Ylioppilas Ronja Koiviston puhe 1.6.2019
Ylioppilaan puhe 1.6.2019
Ronja Koivisto
Kauhavan lukio
Hyvä juhlayleisö, arvoisat uudet ylioppilaat, riemuylioppilaat, rehtori sekä
opettajat.
On koittanut se päivä, jota varten olemme raataneet kuin mörkö, ja
jännittäneet menikö se sisään. Nyt voimme todeta, että kyllä se meni. Olemme
saavuttaneet yhden etapin matkallamme ja saaneet sen merkiksi painaa
päähämme valkolakin.
Matkamme varrella olemme oppineet paljon. Mielensopukoihimme ovat
syöpyneet niin logaritmien laskusäännöt, retoriset keinot kuin mitoosi ja
meioosikin. Ja ennen kaikkea olemme saaneet vankan perustan, jonka päälle
meidän on hyvä alkaa rakentamaan tulevaisuuttamme. Valitettavasti on
mielessä kuitenkin pidettävä se, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa
unohtaa.
Lukiomatkamme alku oli meille jokaiselle jännittävää aikaa. Olimme nyt
opiskelemassa vapaaehtoisesti ja vastuu omasta opiskelustamme oli täysin
meillä itsellämme. Omalla kohdallani jännitystä lisäsi se, että lähdin tutusta ja
turvallisesta ympäristöstä täysin uuteen kouluun ja keskelle uusia ihmisiä,
joista tunsin ennestään vain muutaman. Hyvähenkiseen ryhmään oli kuitenkin
helppo päästä mukaan enkä ole hetkeäkään katunut valintaani lähteä
Kauhavan lukioon.
Yhteinen matkamme jättää meille jokaiselle varmasti paljon muisteltavaa.
Muistoihimme jäävät niin wanhojen tanssien monimutkaiset askelkuviot ja
penkkariasujen suunnittelut kuin kauan odotettu abiristely ja monet koulun
yhteiset tapahtumat. Toiset meistä lähtivät myös kiertelemään Lontoota,
meidän muutamien jäädessä koululle opettajien seuraksi.
Ikäryhmämme oli huomattavasti edeltäjäänsä pienempi. Se ei kuitenkaan
haitannut vaan päinvastoin, meistä muodostui todella yhtenäinen ryhmä.
Erityisesti wanhojen tanssien myötä ryhmämme tiivistyi entisestään. Pienen
ryhmän etuja oli myös se, että pääsimme muutamilla liikunnan kursseilla
kokeilemaan monipuolisemmin eri lajeja, kuten tankotanssia, kartingia ja
kiipeilyä.
Olimme myös muullakin tavalla hieman poikkeava porukka. Ensimmäisistä
oppitunneista lähtien opettajat varmasti huomasivat ryhmämme
poikkeuksellisen hiljaisuuden. Kolmen vuoden ajan opettajat yrittivätkin
aktivoida meidän vaisua ryhmäämme monin eri keinoin, mutta lähes
tuloksetta. Emme me kuitenkaan niin hiljaisia olleet, emmehän?
Jo lukion alussa meille selvisi, että tulemme olemaan eräänlainen koeryhmä
uudistuvassa lukiokoulutuksessa. Olimmehan me ensimmäiset 2000-luvun
lapset lukiossa. Olimme myös ensimmäinen ryhmä, joka suorittaisi lukion
oppimäärän vuoden 2016 opetussuunnitelman mukaan.
Ylioppilaskirjoitukset alkoivat kummittelemaan mielessä jo aivan lukion alussa.
Ja tieto siitä, että kaikki olisi kirjoitettava sähköisesti, ei ainakaan tuonut
varmuutta lisää. Ylioppilaskirjoitusten sähköistymisestä alettiin kuitenkin puhua
meille jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja vähitellen aloimme tutustua
paremmin sähköiseen maailmaan. Lopulta taisimmekin päästä melko hyviksi
kavereiksi sähköisyyden kanssa, sillä kirjoitusten alla ajatus siitä, että kaiken
olisi joutunut tekemään käsin ja vielä paperille, tuntui meistä monesta hyvinkin
vastenmieliseltä.
Vaikka kirjoitukset jännittivät suunnattomasti ja kuukaudet olivat hyvinkin
stressintäyteisiä, täytyi mielessä pitää se, että timantitkin syntyvät kovassa
paineessa.
Kirjoitukset olivat kuitenkin ohi yhdessä hujauksessa, ja yhteinen
lukiomatkamme on nyt päättymässä. Monet meistä ovatkin helpottuneita siitä,
että olemme vihdoin saavuttaneet maalin, mutta toiset olisivat voineet jatkaa
matkaa vielä pidemmällekin. Varmaa on kuitenkin se, että matkaamme tästä
eri suuntiin. Toiset meistä jatkavat suoraan seuraavaan oppilaitokseen, toiset
lähtevät armeijan leipiin ja toisilla edessä on välivuosi. Vaikka polkumme
erkanevat, tulevat yhteisen lukio-matkan muistot säilymään.
Lopuksi haluaisin kiittää kaikkien uusien ylioppilaiden puolesta rehtoria,
kaikkia opettajia ja koulun muuta henkilökuntaa. Omasta puolestani haluan
vielä esittää erityiskiitokset matematiikan ja fysiikan opettaja Kirsi Koivumäelle.
Ilman Kirsin tasokasta opetusta ja panostusta en minä, ja tuskinpa moni
muukaan opiskelija, olisi mitenkään hallinnut matemaattisen maailman lisäksi
vielä sähköistäkin ulottuvuutta. Haluan kiittää myös omia vanhempiani, jotka
ovat aina kannustaneet minua ja olleet tukenani. Erityisesti kiitos kuuluu teille,
kanssa valmistuville, jotka olette olleet niin vertaistukena kuin tehneet näistä
kolmesta vuodesta unohtumattoman.
Sanotaan, että valkolakki päässään ihminen on viisaampi kuin on koskaan
aikaisemmin ollut tai tulee milloinkaan olemaan. Kovan työn tuloksena
olemme nyt siis saavuttaneet huipun. Nautitaan siis tästä päivästä täysillä ja
vietetään ikimuistoiset juhlat ystäviemme ja läheistemme kanssa. Olemme
todellakin ansainneet sen! Ja mietitään vasta myöhemmin niiden uusien
huippujen valloittamista.