Klassisella kaudella (n. 480-360 eKr.) Ateena nousi Kreikan mahtivaltioksi ja se muodosti Deloksen liiton yhdessä Egean saaren valtioiden ja Vähä-Aasian kreikkalaiskaupunkien kanssa. Kaikki valtiot avustivat liittoa rahallisesti ja antoivat laivoja sen käyttöön. Yhteisiä rahavaroja säilytettiin Deloksella, mutta vähitellen Ateena alkoi dominoida liittoa ja lopulta 454 eKr. rahavaratkin siirrettiin Ateenaan.

Keskeisiä talousaloja Ateenassa olivat viinin -ja oliivin viljely, karjankasvatus sekä keramiikka- ja kaivosteollisuus. Oliivia käytettiin muun muassa ruokana, ihon puhdistuksessa ja öljynä. Viljan viljelyyn Kreikan maaperä sopi huonosti (vuorijonot, kuivuus) ja siten tuontivilja, pääosin ohra, tuli siirtokunnista halvemmaksi kuin oma tuotanto. Viiniköynnöset kasvoivat myös kuivissa olosuhteissa ja ne tuottivat viinirypäleitä ja viiniä, joka oli tärkeä vientituote.

Karjankasvatuksessa maatilojen keskeisiä eläimiä olivat lampaat, siat ja vuohet. Vankkureita vedettiin härillä. Karjasta saatiin maitoa, juustoa ja villaa vaatteita varten. Sen sijaan lihan merkitys oli vähäisempi. Kala taas oli kreikkalaisten perusravintoa merellisen sijainnin takia.

Tuontivilja siirtokunnista meriteitse kattoi 2/3 vuotuisesta kulutuksesta. Noin puolet viljasta tuotiin Mustanmeren rannikoilta. Siirtokunnista käytiin ajoittain kovaa kilpailua muiden kaupunkivaltioiden kesken. Ensimmäiset siirtokunnat oli hankittu Pohjois-Syyriasta 800 eKr. ja vähitellen siirtokuntia alettiin vallata myös lännestä. Keskeisimpiä paikkoja olivat Etelä-Italia, Sisilia, nykyisen Ranskan ja Espanjan rannikko, Mustameri ja Pohjois-Afrikka (kuuluisimpana Kyrenen siirtokunta).

Ulkomaille suuntautunutta kauppaa hallitsivat metoikit (Ateenassa asuvat vieraspaikkakuntalaiset). Metoikit maksoivat Ateenalle veroa kaupankäynnistä ja veroa asumisoikeudesta. Heillä ei ollut kuitenkaan kansalaisoikeuksia, kuten maanomistusoikeutta tai poliittisia oikeuksia.

Talouden perusta lepäsi siirtokuntien lisäksi orjissa. Orjia on arvioitu olleen v. 431 eKr. noin 80 000-100 000. Orjuutta pidettiin luonnollisena eikä sitä paheksuttu. Suurin osa orjista oli ei-kreikkalaisia sotavankeja tai ostettu idän orjamarkkinoilta. Orjia oli moneen lähtöön. Valtion omistamista orjista osa saattoi työskennellä jopa virkailijoina, sihteereinä ja vanginvartijoina. Näille orjille maksettiin palkkaa samalla tavoin kuin vapaille ateenalaismiehille. Normiperheeseen kuului kaksi tai kolme orjaa, jotka työskentelivät pelloa, työpajassa tai lastenhoitajana. Näiden orjien kohtelu oli melko lempeää (orjia sai silti esim. lyödä). Toisaalta osa orjista oli erittäin huonossa asemassa työskennellessään kaivoksissa, joissa kuolleisuus oli suurta.

Tärkein Ateenan kaivoskeskittymistä oli Laureion, josta louhittiin hopeaa ja lyijyä. Näiden seoksena tuli käyttöön hopearaha. Ensimmäiset kolikot ja ensimmäisen tunnetun rahan otti käyttöön 600-luvulla eKr. Lyydian kuningas Gyges (hopean ja kullan seoksia, kutsuttiin elektroneiksi). Atenassa 500-400 -luvuilla eKr. oli käytössä drakma.

Ateenan valtiossa ei tunnettu varsinaisesti verotusta, mutta varakkaat kansalaiset saattoivat kustantaa monia valtion menoja, mm. ylläpitäen sotalaivoja. Kaupunkivaltio sai tuloja esimerkiksi käymistään valloituksista ja niillä kaunistettiin kaupunkia ja tuloja jaettiin myös kansalaisille. (ANP)

Lähteet:
Paavo Castren: Uusi antiikin historia, Otava (2011).
Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka, Gummerus (2001).


Orjia työssä, kuvitusta saviruukussa n. 490 eKr.