Tehostetun tuen järjestäminen

Tehostetun tuen antaminen perustuu pedagogiseen arvioon, jonka tekee lasta opettava opettaja/opettajat kirjallisesti oppilastietokanta Wilmaan. Tarvittaessa, etenkin jos on kyse oppilaan hyvinvointiin ja kokonaiskehitykseen liittyvistä ongelmista, arvion laatimisessa käytetään myös muita asiantuntijoita, kuten koulukuraattoria tai koulupsykologia. Tällöin voidaan yhteistyötä tehdä myös sosiaalitoimen kanssa. Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Pedagoginen arvio käsitellään moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä, joka tekee ratkaisun tehostetun tuen aloittamisesta, kestosta ja päättämisestä. Tehostetun tuen toimeenpanemiseksi oppilaalle tehdään kirjallinen oppimissuunnitelma, jonka laatii lasta opettava opettaja/opettajat yhteistyössä oppilaan, tämän huoltajan ja tarvittaessa erityisopettajan kanssa. Oppimissuunnitelma kirjataan Kiuruveden kaupungin viralliseen oppilastietokantaan Wilmaan. Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioida säännöllisesti tehostetun tuen aikana. Mikäli oppilaan tilanteessa tapahtuu muutoksia, oppimissuunnitelma tarkistetaan vastaamaan oppilaan tuen tarvetta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä