaverissa) ja tontun taitorata (hiipiminen, vetäminen, ryömiminen, kiipeäminen yms.)
- Hamahelmistä osa lapsista teki itselleen mm. poron, joulupukin tai lumiukon 🦌🎅🏻⛄

- Joulujuhlaa vietettiin päiväkodissa ti 17.12 🎄✨
- Alkuun lapset esittivät hienosti "Laulu joulupukille" laululeikin sekä yhdessä Kissankulman lasten kanssa "Tuiki, tuiki tähtönen". Perheenä sai liikkua päiväkodin sisällä eri toimintapisteissä.
Sai askarrella kortin, ratkoa Sudokua, etsiä joukortin osat yhteen, nuuskutella jouluisia tuoksuja sekä tunnustella joulupusseista tavaroita... Tonttukuvat näytti mallin liikkumiselle, satuhieronnassa sai rentoutua. Glögi ja piparikin maistui hyvälle. Yhdessäoloa perheen kesken ja tuttuja tavaten 🤩 🎄✨ ⬆️

- Muskareissa laulettiin ja leikittiin joululauluja. Paljon myös ehdittiin kavereiden kanssa yhdessä leikkiä ja mielikuvitusta käyttää. Kaveritaitoja sekä tunnetaitoja arjen askareissa taas opittiin 🤩
- Tonttujumppaa pidettiin päiväkodin pihalla; kieriteltiin lahjoja lahjapaperiin (mäkeä alas kierien), testattiin lahjanarujen kestävyyttä (kaksi lasta vuorollaan kiskoivat pitkää narua), heitettiin joulupukin rekeen "lahjoja" 🎁🎁, joulupukki matkusti poron kyydillä 🎅🏻🦌(lapset vetivät innoissaan kaveria pulkan kyydissä). Lopuksi leikki "Tontut nukkuu" (karhu nukkuu -leikin sävel).

-Tuikkunen lomailee joulukuun ajan Korvatunturilla ja lähetti lapsille kirjeen sekä valokuvia lomastaan. Innoissaan lapset kuuntelivat Tuikkusen kuulumisia ja kuvia katseltiin tarkkaan.
Lapset piirsivät Tuikkuselle ja kuvat lähetettiin terveisten kera hänelle.
- Joulukuu sujahti nopeasti joululoman alkuun 🎄🎅🎁✨
Paljon oli joulu jännitystä ja vauhtia lasten päivissä, joulupukin tuloon päiviä laskettiin... Nyt on lomalla aikaa nauttia yhdessäolosta ja mukavia puuhastella 🤗
Hyvää Joulua kaikille 💖
Kiitos kuluneesta syksyn toimintakaudesta 😊
Loppiaisen jälkeen taas Kanervassa tavataan 😍