Historia 3

Tervetuloa kurssille!

Ensimmäisellä tunnilla päätetään kurssin suoritustapa. Kurssia ei järjestetä tavanomaisena opetuksena, vaan joko historiaan sijoittuvien tarinoiden muodossa tai nykypäivän kriisipesäkkeistä lähtevänä kokonaisuutena.

Tarinavaihtoehdossa kurssi suoritetaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti. Jokaisella tunnilla käsitellään lyhyesti jotakin aikakautta, jonka jälkeen opiskelijat tutustuvat kyseiseen aiheeseen itsenäisesti ja jatkavat omaa tarinaansa siten, että kyseisen tunnin aiheet nivoutuvat osaksi kokonaisuutta. Lähtötilanteessa jokainen luo perheen, joka asuu jollakin kurssin aihepiirin kannalta olennaisella alueella (esimerkiksi Saksa, Yhdysvallat tai Venäjä). Tarinan henkilöiden kohtalo on opiskelijan omissa käsissä, mutta historiallisten tapahtumien pitää näkyä tarinassa. Tässä vaihtoehdossa kurssilla ei pidetä lainkaan esseekoetta, mutta muutama sanakoe mahdutetaan mukaan.

Kriisivaihtoehdossa jokaiselle viikolla tutkitaan yhtä maailman tämän hetken kriisialueista ja lähdetään selvittämään konfliktien historiallisia juuria. Eri kriisien taustalla toistuvat samat tekijät kuten toinen maailmansota, kylmä sota jne., mutta niitä käsitellään eri viikoilla eri näkökulmista. Tässä vaihtoehdossa joka viikosta tehdään oma selvitys, joka vaikuttaa kurssin arviointiin. Kurssin lopussa pidetään myös koe, sanakokeita unohtamatta.

Näistä vaihtoehdoista valitaan se, kumpi saa enemmän kannatusta.

Liitteet:

Ohjemoniste

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä