Kissankulman toimintaa 2023-2024

Hyvää kesää!


Kiitos asiakasperheille tästä toimintakaudesta! Peda.net hiljenee nyt heinäkuun ajaksi.

Heinäkuussa meidät tavoittaa Sateenkaaren kesäpäivystyksestä, Pilvilinnan puhelinnumerosta: 040 635 4369.

Vko 26

Vielä tämä viikko ollaan Kissankulmassa puuhailtu tuttuun tapaan. Viikko aloitettiin muskarilla, jossa "ongittiin" kaloja magneettiongella. Jokaisen kalan taustapuolelta löytyi joku tuttu laulu. Lapset lauloivat kuuluvasti mukana Hämä-hämähäkkiä ja Bussilaulua, ja Sano i-ha-haan tahtiin innolla laukattiin ja taputettiin rytmiä.



Kettujen jumpalla harjoiteltiin tällä viikolla oman nimen tunnistamista (etsittiin salista oma nimilappu), leikittiin Kapteeni käskee -leikkiä ja mahalautailtiin. Harjoiteltiin
kehonosien tunnistamista, keskilinjan ylitystä ja suuntia. Lapset keksivät myös omia liikuntaleikkejä pallojen ja muiden välineiden kanssa, ja ihan varmasti tuli jokaiselle hiki!



Myös Karhujen viikkoon on mahtunut jumppaa itse rakennetulla temppuradalla, sekä muovailua. Muovailu onkin tälle porukalle ollut hyvin mieluista puuhaa, ja vahvistaa hyvin käden lihaksia sekä hienomotoriikkaa.

Kettujen kanssa luettiin Ruskea karhu, ruskea karhu, mitä näet tiellä? -kirja ja maalattiin sen inspiroimana erivärisiä "eläimiä".

Paljon leikkejä on viikkoon myös mahtunut, niin sisällä kuin ulkona.



Yhdet synttärit juhlittiin, samoin yhdet läksiäiset kahden lapsen siirtyessä toiseen päiväkotiin kesän jälkeen.

Vko 25

Aloitettiin viikko aurinkoisella retkellä Laivaleikkipuistoon. Matkan varrella ihasteltiin kesäistä luontoa, varsinkin paluumatkalla, kun tultiin "metsäreittiä" takaisin.

Kivoja leikkejä on viikkoon mahtunut: rakentelua palikoilla ja duploilla, lääkärileikkejä (lääkäri on hoitanut mm. Spidermania), kahvilaleikkejä...

Kaveritaidoista on juteltu myös paljon leikkien lomassa ja vähän kuvienkin avulla: oman vuoron odottamisesta, siitä että pitää pyytää lupaa (eikä ottaa kädestä), hellästä koskettamisesta. Pettymyksiäkin on harjoiteltu sietämään, kun ei voi aina saada heti haluamaansa (lelua) tai olla vaikka aina ensimmäinen keinussa. Kyllähän sellainen voi ja saakin harmittaa, se ei ole vaarallista ja tunne menee kyllä ohi, ja kohta vuoro jo vaihtuukin. Mutta vaikka kuinka harmittaa, ei saa ketään silti satuttaa.



Keskiviikkona käytiin kävelyretkellä päiväkodin lähistöllä. Matkan varrella pysähdyimme syömään pienet eväät ja poimimaan niittykukkia. Lapset halusivat antaa keräämänsä kukkakimput äideille ja muille läheisille, mutta saatiin kukkia myös päiväkodille koristeeksi. Pari etanaakin löysimme, ne tosin päästimme takaisin luontoon. Vastaan tuli myös ihana pieni koira, jota lapset saivat silittää. 🥰

Viikko päätettiin torstaina Kissankulman ja Tarinatarhan yhteiseen juhannusjuhlaan. ☀️Musiikki soi, aurinko paistoi, (tuuli humisi) ja lapset pääsivät juhannussaunaan! Saunassa tarjolla oli "löylyjen" ja vihdan lisäksi ihania jalkakylpyjä, jokainen halusikin kokeilla tätä hemmotteluhoitoa. Lisäksi mukana päivän ohjelmassa oli leikkivarjo ja "pullonheittoa", sekä herkullisia vohveleita mansikka- tai vadelmahillon sekä kermavaahdon kera. 😋



Juhannuslounas eli mantelikala ja uudet perunat syötiin yhden suuren juhlapöydän ääressä. Lapsilla on tavallisesti omat pysyvät istumapaikat, mutta aikuiset vaihtelevat paikkoja ja se on lasten keskuudessa hyvin suosittu puheenaihe, kuka aikuinen milloinkin istuu kenenkin pöydässä. Nyt saatiin todeta, että kaikki aikuiset istuivat kaikkien lasten kanssa samassa pöydässä! Lasten paikatkin olivat sekaisin ja päästiin miettimään, kuka nyt istuukaan itseä vastapäätä tai vieressä.

Hyvää juhannusta kaikille!

Vko 24

Maanantain aamupiirillä kurkittiin eläinjumppapussiin ja liikuttiin eri eläinten lailla, myös suujumppaa tehtiin. Sen jälkeen muskarissa laulettiin tuttuja eläinaiheisia lauluja, esimerkiksi kapuloilla säestettiin Muurahaisten muori ja Siili Severi. Uutena lauluna tutustuttiin Kielinupun Hyönteiset-lauluun.



Tiistaina oli koko ryhmällä ulkoliikuntaa, kun kävelimme läheiselle koulun kentälle liikkumaan. Lämmittelimme keräämällä eläinten "ruuat" ja tuomalla ne oikean eläimen luo - eli punaiset pallot vietiin punaisen ravun koriin, vihreät pallot vihreälle sammakolle jne. "Hippaa" leikittiin niin, että aikuinen oli pöllö ja lapset hiiriä, joiden tehtävänä oli juosta kentän laidalta toiselle laidalle niin ettei pöllö saa kiinni.

Lopuksi vielä kaivettiin jalkapallot ja muut vähän isommat pallot esiin, potkittiin palloa ja juoksenneltiin kentällä vapaasti. Varmasti tuli kaikilla ainakin lämmin, sen verran paljon tuli liikuttua!

Keskiviikkona paikalla olleet kolmevuotiaat osallistuivat kielikerhoon, jossa pelattiin äänimuistipeliä: nimettiin eläimiä, toistettiin niiden ääniä sekä harjoiteltiin tarkkaavaisuutta ja vuorottelua. Vähän myös "jumpattiin" kuulonvaraisten ohjeiden mukaan, eli tällä kertaa aikuinen ei näyttänyt mallia, vaan antoi vain sanallisen ohjeen: "Kädet ylös! Seiso yhdellä jalalla!" Leimat saatiin lopuksi käteen ja siirryttiin kotileikkiin, jossa rakennusmieskin piti soittaa paikalle korjaamaan rikki mennyt kassahihna. :)

Palapelejä on myös useaan otteeseen tehty.



Yhdet synttärit juhlittiin, laulettiin onnittelulaulu ja puhallettiin onnenkuplia. Synttärisankarin toivelauluna oli Viisi pientä ankkaa.



Perjantaina Oravat jumppasivat salissa, Karhut muovailivat ja Ketut tekivät Kieliukon suujumppaa sekä leikkivät yhdessä lääkärileikkiä. Leikki oli niin hauska, että lapsetkin sen päätteeksi totesivat, että olipas kiva leikki!

Vko 23

Viikko alkoi retkeilemällä Kanervan pihalle.

Kivoja leikkejä on viikkoon mahtunut, Ketut ovat tykänneet kotileikistä ja Oravat ovat halunneet rakentaa tuoleista junan. Junaleikkien lomassa Oravat ovat mm. laulaneet, lorutelleet ja harjaannuttaneet sorminäppäryyttään nuppialustoilla.

Karhut ovat värittäneet erilaisia ruokakuvia ja käyneet läpi ruokasanastoa. Ananas oli monelle uusi hedelmä, tai ainakaan sitä ei moni kuvasta tunnistanut!


 
Ketut tutustuivat muotoihin. Samalla vahvistettiin hienomotorisia taitoja ja harjoiteltiin saksilla leikkaamista. Ympyrä oli lapsille muodoista tutuin, ja muotopalikoista myös tähti osattiin nimetä helposti. Kartongista leikattiin ympyrä, neliö, suorakulmio ja kolmio. Todettiin, että ympyrän leikkaaminen oli kaikista haasteellisinta. Yksi lapsi leikkasi "palapelejä", jotka kasasi liimatessaa ne taustakartongille. 😊

Kaikki pienryhmät ovat myös tällä viikolla jumpanneet. Kettujen jumpalla leikittiin peiliä, maa-meri-laivaa ja tehtiin erilaisia jumppaliikkeitä kuvista. Yksi lapsi lähti aikuisen apuna ohjaamaan toimintaa, hän keksi, että aina ennen uuden liikkeen tekemistä pitää kulkea sohvan kautta ja juosta toiselle seinustalle, ja sitten tulla tekemään yksi kortti/liike.

Hienosti mm. pompittiin yhdellä jalalla!



Perjantaina Oravat jumppasivat, Karhut leikkivät ja Ketut pelasivat lautapelejä. Etsi eläin -muistipelissä tunnistettiin eläimiä äänen perusteella ja etsittiin ääntä vastaava eläinkortti, ja Speedy Beedyssä tehtävänä oli pinota kukat mahdollisimman nopeasti kortin osoittamaan järjestykseen. Lisäksi lapset halusivat vielä pelata tuttua Hedelmätarha-peliä.

Vähän tehtiin vielä myös palapelejä ja muita pöytähommia.

Vko 22

Viikko alkoi jälleen ryhmän yhteisellä muskarilla. Viisi sammakkoa -laulu on tällä viikolla ilahduttanut lapsia leppäkerttulaulun ohella. 😊

Ketut jumppasivat tiistaina ja tekivät tasapainoharjoituksia, myös omia liikkeitä keksittiin vuorotellen ja tehtiin niitä yhdessä. Edellisviikon jumpalla oli kokeiltu käsilläseisontaa seinää vasten, ja muun muassa se muistui nyt lasten mieleen ja sitä harjoiteltiin uudelleen!



Samaan aikaan Karhut tekivät pöytähommia ja värittivät merirosvovärityskuvia, ja Oravat katselivat kirjoja ja leikkivät Megablockseilla. Lisäksi Oravat nimesivät eläimiä iPadilta ja kuuntelivat niiden ääniä. Laululeikkejäkin ehdittiin laulaa niin leikkien lomassa kuin päivittäin potalla. Oravien toivotuimpia pottalauluja ovat Hämä-hämähäkki, Ihahaa ja Bussilaulu. Pottalaulu on tärkeä juttu, vähän välillä "kiistelläänkin" siitä, kenen suosikki lauletaan tai kuunnellaan:

A: "Bussilaulu!"
B: "Ei! Häkki!"
Aikuinen: "No lauletaan nyt ensin Bussilaulu, ja sitten Hämä-hämähäkki." *alkaa laulaa Bussilaulua*
A: "Laita Bussilaulu puhelimesta!"
*Pientä neuvottelua, mutta aikuisen laulu ei nyt kelpaa vaan taustamusiikki on saatava. Bussilaulu alkaa soida.*
B kulmat kurtussa: "EIII! Häkki!"



Oravat pääsivät jumppaamaan jo keskiviikkona, ainoan paikalla olleen Karhujen pienryhmän edustajan kanssa. Juoksuleikit lämmittivät, lisäksi heitettiin palloa ja sammakkohernepusseja, tasapainoiltiin ja ryömittiin tunnelissa.



Ketut maalasivat vesiväreillä, Oravat puolestaan itse tehdyillä sormiväreillä - niitä oli turvallista vaikka maistaakin. Kaikki eivät halunneet sormiaan sotkea, joten myös siveltimet oli käytössä.

Kivoja leikkejä on myös viikkoon mahtunut, niin sisällä kuin ulkona. Koti- ja kauppaleikkejä - tosin kauppaleikeissä on viime aikana ollut pulaa asiakkaista, halukkaita myyjiä sen sijaan riittää! 😅 Merirosvoaiheisilla kuvakorteilla leikittiin yhtenä iltapäivänä kim-leikkiä (mikä kuvista puuttuu), ja aarrekartan kuvan ympärille Ketut kehittivät sen jälkeen kivan kuvitteluleikin, jossa kartta johdatti aarteen luo. Itse oivalsivat, että kartassa näkyvä punainen ruksi on varmaankin aarteen paikka.

Ulkona on pyöräilty (ja harjoiteltu vuorottelua; potkupyöriä meiltä löytyy vain yksi ja se olisi usein se kaikista mieluisin), tutkittu ötököitä ja maalattu vedellä. Vähän väliä käydään myös oman vesipullon äärellä hörppimässä vettä - ja ihan hyvä niin, aurinkoa kun on tällä viikolla riittänyt! 

Karhut leikkivät tällä viikolla laiva on lastattu -leikkiä, ja "lastasivat" laivaa mm. ruokasanoilla. Ketut etsivät perjantaina taikahiekan seasta "kultakolikoita", joissa olevia kirjaimia tunnistivat. Oman nimen kirjaimet tunnistettiin ja järjestettiin niistä oma nimi (mallin avulla). Myös suujumppaa tehtiin.

Perjantaina juhlittiin myös ennakkoon yhdet kesäkuun synttärit. Laulettiin onnittelulaulu, puhallettiin onnenkuplia ja synttärisankari sai valita muutamasta vaihtoehdosta itselleen mieluisan kortin. Synttärisankarin toivelauluna laulettiin Ihahaa, vaikka aamupiirin keskellä kipittävä pullea hämähäkki taisikin tällä kertaa viedä lasten huomion laulamisesta toisaalle. Sellaistakin sattuu. 😊 Ötököitä on kyllä saatu nyt bongailla myös päiväkodin sisällä, hämähäkkien lisäksi sisätiloihin on eksynyt mm. hyttynen, perhonen sekä sudenkorento!



Oravat pääsivät vielä perjantaina käymään merihuoneessa (joka oli viime viikon merirosvoseikkailun "päätepiste"). Siellä tunnelmavalojen ja rauhallisen musiikin soidessa taustalla puhalleltiin hetki saippuakuplia ja tutkittiin huoneesta löytyviä asioita: simpukoita, meritähteä, pehmoeläimiä...



Sen jälkeen mentiin vielä saliin jumppaamaan (lasten toiveesta). Jumppa on kyllä monelle viikon lempparijuttu. Liikuttiin ensin musiikin mukana, Liikkumiset- ja Stop-laulujen tahdissa. Molemmissa on sama idea eli laulun mukaan liikutaan eri tavalla, kunnes pysähdytään hetkeksi. Kävelen, kävelen, kävelen, kävelen, kävelen, kävelen - STOP. Pysähtymistä (seis/stop-sanoja) onkin hyvä pienten kanssa harjoitella; jos lapsi on vaikka menossa autotielle, seis/stop/pysähdy ovat parempia käskyjä kuin "ei" tai "älä mene autotielle", sillä pieni lapsi ei ymmärrä kieltosanoja samalla tavalla kuin isompi, eivätkä ne kerro lapselle, mitä hänen pitäisi tehdä.

Vko 21

Viikko alkoi metsäretkellä. Käveltiin taas tutulle metsäpaikalle ja leikit jatkuivat siitä, mihin ne viimeksi jäivät. Välillä pysähdyttiin myös kuuntelemaan metsän ääniä silmät kiinni. Tasapainoiltiin, kiipeiltiin (ketterimmät kiipesivät myös puuhun 😅) ja rakennettiin majaa. Metsästä siirryttiin vielä vähäksi aikaa "vanhan päiväkodin" pihalle leikkimään.

Tiistaina huomasimme kesken aamupiiriä vanhan näköisen kirjeen, jossa merirosvo Kauko P. Utki pyysi lapsilta apua. Ahdin, meren kuninkaan, aarrearkun avain oli kadonnut! Onneksi Kissankulman kolmevuotiaat sankarit lupasivat auttaa etsinnöissä. Lapset olivat kirjeestä aika täpinöissään ja apuun olisi haluttu rynnätä vaikka heti, mutta koska kirjeen mukaan seikkailulla tarvitaan kaukoputkia, piti meidän ensin askarrella sellaiset. Askarteluun meni kaksi päivää.

Sillä välin meren kuningas aarteineen mietitytti lapsia: missä se asuu? Miltä se näyttää? Katsottiin kuvia - kuninkaalla oli kuvassa tuuhea valkoinen parta, kruunu päässä ja kädessä atrain. Kuvassa näkyi myös kuninkaan aarrearkku. Lapset miettivät, että arkkuhan on auki, eikö avain ollut kadoksissa? Mutta totesimme sitten, että kuva on jo aiemmin otettu. Juttelimme myös, että meren kuningas asuu meren alla merenneitojen kanssa, ja ihastelimme kuvaa merenneidosta.

Karhut askartelivat kaukoputket tiistaina ja rakentelivat sen jälkeen duploilla, Ketut puolestaan askartelivat keskiviikkona ja sen jälkeen muovailivat.

Tiistaina Kettujen jumpalla harjoiteltiin sääntöleikkejä ja ohjeiden noudattamista. Leikittiin maa-meri-laivaa sekä kapteeni käskee -leikkiä. Lapset saivat vuorollaan ohjata muita molemmissa leikeissä. Karhujen jumpalla tehtiin eläinten liikkeitä, leikittiin kapteeni käskee -leikkiä kuvien avulla ja valittiin lasten kanssa välineitä liikuntavarastosta.

Jonkun aikaa pehmopalikoilla touhuttuaan ja palloa potkittuaan Karhut halusivat siirtyä kauppaleikkiin. Ihana oli seurata, kuinka lapset hienosti vuorottelivat: kun yksi halusi saman lelun, joka oli jo kaverilla, niin pienen neuvonpidon jälkeen sovittiin, että toinen saa sen seuraavaksi. Ja niin vain, kun ensimmäinen pian lopetti leikit kyseisellä lelulla, kävi hän antamassa sen seuraavalle. "Kiitos, olipa kivasti tehty!" Ja kaikille tuli hyvä mieli. 😊

Torstaina oli vihdoin merirosvoseikkailun aika! Jo lasten aamupiirimerkkejä pussista nostaessamme huomasimme jotain outoa (ja hauskaa): aamupiirimerkit olivat saaneet merirosvosilmälaput! Sitten tulikin itse merirosvo Kauko P. Utki hakemaan lapset seikkailulle.

Ensin mietittiin, että mistähän sitä voisi lähteä liikkelle, kunnes muistettiin kirjeessä ollut vihje: Merenneito Merenusva oli ollut paikalla avaimen kadotessa. Merenusva kutsuttiin paikalle, ja leikittiin hänen kanssaan aistileikkejä merenneidon muistin virkistämiseksi. Nuuhkittiin tervatun laivan tuoksua (tervashampoota), katseltiin glitterin tanssahtelua merenneidon lempilelun sisällä, tunnusteltiin simpukoita, kuunneltiin meren kohinaa (merirummun ääntä)... Tervan haju oli lasten mielestä ihan kamalan ällö!



Yhtäkkiä viereisestä huoneesta alkoi kuulua laulua - se oli merirosvo Andante! Andante tiesi jotain kadonneesta avaimesta, mutta hän paljasti tietonsa vasta, kun ensin oli tanssittu ja laulettu yhdessä Pääkallojumppa. Onneksi laululeikki oli lapsille jo ennestään tuttu, niin se sujui oikein mallikkaasti.

Andante kertoi löytäneensä avaimen, mutta joutuneensa luovuttamaan sen merirosvokapteenille. Merirosvokapteeni löytyi kirjoittamasta runoa papukaijansa kanssa, ja lapset auttoivat häntä keksimään riimejä sekä täydentämään runon. Runosta saatiin jälleen uusi vihje avaimen sijainnista. 

Avainta lähdettiin vihjeen perusteella etsimään Ukko Jörrikän saarelta. Saarelle pääsi "sukeltamalla" tunnelista Ukko Jörrikkä -laulun saattelemana. Ukko Jörrikkä kertoi, että avain oli tippunut ja kadonnut rantahiekkaan, joten ei kun etsintäpuuhiin! Hiekan seasta löytyikin lopulta peräti kahdeksan avainta! Jälkikäteen, seikkailusta juteltaessa, lapset kertoivat avaimen etsimisen hiekasta olleen kaikista hauskin juttu.

Ukkö Jörrikkä saatteli lapset meren kuninkaan valtakuntaan, jossa meren kuningas Ahti otti lapset ilahtuneena vastaan. Kaikkia avaimia kokeiltiin aarrearkkuun ja lopulta oikea avainkin löytyi. Lapset arvasivat ihan oikein, oikea avain oli ainoa kultainen avain! Arkku oli täynnä kultakolikoita, ja kiitokseksi Ahti antoi yhden kolikon jokaiselle etsinnöissä auttaneelle. (Lapset kyselivät, onko kolikon sisällä suklaata, mutta nykylinjauksen mukaan emme tarjoa päiväkodissa lapsille karkkia tms., joten kyseessä oli ihka aito kultainen aarrekivi. 😅)

Oravat tasapainoilivat jumpalla.



Ihanista aurinkoisista päivistä olemme saaneet taas nauttia tällä viikolla ☀️ ja olemmekin olleet päivittäin paljon ulkona. Saippuakuplia puhallellen, pyöräillen ja keinuen, ötököitä etsien.



Ps. Sivupalkista löytyy uusi palauteosio, jossa voi käydä vastaamassa fiilismittariin, millainen tunnelma on jäänyt tästä loppuaan lähenevästä toimintakaudesta.

Vko 20

Viikko alkoi koko ryhmän yhteisellä lauluhetkellä. Laululaukusta löytyi paljon erilaisia ötököitä, joihin liittyen lauloimme (mm. Hämä-hämähäkki, Leppäkerttu moi! ja Mittarimato). Muurahaisten muoria varten viriteltiin kapulat ja säestettiin laulu kapuloita soittamalla. Ja olihan laukussa pikkujänökin nukkumassa, eli leikittiin Pikkujänö nukkuu.

Nukkarin jälkeen on rakennettu hereilläolijoiden kanssa duplotorneja, toinen toistaan korkeampia. Sinnikkäät lapset jaksavat tehdä aina uuden, vaikka välillä tornit kaatuvatkin.

Hiekkalaatikkokokkailuja myös kuvassa alla. Kattilassa porisee mm. popcornia, jota tarvittiin naposteltavaksi pleikkaripelihetkelle!

Laululaukku, lapsia ulkoleikeissä, lapsia rakentamassa duploilla

Tiistaina oli Kettujen jumppapäivä. Hiki tuli, kun lämmiteltiin leikkimällä banaanihippaa. Yhdelle lapselle leikki oli tuttu jo ennestään, ja muutkin oppivat säännöt nopeasti. Banaanihippa olikin hurjan hauska leikki, ainakin naurun määrästä päätellen. Leikittiin myös (kuvien avulla) kapteeni käskee sekä pitkä, pätkä, pallero -leikkiä, jossa oli tarkoitus nopealla tahdilla aikuisen ohjeen mukaan joko kurkottaa oikein pitkäksi, mennä maahan pieneksi mytyksi tai hypätä x-asentoon posket pullollaan.



Ohjattujen leikkien jälkeen haettiin varastosta yhdessä liikuntavälineitä rataa varten. Rata tehtiin, mutta pian alkoi kehkeytyä tunneleiden ja pienten pallojen ympärille koko porukan yhteinen munienhautomisleikki. Leikissä kyllä liikettä riitti, ja vielä lopuksikin tuli hiki, kun pikkupallot kerättiin ympäri salia takaisin säkkiin. 😅

Samalla Oravat leikkivät nukkarissa ja Karhut tekivät palapelejä.

Ulkona on kaivettu matoja ja ihasteltu hämähäkkejä.



Tiistaina seurattiin myös uteliaina eskarilaisten meille esittämät pari laulua, kun eskarit kävivät pihallamme harjoittelemassa kevätjuhlaansa varten. Pidimme myös itse kevätjuhlan kenraaliharjoitukset Tarinatarhan kanssa. Iltapäivällä pääsimme vihdoin esittämään yleisölle harjoittelemamme laululeikit. Jännitystä oli ilmassa, kun yleisöä olikin totuttua enemmän, mutta suuri osa pienistä kuitenkin rohkaistui estradille 😊

Leikkien lomassa arjen taitojen harjoittelua... Vessasta siirrytään junamuodossa pukemaan - tsukutsuku! Vessahommat sujuvat Ketuilta jo mallikkaasti, samoin pukeutuminen, ja muutenkin ryhmässä on tänä vuonna paljon innokkaita pukijoita ihan pienimpienkin joukossa!

Keskiviikko vierähti valokuvauksen ja ulkoleikkien parissa. Kuvaus meni sujuvasti, pienimpien päästessä ensimmäisenä kuvaan ja siitä sitten suoraan pihalle. Ulkona olemmekin saaneet nauttia ihanan lämpimistä keleistä. ☀️

Torstaina oli lapsia poissa, ja ainoa paikalla oleva Oravien edustaja pääsi mukaan Karhujen jumpalle. Jumpalla palloiltiin ja mahalautailtiin.

Samaan aikaan Ketut olivat pöytäpuuhissa. Maalasimme kaloja taikapaperille soodaveden, sitruunamehun ja etikan avulla. Maalausvälineenä sai käyttää sivellintä ja pipettiä, ja pipetöinti olikin taas niin hauskaa, että lapset halusivat jatkaa pipetöintihommia veden kanssa. Vesileikkien ohella tehtiin myös perunajauhosta ja vedestä ihmeellistä oobleckia (ei-newtonilaista fluidia), joka on samaan aikaan kiinteää ja nestemäistä.



Viikon mittaan aamupiirillä on laulettu paljon Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun Leppäkerttu moi! -laulua, johon tutustuimme maanantain muskarissa. Sanat ovat helpot ja lauluun liittyvät leikkiliikkeet hauskoja, varsinkin kohta, jossa ampiainen pistää käteen. Mittarimatoa on myös toivottu useaan otteeseen, alla olevassa kuvassa näkyy, kun lapsi käy vuorollaan laittamassa mittarimadolle kengät jalkaan.



Perjantaina oli kaikilla pienryhmillä leikkipäivä - Ketut leikkivät "dinojen kotia". Lisäksi Ketut leikkasivat eilen maalaamansa kalat. Kalat pääsevät uiskentelemaan tulevaan merimaailmaan.

Vko 19

Varasimme Kissankulmassa alkuviikon salaisille taiteiluille ja leikille.



Taiteilun lomassa rakenneltiin Megablocks-palikoilla, leikittiin kotileikkejä, rakenneltiin duploilla ja piirrettiin värikynillä. Ulkona aikuisetkin pääsivät asiakkaiksi kioskiin, josta sai superherkullista suklaapirtelöä. :) Alla olevassa kuvakollaasissa yhdessä kuvassa ikkunasta ihmetellään päiväkodin ohi ajavaa traktoria. Kaikenlaisia kiinnostavia kulkuneuvoja on pihallakin bongailtu, on nähty lakaisuautoja ja kauhakuormaajia ja vaikka mitä!

Aamupiireillä on harjoiteltu kevätjuhlaesitystä, ja välillä jotkut lapsista ovat toimineet aamupiirillä apulaisina.



Viikon paras päivä oli varmastikin keskiviikko, jolloin päiväkodin lapsia tuli ihastuttamaan ja liikuttamaan itse Kani Ketteräkoipi! Yhteisen, musiikkia ja liikkumista yhdistävän alkulämmittelyn jälkeen lähdimme omissa pienryhmissä kiertämään pihalla olevia liikuntapisteitä. Omien taitojen mukaan toimittiin, ja tosi ihanasti myös pienimmät kiersivät porukalla pihaa ja harjoittelivat tasapainokävelyä hiekkalaatikon reunalla (todettiin, että aikuisen kädestä kiinni pitäen on kivointa kulkea!), pallon potkaisua maaliin jne.



Tasapainoilun ja pallon potkimisen lisäksi mm. heitettiin häntäpalloja ämpäreihin, loikittiin esteradalla, tehtiin erilaisia jumppaliikkeitä kuvien ohjaamalla tavalla, keilattiin ja "kuntosalilla" nosteltiin painoja! Ryhmän vanhimmat kiinnostuivat myös kovasti hyppynaruista, hyppynarua heiluteltiin (harjoiteltiin pyörittämisliikettä) ja hypittiin narun yli niin, että narua vähän heiluteltiin samalla maata myöten.



Kani Ketteräkoipikin halusi laskea liukumäkeä, olipas hauskaa! :) Loppurentoutuksen aikana kuunneltiin musiikkia ja katseltiin saippuakuplien lentoa. Tämä olikin hyvä itsesäätelyharjoitus, kun tällä ei juostu saippuakuplien perässä ja yritetty poksauttaa niitä, vaan istuen ihailtiin kuplia ja unelmoitiin. Ihan viimeiseksi Kani Ketteräkoipi vielä jakoi halukkaille nimikirjoituksia pihamökin ikkuna-aukon kautta.



Helatorstain jälkeen päätimme viikon metsäretkeen ja kävelimme tutulle metsäretkipaikalle. Ensin aamupiirillä nostimme pussista keväisiä kuvia, nimesimme niitä ja pohdiskelimme, joko kyseisiä asioita on tänä keväänä nähty. Ainakin kärpäsiä, kimalaisia, perhosia, silmuja, leskenlehtiä ja etanoita oli nähty! Näitä kevään merkkejä yritimme siis bongailla myös kävelyretkellä metsään, ja jotakin nähtiinkin. Metsässä lapset innostuivat kokoamaan kepeistä valtavan ison nuotion, jossa paistettiin makkaroita. Pienimmät puolestaan keskittyivät liikkumaan metsässä, kiipeilemään, ylittämään juurakkoja ja muita esteitä. :) 

Vko 13

Alkuviikosta osa lapsista oli varahoidossa ja osa vietti vapaapäivää, kun päiväkoti muutti väistötiloihin Harjantauksentielle. Pääsiäisen vuoksi viikko oli muutenkin vajaa, joten vain pari päivää ehdimme viettää yhdessä "uudella päiväkodilla".

Ensimmäinen aamu uudessa paikassa oli osalle lapsista vähän jännittävä, mutta pian huomasimme, että ei se arki täällä suuremmin eroa totutusta - paikalla ovat kuitenkin tutut kaverit, tutut aikuiset ja jopa tutut lelut. Päivän rytmikin on tuttu, vaikka erilaisista tiloista johtuen uusiakin toimintatapoja on otettava käyttöön. Vielä me aikuisetkin hiomme uutta arkea ja erityisesti siirtymätilanteita mahdollisimman sujuviksi näissä tiloissa, ja ensi viikolla tämä arjen toimintatapojen kehittäminen jatkuu opesijaisen kanssa.



Näiden parin päivän aikana totuttelimme uusiin tiloihin ja leikimme lasten toiveleikkejä "sekalaisilla kokoonpanoilla" eli emme olleet kiinteissä pienryhmissä. Kotileikkipiste kiinnosti isompia, myös duploilla ja autoilla leikittiin paljon. Aamupiirillä laulettiin tuttuja suosikkilauluja. Ja ulkona pääsiin jo pyöräilemään, ja hiekkalaatikkoleikkeihin! Ötököitäkin jo pihalta löydettiin, kevättä on selvästi nyt ilmassa.



Torstaina osa lapsista kehui, että uusi päiväkoti on tosi kiva - mutta erilaisia kun olemme, niin joku sanoi myös, että ei haluaisi olla täällä vaan mieluummin vanhalla päiväkodilla.

Peda.net hiljenee nyt huhtikuun ajaksi, palataan tänne taas toukokuussa :)

Vko 12

Maanantain muskari pidettiin tällä kertaa salin sijaan omassa nukkarissa. Pääsiäisestä juteltiin vähän ja laulettiin/leikittiin mm. Kanapolkka sekä Pikkujänö nukkuu.



Tiistaina on tavallisesti isojen jumppapäivä, mutta tällä viikolla sali oli täynnä muuttolaatikoita ja liikuntavälineetkin oli jo pakattu. Niinpä Ketut juttelivat tiistaina viikon tunteesta eli vihasta/kiukusta. Millaiset asiat vihastuttavat ja toisaalta kuinka kiukun saa taltutettua. Kiukkua kesyteltiin laulamalla Kielinupun Kiukun kesytys, ja katsottiin Reima Räiskeen jakso nimeltä Tönäisy.

Samaan aikaan Karhut harjaannuttivat hienomotorisia taitojaan askartelemalla punaisia leppäkerttuja ja muovailemalla. Myös Oravat taiteilivat punaisella värillä maalauksia ja liimasivat taideteokseensa erilaisia punaisia koristeita (punainen oli siis tämän viikon teemaväri).

Keskiviikkona oli Kettujen kädentaitopäivä. Ketut pääsivät maalamaan punaisella värillä ja sekoittamaan erilaisia punaisen sävyjä.

Samaan aikaan Karhuilla ja Oravilla oli satuhetki: luimme Kiukuttaa-kirjan ja katselimme siihen liittyviä tunnelorukortteja. Sen jälkeen katseltiin vielä lasten toivomia kirjoja, ja jakauduttiin omiin pienryhmiin leikkimään.



Torstaina oli Karhujen vuoro jutella viikon tunteesta. Myös Karhut katsoivat saman Reima Räiske -jakson ja lauloivat kiukun kesyttämisestä. Aamupiirillä puolestaan vähän jumppasimme musiikin mukana ja dinojumppakorttien avulla. Myös perjantaina saatiin liikuntaa, kun lähdettiin kävelyretkelle katsastamaan uuden päiväkodin piha. Varsinkin kiipeilyteline kiinnosti, ja kaivosta bongattiin lapio!

Vko 11

Tällä viikolla Kissankulmassa on ollut sininen viikko, ja viikon aikana on tutustuttu surun tunteeseen. Aloitettiin viikko kuitenkin reippaina retkeilemällä läheiseen leikkipuistoon.



Tiistaina paikalla olleet Ketut ja Karhut pohtivat surua opiskelijamme johdolla. Omia surullisia (ja iloisiakin) ilmeitä katseltiin peilistä ja juteltiin siitä, miltä suru tuntuu. Pahalta tuntuu, totesivat lapset, ja yksi 3-vuotias kertoi, että suru tuntuu sydämessä. Entä millaiset asiat tekevät surulliseksi? No esimerkiksi töniminen, potkiminen ja lyöminen, kertoivat lapset. Katsottiin myös Reima Räiskeen jakso nimeltä Suru ja etsittiin salista piilossa olevia surunaamoja.



Eläinjoogaa tehtiin vähän myös tällä viikolla. Hienoja temppuja, aika haastaviakin jotkut liikkeet, saatiin hyvät naurut aikaan kun yhdessä joogattiin. Ketut ja Karhut liikkuivat myös salissa temppuradalla, mutta Oravien salipäivä jäi tällä viikolla väliin. Päiväkodin sali alkaa olla niin täynnä muuttolaatikoita, että sitä ei voi enää lasten kanssa käyttää.



Viikon kädentaitoina tehtiin sinisiä askarteluja. Kaikki pienryhmät toteuttivat työt vähän eri tekniikoilla; Oravat rypistelivät ja liimasivat sinisiä silkkipaperimyttyjä, Karhut maalasivat ja koristelivat maalaukset erilaisilla sinisillä somisteilla, Ketut maalasivat "perhosia" (perhospastaa) ja liimasivat ne lentelemään siniselle taivaalle.



Keskiviikon aamupiirillä etsimme juuri lasten vaatteista sinistä väriä, kun yhtäkkiä jostain alkoi kuulua itkua. Löysimme pienen yksinäisen leppäkertun pesäkorista. Lapset halusivat lohduttaa sitä ja keksivät, että silittämällä voi lohduttaa. Ihana ehdotus tuli myös, että me voidaan ryhtyä leppäkertulle kavereiksi! Lohduteltiin leppäkerttua viltin päällä keinutellen, samalla taustalla soi Leppäkertun itku. Karhut jäivät aamupiirin jälkeen nukkariin leikkimään ja leppäkerttu pääsi vielä niihinkin leikkeihin mukaan :)



Ketuilla oli myös opiskelijan kanssa lukuhetki ja kaveritaitojen käsittelyä. Mitä voin tehdä, jos haluan saman lelun kuin kaverilla on? Lisäksi lemppariksi nousseen Hedelmätarha-pelin pelaamista.



Perjantaina Ketut leikkivät piiloleikkiä ja Karhut tekivät palapelejä.

Ulkona on leikitty vesileikkejä. Lapset ovat myös auttaneet täyttämään syvimpiä lätäköitä hiekotushiekalla - ihanat innokkaat apurit, rekan kyytiin sai paljon hiekkaa ja siitä hiekat oli helppo kipata lätäkköön. :)

Vko 10

Maanantain muskarilla laulettiin keltaisia lauluja. Ensin etsittiin keltaisia kuvia ympäri salia, jokainen kuva merkitsi yhtä laulua tai lorua. Lapset lauloivat ihanasti mukana Viisi pientä ankkaa, ja iloisissa tunnelmissa liikuttiin Sano i-ha-haan tahtiin. Soitettiin kapuloilla säestystä Keltaiseen lauluun ja rytmirinkulalla rytmiteltiin Hauki ui. Kapuloita muutenkin soitettiin eri tavoin, ja rytmirinkulan käyttöä harjoiteltiiin.

Muskarin jälkeen leikittiin vielä hetki sisällä ja Ketut jäivät soittamaan erilaisia soittimia.


Oravat temppuilivat ja leikkivät viikon aikana nukkarissa ja kotileikissä.

Tällä viikolla "tutkimuspisteellä" on päässyt tutustumaan väreihin värikirjoja katselemalla ja erivärisiä asioita purkkeihin lajittelemalla. Väripöydän äärellä on viihdytty päivän eri hetkinä. Kansilevyjen alta on löytynyt vielä erilaisia keltaisia asioita, joita lapset ovat luovasti käyttäneet leikeissä: silkkipaperia, marakassi, höyhen...

Tiistaina Ketut ja Karhut jumppasivat. Jumpalla tehtiin eläinjoogaa. Ketut näyttivät ensin myös omia temppuja ja lämmmittelivät  stop-leikin avulla: musiikin soidessa juostiin tai liikuttiin eri tavoin, musiikin tauotessa etsittiin aina keltainen muotopala. Loppurentoutuksen jälkeen leikittiin vielä pehmopalikoilla, Ketut jatkoivat edellisenä päivänä alkanutta vauvadinoleikkiä, jossa vauvadinot joutuivat usein pulaan ja aikuinen tai kaverit tulivat pelastamaan! Perjantaina kun muisteltiin lasten kanssa mennyttä viikkoa ja sen touhuja, nousi dinovauvaleikki yhdeksi Kettujen viikon parhaista jutuista. :)

Oravat tekivät tiistaina keltaisia askarteluja ja harjoittelivat sorminäppäryyttä.

Keskiviikkona Karhut taiteilivat aurinkoja ja Ketut pohtivat ilon tunnetta eri tavoin. Miltä ilo näyttää ja kuulostaa, millaiset asiat ilahduttavat ja miten voi ilahduttaa muita. Käytettiin apuna iPadia, katsottiin mm. Reima Räiskeen Ilo-jakso. Lisäksi käytiin kaveritaitokortteja läpi miettien, mitkä korttien teoista ilahduttavat ja mitkä eivät. Hyvin lapset tiesivät! Vähän myöhemmin omatoimiset lapset ehtivät avata iPadilta Beebot-pelin aikuisen käväistessä viereisessä huoneessa, ja kokeiltiin sitten yhdessä vähän pelata sitä. Pelissä harjoitellaan ohjelmointia ja se oli ehkä vähän isojen peli, mutta lyhyitä kulkureittejä onnistuttiin kyllä ohjelmoimaan. Lapset nimesivät tämän myös yhdeksi viikon hauskimmista jutuista.



Torstaina puolestaan oli Karhujen vuoro pohtia iloa mm. Reima Räiskeen ja tunnekuvien avulla. Samalla Ketut päästivät luovuutensa valloilleen ja tekivät keltaisia taideteoksia. Kaikki materiaalit olivat keltaisia, muuten lapset saivat täysin vapaat kädet. Itse sai valita käyttääkö pulloväriä, vesiväriä tai väriliituja ja mitä liimaa koristeeksi. Saksienkäyttöä harjoiteltiin koristeita leikellessä ja koristeiden liimaamista Erikeeperillä harjoiteltiin myös. Yksi lapsi innostui piirtämään auringon, toinen maalasi kirahvin. :)


Oravat esittelivät temppuja kotileikin lomassa :)

Perjantaina oli Oravien jumppapäivä.



Samalla Karhut jatkoivat vielä aurinkoaskarteluja, ja Ketut leikkivät koti- ja kauppaleikkejä. Välillä matkustettiin bussilla, ja välillä hoivattiin vauvoja tosi hellästi. Yksi vauva oli kipeä, "äiti" hyräili ja silitteli sen uneen. Piti olla ihan hiljaa, kun vauvat nukkuivat - shhh. Ketuilla oli viikon aikana paljon ihania roolileikkejä, joissa koko porukka oli mukana. Vähän jos tuli erimielisyyttä vaikka siitä, kuka on missäkin roolissa, niin hienosti saatiin nekin ratkottua ja mm. todettiin, että leikissä voi hyvin olla kaksikin äitiä. Tai vaikka kolme.

Ulkona yläpihalta ovat jo kaikki lumet sulaneet, vesileikkien lisäksi tällä viikolla on innostuttu lapioimaan yläpihalla hiekotushiekkaa ämpäreihin. Hiekkalaatikon esiin tulemista odotellessa... :)

Vko 9

Talvilomaviikolla on paikalla ollut vähemmän lapsia ja osa henkilökunnasta on lomaillut. Olemmekin toimineet osittain yhdessä Tarinatarhan kanssa.

Maanantaina kävimme retkellä leikkipuistossa. Pitkästä aikaa pääsimme keinumaan; kovasti täällä jo odotellaan kevättä ja keinujen paluuta päiväkodinkin pihalle.

Tiistaina jumppasimme salissa, tavallisen viikkojärjestyksen mukaisesti. Kaikki paikalla olleet Kissankulman lapset pääsivät temmeltämään temppuradalle. Pehmopalojen päällä oli kiva tasapainoilla, palloja toivottiin myös ja ympäri salia juostiin niin, että jumpan jälkeen oli kuulemma "ihan hikinen pää". :)

Keskiviikkona tutustuimme Kalevalaan. Opimme, että Kalevala on kirja ja se sisältää vanhoja runoja. Lapset nostivat pussista kuvakortteja ja kävimme (lyhyesti) läpi, miten ne liittyivät Kalevalaan. Lisätietoakin vaadittiin, kun lapset kyselivät uudelleen ja uudelleen: "Miksi?" :) Tutustuimme kanteleen ääneen kuuntelemalla Vaka vanha Väinämöinen ja lapset kokeilivat myös itse hieman soittaa kanteletta. Lisäksi kuulimme ihmekone sammosta, joka tekee rikkauksia. Lauloimme Kielinupun Rakennetaan sampoa -laulun ja maalasimme metallinhohtoisilla maaleilla omat ihmekoneet. Osa koristeli vielä pahvilaatikosta ryhmälle yhteisen sammon. Lasten ihmekoneet taikoivat kuulemma leluja, herkkuja ja päiväkodin!

Torstai ja perjantai varattiin leikille. Lapsista oli todella hauskaa päästä leikkimään Tarinatarhan puolelle, siellä kun on niin paljon meille uusia leluja. :)

Vko 8

Viikko alkoi koko ryhmän yhteisellä muskarilla, jossa laulettiin ja tanssittiin vielä talvisissa tunnelmissa. Käytiin muun muassa Pilkillä, luisteltiin ja hiihdettiin Talvella-laulun tahtiin ja tanssittiin huivien kanssa Revontulitanssia. Myös aamupiirillä on laulettu samoja lauluja sekä muitakin, etenkin erilaisia värilauluja, ja tehty mm. dino- ja eläinjumppaa.



Muskarin jälkeen Ketut tekivät vielä värivesiä ja jäädyttivät niistä "timantteja", Karhut rakentelivat salissa junaratoja ja Oravat leikkivät lääkärileikkejä.


Tiistaina päiväkoti oli suljettu kehittämispäivän vuoksi.

Keskiviikkona Karhuilla oli pöytäteatteria: "Riita kaivurista" -esityksessä kahdella kaveruksella tulee päiväkodissa kinaa samasta lelusta. Ristiriita ratkaistaan yhdessä ja lopuksi leikit jatkuvat sovussa. Pöytäteatterin jälkeisissä palomies- ja duploleikeissä päästiinkin sitten taas käytännössä harjoittelemaan vuorottelua, luvan kysymistä ja lelujen jakamista koskevien ristiriitojen ratkaisemista.

Samaan aikaan Ketut harjaannuttivat hienomotorisia taitojaan "nuppitaulujen" parissa, ja Oravat rakentelivat junarataa. Samalla sanoitettiin värejä ja vähän lauleskeltiin, mm. Pienen pientä veturia. Ihania halihetkiä mahtui myös leikkien lomaan :)

Torstaina Ketut leikkivät kotileikkiä ja lukivat kirjoja aikuisen kanssa. Karhut puolestaan tekivät hienomotoriikkahommia, mm. nuppitauluja ja helmien pujottelua. Näin syntyi mm. hamahelmistä ja piippurassista upea mato! :)

Oravat temppuilivat ja leikkivät eteisessä. Hyppiminen on niin hauskaa, että haettiinkin trampoliini leikkeihin mukaan ja jonkun aikaa pompittiin trampoliinilla. Tunnelikin napattiin leikkejä rikastamaan, ja lopuksi lapset toivoivat taas junaleikkejä.

Trampoliini jäi Oravien mieleen ja sitä pyydettiin uudestaan vielä iltapäivällä. Koska oltiin tuolloin jo lähdössä ulos, sovittiin, että pompitaan taas huomenna - ja niin tehtiin. Perjantaina muutenkin jumpattiin; Oravat  tällä kertaa nukkarissa. Meillä oli trampoliinin lisäksi mm. penkkiliukumäki, tasapainoilupenkki, esterata ja patja kierimiseen. Samaan aikaan Ketut ja Karhut jumppasivat salissa temppuradalla.

Perjantaina päästiin myös leikkimään vesileikkejä pihalla. Keiteltiin "nakkikeittoa", pensseleillä ja harjoilla oli kiva maalata/pestä leikkimökkiä ja tietysti lätäköissä oli kiva pomppia ja lapioida vettä ämpäriin.

Kissankulma toivottaa kaikille ensi viikon lomailijoille ihanaa talvilomaa!

Vko 7

Viikon ekalla aamupiirillä lapset näyttivät tunnekorttien avulla, millä mielellä olivat tulleet aamulla päiväkotiin. Suurin osa oli tullut iloisella mielellä, mutta löytyi joukosta jokunen surullisella tai kiukkuisella mielelläkin päiväkotiin tullut. Yhdessä siinä kuitenkin todettiin, että surun ja kiukun tunteet olivat jo heiltä hälvenneet ja nyt mieli oli iloinen, tai ainakin tyytyväinen. Sellaisia ne tunteet ovat, ne tulevat ja menevät. Lapset tiesivät hienosti kertoa myös, että kaikkia tunteita saa olla ja kiukkuinenkin saa olla, ei vaan saa ketään silloinkaan satuttaa.



Maanantain aamupiirin jälkeen Ketut ja Karhut pääsivät leipomishommiin! Käärittiin hihat, puettiin essut ja ruvettiin yhdessä "lukemaan" reseptiä. (Resepti oli siis kuvitettu.) Vuorotellen mitattiin ja sekoitettiin ainesosia, ja jokainen sai pyöritellä oman taikinapallon. Palloista tuli uunissa iiisoja suklaahippukeksejä! Keksit syötiin keskiviikkona ystävänpäivän kunniaksi :)



Tiistaina meillä oli jumppapäivä. Ketut ja Karhut jumppasivat temppuradalla. Kierimistä ja kuperkeikkaa harjoiteltiin, trampalla pompittiin, kiivettiin, heitettiin sammakkohernepusseja...



Tiistai-iltapäivänä päästiin vielä seuraamaan sirkustemppuja! Vähän oli jännää, mutta myös hauskaa :)



Ystävänpäivänä paitsi herkuteltiin itse leivotuilla kekseillä ja mehulla, leikittiin myös leikkivarjoleikkejä ja laulettiin piirileikkinä Tule ystäväksi näin. Lisäksi etsittiin siellä täällä "piilossa" olevia erivärisiä sydämiä ja tuotiin ne aina samanvärisen isomman sydämen luo. Tässä tuli liikkumista, värien tunnistamista ja lajittelua sekä löytämisen riemua - ja lapset tykkäsivät tästä leikistä kovasti. :)

Torstaina paikalla olevat Kerut ja Oravat leikkivät yhdessä, ja Karhut pääsivät tutkimaan värejä värilabraan! Värivesillä oli hauska leikkiä, niitä sai sekoitella mm. pipettien avulla, ja yhdistettiin puuhaan myös lumitutkimuksia.

Alla kuvassa äiti lukee vauvalle iltasatua... :) lisäksi viikon pöytäpuuhia.

Perjantaina oli vielä Kettujen vuoro tutkia värejä (sekä lunta) värilabrassa, ja Oravien vuoro jumpata. Oravat auttoivat temppuradan rakentamisessa: valitsivat välineitä varastosta ja asettivat pehmopaloja tasapainoradaksi, jota oli sitten kiva kulkea :)



Karhut puolestaan tutustuivat Pulla-oravaan ja osallistuivat satuhetkelle. Sadun jälkeen rakenneltiin dubloilla.

Vko 6

Tämä viikko alkoi taas muskarilla. Talvilaulut ovat jääneet jo vähän sivuun, muskarissa teemana olivat tunteet ja värit. Lauloimme tutun Miltä tuntuu nallesta, ja tutustuimme moneen uuteen lauluun. Mittarimato-laulussa yhdistyivät värit ja suujumppa, Sateenkaaren talon tahtiin rytmiteltiin rytmirinkulalla... Liikuttiin myös musiikin mukana surullisesti ja iloisesti.

Muskarin jälkeen Ketut ehtivät vielä kokeilemaan runorobotin käyttöä tabletilla ja pelaamaan Oppi&ilon oppimispelejä - muistipeliä, värien tunnistamista jne.

Yhtenä iltapäivänä kaivettiin esiin taikahiekat, taikahiekalla oli kiva leikkiä pitkästä aikaa! Hiekan seasta löytyi pieniä dinosauruksia.



Tiistain jumpalla Ketut pelasivat tuttua
Hedelmätarha-peliä vähän isompana ja liikkuvampana versiona. Nopan ohjeiden mukaan lapset poimivat koriin erivärisiä hedelmiä. Hedelmiä kerätessään lapset tekivät pieniä liikuntatehtäviä, esimerkiksi punaiset omenat kerättiin kiipeämällä puolapuihin. Korppi hyppeli kohti hedelmätarhaa muotopaloja pitkin ja aika lähelle pääsi, mutta lapset silti voittivat korpin!


Pelin jälkeen mahalautailtiin käytävällä, kokeiltiin keilausta ja lapset innostuivat rakentamaan oman temppuradan! Lopuksi jokainen nosti oman voimakortin, ja tehtiin korteissa olevat pienet harjoitukset.



Oravien viikkoon on mahtunut paljon leikkiä, temppujen esittelyä, loruja ja lauluja. Pitkälti on toimittu lasten kiinnostuksen kohteiden ja aloitteiden pohjalta, hetkiin tarttuen, leikin lomassa lauleskellen yhden laulun siellä ja toisen täällä. Arjen taitoja harjoitellaan kiireettömästi. Oravat ovatkin olleet innokkaita harjoittelemaan mm. itse pukemista, ja potalla viihdytään kirjoja katsellen. :)



Karhut askartelivat keskiviikkona ystävänpäiväkortteja ("sydänkarhuja") ja harjoittelivat liimaamista, hahmottamista, hienomotoriikkaa.



Ketut puolestaan osallistuivat pöytäteatterihetkelle. Tarinan nimi oli "Riita kaivurista" ja nimensä mukaisesti siinä kahdella kaverilla tulee riitaa kaivurilelusta. Esityksen teemoja olivat riidan sopiminen, reiluus ja ystävällisyys. Tarinan edetessä juteltiin lasten kanssa edellä mainituista aiheista ja hienosti lapset keksivätkin mm. ehdotuksia riidan sopimiseksi, että kannattaa pyytää anteeksi jne. Sitten aloitettiin leikit ja päästiin myös ihan itse harjoittelemaan leluista sopimista.



Torstaina oli Kettujen vuoro askarrella ystävänpäiväkortteja. Harjoiteltiin saksien käyttöä leikkaamalla sydämiä, ja maalattiin ne salaattilingon avulla! Maalin puristaminen salaattilinkoon ja lingon pyörittäminen oli hauskaa, ja lopuksi oli yllätys kun katsottiin, mitä maalille oli pyörityksessä tapahtunut. Samalla Karhut harjoittelivat värejä ja rakentelivat dubloilla.



Perjantaina paikalla olevat Karhut ja Oravat jumppasivat pallojen kanssa, ja Ketut osallistuivat satuhetkelle. Pulla-orava oli tullut vierailulle päiväkotiin ja tuonut mukanaan kirjan ystävästään pikku hiirestä. Sitten leikittiin yhdessä lentokoneleikkiä (ja vähän eläinlääkäriä myös); kaikki olivat mukana yhteisessä roolileikissä ja oli kyllä hauskaa! Lasten keksimiä rooleja olivat lentokapteeni, lentoemäntä ja perämies.

Katseltiin vähän myös vahvuuskortteja, jokaisen oli helppo valita kortti, joka kuvasi omia vahvuuksia/taitoja.

Ja vielä perjantain iltapäivän puuhia... upeat herkkutarjoilut (kuvaaja kävi napsimassa niistä vähän valokuvia punaisella kamerallaan) ja saksitreenejä. Pari lasta teki vielä pe-iltapäivänä ystävänpäiväkortin ja muutkin halusivat päästä leikkaamaan saksilla; juuri tällaisia hetkiä varten ollaan koottu valmiiksi silppuamislaatikoita, joiden sisältöä lapset saavat vapaasti leikellä. 

Vko 5

Tällä viikolla on päästy välillä vesileikkien makuun, kun pihalle on muodostunut hauskoja lätäköitä. Auringonpaisteestakin on saatu välillä nauttia. 🌞 Oravien viikko alkoi kotileikillä, Karhut pitivät satuhetken ja Ketut seurasivat pöytäteatteria, jonka aiheena oli hyväksyminen. Samalla keskusteltiin siitä, kuinka kaikki ovat erilaisia ja hyväksytään toisemme sellaisina kuin olemme.

Tiistaina Oravat aloittivat jo vähän ystävänpäiväaskarteluja. Painettiin paperille vessapaperirullalla sydämiä ja kokeiltiin vielä perään automaalausta (eli levitettiin maalia paperille pikkuautoilla).




Karhuilla ja Ketuilla oli tiistaina tuttuun tapaan jumppapäivä. Ketut osallistuivat meidän opiskelijan suunnittelemaan ja ohjaamaan liikuntahetkeen, jossa kierrettiin rataa pallojen kanssa ja pelattiin polttopalloa. Samalla harjoiteltiin sääntöleikkiä.

Karhujen jumpalla mm. vieritettiin palloa kaverin kanssa sekä oman kehon ympäri, heitettiin ja kopiteltiin palloa, rakenneltiin isoilla pehmopalikoilla ja leikittiin leikkivarjolla.



Sanasäkkiin kurkisteltiin Oravien kanssa, ihmeteltiin mitä esineitä pussista seuraavaksi löytyy ja nimettiin niitä. Megablockseilla rakenneltiin korkeita torneja - tietysti hauskinta oli niiden kaataminen. :) Palapelejä tehtiin myös jokaisessa pienryhmässä.



Viikon aikana Karhut ja Ketut pelasivat omissa pienryhmissä lumiukkopeliä, jossa harjoiteltiin värejä ja hahmottamista. Värejä on muutenkin harjoiteltu kaikissa pienryhmissä, mutta etenkin Kettujen ja Karhujen kanssa. Ketut ovat myös tutustuneet tunteisiin, katseltiin tunnekortteja ja näytettiin, millä mielellä saapui itse päiväkotiin. Aamupiirillä on alettu laulaa Kielinupun Miltä tuntuu nallesta -laulua.

Myös Oravat tutustuivat lautapeleihin pelaamalla Missä on pikku pupu? -nimistä peliä. Siinä etsitään kuppien alta pikkuista pupupehmoa. Välillä piilotettiin pupu niin, että lapset näkivät minkä eläimen "luo" pupu meni, kupit sekoitettiin ja lapset näyttivät, missä pupu on. Välillä taas pupu meni "salaa" vierailulle jonkun eläimen luo ja lapset etsivät pupun vihjeen avulla: "Pupu on sammakon luona." Lapset olivat pelistä innoissaan, tässä taisi olla samanlainen tunnelma kuin kukkuu-leikissä :)



Perjantaina oli Oravien jumppapäivä. Kierrettiin ja kiipeiltiin temppuradalla, palloteltiin "tunnepalloilla" ja laskettiin penkkimäkeä. Lämmiteltiin musiikkiliikunnan avulla, ja välillä lasten toiveesta laulettiin myös Bussilaulua. :)



Samaan aikaan Karhuilla oli dinoaiheista suujumppaa (tarinan muodossa), duploilla rakentelua ja leikkejä.

Vko 4

Tämä viikko aloitettiin jälleen koko ryhmän yhteisellä muskarilla, jossa tanssittiin huivien kanssa Revontulitanssia ja tutustuttiin erilaisiin talvipuuhiin Talvella-laulun tahdissa. Muskarin jälkeen ehdittiin vielä leikkiäkin: Ketut muovailivat, Karhut jäivät saliin rakentelemaan isoilla pehmopalikoilla ja junaradalla, ja Oravat leikkivät kotileikkejä.



Tiistaina oli Kettujen ja Karhujen jumppapäivä. Kettujen jumpalla tehtiin satujumppaa ja leikittiin popcorn-leikkiä leikkivarjon kanssa, lapset halusivat lennättää pienet pallot leikkivarjon päältä ilmaan aina vaan uudestaan ja uudestaan! Jumpan jälkeen lapset rakensivat punaisista jumppapatjoista laivan; varastosta löytyi hattuja merikapteeneille ja boomwhackersit toimivat kaukoputkina, joilla tarkkailtiin onko maata näkyvissä... tästä rakentui oikein ihana laivaleikki.



Omalla salivuorollaan Karhut lämmittelivät ensin liikkumalla vauhdikkaasti musiikin mukana, sitten kaivettiin pallot esiin ja heitettiin, potkittiin ja vieritettiin palloa monin tavoin. Liukumäki tehtiin pitkästä aikaa myös ja sitä oli hauska laskea, samalla tarjoutuikin hyvä tilaisuus harjoitella oman vuoron odottamista.



Keskiviikkona Karhuilla oli kielikerho, jossa suujumpattiin ja harjoiteltiin värejä pukemalla nallelle eri värisiä vaatteita. Lisäksi liikuttiin ohjeen mukaan - ensin mallin kanssa ja sitten ihan vaan nallen antamia ohjeita kuuntelemalla: "Kädet ylös - kädet sivulle - kykkyyn." Harjoiteltiin myös kuvasta kertomista ja tehtiin hassuja ääniä, ja lopuksi lapset saivat leimat käteen. :)



Kielikerhon jälkeen alkoivatkin hurjat palomiesleikit... Liekkejä sammutettiin melkein hiki hatussa, aina jossain paloi! Välillä oli itse paloasemakin tulessa!



Samaan aikaan Ketut harjoittelivat saksien käyttöä ja pääsivät käyttämään myös luovuutta koristellessaan hienot lapaset.



Oravatkin pääsivät tällä viikolla pöydän ääreen taiteilemaan lumihiutalekuvia. Alla kuvia myös aamupiirin tansseista ja lumiukon rakentelusta: "Teen, teen, lumiukon teen..." Hassusti oli lumiukolle käynyt viime keväänä, kun se ilmeisesti sulaessaan oli hukannut toisen silmänsä, taputeltiin lumiukolle nyt sitten vain yksi silmä. Tämä huvitti lapsia :) Ulkona parasta on ollut lumivuorella leikkiminen ja sieltä liukurilla alas laskeminen.



Karhut harjoittelivat sorminäppäryyttä pujottelemalla helmistä lumiukkokoristeet. Lisäksi pöytäpuuhina tehtiin palapelejä, lajiteltiin pieniä kulkuneuvoja värin mukaan ja pinottiin puisia eläinleluja päällekkäin. Muutama tehtäväkin tehtiin Oppi&ilon korteista.



Ketut puolestaan pitivät satuhetken ja lukivat kaksi Ryhmä Hau -kirjaa, joista toisessa etsittiin "taskulampun" avulla asioita. Lisäksi tunnusteltiin ja laskettiin erilaisia fidget-leluja: poistettiin joku väri/asia ja arvuuteltiin, mikä puuttuu, laskettiin nallekarkkeja ym.



Perjantaina oli Ketuilla ja Karhuilla leikkipäivä, Oravien jumpatessa salissa. Karhut leikkivät pikkuhuoneessa roolivaatteisiin pukeutuneina ruoka- ja kassakoneleikkejä.



Ketut puolestaan toivoivat, että katsotaan taas "taskulamppukirjaa" ja fidgettejä. Niitä katseltiin, kunnes siirryttiin koko porukalla leikkimään palomiesleikkiä. Tai tarkemmin sanoen palomiesvauvoja, jotka konttailivat pitkin nukkaria ja kävivät välillä juomassa kuralätäköstä :) 

Vko 3

Tällä viikolla oli Kettujen vuoro päästä taiteilemaan talvisia maalauksia. Kokeilimme levittää maalia siveltimen lisäksi myös muovikortilla, mikä antoi uudenlaisen tuntuman taiteiluun. Lisäksi painettiin paperille muotilla lumihiutaleita, ja glitterin ripottelu taisi olla jokaisen mielestä se paras osuus. Myös Karhut harjoittelivat kädentaitoja askartelemalla lumiukkoja.


Liikunnassa jatkettiin pallon käsittelyä. Teimme pallon kanssa kaikenlaisia temppuja ja tehtäviä: harjoittelimme erilaisia heittoja ja kopin ottamista, vieritimme palloa toisillemme ja erilaisilla radoilla... Alkulämmittelynä Kettujen kanssa venyteltiin lorun mukana ja liikuttiin (varpaisillaan) hiirinä ja karhuina (karhukävellen) riippuen siitä, soittiko aikuinen matalia vai korkeita ääniä ksylofonilla. Jumppa lopetettiin pallohierontaan.

Kaikissa pienryhmissä on myös luettu ahkerasti kirjoja sekä tehty palapelejä. Karhuilla on ollut erilaisia kielellisiä puuhia, nimeämistä ja käsitteiden opettelua.

Keskiviikkona oli Ketuilla tuetun leikin päivä, eli varattiin koko pienryhmätoiminta-aika leikille, jossa aikuinen on aktiivisesti mukana. Leikki lähti lasten ideasta, "nalle on kipeä". Haettiin varastosta lääkärileikkivälineet ja hoivattiin kuntoon kaikki meidän pehmoeläimet! Välillä myös lapset olivat kissoja ja koiria, joita ruokittiin ja rokotettiin ja lääkittiin; ja toisinaan myös aikuinen sai olla potilaana. Sopiviin väleihin mahtui vähän myös kirjan lukemista.

Oravilla oli "hienomotoriikkapäivä": tehtiin palapelejä, nuppialustoja, pinottavia eläinleluja... Osalla meni hommat myös vähän maisteluksi :) Oravien kanssa on myös katseltu paljon kirjoja, sylitelty ja panostettu leikkiin sekä kiireettömyyteen.

Myös Ketut harjoittelivat sorminäppäryyttä pujottelemalla hamahelmiä piippurassiin, ja sen jälkeen pelattiin Hedelmätarha-lautapeliä. Samalla harjoiteltiin värejä, oman vuoron odottamista, sääntöjen noudattamista ja yhteistyön tekemistä. Hedelmätarha on siitä kiva peli, että lapset pelaavat yhtenä joukkueena korppia vastaan, ja pelissä on sopivasti jännitystä - nimittäin kyllä alkoi lapsia jo vähän jännittää, kun korppi lähestyi hedelmätarhaa ja vielä oli hedelmiä aika paljon jäljellä! :)

Oravat viihtyvät hyvin kotileikissä vauvoja hoivaillen ja ruokia tarjoillen. Kiipeily kiinnostaa tätä porukkaa nyt kovasti: nukensänkyyn on kiva kavuta itse - ja myös tuolille, pöydälle ja leikkikeittiön päälle!

Perjantaina Ketuilla oli vuorovaikutusleikkiä. Vilttiin kääriminen ja autopesulaleikki olivat lasten mukaan vuorovaikutusleikkihetken parhaita leikkejä. Myös palikkatornia rakennettiin yhdessä, ja vuorovaikutusleikkihetken jälkeen rakenneltiin muutenkin palikoilla. Kuvassa hienot palikka-autot :) luettiin pariin otteeseen myös kirja ketuista, lapsen sanoin: "Se oli tosi hyvä!"

Perjantaina Oravat pääsivät vielä jumppaamaan pallojen ja temppuradan muodossa.

Vko 2

Nyt on palattu tuttuun arkeen Kissankulmassa joululoman jälkeen. Lapset ovat vaikuttaneet iloisilta, kun ovat taas päässeet leikkimään päiväkotikavereiden kanssa, ja loma on selvästi tehnyt kaikille hyvää. On päästy lepäämään ja palautumaan loppuvuoden kuormituksista, niin nyt on lasten (ja aikuisten :)) vireystila ollut niin tyytyväinen ja levollinen. Leikitkin ovat sujuneet pääasiassa erittäin sopuisasti ja lapset ovat onnistuneet hienosti sovittelemaan ihan itsekin erimielisyyksiä.

Aloitimme viikon yhteisellä muskarilla, jossa laulettiin ja soitettiin tuttuja lauluja sekä tutustuttiin uusiin, talvisiin kappaleisiin. Kapuloita soitettiin eri tavoilla ja säestettiin niillä tuttu  Jäniksellä pitkät korvat -laulu. Tanssittiin Revontulitanssi huivien kanssa, kuljettiin ketjussa lumiukkoina ja tietysti myös marssittiin lumiukkoina - Lumiukkomarssi oli meidän viime talven (ja kevään) hitti, ja kovasti siitä yhä tykätään. Myös aamupiirillä on päivittäin leikitty näiden ja muiden laululeikkien tahtiin.

Tiistaina Ketut ja Karhut jumppasivat, ja Oravilla oli leikkipäivä. Erityisesti leikittiin autoleikkejä.

Karhujen jumpalla rakennettiin temppuratoja, ja Ketut harjoittelivat pallon käsittelyä.

Keskiviikkona Karhut ja Oravat tekivät yhteistyötä niin, että aina pari lasta kerrallaan (yksi isompi ja yksi pienempi) pääsi maalaamaan. Upeita talvisia taideteoksia syntyi sinisestä, valkoisesta ja hopeisesta maalista. Koristeeksi lapset ripottelivat vielä glitteriä sekä (meri)suolaa.

Oravien (& parin Karhulapsen) kanssa katseltiin yhdessä Pupen kuvasanakirjaa. Lapset etsivät kuvista erilaisia nimettyjä asioita. Kaikki olivat tässä pitkän aikaa mukana - mikä ei ole ihan itsestään selvää, kun toimitaan 1-vuotiaiden kanssa :) kirja kuitenkin selvästi kiinnosti kaikkia. Myös kotileikkejä leikittiin, ja vähän tanssahdeltiin musiikin tahtiin. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun Oiva vauva -niminen kappale oli hauska :)

Perjantaina Ketut askartelivat lumiukkoja ja samaan aikaan Karhut pelasivat Choco-peliä sekä tekivät palapelejä. Lapset olivat viihtyneet pelien ääressä tosi hyvin, ja sitten vielä duplorakentelua sekä eläinleikkejä.

Samaan aikaan Oravat jumppailivat salissa pallojen kanssa. Rohkeasti kaikki uskaltautuivat konttaamaan tunnelin läpi, ja pehmopalikoiden päällä kiipeily kiinnosti jokaista! Samoin tuoleille kiipeäminen :) kaikki tuntuivat olevan tosi riemuissaan ja mielellään jumppaamassa, taitaa olla monen suosikkipuuhaa päiväkodissa. Viihdyttiin salissa pitkään, mutta lopulta siirryttiin vielä kotileikkiin vauvoja hoivaamaan, ja sitten ulos. Pienimpien ulkoilut on nyt talvella varsinkin pidetty vähän lyhyempinä, monesti Oravat ovat tulleet viimeisenä ulos ja ensimmäisenä sisälle.

Vko 51

Muutama kuva viimeiseltä viikolta ennen joululomaa tai joulupäivystystä. Viikkoon on mahtunut paljon hyviä leikkejä - esimerkiksi alla olevassa kuvassa lasten esittämänä "nukketeatteria" (autoilla, käsinukeilla, milloin milläkin). Kirjoja on luettu viikon aikana paljon, ja aamupiireillä laulettu tuttuja jouluisia suosikkilauluja (sekä Baby Sharkia, sillä lapset ovat nyt olleet siitä niin innoissaan). Hienosti lapset osaavat lausua mukana joulukalenterin avaamiseen liittyvän lorun! Ja laulaa mukana joululauluissa.

Maanantaina Karhujen "kielikerhossa" kurkattiin jouluiseen sanasäkkiin, luettiin Lotan joulusta (etsittiin ja nimettiin myös kuvista asioita) sekä etsittiin lumiukkokorteista ohjeen mukaan esimerkiksi vihainen lumiukko, lumiukko jonka kaulaliinassa on vihreät raidat, sulava lumiukko jne.

Jumppapäivä meillä oli tällä viikolla poikkeuksellisesti vasta keskiviikkona. Ensin satujumppailtiin tonttuina, sitten rakennettiin (lapset rakensivat) temppuradan pehmopalikoista. Lasten aloitteesta pidettiin myös rentoutushetki - ensin niin, että aikuinen ohjattiinkin patjalle makaamaan ja lapset heiluttelivat sifonkihuiveja aikuisen yllä rentoutusmusiikin soidessa taustalla. Ihan mahtavia ideoita lapsilta kyllä tulee, olipa ihana rentoutushetki lapsilta aikuiselle :D Sen jälkeen vielä toisin päin eli lapset pötköttelemään.



Torstaina pidimme "elokuvahetken" eli katsoimme isolta ruudulta Ryhmä Hau joulujakson. Tämä oli lapsille luvattu jo edellisellä viikolla :)

Ihanaa joulun aikaa kaikille! Näemme Kissankulmassa jälleen 8.1.2024.

Vko 50

Joulu lähestyy ja Kissankulmassa joulutunnelmointi jatkuu. Viikko alkoi muskarilla, jossa tietysti laulettiin joululauluja. Vaikka tämä olikin vuoden viimeinen yhteinen muskari, laulamme ja leikimme toki aamupiirillä parin laulun verran ihan joka päivä. Tänä vuonna olemme laulaneet ja leikkineet etenkin seuraavia: Pikku tonttu nukkuuMistä tunnet pienen tontun?, Pikkuinen tonttuTonttujen jouluyö (tip tap), Tuiki tuiki tähtönen, Joulu joutuu sekä Jouluystävä.



Alla olevassa kuvassa lasten omia temppuja, lapset innostuivat vuorollaan esittelemään taitojaan yhtenä iltapäivänä! Niitä kovasti ihasteltiin, ja jokainen myös halusi, että omasta tempusta otetaan kuva. :) "Kato, kato!"



Tiistaina oli tuttuun tapaan jumppapäivä. Ketuilla mukana jumpalla olivat "omat" pehmoeläimet. Jumppa alkoi kannustuspiirillä, jossa jokainen lapsi vuorollaan juoksi oman pehmonsa kanssa ympäri salia, ja muut kannustivat innostuneina: "Maija, Maija, Maija!" Kun aikuinen lähti kannustuspiirin jälkeen hakemaan unohtunutta kaiutinta viereisestä huoneesta, kuului perään lasten spontaani kannustushuuto: "Jenna, Jenna, Jenna!" :D

Kiva leikki oli myös "piiloleikki", jossa lapset makasivat pehmolelunsa kanssa maassa silmät kiinni, ja aikuinen piilotti viltillä aina yhden lapsen kerrallaan. Muut arvasivat, kuka oli piilossa. Jumpan jälkeen lapset halusivat vielä peitellä omia pehmolelujaan huivien ja vilttien alle, ja muutenkin pehmoista tuli tärkeitä, niillä haluttiin leikkiä viikon mittaan vielä monta kertaa. Jumpan jälkeenkin pehmot lähtivät mukaan muovailupöytään ja niille tehtiin muovailuvahasta ruokaa. Juteltiin samalla myös siitä, mitä esimerkiksi myyrä oikeasti syö.




Karhut ja Oravat toimivat viikon aikana osittain yhdessä, kun molemmista ryhmistä oli lapsia poissa. Karhut rakensivat mm. hienon eläintarhan duploista ja muovailivat, yhdessä tehtiin myös palapelejä ja katseltiin kirjoja.



Ketuilla oli keskiviikkona sadutusta, eli lapset kertoivat vuorotellen oman sadun, jonka aikuinen kirjasi ylös sellaisena kuin lapsi sen kertoi. (Oman sadun voi käydä lukemassa lapsen sähköisestä kasvunkansiosta Kielten rikas maailma -osiosta.) Lapset myös piirsivät ja maalasivat kuvat omien satujen pohjalta, ja nämä kuvat sekä sadut koottiin "Kettujen ikiomaan satukirjaan". Lapsille oli selvästi tärkeää, että sadut koottiin kansien väliin ja niitä luettiin ääneen monta kertaa, myös koko ryhmälle. :)



Ulkona parasta on ollut lumivuorella kiipeily. Myös pulkkailu - ja lumen maistelu...

Päivittäin olemme avanneet aamupiirillä joulukalenterin eli kurkistaneet Penni Hiiren matkalaukkuun, ja vuorollaan ryhmän lapset ovat saaneet oman kehukirjeen. Samalla laulettu joululauluja.

.

Keskiviikko-iltapäivänä muutama lapsi keksi kivan lentokoneleikin, joka alkoi sisätiloista ja siirtyi vielä uloskin (alla olevassa kuvassa tuoleista tehty lentokone ja ulkoversiossa pulkista tehty lentokone). Lentokapteenilla lakki päässä!



Torstaina Karhuilla oli suujumppaa, ja lisäksi katseltiin sylikkäin kirjoja. Oravat leikkivät nukkarissa.



Ketuilla oli torstaina ohjelmassa tuettua leikkiä. Edellisenä iltapäivänä alkanut lentokoneleikki jatkui. Lapset rakensivat tuoleista lentokoneen, ja sillä lennettiin milloin mihinkin: Kreetalle, Mallorcalle, Afrikassa ja Korvatunturillakin käytiin... Välillä lennettiin myös takaisin kotiin, käytiin jonkun lapsen syntymäpäivillä laulamassa onnittelulaulu ja "syömässä", sitten taas matkaan. Aikuinen oli mukana leikkimässä, toisaalta myös sanoittamassa tapahtumia ja auttamassa ristiriitojen ratkaisemisessa. Jokunen alkava erimielisyys saatiinkin ratkottua heti alkutekijöissään, ja sen jälkeen lapset osasivatkin tosi hienosti vuorotella esimerkiksi lentokapteenina olemista. Leikkiä rikastamaan haettiin vielä varastosta "matkalaukut" ja roolivaatteita (välillä lentomatkustajina olikin mm. kaksi Spidermania ja papukaija). Leikki oli niin innostunutta ja sitoutunutta, ettei (aikuinen) olisi meinannut malttaa keskeyttää sitä uloslähdön takia, mutta päätettiin sitten yksissä tuumin lopettamisen sijaan siirtää leikki pihalle.



Yksi lapsi halusi lentokoneleikin sijaan mieluummin leikkiä Ryhmä Hau -leluilla yhdessä toisen aikuisen kanssa, ja tämäkin leikki oli tosi innostunutta ja sitoutunutta ja pitkäkestoista.



Perjantaina päätettiin viikko Kettujen ja Karhujen kanssa pöytäteatteriin. Yllätyslahja ystävälle kertoo eläinystävysten joulusta; tarinassa hyvä kiertää ja ystävällisyys palkitaan. Alussa jänis löytää kaksi porkkanaa ja haluaa ilahduttaa ystäväänsä oravaa lahjoittamalla tälle toisen porkkanan. Orava puolestaan haluaa antaa porkkanan lahjaksi ystävälleen ketulle, ja lopulta porkkana päätyy yllätyslahjana takaisin jänikselle itselleen. Lapset katselivat esitystä hievahtamatta, ja lopuksi päästiin tutkimaan pöytäteatterin rekvisiittaa. :)

Vko 49

Viikko alkoi iloisissa merkeissä, kun pääsimme taas juhlimaan yhdet synttärit. Päivittäin olemme myös avanneet joulukalenterin eli kurkistaneet Penni Hiiren matkalaukkuun, sieltä on löytynyt vuorollaan ylläreitä jo osalle lapsista. Paljon olemme myös laulaneet joululauluja, mm. Mistä tunnet pienen tontun, Tonttujen jouluyö (tip tap, lapset haluavat tanssia tämän mukana) sekä Pikkuinen tonttu.

Tiistaina meillä oli jumppapäivä. Karhuilla oli ensin satujumppaa, sen jälkeen pääsivät leikkimään isoilla pehmopalikoilla. Aika hienoja rakennelmia saatiin niistä tehtyä!

Oravat jumppailivat samaan aikaan nukkarissa pallojen kanssa. Tunneli kiinnosti myös, vaikka osa tyytyikin vielä pelkästään kurkkimaan tunnelin sisälle. Yhdessä ihmeteltiin myös mm. kuvassa näkyvää lelua, mitäs eläimiä sieltä ponkaisikaan esiin.



Keskiviikkona kaikki viettivätkin itsenäisyyspäivää kotonaan. Torstaina Oravat leikkivät kotileikkejä, innolla kokkailtiin ja tarjoiltiin ruokaa, ja "pipareita" paistettiin :) Ketuilla oli suujumppaa, ja Karhut muovailivat.



Viikko huipentui joulujuhlaan, jota vietettiin yhteisen aamuhetken muodossa. Lapsille oli tarjolla riisipuuroa, vanhemmille glögiä ja pipareita. Aamupalan jälkeen salissa jouluista askartelua :) hienoja joulukoristeita ja kortteja saatiin aikaan!

Vko 48

Tämä viikko alkoi taas kokon ryhmän yhteisellä muskarilla, jonka aikana kurkistettiiin vähän Korvatunturille ja seurattiin tonttujen jouluvalmisteluja. Loruteltiin ja laulettiin joululauluja, ja tonttuorkesterina päästiin myös soittamaan niin tuttuja kapuloita kuin vähän vieraampia marakasseja ja kulkusia. Lapset olivat ihanasti mukana myös Pikkutonttu nukkuu -musiikkileikissä, pienimmillekin tämä alkaa olla niin tuttu leikki että ovat alkaneet liittyä mukaan tekemiseen :)



Kotileikissä on ollut uutta jouluista rekvisiittaa, kuten piparkakkumuotteja ja "piparkakkuja", ja muutenkin kotileikkihuone on saanut vähän jouluisamman ilmeen. Uusilla isoilla pehmopalikoilla on myös ollut superhauska leikkiä!

Yhdet 3-vuotissynttärit juhlimme myös, kyllä muuten onnittelulaulu kajahti kuuluvasti ilmoille tältä porukalta! Sankari valitsi itselleen Spiderman-kortin, ja uutena juttuna pääsi puhaltamaan kakusta kynttilän sammuksiin, "liekki" siis oikeasti sammuu puhaltamalla vaikka aito ei olekaan :) 

Tiistaina Ketuilla ja Karhuilla oli satujumppaa. Tehtiin alkuvenyttely ja keksittiin omia temppuja, ja lähdettiin taas tontun kanssa tarkkailuretkelle. Lopuksi tehtiin "lumienkeleitä" ja rentouduttiin rauhallisen musiikin soidessa taustalla.

Jouluisia askarteluja ja sorminäppäryyttä...

...ja joulukalenterin aloitus perjantaina! Penni Hiiri matkalaukkuineen on jo pitkään tehnyt meidän aamupiiriseinällä matkaa kohti Kissankulmaa, ja nyt tuo jouluhiiri oli vihdoin päässyt perille. Kurkistimme lorun siivittämänä matkalaukkuun, sieltä löytyi joulukortti yhdelle ryhmän lapsista. Laulettiin Penni Hiirelle myös Tonttujen jouluyö.

Tällä viikolla on myös muovailtu ja hierottu kaveria hierontapallolla...

...ja retkeilty talviseen metsään! Matkalla ihmeteltiin eläinten jälkiä lumessa, ja etsittiin valkoisia sekä ruskeita jäniksiä. Huomattiin, että ruskeat jänikset erottuivat lumessa paremmin ja todettiin, että valkoinen turkki auttaa jäniksiä suojautumaan ja pysymään paremmin piilossa niin, etteivät esimerkiksi ketut niitä pääse nappaamaan. Metsään oli osittain tehty helppokulkuinen "polku", osittain tarvoimme vähän syvemmässä hangessa, liikuntaa sekin :) pienimmät Oravat eivät kuitenkaan metsässä olleet tällä kertaa mukana vaan leikkivät päiväkodin pihalla.

Vko 47

Tällä viikolla on saatu nauttia ensilumista. Varsinkin pulkkailu ja mäenlasku ovat olleet lasten suosikkeja, ja lumitöitäkin on ahkerana tehty. Isommat ovat ihanasti tarjoutuneet vetämään pienempiä pulkassa, välillä on ihan melkeinpä kiistelty siitä, kuka SAA vetää toista! Sopu on löytynyt onneksi kuitenkin aina, vähän kun on aikuinen auttanut neuvotteluissa. :)

Viikon eka aamupiiri päättyi diskomeininkiin... :)


Maanantaina Ketut tekivät palapelejä, aloitettiin "ihan helpoista" kahden palan palapeleistä ja nuppipalapeleistä, ja edettiin vähän haastavampiin. Pelattiin myös Missä on pikku pupu -peliä, jokainen sai vuorollaan arvuutella ja arvata. Päättelytaitoja tarvittiin myös, kun aikuinen antoi vihjeitä oikeasta eläimestä/pesästä, jonka luota pupu kulloinkin löytyy.

Yhdet 1-vuotissynttärit päästiin juhlimaan, synttärisankari sai valita itselleen kortin muutamasta vaihtoehdosta, ja selvästi sormella osoitti nallekorttia. Onnenkuplia puhallettiin ja poksauteltiin, ja laulettiin yhdessä "toivelaulu". Koska synttärisankari itse oli vielä niin pieni, auttoi isosisaruksensa valitsemaan laulun, josta sankari pitää. :)

Myös Oravat ovat tehneet palapelejä ja lukeneet/katselleet kirjoja...



Karhut ovat leikkineet mielellään autoleikkejä. Tällä porukalla leikit sujuvat kyllä harvinaisen sopuisasti ja rauhallisesti!




Ketut ovat tällä viikolla askarrelleet "joulukuusia" käyttäen luovuuttaan. Lapset saivat koristella kartonkikuuset haluamallaan tavalla mm. napeilla, paljeteilla, tarroilla, glitterillä ja maalitusseilla. Samalla harjoiteltiin liimaamista Erikeeperillä. Lapset sitoutuivat tekemiseen pitkäksi aikaa ja suurin osa halusi koristella kaksi kuusta.

Perjantaina Ketuilla oli vuorovaikutusleikkiä, jossa kuuma peruna -leikki nauratti ja autopesulaleikki ihastutti. Jokainen nimesi lopuksi juuri autopesulan lempileikikseen. Siinä jokainen sai vuorollaan olla auto, jonka muut hellästi saippuoiden ja huuhdellen (silitellen) pesivät.

Oravat puolestaan olivat perjantaina jumpalla. Pääsivätkin ihan ensimmäisinä kokeilemaan uusia liikuntavälineitä: sensokrokotiilin päällä oli kiva kiipeillä ja isoilla palikoilla rakennella, etenkin niitä oli tosin hauska kaataa :)

Ketut ja Karhut jumppailivat jo tiistaina, jolloin lähdettiin satujumpan muodossa tarkkailuretkelle Tonttu Torvisen kanssa. Venyteltiin, marssittiin ja "hiihdettiin", hiivittiin ja kiivettiin, välissä myös tanssittiin Fröbeleiden Pikkuinen tonttu -laulun tahtiin. Ihan joka ikinen lapsi oli tosi upeasti mukana tällä mielikuvamatkalla! 👏



Vikassa kuvassa vielä Oravien touhuja viikon varrelta: kirjojen katselua, kotileikkiä, duplorakentelua ja sylittelyä. :)

Vko 46

Lyhyesti tämän viikon puuhista:

Viikko alkoi tunnelmallisella muskarilla hämärässä salissa, jota vain erilaiset kausivalot valaisivat. Lapsia ilmestyi moikkaamaan niin Siili Severi kuin kaksi tonttuakin, joiden kanssa laulettiin Mistä tunnet pienen tontun. Voi kai sanoa, että Kissankulmassa on nyt virallisesti aloitettu joulun odotus. :)

Tällä viikolla on jumpattu omissa pienryhmissä ja taiteiltu itsenäisyyspäivään liittyen: maalattiin paperi siniseksi ja liimattiin siihen kynttilät. Ketut ja Karhut harjoittelivat saksien käyttöä leikatessaan kynttilät kartongista, ja liekit revittiin silkkipaperista. Ketuilla ja Karhuilla oli taas myös pöytäteatteria kaveritaitoihin liittyen.

Ulkona on ollut jo vähän lunta, ja sekös on lapsia riemastuttanut! Toisaalta myös hiekkalaatikolla on vielä viihdytty, vaikka hiekka onkin ollut aika kovaa - tai ehkä sitä on juuri siksi ollut kiva kopsutella.

Vko 45

Tällä viikolla olemme viettäneet Jekku-jänön seikkailuviikkoa. Jekku-jänö on tuonut lapsille joka aamu uuden kirjeen ja uusia liikunnallisia tehtäviä, joita tekemällä olemme ansainneet palkintoporkkanoita. Kun porkkanoita oli kasassa tarvittava määrä, saimme palkinnoksi (liikunnalliset) juhlat.



Maanantaina Jekku-jänö ilmestyi ovemme taakse mukanaan kirje, jossa hän pyysi lapsia harjoittelemaan hyppäämistä. Ensin kokeiltiin hyppiä tasahyppyjä paikallaan, sitten lisättiin vähän haastetta ja hypittiin eteenpäin... sivulle... taaksepäin! Lisäksi leikittiin popcorneja, jotka ensin pomppivat pikkuisen kattilan pohjalla (kyykyssä) ja sitten POKSahtivat isoiksi. :)



Tiistaina harjoiteltiin juoksemista. Meillä oli salipäivä, joten pääsimme saliin juoksemaan eteenpäin, mutkitellen tötteröiden lomassa ja takaperinkin kokeiltiin juosta. Jumppailtiin muutenkin, ja jäätiin sitten vielä saliin rakentelemaan junaratoja.



Liikkumistaitojen lisäksi Jekku-jänön kanssa harjoiteltiin välineen käsittelytaitoja (pallon heittämistä) sekä tasapainoilua. Keskiviikkona ruokimme kanaa heittämällä sille "jyviä" (hernepusseja), tämä oli lapsista superhauskaa! :) Ulkona vielä kierrettiin ensin yhdessä pihaa pallojen kanssa, harjoiteltiin pallon heittämistä eri tavoilla (yläkautta, alakautta, seinään, keinun läpi, hämähäkkikeinuun...). Rakenneltiin myös isoja hiekkalinnoja porukalla! Kosteasta hiekasta sai tehtyä hienot linnat. Pieni tihku ei tosiaan menoa haittaa, kun sadevarusteet ovat kunnossa, päin vastoin jopa rikastaa ulkoleikkejä.

Tasapainoilua harjoiteltiin torstaina: kokeiltiin seistä yhdellä jalalla tuesta kiinni pitäen, sitten ilman tukea, ja kokeiltiinpa vielä siitä kumartaa vaaka-asentoon. Meidän 3-vuotiaat olivat tässä jo aika taitavia! Liikuttiin myös hernepussit pään päällä.



Viikko huipentui Jekku-jänön juhliin perjantaina. Liikuimme salissa Kettujen ja Karhujen kanssa harjoitellen samoja taitoja, joita viikolla olimme harjoitelleet: hypimme esteiden yli ja penkiltä patjalle, tasapainoilimme yhdellä jalalla seisten, heittelimme palloa eri tavoilla... Lisäksi tanssimme Jekku-jenkkaa ja muita tansseja yhdessä pyörien, juosten ja hyppien. Hauskaa oli, hiki tuli ja lastenkin posket punoittivat näiden "juhlien" jäljiltä. Koska meno oli varsin railakasta, päätimme vielä ennen uloslähtöä rauhoitella kehoa pötköttelemällä hetken hämärässä, rentoutussatua kuunnellen ja aikuisten vähän silitellessä lapsia. Oravat pallottelivat ja temppuilivat samaan aikaan meidän nukkarissa, heillä on hieman hitaampi tahti ja huterampi tasapaino, näin vältyttiin yhteentörmäyksiltä. :)

Aamupiireillä on laulettu tuttuja lauluja ja lisäksi katseltu kuvasanakirjoja. Nimetty kuvissa olevia asioita/värejä vuorotellen. Samalla on harjoiteltu oman puheenvuoron odottamista - tärkeä taito sekin, annetaan vastausvuoro niillekin, jotka tarvitsevat hetkisen enemmän miettimisaikaa.

Vko 44

Tällä viikolla on palattu syysloman jälkeen tuttuun arkeen, omalla porukalla. Uusi kaveri saatiin myös joukkoomme touhuilemaan, ja sen myötä pienryhmissä voi seuraavien viikkojen ajan olla vähän muutoksia. :)



Aloitettiin viikko heti reippaasti koko ryhmän yhteisellä muskarilla, kuten yleensä joka toinen maanantai. Muskarissa laulettiin monia lapsille tuttuja lauluja, kuten Viisi pientä dinoa (kaikki tällaiset laulut, joissa esiintyy lukumääriä, tukevat lasten matemaattisen ajattelun kehittymistä) ja Jäniksellä pitkät korvat. Yritettiin löytää yhteinen rytmi taputtamalla, ja kapuloita soitettiin eri tavoilla: hiljaa ja kovaa (tätä on harjoiteltu jo monesti), mutta tällä kertaa myös hitaasti ja nopeasti. Tempoon tutustuttiin myös laulamalla Pienen pieni veturi ensin hitaasti, sitten nopeammin ja lopuksi "pikajunana" tosi nopeasti. Tähän löytyy Satu Sopaselta kiva versio esimerkiksi Spotifystä.



Tiistai oli viikon hauskin päivä, silloin oli nimittäin meidän Halloween-naamiaisjuhla! Halloween ei ole suomalainen perinne ja sen vietto varhaiskasvatuksessa jakaa mielipiteitä. Tänä päivänä Halloween kuitenkin usein näkyy lasten elämässä/ympäristössä tavalla tai toisella, ja halusimme sen huomioida myös päiväkodissa, tarjoamalla sopivan jännän ja ennen kaikkea hauskan päivän lapsille. Aamupiirin "catwalkilla" ihasteltiin naamiaisasuja ja salissa pistettiin pystyyn disco. Discoilun lomassa etsittiin kummitusäidin karanneita lapsia, tunnusteltiin mysteerilaatikoiden sisältöä ja nuuhkittiin tuoksupurkkeja. Keitetty spagetti tuntui pienten sormissa ilmeisesti aika hauskalta, tai ehkä sitä olisi tehnyt mieli maistaakin, kun niin kovasti kiinnosti :) spagettia ei tarvinnut kuitenkaan syödä, pieniä herkkuja päästiin maistelemaan.

Keskiviikkona kaksi lasta halusi pitää aamupiirin ja vähän avustettuna he sen pitivätkin: viitottiin heidän johdollaan hyvät huomenet ja katseltiin ketä on paikalla. Kuvissa näkyy myös, kuinka lapset katselevat kirjoja odotellessaan, kun muut ovat vessassa. :)

Pienryhmätoiminnan aikana osa Kettujen ja Karhujen lapsista puuhaili salaisten askarteluiden parissa, ja muut pelasivat peliä, jossa tunnistettiin eläimiä ja etsittiin eläinten pennuille oikea emo.



Oravat hoivasivat keskiviikkona kotileikissä vauvoja ja pelasivat appelsiinilla pallopelejä :)

Torstaina Oravat katselivat Pipsa Possu -kirjoja sekä leikkivät autoilla ja eläimillä. Eläimiä nimettiin ja mietittiin, miten ne ääntelevät. Ketuilla puolestaan (+ vierailija Karhujen pienryhmästä) oli pitkäkestoinen, rauhallinen muovailuhetki. Yksi muovaili matoja, toinen pyysi aikuista muovailemaan dinosauruksen ja itse teki dinoille monen monta munaa... Muovailuvahasta syntyi myös perunoita ja jätskiä ym. Mukana oli myös kieli- ja kulttuuriopettaja eli kieku-ope Teija. Karhut puolestaan leikkivät rakentelivat isoilla megablocks-palikoilla.

Viikko päätettiin leikki- ja jumppapäivään. Aamupiirillä leikittiin jo yhdessä erilaisia musiikkiliikuntaleikkejä, ja Karhut jatkoivat siitä vielä saliin temppuradalle.

Vko 43

Syyslomaviikolla arki on poikennut vähän tavallisesta, kun osa lapsista ja henkilökunnasta on lomaillut. Osittain olemme myös toimineet yhdessä Tarinatarhan kanssa.

Pyhitimme tämän viikon leikille ja salaisille askarteluille, joita oli tekemässä 1-2 lasta kerrallaan. Syyslomalaisten kanssa askarrellaan ensi viikolla. Lisäksi jumpattiin yhdessä lasten kanssa rakennetulla temppuradalla.

Tässä muutama kuva viikon varrelta.


Vko 42

Lukulokakuun hengessä olemme pitkin viikkoa lukeneet pienryhmissä paljon kirjoja, etenkin viime viikolla kirjastosta lainattuja. Oravat ihastuivat Pipsa Possu -kirjaan, jossa etsittiin aarretta ja sai kurkistella läppien taakse. Oravien kanssa kurkittiin myös lorupussiin, nimettiin lorukorteissa olevia eläimiä ja loruteltiin yhdessä.



Maanantaina meillä oli koko ryhmän yhteinen muskari, ja tiistaina tuttuun tapaan jumpattiin omissa pienryhmissä. Ketuilla ja Karhuilla oli satujumppaa. Karhujen satujumpan aiheena oli pupuperheen siivouspäivä: lattialla oli leluja hujan hajan, ja lapset siivosivat ne pois. Matot piti myös rullata ja pölyt pyyhkiä. Lopuksi päästiin pallottelemaan.

Keskiviikkona Ketuilla oli pöytäteatteria, jossa aiheina oli häviäminen ja huijaaminen. Karhut lukivat kirjoja, piirtelivät, rakentelivat duploilla ja leikkivät. Oravat leikkivät kotileikkejä.



Torstaina askarreltiin kurpitsoja maalaamalla paperilautasia oransseiksi, Karhut jatkoivat askartelua vielä perjantainakin. Lisäksi saksiharjoituksia.

Oravat jumppailivat perjantaina. Hernepussien heittely oli tällä kertaa kaikista kivoin juttu, ja tunneliinkin uskaltautuivat tällä kertaa kaikki pienet! Lapset huomasivat salin pöydällä ison rummun ja sitä haluttiin myös kokeilla. Ketut lukivat kirjoja, mm. Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin - ajankohtainen aihe tämäkin. Kirjan aiheista juteltiin lukemisen jälkeen yhdessä.



Perjantain aamupiirillä merirosvojumppa sai miekat heilumaan ja puujalat kopisemaan! Pihalla tarjoiltiin aikuiselle mansikkakakkua :)

Vko 41

Karhujen viikko alkoi erilaisilla pöytätehtävillä ja taiteiluilla. Aloiteltiin oman "miniatyyrimetsän" askartelu maalaamalla pahvilaatikkoon metsäisen vihreä väri, sen jälkeen osa halusi maalata vesiväreillä ja osa muovailla. Samaan aikaan Ketut pelasivat lautapelejä ja rakentelivat duploilla - tällä kertaa duplomaailmassa juhlittiin hevosen syntymäpäiviä. Oravat leikkivät kotileikkejä.


Tiistaina oli Ketuilla ja Karhuilla kehotunnejumppaa, jossa käytiin läpi tunteita juoksemalla aikuisen ohjeen mukaan joko iloisen, surullisen tai vihaisen tunnekuvan luo. Kuvat oli asetettu eri puolille salia ja niiden luona juteltiin hetki kyseisestä tunteesta. Kehonosia käytiin läpi erilaisten leikkien avulla; "Poski punaiselle muotopalalle! Kantapää siniselle!" Lopuksi rentouduttiin - Ketut kuuntelivat rentoutussatua ja Karhut rentouttavaa musiikkia samalla kun "maalailtiin" pensseleillä lapsen kehoa. Ohjatun liikuntahetken jälkeen touhuttiin vielä vapaasti salissa, Karhut halusivat pomputella ja heittää palloa koriin sekä roikkua temppurenkaissa.

Karhujen ja Kettujen jumpatessa Oravat katselivat kirjoja.


Ulkona ihmeteltiin jo "lunta"; sen takiakohan tällä viikolla on taas aamupiirillä keksitty toivoa leikittäväksi Lumiukkomarssia? :)

Sadettakin saatiin varsinkin keskiviikkona - mutta ei se mitään, sillä päiväkodin pihalle kurvasi ihan oikea poliisiauto! Poliisit tulivat kertomaan lapsille omasta työstään, esittelivät varusteitaan ja lapset pääsivät käymään poliisiauton sisällä.


Torstaikin oli aika spesiaali päivä, sillä lähdettiin (lukulokakuun rohkaisemana) retkelle kirjastoon! Bussimatka ja kävely kaupungissa sujui tosi hienosti, ja lapsista oli aika jännääkin matkustaa porukalla bussissa. Kirjastossa luettiin kirjoja ja leikittiin satuhuoneessa, ja jokainen sai valita toivomansa kirjan päiväkodille lainattavaksi.

Perjantaina oli vielä Oravilla jumppaa, jossa käytiin myös läpi kehonosia ja palloteltiin. Ketut jatkoivat yhteisen "minimetsän" askartelua, ja Karhut leikkivät kielitietoista kotileikkiä. Asioita nimettiin paitsi suomeksi niin myös venäjäksi, tässä oli google translate apuna, ja sepäs olikin kaikista lapsista aika hauskaa :)

Lisäksi tällä viikolla on mm. tehty palapelejä ja värienlajittelutehtäviä, rakennettu isoja hiekkalinnoja ja tulivuoria pihalla, luettu paljon kirjoja - uudeksi suosikiksi taisi nousta Ryhmä Haun dinokirja. Sen innoittamana perjantaiaamuna laulettiin monta kertaa Viisi pientä dinoa. Keskiviikkoiltapäivänä jäimme sisälle ja kellon lähestyessä neljää toivoi pari lasta pääsevänsä vielä askartelmaan, no mitään isompia askarteluja ei siinä kohtaa ehditty aloittaa, mutta saksienkäyttöä pääsivät harjoittelemaan valmiiksi koottujen "silppuamislaatikoiden" avulla.

Vko 40

Tämä viikko aloitettiin jälleen ryhmän yhteisellä muskarilla. Muskarissa laulettiin, liikuttiin ja soitettiin monia lapsille tuttuja lauluja pupupehmon johdolla: Jäniksellä pitkät korvat kapuloilla säestäen, Pienen pieni sade sekä Pikkujänö nukkuu, jossa jotkut ryhmän pienimmistäkin ovat jo ihanasti mukana vuorollaan "nukkumassa" ja vuorollaan taputtamassa, pomppimassa ja keinumassa. Tutustuttiin myös äänen voimaan, loruteltiin: Soitan soitan sormenpäillä, soitan aivan hiljaa näillä. Käsillä kun taputan, kuulen äänen valtavan... ja kapuloilla soitettiin ohjeen mukaan välillä hiljaa ja kovaa.

Aamupiireillä myös päivittäin lauletaan, Suomalainen metsä ja Pieni iloinen tie kajahtavat jo kuuluvasti monen suusta! Välillä on jo täytynyt muistuttaa laulamaan vähän pienemmällä äänellä... :)

Tiistaina Ketuilla oli vuorovaikutusleikkiä. Lapsia hymyilytti kovasti, kun heille laulettiin "olet ihana" -laulu, ja pipien rasvaus oli jo tuttu juttu. Tehtävinä oli mm. saippuakuplien poksautusta eri tavoilla ohjeen mukaan, tämä vaati vähän malttia ja keskittymistäkin, mutta oli hurjan hauskaa. Tunnistettiin myös erilaisia arkisia esineitä pelkästään tunnustelemalla, tämä sujuikin hienosti! Satuhieronta oli myös mieluisaa.

Samaan aikaan paikalla olleet Karhujen ja Oravien lapset jumppasivat salissa.

Keskiviikkona Ketuilla oli satuhetki (luettiin nyt vuorollaan Mur eli karhu), minkä jälkeen tehtiin nallen suujumppaa ja rakennettiin oma pesä/maja. Metsäleikki vaihtui pian hirviöleikiksi, kaikilla oli hurjan hauskaa ja leikki soljui sopuisasti, vaikka välillä vauhtia olikin.

Samaan aikaan Karhut ja Oravat maalasivat vesiväreillä.

Torstaina oli Kettujen vuoro maalata vesiväreillä, ja sen jälkeen lapset toivoivat muovailua. Muovailtu onkin tällä viikolla useampaan otteeseen lasten toiveesta. Muottien ja kaulinten lisäksi lapset tykkäävät leikata muovailuvahaa veitsellä ja saksilla. Aikuiselle tarjoiltiin lautaselta mm. jäätelöä, ja yksi lapsi sai oikein urakalla tehtailla muille lumiukkoja :)


Viikko päätettiin perjantaina pienellä porukalla leikkien ja muovaillen. :)

Vko 39

Tällä viikolla Oravat aloittivat viikkonsa askartelemalla syksyisiä lehtiä. Silkkipaperin palat tarttuivat hyvin kontaktimuoviin, ja tahmainen kontaktimuovi tuntui sormissa tosi hassulta. Samaan aikaan Ketuilla oli pöytäteatteria kaveritaitoihin ja kaverin ulkopuolelle jättämiseen liittyen.

Tiistain salivuorolla tuttuun tapaan jumpattiin (Ketut ja Karhut). Molempien pienryhmien jumpilla oli temppurataa: mahalautailua, tasapainoilua "viivaa" pitkin ja penkillä, jne. Jumpan jälkeen Karhut rakentelivat junaratoja.

Keskiviikkona lähdimme retkelle meidän lähimetsään. Tällä kertaa oli mukana eväätkin - eväshetki retkellä on aina odotettu ja elämyksellinen juttu. Toinen jännä juttu oli, kun meidän nimikkopuun alta löytyi pieni siili! Siili pyysi lapsia etsimään metsästä aarteita ja rakentamaan itselleen pesän. Lapset rakensivatkin tosi hienon pesän ja veivät siilille mustikoita syötäväksi. :)

Seuraavana päivänä palattiin muistelemaan metsästä löytynyttä siiliä, ja Ketut askartelivat omat siilit. Tämä siiliaskartelu taitaa olla päiväkotiklassikko, ja meille juuri tähän hetkeen sopiva saksiharjoitus ryhmän 3-vuotiaille. Näin suloisia siilejä syntyi lasten käsissä:

Samaan aikaan Karhuilla oli satuhetki. Luettiin Mur, eli karhu -niminen kirja ja katsottiin tabletin kautta, kuinka kirjan sivuilla olevat asiat heräsivät eloon, kuului linnunlaulua ym. 

Leikkiä on myös viikkoon mahtunut. Nukkariin rakentuu parhaillaan metsäleikkinurkkaus, sieltä löytyy jo mm. teltta ja metsäneläin-pehmoleluja. Viime aikoina myös koti- ja vauvanhoitoleikit ovat olleet suosittuja. Oravat ovat hoitaneet vauvoja ja tarjoilleet ruokaa toisilleen, ja Ketut ovat leikkineet neuvolaa. Leikin lomassa harjoiteltu myös tärkeitä kaveritaitoja, kuten lelujen jakamista ja vuorottelua.

Perjantaina oli vielä Oravien salivuoro. Salissa liikuttiin temppuradalla ja palloteltiin.

Vko 38

Tällä viikolla Kissankulmassa on musisoitu erityisen paljon, tutustuttu sointiväreihin ja taputeltu perussykettä. Viikko aloitettiin koko ryhmän yhteisen muskarin merkeissä - laulettiin, soitittiin ja liikuttiin syksyisten laulujen tahtiin.



Tiistaina puolestaan Ketut tutustuivat sointiväreihin ja erilaisiin soittimiin. Äänen perusteella arvuuteltiin, mikä soitin on kyseessä, ja pelattiin myös äänilottoa. Sen jälkeen Ketut innostuivat rakentelemaan duploilla hienon eläintarhan, jossa mm. juhlittiin kissan syntymäpäiviä!

Karhuilla ja Oravilla puolestaan oli tiistaina jumppapäivä. Jo aamupiirillä aloitettiin päivä tekemällä eläinjumppaa koko porukalla: nostettiin eläinten kuvia pussista ja mietittiin, miten ne liikkuvat. Karhujen kanssa jatkettiin eläinjumppaa vielä salissa, ja lämmiteltiin myös liikkumalla musiikin mukana. Esimerkiksi Tunnetko sä sammakon? on lapsille tuttu ja mieluisa musiikkiliikuntaleikki, jossa juostaan ja välissä loikitaan sammakoina, pyöritään koirina ja laukataan hevosina. Lisäksi liikuttiin temppuradalla.

Keskiviikkona Karhut tutustuivat soittimiin. Yhdessaä tutkittiin, nimettiin ja kokeiltiin soittimia. Ensin soitettiin vuorotellen ja sitten "orkesterina". Quiro, rumpu ja triangeli olivat Karhujen suosikkeja. Triangelin soittamista harjoiteltiin kovasti, tai lähinnä triangelista kiinni pitämistä - ääni on erilainen, jos triangelia pitelee kiinni itse soittimesta eikä sen narusta.



Esillä olevia leluja on hieman vaihdettu ja uusia isoja autoleluja saatu lahjoituksena, ne ovat tuoneet vaihtelua leikkeihin. Aamupiiriltä myös yksi kuva alla, lapset toivovat lähestulkoon joka päivä Suomalaista metsää, ja jopa kaikista pienimmät tekivät tällä viikolla jo hieman viittomia laulun mukana! Toinen suosittu laulutoive tällä hetkellä on Pieni iloinen tie (Muumiperheen lauluretki -levy).

Torstaina lähdimme retkelle laivaleikkipuistoon. Harjoittelimme matkan aikana turvallista liikkumista ryhmässä, ja ylipäänsä kiinnitimme huomiota liikenneturvallisuteen, mm. turvalliseen suojatien ylittämiseen. Teimme matkan varrella myös havaintoja syksyisestä luonnosta: kävelimme hieman kiertäen merenrantaa pitkin takaisin päiväkodille, ihastelimme merta ja kävelyreitin varrella tiheässä kasvavia sieniä. Kärpässieniäkin nähtiin, lapset tiesivät heti kertoa, että ne ovat myrkyllisiä.



Perjantaina oli Oravien vuoro kokeilla soittimia, lisäksi leikittiin, maalattiin metsäleikkinurkkaukseen taustaa ja Ketut liikkuivat temppuradalla.

Vko 37

Tämä viikko alkoi pitkän ulkoilun merkeissä. Nautimme harvinaisen lämpimästä syyspäivästä ja etsimme päiväkodin pihalle piiloutuneita metsäneläimiä. Näiden eläinten joukosta äänestimme myös pienryhmille nimet. Meillä on nyt (punaiset) Ketut, (siniset) Karhut sekä (keltaiset) Oravat! Karhut olivat hyvin yksimielisiä nimen valinnassa, Ketut taas kaikkea muuta ja päädyimme arpomaan lasten ehdotusten joukosta voittajan. Pienimmät valitsivat kahdesta (kuva)vaihtoehdosta, joista orava herätti enemmän kiinnostusta ja valikoitui siten pienryhmän nimeksi.


Tiistaina jumpattiin ja maalattiin liikenneturvallisuusviikon hengessä liikenneteemalla. Karhujen jumpalla ajettiin "autoilla" (mahalaudoilla) ja pysähdyttiin, kun liikennevalo vaihtui punaiseksi. Lisäksi laulettiin ja leikittiin liikenne-/autolauluja. Myös Oravilla oli jumppapäivä: pienimpien jumpalla liikuttiin omaehtoisesti temppuradalla ja palloteltiin.


Ketuilla puolestaan oli musiikkimaalausta Tuusulan moottoritie -orkesterimusiikin tahtiin. Autoilla huristeltiin ison paperin pinnalla, samalla maalia levittäen, ja siinä autoilla maalatessa alkoi syntyä myös yhteistä leikkiä - välillä kaikki autot kävivät tankkaamassa, jäivät jumiin ja milloin mitäkin. Ennen automaalausta myös juteltiin liikenneturvallisuudesta ja autettiin pehmonalle suojatien yli lorun avulla. Lapset tunnistivat heti kuvasta suojatien ja suojatie-liikennemerkin, ja tiesivät monta tärkeää juttua liikenneturvallisuuteen liittyen - kuten sen, että aina ennen suojatien ylittämistä katsotaan, näkyykö autoja.


Keskiviikkona kuunneltiin Vihanneslaulu (katsottiin siihen liittyvä musiikkivideo), ja päästiin tutkimaan sekä maistelemaan laulussakin mainittuja kasviksia/juureksia. Varsinkin pienimmät maistelivat ennakkoluulottomasti kaikkia vihanneksia, mutta ainakin tutut kurkku ja porkkana maistuivat lähes kaikille. Niiden lisäksi lapset pitivät omien sanojensa mukaan bataatista, parsakaalista ja "kaikista". Sipulia ei moni halunnut maistaa ja niitä, mitä ei maisteltu, haisteltiin ja tunnusteltiin muuten vaan.

Torstaina Karhuilla ja Oravilla oli leikkipäivä, ja Ketut osallistuivat vuorovaikutusleikkihetkelle. Vuorovaikutusleikki pohjatuu Theraplay-terapian ajatusmaailmaan ja sen keskeiset elementit ovat samoja kuin Theraplayssa. Vuorovaikutusleikki ei kuitenkaan ole terapiaa vaan osa varhaiskasvatusta: sen tavoitteena on tarjota lapsille positiivinen kokemus ryhmässä toimimisesta, vahvistaa vuorovaikutukseen ja yhteyteen tulemista sekä lasten säätelytaitoja.


Hetki aloitettiin laulamalla jokaiselle lapselle: "Maija, Maija, oi kuinka ihana Maija", minkä jälkeen heräteltiin ryhmätilaamme ilmestynyt pieni nallekarhu. Nalle kertoi olevansa vähän surullinen, sillä se oli juuri riidellyt parhaan ystävänsä kanssa. Lapset auttoivat nallea selvittämään riidan ystävänsä kanssa. Samalla hoidettiin nallelle riidan tuoksinassa tullut kolhu pipirasvalla, ja kysyttiin, onko lapsilla pipejä, mitä haluavat hoidettavan. Osalla tuli heti mieleen mistä heiltä löytyy pipi ja nekin, jotka ensin sanoivat ettei juuri nyt ole pipiä missään, keksivät pian, että on sittenkin. Kaikki hoidettiin pipirasvalla kuntoon.

Muita yhteisiä tehtäviä olivat mm. palikkatornin rakentaminen niin, että jokainen lisää vuorotellen yhden palikan pinoon (kuinka korkea torni saadaankaan yhdessä rakennettua? Ja kuinka hauskaa onkaan, kun se kaatuu!), vanutuppokosketus (oli myöskin niin hauska, että tehtiin monta kertaa), kaverin hierominen hierontapallolla sekä äänenkäyttöharjoitus, jossa toistettiin sanaa "mansikkahillo" aikuisen perässä eri sävyillä: iloisesti, kiukkuisesti, lujaa, kuiskaten... Lisäksi aikuinen teki lapsille tämän satuhieronnan:

Olen ihme -satuhieronta

Olen ihme. Olen lapsi. Laita kädet selälle ja anna niiden lämmittää selkää.
Kasvan joka päivä. Tulen isommaksi ja pidemmäksi. Sivele selkärankaa alhaalta ylöspäin.
Käteni kasvavat. Jalkani kasvavat. Sivele käsiä ja jalkoja.
Ihmettelen monenlaisia asioita. Välillä olen iloinen ja haluaisin hyppiä. Pompi sormenpäillä kämmenillä.
Välillä tunnen oloni surulliseksi ja minua itkettää. Keinuta lasta.
Olen tärkeä. Piirrä sormella selkään sydän.
Olen lapsi. Olen ihme. Paina molemmat kädet hetkeksi selän päälle.

Satuhieronta on erinomainen tapa tuoda arkeen myönteistä kosketusta ja yhteyttä vahvistavaa läsnäoloa. Iso suositus lisätä pieni satuhierontahetki osaksi iltarutiineja, varsinkin jos lapselle on iltaisin haasteellista rauhoittua nukkumaan! :)



Viikko päätettiin rauhalliseen leikkipäivään. Ketut pääsivät vielä lisäksi saliin liikkumaan, taas liikenneturvallisuusviikon hengessä. Lämmiteltiin leikkimällä liikennevaloleikkiä ja "ajelemalla" ratit kädessä autoilla eri tavoin: kovaa vauhtia, hiljaa, kiemurrellen, peruuttaen... Sen jälkeen oltiin milloin mitäkin kulkuneuvoja: ryömittiin tunnelin läpi (metro), liideltiin varpaisillaan (lentokone), hypittiin korkealle ilmaan (raketti), mentiin kiskoja (= penkkiä) pitkin (juna), ajeltiin autoilla (mahalaudoilla) ja ryömittiin lattialla (laivoina). Välillä lapset veivät "auton talliin" eli menivät parven alla olevaan majaan lepäämään.

Vko 36

Tämä viikko alkoi heti iloisissa merkeissä, kun päästiin juhlimaan yhdet 3-vuotissynttärit. Synttärisankari sai valita itselleen mieluisan kortin ja onnenkuplia puhallettiin. Sen jälkeen pidettiin koko ryhmän yhteinen muskari, jossa laulettiin, tanssittiin ja soitettiin metsäisissä tunnelmissa. Lapset nimesivät muskarin kivoimmiksi jutuiksi Jäniksellä pitkät korvat -laulun, jota säestettiin kapuloilla, sekä Lehdet lentää -huivitanssin. Lisäksi mm. rytmiteltiin/loruteltiin metsämarjoista, laulettiin pieni laulu ketusta ja kuunneltiin sadeputken ääntä.

Tiistaina Punaisilla ja Sinisillä oli jumppapäivä. Siniset harjoittelivat värejä muotopalojen avulla. Hienoja temppuja tehtiin! Punaisilla puolestaan oli satujumppaa ja merirosvojumppaa.


Keskiviikkona ja torstaina askarreltiin, Punaiset tekivät vielä kärpässieniä (jos eivät viime viikolla ehtineet), Keltaiset maalasivat syksyisiä lehtiä puihin ja Siniset harjoittelivat mm. liimaamista ja hahmottamista askarrellessaan kettuja.


Punaisilla ja Sinisillä oli lisäksi tällä viikolla suujumppaa, jossa puhalleltiin höyheniä ja tehtiin suulla hassuja juttuja. Keltaiset viihtyivät kotileikissä.

Keltaiset pääsivät saliin liikkumaan perjantaina. Pallosade oli hauska, ja muutenkin palloiltiin. Lisäksi rakennettiin "esterata" eli esteiden yli kiipeämistä, konttaamista, penkillä tasapainoilua...

Vko 35

Syysflunssa iski edellisen viikonlopun aikana useampaan lapseen ja meitä oli tällä viikolla vähän pienempi porukka kasassa. Tiistaina kaikilla oli jumppapäivä: isoilla oli erilaisia ohjattuja liikuntaleikkejä, ja pienemmät pääsivät kiertämään temppurataa. Heitettiin palloa ja riemuittiin, kun se meni korin läpi, kontattiin rohkeasti tunneleissa ja tasapainoiltiin penkillä. Liikkumisen lomassa käytiin vähän lepäilemässä "majassa".


Keskiviikkona Punaiset askartelivat kärpässieniä (pistelemällä, leikkaamalla ja liimaamalla sekä maalaamalla), ja Keltaiset sekä Siniset osallistuivat satuhetkelle. Luettiin Kolmikko metsäretkellä -kirja, ja sen jälkeen lapset toivatkin aikuiselle luettavaksi aina vaan uusia kirjoja. :) Kirjoja luettiin ja katseltiin oikein urakalla. Ja kun sade yllätti meidät aamupäiväulkoilun ollessa loppusuoralla ja tulimme sisälle vähän tavallista aikaisemmin, pidimme vielä Punaisten kanssa satuhetken ennen lounasta: luimme Pikku hiiri tuuliviiri -kirjan. Kolmikko-kirjojen lisäksi lapset ovat erityisesti tykänneet Juulia-kirjoista sekä Äkkää ja tökkää -kirjoista, joista on tosi kiva etsiä erilaisia yksityskohtia.


Torstaina vedimme kurakamppeet ylle ja lähdimme retkelle lähimetsään. Vielä löytyi syötäväksi paljon mustikoita, nam! Puolukoitakin päästiin maistamaan, mutta niiden maku ei ollut kaikille mieleen. Metsässä myös lauloimme uuden lempparilaulumme (Suomalainen metsä) ja lähdimme etsimään eläimiä (eläinten kuvia) sekä tekemään niiden liikkeitä: heittelemään käpyjä oravien lailla, tasapainoilemaan puunrungolla kuin ilves, jne. Valitsimme myös oman "nimikkonpuun", jota käymme jokaisella metsäretkellä katsomassa ja havainnoimassa siinä tapahtuvia muutoksia. Nyt todettiin, että puussa oli aika paljon lehtiä ja ne olivat vihreitä.

Perjantaina osalla porukasta oli leikkipäivä, ja osa pääsi askartelemaan syksyisiä puita. Pienet maalasivat kukin omalla tyylillään puunrunkoon keltaisia, punaisia, vihreitä ja ruskeita lehtiä. Vielä innostuttiin maalailemaan toisellekin paperille, aika ruskeaa jälkeä tuli, sopii syksyyn :)

Vko 34

Tällä viikolla olemme jo hieman käynnistelleet pienryhmätoimintaa. (Olemme toki koko elokuun ajan jakautuneet pieniin porukoihin leikkimään ja touhuamaan, mutta lapset ovat valikoituneet ryhmiin tilanteen mukaan - nyt on muodostettu kolme kiinteää pienryhmää.) "Isojen" pienryhmän (Punaisten) kanssa on tällä viikolla mm. maalattu ja harjoiteltu omien kuvien piirtämistä, mietitty, mitä kehonosia meillä on ja miten ne voisi piirtää. Yhdessä on luettu kirjoja, leikitty leijonia ja kotileikkiä, sekä innostuttu uusista Ryhmä Hau -leluista. Leikkien lomassa on päästy harjoittelemaan neuvottelemista, kysymistä ("saisinko minä"), jakamista ja vuorottelua. Voi olla välillä pettymys, jos ei saakaan toisen ensin löytämää kivaa lelua tai kirjaa vielä itselleen, mutta hienosti meidän 3-vuotiaat myös tekevät vaihtokauppoja ja ehdottavat, että voidaan vaikka katsoa kirjaa yhdessä.


Keskiviikkona harjoiteltiin hahmottamista ja hienomotoriikkaa. Tehtiin palapelejä, pienemmät tekivät nuppipalapelejä ja isommat isompia palapelejä, kaveria autettiin tarvittaessa. Lisäksi aseteltiin erivärisiä nuppeja alustalle niin, että alustan väriä vastaava nuppi laitettiin aina samanväriseen kohtaan alustalle. Pienemmät asettelivat nuppeja alustalle vapaasti. Lisäksi pelattiin Hedemätarha-lautapeliä. Vuorottelu ja sääntöjen noudattaminen sujui hienosti, jopa silloin kun aikuinen joutui hetkeksi poistumaan pöydästä. Värejä, vertailua, laskemista - kuinka monta hedelmää on jäljellä? Kuinka monta on jäljellä nyt, kun yksi hedelmä otettiin pois, jne.


Kokkailuleikit kiinnostavat, sisällä ja ulkona... Lisäksi leikkien lomassa harjoitellaan arjen taitoja, kuten itse pukemista ja riisumista! Hyvin sujuu!

Torstaina pidettiin yhden pienryhmän kanssa lauluhetki, ja sen jälkeen lähdettiin koko ryhmän voimin lähimetsään retkelle. Laulettiin yhdessä Suomalainen metsä -laulu (kyseinen laulu on ollut nyt lasten suosiossa, osa laulaa jo ihanasti mukana!), leikittiin ja erityisesti maisteltiin mustikoita. Eväitä ei meillä tällä kertaa ollut mukana, mutta ei se haitannut, mustikoita löytyi paljon suoraan suuhun poimittavaksi. Metsäretket tarjoavat hyvää harjoitusta karkeamotoriikalle ja tasapainolle, mutta tällä kertaa tuli myös hyvää hienomotorista harjoittelua :)


Viikon päätteeksi Punaisilla oli vielä jumppaa. Lämmiteltiin leikkimällä pikkulinnut pesään -leikkiä, ja harjoiteltiin värejä juoksemalla musiikin tahtiin ja musiikin tauotessa juostiin ohjeen mukaisen värimuodon luo. Myös kehonosia käytiin läpi leikkimällä kehorakettia (leikissä näytetään pyydettyjä kehonosia, ja kun aikuinen huutaa "kehoraketti!" pompataan pystyyn). Tämä oli lapsista tosi hauskaa, leikki ihan nauratti :) Lisäksi harjoiteltiin puolapuihin kiipeämistä, roikuttiin temppurenkaissa, heiteltiin palloa ja lopuksi rentouduttiin. Myös Sinisten pienryhmällä oli tällä viikolla jumppa, jossa tehtiin erilaisia tehtäviä pallon kanssa.

Aamupiirit on myös aloitettu, katsottu läsnäolijat ja laulettu joku laulu. Harjoiteltu olemaan yhdessä koko porukalla lyhyen ohjatun hetken ajan. Lisäksi on pidetty musiikki- ja tanssihetkiä välillä myös iltapäivisin ennen uloslähtöä.

Vko 33

Tällä viikolla...

★ Olemme jatkaneet taiteilupuuhia: ne, jotka eivät viime viikolla ehtineet maalaamaan, pääsivät nyt hommiin. Ja muutama pieni taiteilijanalku ilmeisesti nautti edellisviikon maalaushetkistä niin paljon, että halusi uudestaan saman puuhan pariin, tämä heille toki sallittiin. Maalaamisen lisäksi olemme piirtäneet tusseilla ja osa ryhmän 3-vuotiaista harjoitteli oman kuvan piirtämistä aikuisen avulla. Yhdessä pohdittiin, mitä kehonosia tarvitaan ja aikuinen näytti mallia ympyrän piirtämisessä.


★ OIemme jumpanneet pienryhmissä tiistaina ja perjantaina. Molemmissa jumpissa liikuttiin temppuradoilla: hypittiin trampoliinilla (samalla harjoiteltiin vuorottelua, sillä trampoliinilla saa pomppia kerrallaan vain yksi lapsi), heiteltiin koripalloa, liikuttiin mahalaudoilla, tasapainoiltin aistilaatoilla, roikuttiin temppurenkaissa ja heitettiin "tarkkuusheittoa" eli hernepusseja saaviin. Loppuleikkinä Taputan, taputan, käsilläni taputan. Jumpan päälle jäätiin saliin leikkimään junaradalla.



★ Pienryhmissä olemme katselleet kirjoja, lorutelleet ja laulaneet erilaisia kielen kehitystä tukevia lauluja, etenkin Kielinupun laulut ovat olleet suosiossa (Suomalainen metsä, Mitä kissa sanoo). Lapsilta kysyttiin toivelauluja ja erään lapsen toiveena oli Cha cha cha, taisi olla useammallekin tuttu laulu, siihen malliin alkoi tanssijalka vipattaa :) Muutenkin arjen lomassa laulettu, esimerkiksi pukemistilanteissa Kielinupun Mitä päälle puetaan.

★ Olemme aloittaneet lyhyet aamupiirit. Osalle aamupiiritilanne on vielä uusi, totutellaan hiljalleen kokoontumaan hetkeksi yhteen. Toivotetaan viittoen hyvää huomenta, katsotaan ketä on paikalla ja lauletaan yksi laulu.

O

★ Ulkona viihdytään keinuissa - keinuminen tuntuu olevan monen pienen lempipuuhaa! Kun pihalla on vain yksi turvakeinu, päästään keinumisenkin yhteydessä puhumaan paljon oman vuoron odottamisesta. Hiekkalaatikolla on myös tarjoiltu jäätelöä, risut muuttuvat lasten käsissä ongiksi ja onneksi hämähäkkikeinuun mahtuu monta pientä samaan aikaan :)

Vko 32

Tällä viikolla olemme jatkaneet toisiimme ja päiväkotiin tutustumista, osa lapsista aloitti tai palasi lomalta vasta tällä viikolla. Päivä päivältä saa huomata, kuinka lapset tottuvat ja sopeutuvat paremmin päiväkodin menoon. Ruoka maistuu paremmin, ympäristöä uskalletaan tutkia aina vain kauempana aikuisesta, kiivetään rohkeasti aikuisen syliin istumaan ja hassutellaan yhdessä. Lapset ovat myös jo hienosti oppineet toistensa nimiä. Niitä ollaan pohdittu esimerkiksi ruokapöydässä istuessa: kuka istuukaan vieressäni, entä vastapäätä. Ruokaillessa on muutenkin mukava rupatella oman pöytäseurueen kesken, vertailla vaikka vierustoverin kanssa, mitä kenenkin tossuissa lukee :)


"Isoilla" on tainnut kesän aikana olla vähän kavereita ikäväkin, nyt on hauskaa päästä taas yhdessä leikkimään. Leikit ovat olleet pitkäkestoisia ja sitoutuneita, ja välillä jo aikamoisen mielikuvituksellisia! Keväältä tuttu eväsretkileikki on jatkunut siitä, mihin se ennen kesälomaa jäi, mutta välillä ollaan myös vaikka kuningasvartijoita kiipeilytelineessä ja viskellään (näkymättömiä vastustajia?) pihlajanmarjoilla.

Autoleikit ovat olleet suosittuja, vaikuttaa siltä, että autot ja kulkuneuvot ovat monia yhdistävä mielenkiinnon kohde. Myös pallot, pyöräily ja kaikenlainen liikkuminen kiinnostavat. Palapelejä on myös tehty, muovailtu ja rakenneltu duploilla, sekä laulettu ja tanssittu leikkien lomassa.


Lisäksi tällä viikolla aloiteltiin minä -aiheisia taideteoksia maalaamalla taustapaperi pulloväreillä ja painamalla omat kädenjäljet paperiin. Pienemmät käyttivät maalausvälineenä autoa, koska siveltimet meinasivat paperin sijaan osua suuhun, mutta autoa oli kiva ajeluttaa paperin päällä ja sillä tavalla levittää väriä ympäriinsä. Isommat taas olivat hyvin kiinnostuneita siitä, miten erilaisia värejä sekoittamalla muodostui ihan uusia värejä, esimerkiksi punaisesta ja keltaisesta tulikin oranssia. Kun aikuinen varoitteli, että lisäämällä vihreää punaisen päälle tulee "vaan ruskeaa" (ajatuksena, että ei sitä ehkä kannata lisätä), lapset riemastuivat ja halusivat ehdottomasti tehdä ruskeaa. Niinpä innostunena kokeiltiin, tuleeko punaisesta ruskeaa, kun siihen sekoittaa vihreää - ja tulihan siitä. Mikä oppimiskokemus! :)

Vko 31

Uuden toimintakauden ensimmäinen viikko alkaa olla takana. Kissankulmassa on tällä viikolla aloittanut useampi uusi pieni, muutama tutustuja on myös ollut menossa mukana, ja ensi viikolla toivotetaankin pari uutta kaveria tervetulleiksi porukkaan.

Ensimmäiset viikot menevät rauhalliseen tahtiin toisiimme tutustuessa ja päiväkodin rytmiin totutellessa. Tärkeää on, että jokainen lapsi tuntee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi ryhmässä. Ennakointi ja samankaltaisena toistuvat arjen käytännöt ovat tärkeitä lasten turvallisuuden tunteen kannalta. Olemme käyneet kuvien avulla läpi päiväjärjestystä - lapsille on tietysti tärkeintä kuulla, että päivän päätteeksi äiti tai isi tulee hakemaan, mutta paljon olemme sanallistaneet myös sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, varsinkin ennen siirtymätilanteita. Pyrimme rauhoittamaan arkea jakautumalla leikkimään pienryhmittäin, ja aikuinen on asettunut rauhassa lasten tasolle ja "saataville".

Myös itku kuuluu aloitusvaiheeseen, päiväkotiin jääminen ja vanhemmasta eroaminen voi harmittaa paitsi aloittavia, myös lomalta palaavia lapsia. Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja surun saa näyttää, me lohdutetaan, ja pian mukavat leikit vievätkin jo mennessään.


Päiviin on mahtunut paitsi sylittelyä, myös kirjojen lukemista, musiikkia ja musiikin mukana liikkumista, synttärien juhlintaa, ulkoilua ja monenlaisia leikkejä. Kotileikit ja ruokaleikit tuntuvat olevan mieluisia, samoin palloista tykätään. Isommat bongasivat pihalla päiväkodin seinästä ötökkähotellin ja hurjan hauskaa oli pistää sinne sormi, huutaa "AUTS" kun joku ötökkä kuulemma puraisi :)

Loppuviikosta oltiin myös salissa jumppailemassa, lämmiteliin ensin Tunnetko sä sammakon -musiikkiliikuntaleikin tahtiin ja sitten rakennettiin lasten kanssa yhdessä temppurata. Välillä pompittiin trampoliinilla ja rullailtiin mahalaudoilla, ja liikkumisen lomassa mm. pistettiin pystyyn jäätelökioski, leikittiin isoilla pehmoeläimillä (kylläpä niitä muuten aivastutti ja välillä sattui niin, että piti hoitaa laittamalla pehmon päähän "hattu") ja tutkittiin värejä aistilaatoista.