Suomalainen uskonnonvapaus tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilö voi tai olla uskontoa, liittyä yhdyskuntaan tai siitä tai perustaa oman uskonnollisen yhdyskunnan.

Ensimmäisen kerran alettiin keskustella jo reformaation jälkimainingeissa. Luterilaisuuden ohella tietyin ehdoin henkilö saattoi kuulua muihinkin tunnustuskuntiin, mutta vapautta olla kuulumatta mihinkään kristilliseen rekisteröityneen yhdyskuntaan ei ollut. Ranskassa vuonna 1789 annettu aiheutti myös Suomessa uutta keskustelua uskonnonvapaudesta. Suomen siirryttyä osaksi Venäjän keisarikuntaa vuonna 1809 suurin osa suomalaisista oli luterilaisia. Keisari antoi suomalaisille oikeuden o uskonnon harjoittamiselle, jota voidaan pitää askeleena kohti uskonnon vapautta. hyväksyttiin hyväksyttiin vuonna 1889 ja uusien protestanttisten ryhmien perustaminen ja niihin liittyminen tuli mahdolliseksi.

Vuonna tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki, jolloin saattoi liittyä myös muihin kuin p ryhmiin. Laki myös salli aivan uusien yhdyskuntien perustamisen, myös ei-kristillisten.

Vuoden 2003 laki laajensi entisestään uskonnonvapautta. Henkilö sai liittyä useampaan uskonnollisen , jos yhdyskunnat sen mahdollistivat. Kouluopetus muuttui t mukaisesta opetuksesta uskonnon opetukseksi.

Uskonnonvapautta voidaan ilmaista joko tai uskonnonvapaudella. Suomessa vapaus tulkitaan ennemmin edellisen mukaisesti jälkimmäisen mukaisesti. Ihminen siis saa vapaasti ilmaista ja kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Toisaalta uskonnon ja o vapaus kuuluu suomalaiseen uskonnonvapauteen. Tällöin käsitteenä kyseessä on n uskonnonvapaus.