Li12 - Wanhat tanssit
Kurssin tavoitteet:
Kurssin sisällöt:
Kurssille osallistuminen on edellytyksenä vanhojen päivän traditioihin osallistumiselle
Perinteiset vanhat tanssit kuten Kehruuvalssi
Historialliset tanssit kuten Pompadour
Ulkomaiset kansantanssit kuten Virginia reel tai Wengerka
Uudet koreografiat
Opiskelijoiden oman tanssin suunnittelu ja harjoittelu
Esiintymiset vanhemmille, koululaisille ja muulle yleisölle
Esitettävät tanssit vaihtelevat vuosittain riippuen opiskelijoiden sukupuolijakaumasta ja taitotasosta.
Arviointi:
Kurssi arvioidaan hyväksytty / hylätty-merkinnällä.
Suorittaminen:
Kurssin suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti.
Toisen kerran osallistuessaan suoritusmerkintä tulee harrastekurssin eli LI 8 kohdalle.
Kurssin tavoitteena on yhteisöllisyyden, hyvien tapojen ja vuorovaikutustaitojen kohentaminen samalla, kun harjoitellaan vanhojen päivän tansseja. Työtavoissa painottuu opiskelijoiden yhteistoiminta erityisesti parin huomioimisessa ja oman freestyle-tanssin suunnittelussa ja harjoittelussa. Mahdollisuuksien mukaan pyritään hankkimaan yhteistyökumppaneita muista lukioista.