15.5. kommentteja
Päivä aloitettiin 8.30 lähtemällä pikkubussilla kohti Ojutjärveä. Ojutjärvellä ohjelmassa oli kalastusta ja kalan käsittelyn opetusta. Kalastus meni mukavasti hieman mielenkiintoisesta varustuksesta huolimatta. Kaloja ryhmässämme saatiin huomattavasti edellisryhmää paremmin kokonaismäärän noustessa kahteen kappaleeseen. Itselleni ei kaloja ongen kanssa tänään noussut muutamasta kohonheiluttelusta huolimatta.
Kalastuksen jälkeen vuorossa oli kalan käsittelyn esittelyä, jossa ensin näytettiin hauen fileeraus ja sen jälkee lahnan perkaus. Asiassa ei sinällään ollut itselleni mitään uutta, mutta eri työvaiheet oli hyvin selitetty ja annettiin hyviä tekniikkaohjeita kalan käsittelyyn. Tämän jälkeen oli vapaata aikaa, jonka sai viettää itse valitsemallaan tavalla. Itse kokeilin järven veden lämpöä kahlaamalla, mikä kuitenkin lopulta johti yritykseen kalastaa paljain käsin ja keppien kanssa.
Koululle palattiin syömään 11 maissa ja sen jälkeen vuorossa oli tutustumista veden merkitykseen yhteiskunnassa eri humaanisten aineiden näkökulmasta. Omalla ryhmällämme aiheena oli Mera Nostrum eli "Meidän meremme". Sen jälkeen katselimme muiden tekemiä töitä omista aiheistaan ja purimme päivän pedanettiin. Päivä päättyi noin 13.10.
Kokonaisuutena päivä oli erittäin mukava säänkin meitä suosiessa lämmön muodossa. Koululla kuitenkin tehtävien tekeminen oli hieman vaikeaa eilisen tapaan pedanetin muokkaamisen viedessä aikaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.