Suomen kielen opiskelu

Suomen tai ruotsin kielen opiskelumahdollisuudet

  • Kun asuu Suomessa, suomen tai ruotsin kielen osaamisesta on suurta hyötyä sekä arjen asioinnissa, lasten koulunkäynnin seuraamisessa että oman työllistymisen ja kotoutumisen edistämiseksi. On paljon helpompaa tuntea kuuluvansa tänne, jos osaa myös kielen.

  • Suurin osa työnantajista Suomessa haluaa, että heidän työntekijänsä osaavat suomea ainakin auttavasti.

  • Yleensä maahanmuuttajat opiskelevat suomen kieltä, koska se on suurin kieli Suomessa. Tietyillä alueilla Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla sekä saaristossa puhutaan myös ruotsia. Suurin osa ruotsia äidinkielenää puhuvista osaa myös suomea.
Missä voi opiskella suomen tai ruotsin kieltä?
  • Suomea voi opiskella joko TE-toimiston järjestämässä kotoutumiskoulutuksessa tai itsenäisesti kansalaisopistojen kursseilla. Myös monet järjestöt ja kirjastot järjestävät kielikursseja ja -kahviloita. Netissä on lisäksi paljon itseopiskelumateriaalia, jota voi käyttää opiskelun tukena.

  • Kansalaisopistojen uudet kielikurssit alkavat syksyisin ja tammikuussa. Niille voi ilmoittautua kuka tahansa. Yleensä kursseista peritään osallistumismaksu.

  • Kansalaisopistoissa voi opiskella myös paljon muuta, kuten kädentaitoja, musiikkia ja liikuntaa.

LINKIT

Suomen ja ruotsin kielen kurssien kurssihakupalvelu Finnishcourses.fi
Palvelua kannattaa ohjeistaa käyttämään, sieltä löytyy suomen ja ruotsin kielten kaikille tarjolla olevat kurssit pääkaupunkiseudulta, Tampereen alueelta ja Turun seudulta.

Tietoa suomen opiskelusta
Infopankin sivut, yleistä tietoa suomen tai ruotsin kielen opiskelusta, myös lista itseopiskelumateriaaleista.

Suomi taskussa -lyhyvideot
Alipi-hankkeen videot, joista voi opetella suomea. Arabiankielinen tekstitys. Paljon eri arkeen liittyviä aihepiirejä.

Monikielinen kuvasanakirja

Babadada.com, eri aihepiireistä kuvasanastoja

Koti Suomessa - suomen kielen itseopiskelumateriaali
OPH:n ja TEM:n monipuolinen itseopiskelumateriaali verkossa

Selkouutiset eli helpommalla suomen kielellä puhutut uutiset
Yle:n selkouutiset, joiden avulla pääsee helpommin perille siitä, mitä uutisissa puhutaan. Selkouutislähetyksiä on joka arkipäivä.

Toisto-menetelmä suomen kielen alkeiden opettamiseen
Suomen kieli sanoo tervetuloa-sivut, yksinkertainen opetusmetodi alkeiden opetukseen, kehitetty Helsingin yliopistossa. Paljon materiaalia, videoita, printattavaa aineistoa: sanastokoosteita, opetuskuvia. Voi halutessaan lähteä liikkeelle pelkästään tällä aineistolla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä