7.4.3 HOJKS

Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma -HOJKS

Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelmasta tulee ilmetä oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen [89]. Kaikki erityistä tukea saavan oppilaan tuki kirjataan HOJKSiin. Se on kirjallinen suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tavoitteista, sisällöistä, käytettävistä opetusjärjestelyistä, pedagogisista menetelmistä ja oppilaan tarvitsemasta tuesta ja ohjauksesta.

Erityistä tukea varten tehtävä HOJKS perustuu pedagogisessa selvityksessä tuotettuun tietoon ja erityisen tuen päätöksen sisältöön. HOJKSin laatimisessa voidaan hyödyntää oppilaalle osana tehostettua tukea tehtyä oppimissuunnitelmaa. Jos oppilas on jo saanut erityistä tukea, hyödynnetään aiemmin laadittua pedagogista selvitystä ja HOJKSia. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, niitä voidaan hyödyntää huoltajan luvalla. Oppilaan opettajat laativat suunnitelman yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa, ellei siihen ole ilmeistä estettä [90]. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat.

Erityistä tukea varten laadittavan HOJKSin tulee sisältää seuraavat tiedot sen mukaan kuin oppilaan opetuksen ja tuen järjestäminen edellyttää:

Oppilaskohtaiset tavoitteet

  • oppilaan näkemys tavoitteistaan ja kiinnostuksen kohteistaan
  • oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät vahvuudet, oppimisvalmiudet sekä erityistarpeet
  • oppilaan oppimiseen, työskentelytaitoihin sekä koulunkäyntiin liittyvät tavoitteet
  • oppilaan kehitykseen, kuten sosioemotionaalisiin tai motorisiin taitoihin liittyvät tavoitteet
  • oppiaineet ja aineryhmät sekä valinnaiset opinnot, joita oppilas opiskelee sekä oppiaineiden vuosiviikkotuntimäärät

Pedagogiset ratkaisut

  • oppimisympäristöihin liittyvät ratkaisut
  • oppilaan tukeen liittyvät ratkaisut, kuten joustavat ryhmittelyt, samanaikaisopetus, opetusmenetelmät, opiskelustrategiat, työskentelytavat ja kommunikointitavat
  • oppilaalle annettava tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
  • opiskelun erityiset painoalueet eri oppiaineissa
  • oppilaan ohjaukseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet

Opetuksen järjestäminen

  • oppilaan opetuksen järjestäminen muun opetuksen yhteydessä ja/tai erityisluokalla
  • muun opetuksen yhteydessä opiskelevalle oppilaalle samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena annettava erityisopetus
  • erityisluokalla opiskelevalle oppilaalle nimetty yleisopetuksen yhteistyöluokka ja suunnitelma oppilaan opiskelusta tässä luokassa
  • oppilaan koulukuljetusten järjestelyt ja vastuut sekä suunnitelma kuljetusta odottavan oppilaan ohjatusta toiminnasta ja valvonnasta

Tuen edellyttämä yhteistyö ja palvelut

  • oppilashuollon ja muiden asiantuntijoiden antama tuki ja eri toimijoiden vastuunjako
  • erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisten tulkitsemis- ja avustajapalveluiden, muiden opetuspalveluiden, apuvälineiden ja kuntoutuspalveluiden järjestäminen sekä eri toimijoiden vastuunjako
  • yhteistyön toteuttaminen oppilaan ja huoltajan kanssa, huoltajan tarjoama tuki
  • oppilaan mahdollinen osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan ja kuvaus yhteistyöstä toiminnan järjestäjän kanssa

Tuen seuranta ja arviointi

  • HOJKSin tavoitteiden toteutumisen seuranta, toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointi sekä arviointiajankohdat
  • oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävä arviointi oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanteesta sekä oppilaan itsearviointi
  • oppimisen arvioinnissa käytettävät menetelmät joiden avulla oppilas voi osoittaa osaamistaan hänelle sopivin tavoin
  • HOJKSin tarkistaminen ja sen ajankohta
  • suunnitelman laatimiseen osallistuneet henkilöt

Mikäli oppilas opiskelee yhdessä tai useammassa oppiaineessa yksilöllistetyn oppimäärän mukaan, HOJKSiin kirjataan edellä mainittujen yleisten kohtien lisäksi

  • luettelo niistä oppiaineista, joissa oppilaalla on yksilöllistetty oppimäärä
  • yksilöllistettyjen oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt
  • yksilöllistettyjen oppimäärien mukaisesti opiskeltavien oppiaineiden arviointi suhteessa HOJKSissa määriteltyihin tavoitteisiin ja sisältöihin

Mikäli oppilas opiskelee toiminta-alueittain, HOJKSiin kirjataan edellä mainittujen yleisten kohtien lisäksi

  • toiminta-alueittain opiskelevan oppilaan yksilölliset tavoitteet ja keskeiset sisällöt toiminta-alueittain
  • oppilaan edistymisen arviointi suhteessa HOIKSissa hänelle määriteltyihin tavoitteisiin ja sisältöihin toiminta-alueittain

Henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa ei kuvata oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia. HOJKSiin voidaan liittää huoltajan antamat yksilöidyt tiedonsiirtoluvat.

HOJKS tulee tarkistaa tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi [91]. Sitä muutetaan aina oppilaan tuen tarpeen tai opetuksen tavoitteiden muuttuessa. Jos erityisen tuen antaminen päätetään lopettaa, oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma tehostetun tuen antamiseksi.









Erityisen tuen alkaessa oppilaalle laaditaan HOJKS. Mikäli oppilas on perusopetuksen pienryhmässä, laatimisesta vastaa erityisluokanopettaja. Jos oppilas on yleisopetuksen ryhmässä, laatimisesta vastaa laaja-alainen erityisopettaja yhdessä luokanopettajan tai aineenopettajan kanssa. Huoltaja on mukana HOJKS:n laatimisessa ja oppilas osallistuu laadintaan oman ikätasonsa mukaisesti. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut asiantuntijat, jotka oppilaan kanssa työskentelevät. HOJKS:in laatimisesta vastuussa oleva opettaja kutsuu yhteistyötahot koolle. Yhteistyötahojen antama tuki kirjataan HOJKS:iin, esim. puhe- tai toimintaterapia. Tieto oppilaasta laaditusta asiantuntijalausunnosta kirjataan HOJKS:iin ja lausunnon tietoja hyödynnetään tavoitteiden asettamisessa.
Mikäli oppilaalla on yksilöllistettyjä oppiaineita, kirjataan HOJKS:iin niistä luettelo, tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Kopio HOJKS:sta toimitetaan huoltajille.

Oppilas arvioi omaa oppimistaan ja koulunkäyntiään säännöllisesti hänelle sopivin menetelmin. Menetelmät kirjataan HOJKS:iin. HOJKS:n päivityksen yhteydessä huoltajan ja oppilaan kanssa keskustellaan koulunkäynnin kokonaistilanteesta sekä oppilaan oppimisesta.

Lukuvuositodistuksissa yksilöllistettyjen oppiaineiden kohdalla oppiaineen perässä näkyy *-merkintä. Arviointi perustuu oppilaalle asetettuihin yksilöllisiin tavoitteisiin.
Toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden arviointi on lukuvuositodistuksissa sanallinen.


HOJKS:iin kirjataan toteutunut tuki, tuen vaikuttavuus sekä oppilaan oppimisen eteneminen. Tuen tarvetta arvioidaan vähintään vuosittain HOJKS:n päivityksen yhteydessä. Mikäli oppilaan saama tuki ei ole ollut riittävää ja oppilas tarvitsee pienryhmää tai jonkin uuden oppiaineen yksilöllistämistä, laaditaan moniammatillisessa yhteistyössä pedagoginen selvitys, jonka perusteella erityisopetuksen suunnittelija tekee uuden erityisen tuen päätöksen. Tämän jälkeen HOJKS tulee päivittää niiltä osin kuin tuki tai tavoitteet muuttuvat.


[89] Perusopetuslaki 17 a § [642/2010)

[90] Perusopetuslaki 17 a § (642/2010)
[91] Perusopetuslaki 17 a § (642/2010)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä