Ylioppilas Julia Koskelan puhe 2.6.18



Arvoisat riemuylioppilaat, upeat uudet ylioppilaat, rehtori, opettajat ja

hyvät juhlavieraat,


Yksi ajanjakso elämässämme on tullut päätökseen. Olemme nyt suorittaneet hyväksytysti lukion oppimäärän sekä ylioppilastutkinnon, ja sen merkiksi painaneet päähän valkoiset lakkimme. Lukion kohokohtina muistamme varmasti
vielä vuosienkin päästä wanhojentanssit, penkkarit, koko lukion yhteiset elokuvahetket ja hienot reissut. Suurin osa meistä matkasi toisena
lukiovuotena aurinkoiseen Firenzeen, ja pienempi opiskelijaryhmä pääsi osallistumaan ”Pakolaisuus eurooppalaisena ilmiönä” -hankkeeseen, joka
sisälsi muun muassa matkan Saksaan.


Uskallan sanoa jo nyt, että myös tätä päivää tulemme muistelemaan myöhemmin. Kaiken ilon ja juhlan keskellä ei kuitenkaan sovi unohtaa sitä
työn määrää, jonka olemme tehneet tavoitteidemme saavuttamiseksi. Minä
tulen muistamaan lukioajoista myös pitkät lasisiivessä vietetyt koulupäivät, piristykseksi juodut kahvikupit, koeviikot ja läksyjen parissa
ahertamisen. Kovalla työllä ja istumalihaksien ahkeralla treenaamisella muistin sopuikoihin painuivat niin proteiinisynteesin vaiheet kuin
retoriikan keinotkin.  Matematiikan tehtävien kanssa tuli joskus luovutettua liian helposti, mutta enää ei sitäkään tarvitse harmitella.
Vaikka ylioppilaskirjoituksia edeltäneitä unettomia öitä, ja tulosten jännitämistä ei tule ikävä, lukioaikoja varmasti tulee.


Vaikka lukion alkaminen näyttäytyi minulle suurena mahdollisuutena uuden oppimiselle ja uusiin ihmisiin tutustumiselle, mahtui mukaan erilaisia
haasteitakin. Koulukeskuksen sulkeuduttua ikäluokkani vietti peruskoulun viimeiset viikot väistötiloissa ja tiesimme, että myös Kauhavan lukion siirtyminen uusiin tiloihin olisi välttämätöntä. Lukion modernit tilat kuitenkin osoittautuivat positiiviseksi yllätykseksi, enkä jälkeenpäin
olisi voinut toivoa parempaa opiskeluympäristöä.


Ikäluokkamme on tietyllä tavalla ollut väliinputoaja lukiokoulutuksen suuressa uudistustyössä, sekä opiskelutapojen että ylioppilastutkinnon
digitalisaatiossa. Olemme viimeinen ryhmä, joka suoritti lukion oppimäärän vuoden 2003 opetussuunnitelman mukaisesti, mutta samaan aikaan olemme toimineet eräänlaisina koekaniineina. Vaikka suurin osa opiskelustamme
tapahtui vielä lyijykynien ja ruudullisen konseptin maailmassa, saimme osamme digikirjoista ja sähköisistä kurssikokeista. Lisäksi monet meistä
osallistuivat tänä keväänä ensimmäiseen englannin sähköiseen ylioppilaskokeeseen. Myös uudistukset korkeakoulujen valintamenettelyissä,
ja ylioppilastutkinnon painoarvon lisääminen ovat tuoneet omat mausteensa opintoihimme. Pääsykokeet täytyy edelleen säilyttää väylänä korkeakouluun, mutta opinnoissaan jo lukiossa menestyneiden opiskelijoiden rankaiseminen
valtavalla pääsykoestressillä on mielestäni väärin.


Ilmaisen koulutuksen taso, ja opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu ovat huippuluokkaa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Tyttöjen pääseminen kouluun ei edelleenkään ole itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa.
Tällaisena päivänä täytyy muistaa olla kiitollinen kotimaastamme ja sen meille suomista mahdolliksuuksista. Lukion loppuessa mahdollisuuksien määrä ei suinkaan vähene: Suomella on tarjota toiselta asteelta valmistuvalle
nuorelle valtava määrä vaihtoehtoja korkeakouluopintoihin.


Tulevaisuutta suunnitellessamme meistä onkin saattanut tuntua samalta, kuin irtokarkkihyllyn edessä seisovasta lapsesta tuntuu: mahdollisuuksia on ollut tarjolla niin paljon, että valinnanvaikeus on iskenyt. Karkkirahat on kuitenkin nyt tienattu. Meidän tehtävänämme on ainoastaan tarttua kauhaan ja valita rapisevaan pussiin suosikkimakumme. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, sillä jo alakoulusta asti kauhani tähtäimessä on ollut yksi, tietty maku. Olen kuitenkin varma, että ajan kanssa me kaikki tulemme löytämään sopivan sekoituksen vahvuuksistamme ja kiinnostuksen
kohteistamme. Hyödynnetään näitä upeita mahdollisuuksia, joita meille tarjotaan!


Monilla meistä puurtaminen jatkui kirjoitusten jälkeen vielä pääsykoemateriaalien parissa. Toisilla meistä on jo taskunsa pohjalla täydellisen sekoituksen sisältävä karkkipussi, mutta toisilla unelmien jahtaaminen jatkuu edelleen. Helsingin Sanomien mukaan yhä useampi lukiolainen viettää välivuoden – omasta tahdostaan tai tahtomattaan.
Välivuoden voi  onneksi viettää monella tavalla: yksi hioo pääsykoekunnon huippuunsa, toinen avartaa maailmankuvaansa matkustelemalla, ja kolmas
tekee töitä. Välivuosi voi vierähtää myös puolustusvoimien palveluksessa. Voimme itse valita, suhtaudummeko välivuoteen uhkana vai mahdollisuutena.


Kaikkien uusien ylioppilaiden puolesta haluaisin kiittää lukiomme rehtoria sekä ryhmänohjaajiamme. Suuret kiitokset koulusihteerilemme, kaikille opettajille ja opinto-ohjaajallemme. Vaikka opiskelijat vaihtuvat, te
kanavoitte ammattitaitonne siten, että vuosittain uusi ikäluokka saavuttaa sen päämäärän, johon lukiokoulutus tähtää. Kiitos myös vanhemmille
arvokkaasta työstä, jonka olette tehneet koko 12-vuotisen koulutiemme aikana: opiskelumme ei olisi ollut mahdollista ilman teidän korvaamatonta
tukeanne. Toivottavasti valkolakkimme näyttäytyvät teille eräänlaisena palkintona tekemästänne työstä.


Erityiskiitokset haluaisin osoittaa omille vanhemmilleni. Kiitos siitä, että olette korostaneet opiskelun tärkeyttä ja kannustaneet minua kulkemaan kohti unelmiani ja tavoitteitani. Kiitos Marialle siitä, että olet kulkenut
koko tämän matkan kanssani: siskona, ystävänä, riitapukarina, tukena ja joskus myös kilpakumppanina.


Uudet ylioppilaat, tehdään tästä päivästä yhdessä upea ja ikimuistoinen. Vaikka tunnelmani lähdön hetkellä ovat haikeat, tunnen myös ylpeyttä ja
suurta riemua. Onnea ja menestystä teille jokaiselle! Arvoisa juhlayleisö ja hyvät opettajat, teille haluan toivottaa aurinkoista ja oikein ihanaa
kesää!