Suomen väestö

Suomen väestö

  • Suomessa on noin 5,5 miljoonaa asukasta.

  • Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Vieraskielisiä on väestöstä noin 6 %, noin 354 000. Ulkomaalaistaustaisia on noin 6,5% väestöstä.

  • Suomen 5 yleisintä vierasta kieltä olivat vuonna 2016 venäjä, viro, arabia, somali ja englanti.

  • Vuonna 2016 kahdeksan suurinta ulkomaan kansalaisuutta Suomessa olivat suuruusjärjestyksessä virolaiset, venäläiset, irakilaiset, kiinalaiset, ruotsalaiset, thaimaalaiset, somalialaiset ja afganistanilaiset.

  • Suomessa harjoitetaan monia uskontoja. Suomen yleisimmät uskonnot: evankelis-luterilainen kirkko (73 % väestöstä), ortodoksinen kirkko (1,1 %), uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat noin (24 %). Kristillisen kirkon sisällä on paljon pieniä suuntauksia. Monet ihmiset ovat uskonnollisia, mutteivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. (Lähde: Tilastokeskus 2015).

  • Lukumäärät: evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 4 miljoonaa suomalaista, ortodokseja on Suomessa noin 61 00 ja muslimeja arviolta 70-75 000. Katoliseen kirkkoon kuuluu noin 15 000 ihmistä. (Lähde: Tilastokeskus ja Maahanmuuttovirasto 2015).

  • Suomalainen kulttuuri on nykyään yksilökeskeinen. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että yksilö tekee omat elämänvalintansa ja on vastuussa vain itselleen. Perhe ja suku voi olla ihmiselle hyvin tärkeitä, mutta jokainen huolehtii pääsääntöisesti itsestään ja omasta ydinperheestään. Ks. alla olevat linkit yksilö- ja yhteisökeskeisen kulttuurin vertailusta.

  • Suomessa sukupuolten tasa-arvo on tärkeä asia ja sukupuoliroolit perheessä ja työelämässä ovat melko vapaamieliset: kumpikin vanhemmista voi hoitaa pientä lasta kotona tai olla täysipainoisesti työelämässä mukana. Kotityöt yleensä jaetaan.


LINKIT

Yksilökeskeinen vs. yhteisöllinen kulttuuri
Vertailu erityyppisistä kulttuureista Väestöliiton sivuilla auttaa ymmärtämään Suomen yksilökeskeistä kulttuuria ja suhteuttamaan sitä yhteisöllisempään kulttuurityyppiin. Monet Suomeen muuttavat tulevat yhteisökeskeisistä kulttuureista.

Perustietoa Suomesta -opas
Työ- ja elinkeinoministeriön tietopaketti uusille tulijoille. Oppaaseen on kerätty perustiedot Suomesta ja Suomessa asumisesta. Opas on luettavissa pdf-tiedostona tai tilattavissa paperisena suomen, ruotsin, englannin, venäjän, viron, ranskan, espanjan, thain, kiinan, arabian, farsin ja somalin kielisenä.

Suomi maailman kärjessä -tietoa
Tilastokeskuksen tiivis kooste Suomesta kansainvälisessä vertailussa: Suomi on maailman vakain valtio ja maailman turvallisin maa, Suomessa on maailman paras hallinto, Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa jne. Tausta-aineistoksi tai tiedoksi opiskelijoille.

Vuoden 2016 tilastotietoa uusista oleskeluluvista
Mistä syistä Suomeen tullaan? Maahanmuuttoviraston lyhyt tilastokatsaus vuoden 2016 lukuihin taustatiedoksi.