KÄTE3 -Käden taidot ja teknologia 3 (2 op) Tekstiilityö, lankatekniikka

Paikalliset valinnaiset opinnot KÄTE3
Kurssin tavoitteena on
Keskeiset sisällöt
Kurssilla tutustutaan mahdollisimman monipuolisesti siihen, mitä erilaisista langoista voi tehdä. Tekniikat joihin tutustutaan, päätetään yhdessä opiskelijoiden kanssa. Käytettäviä tekniikoita ovat esimerkiksi
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet
Hyvinvointiosaaminen, vuorovaikutusosaaminen, monitieteinen ja luova osaaminen
Ehdotuksia työskentelytavoiksi
Kursseilla käytetään paljon toiminnallisia työtapoja, kuten materiaali- ja tekniikkakokeilut. Opiskelussa painotetaan ongelmanratkaisua, itsenäistä tiedonhankintaa sekä oman työskentelyn suunnittelua ja arviointia.
Opintojakson arviointi
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön ja ohjaajan palautteeseen. Arviointi hyväksytty/hylätty.
Huomioitavaa
Tekstiilityön kurssien suoritusjärjestys on vapaa. Kursseille voi osallistua, vaikkei olisi peruskoulussa suorittanut valinnaista tekstiilityötä, sillä kurssilla huomioidaan opiskelijoiden erilainen lähtötaso yksilöllisesti.
Opiskelija vastaa itse kurssin materiaalimaksuista.
Kurssin tavoitteena on
- tutustua monipuolisesti lanka- ja erikoistekniikoihin
- suunnitella ja valmistaa käyttökelpoinen tuote jollakin eritellyistä tekniikoista
- kehittää omia käsityötaitoja
- laajentaa materiaalituntemusta
- kehittää suunnittelu- ja arviointitaitoja
Keskeiset sisällöt
Kurssilla tutustutaan mahdollisimman monipuolisesti siihen, mitä erilaisista langoista voi tehdä. Tekniikat joihin tutustutaan, päätetään yhdessä opiskelijoiden kanssa. Käytettäviä tekniikoita ovat esimerkiksi
- makramee
- nyörit ja nauhat
- neulonta
- virkkaus
- koukkuaminen
- Opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat saamansa tiedon avulla joko yhden ison työn tai pienistä osista muodostuvan kokonaisuuden.