PUHE ITSENÄISYYS- JA YLIOPPILASJUHLASSA 5.12.2019
Kauhavan lukio
Rehtori Toni Uusimäki

 

HYVÄT OPETTAJAT JA LUKIOLAISET

ARVOISAT SOTAVETERAANIT JA VETERAANIJÄRJESTÖJEN EDUSTAJAT

HYVÄ JUHLAVÄKI

 

Olemme kokoontuneet viettämään itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlaa juhlamme teeman mukaisesti tulevaisuuteen tähdäten, mutta menneisyyden ja nykyisyyden merkityksen ymmärtäen. Sinivalkoinen Suomi täyttää huomenna 102 vuotta. Viime päivien poliittisista myrskyistä huolimatta meillä on onni elää maailman onnellisimmassa ja vakaimmassa valtiossa. Vakaa demokratiamme kestää erilaisten mielipiteiden ilmaisun. Yhteiskuntamme kehittyy vuoropuhelun, dialogin, kautta. Vaikka suomalaisia helposti kuvataan ujoiksi ja kyvykkäiksi vaikenemaan kaikilla kielillä, kykymme toimintaan ja asioiden eteenpäinviemiseen on mielestäni yhä jäljellä.

Juhlimme kaksi vuotta sitten sata vuotta täyttänyttä Suomea perusteellisesti, juhlavasti ja ajoittain jopa ilon pilke silmäkunnassa. Tunsimme silloin – aivan kuten tänäänkin – suurta kiitollisuutta maasta, jossa olemme saaneet varttua vapaina, elää turvallisesti arkeamme, käydä kykyjemme mukaisesti koulua ja rakentaa rauhassa omia unelmiamme ja tavoitteitamme.

Tästä saamme kiittää tämänpäiväisten kutsuvieraidemme ikäpolvea, joka rakensi sotien jälkeen silloisista sirpaleista Suomea eheäksi. Sisulla, raadannalla ja uskolla tulevaisuuteen meille rakentui hyvinvointivaltio ja hyvinvointiyhteiskunta, joka on tähän saakka turvannut monipuoliset koulutuspalvelut sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kansallemme.

Lukion juhlatilaisuutta kunnioittavat läsnäolollaan sotainvalidit, sotaveteraanit ja muut veteraanijärjestöjen edustajat. Olette lämpimästi tervetulleita! Teidän sankaruutenne näkyi toisen maailmansodan aikana niin taistelukentillä kuin kotirintamallakin. Aivan yhtä arvokasta on kuitenkin ollut myös pitkän rauhankauden arjen sankaruus. Näitä molempia asioita on lukiossamme kunnioitettu siirtämällä Veteraanijärjestöjen Vapauden viesti aina lukion vanhimmalta ikäluokalta seuraavalle. Tänään tämä tapahtui jo 19. kerran.

Suomen itsenäistymisprosessiin en tänään kiinnitä paljoakaan huomiota. Venäläisten suomalaisiin kohdistama sortopolitiikka, ensimmäisen maailmansodan tarjoama mahdollisuus sekä Venäjän tsaarin syökseminen vallasta maaliskuussa 1917 antoivat lopullisen kipinän itsenäisyysjulistukseen ja Suomen irrottautumiseen Venäjän imperiumin yhteydestä.

Sen sijaan tänään on hyvä muistella sitä, mitä 80 vuotta sitten puhjennut talvisota merkitsi suomalaisille ja meidän nykyiselle hyvinvoinnillemme. Talvisotaa on osuvasti kuvattu Suomen toiseksi itsenäisyystaisteluksi. Vaikka hävisimme sen ja menetimme 12 prosenttia silloisesta pinta-alastamme Neuvostoliitolle, säilytimme valtavien uhrausten ja kansan yksimielisyyden ansiosta vapautemme, itsenäisyytemme ja länsimaisen demokratian.

Talvisodan tausta on osittain kertomusta turvallisuuspolitiikan epäonnistumisesta. Kun emme onnistuneet diplomatiassa, jouduimme turvautumaan turvallisuuspolitiikan toiseen osaan, maanpuolustukseen. Aika ennen talvisotaa oli Euroopassa diktatuurien ja demokratioiden kamppailua vallasta. Hitlerin Saksan voimistumisesta huolestunut Neuvostoliitto vaati Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939 Suomelta osan Karjalankannaksesta, Suomenlahden saaria ja Hangon tukikohdaksi. Vastikkeeksi Suomi olisi saanut itselleen alueita Itä-Karjalasta. Suomi kuitenkin kieltäytyi. Diktaattori Josif Stalinin Neuvostoliittoon ei luotettu ja myönnytysten pelättiin johtavan uusiin vaatimuksiin. Osasyynä oli usko YK:n edeltäjän Kansainliiton tukeen ja Ruotsin sotilaalliseen apuun, josta ei kuitenkaan saatu aikaan sopimusta.

Elokuun 1939 loppupuolella kaksi toisilleen vihamielistä valtiota Saksa ja Neuvostoliitto tekivät koko maailman yllätykseksi hyökkäämättömyyssopimuksen. Sillä molemmat ostivat aikaa tulevaa välienselvittelyä ajatellen. Sopimukseen sisältyi kuuluisa ja salaiseksi tarkoitettu lisäpöytäkirja, jolla Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Itä-Euroopan etupiireihin. Suomi kuului itänaapurin etupiiriin. Saksalle sopimus mahdollisti toisen maailmansodan aloittamisen Euroopassa hyökkäyksellä Puolaan syyskuun alussa.

Suomessa sotaan ei uskottu, vaikka aivan tuoreiden tutkimustulosten mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö varoitti Suomen Washingtonin-suurlähettilästä lisäpöytäkirjasta. Tämä ei kuitenkaan reagoinut riittävästi asiaan. Neuvotteluyhteydet Suomen ja Neuvostoliiton välillä olivat katkenneet marraskuun puolivälissä, ja suomalaiset olivat luulleet itänaapurin ymmärtäneet näkemyksensä.

Neuvostoliitto lavasti kuitenkin erikoisjoukkojensa avulla 26.11. kuuluisat Mainilan laukaukset, joilla se perusteli myöhempiä toimiaan. Hyökkäämättömyyssopimus irtisanottiin, diplomaattisuhteet katkaistiin ja 30.11.1939 Stalin lähetti joukkonsa matkaan ja sotalintunsa Suomen ylle.

Paperilla hyökkääjä oli ylivoimainen. 180-miljoonainen kansa neljää miljoonaa vastassa. Puna-armeijalla oli miljoona miestä Suomen 340 000 heikosti varustettua sotilasta vastaan. Tykeillä, panssarivaunuilla ja lentokoneilla mitattuna Neuvostoliiton ylivoima näytti musertavalta. Stalin kuvitteli valtaavansa Suomen parissa viikossa. Toisin kävi. Suomalaiset venyivät talvisodan ihmeeseen poikkeuksellisen yksituumaisina ulkoisen uhan edessä.

Puolustussotaa käynyttä Suomea auttoi moni asia. Ankara talvi ajoittain -40 asteen pakkasineen hyydytti Neuvostoliiton sotakoneen, jonka kimppuun talvisodankäynnin taitaneet maanmiehemme kävivät herhiläisten tavoin. Taistelumoraali, mottitaktiikka, tietyt torjuntavoitot ja puna-armeijaa huolestuttaneet arvelut Ranskan ja Ison-Britannian tulosta Suomen avuksi toimivat hyväksemme. Suuri merkitys oli myös puna-armeijan heikkouksilla. Stalin oli tapattanut tuhansittain kokeneita upseereita 1930-luvun puhdistuksissa. Suuri osa venäläisistä valiojoukoista oli sidottu Venäjän Kaukoitään patoamaan laajentumishaluisen Japanin uhkaa. Neuvostoliiton sotatoimia heikensivät taitamaton johtaminen, avoimet hyökkäykset suomalaisten linjoja kohtaan, talvisodankäynnin vieraus, puutteellinen maaston tuntemus ja heikot kartat.

Helmikuussa 1940 itänaapurin suurhyökkäys yli puolen miljoonan sotilaan voimin johti kuitenkin läpimurtoon Mannerheim-linjalla. Taistelujen ankaruudesta antaa realistisen kuvan kauhavalaisen Antti Tuurin romaaniin perustuva Talvisota-elokuva, jonka ensi-illasta tuli juuri kuluneeksi 30 vuotta. Filmi kuvaa Jalkaväkirykmentti 23:n kauhavalaisen 4. komppanian vaiheita sodassa. Se kertoo loppumetreillään myös sen, miten loppuunkulutettuja suomalaiset sotilaat olivat rauhan tullessa 13. maaliskuuta 1940.

Arvoisa juhlayleisö,

Talvisota ja sitä seuranneet jatkosota ja Lapin sota opettivat suomalaisille paljon. Pienen valtion kokemus talvisodan kaltaisesta yksinjäämisestä oli vaikuttamassa vuoden 1994 EU-kansanäänestykseen, jonka seurauksena Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Kansakunnan turvallisuutta pohtiessaan ammattisotilaat ja poliittiset päättäjät ovat satsanneet puolustusvoimien modernisointiin. Uskottavan puolustuksen ylläpito vaatii asehankintoja. Antiikista tuttu lausahdus Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan pitää paikkansa myös nykyisessä turbulentissa maailmassa.

Talvisodan henki oli aidosti kansakuntaa yhdistävä, ja se on muokannut suomalaista identiteettiä näihin päiviin asti. Rintamamiehille se tarkoitti sitä, että toveria ei jätetä. Suomi oli toisen maailmansodan ainoa maa, joka pyrki hautaamaan kuolleet sotilaat kotipaikkakunnilleen. Nyky-Kauhavan kaupunginosista Kauhavalta kaatui 82, Ylihärmästä 40, Alahärmästä 34 ja Kortesjärveltä 16 sotilasta. Eli yhteensä 172 sankarivainajaa. Kaikkiaan Suomi menetti kaatuneina 27000 ja Neuvostoliitto 126 000 miestä.

Sotaveteraaniliikkeen näkyvänä keulakuvana toiminut jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth on todennut osuvasti: ”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuuttaan”. Sodankäynyt sukupolvi ymmärsi tämän. Se rakensi hyvin niukoista aineksista Suomen uudelleen, asutti noin 450 000 luovutettujen alueiden siirtoväkeen kuulunutta, synnytti suuret ikäluokat, kasvatti 50 000 sotaorpoa ja kymmeniä tuhansia Ruotsiin pelastettuja sotalapsia, teollisti Suomen, rakensi hyvin kattavan kouluverkoston sekä loi lainsäädännön ja perustan nykyiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Se ymmärsi omien kovien kokemustensa pohjalta kansallisen herättäjän J.V. Snellmanin ydinajatuksen: ”Suomi ei voita mitään väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus.”

Tulevaisuudessa Suomi on väkiluvultaan nykyistä pienempi, väestöltään vanhempi, monikultturisempi, teknologisesti hyvin kehittynyt ja ilmastonmuutoksen hillinnässä maailman kärkimaita. Taloudessamme toimii nykyisten suuryritysten ohella lukuisia menestyneitä kestävän kehityksen periaatteita noudattavia cleantech-firmoja. Me pärjäämme, kunhan emme kadota yhteyttä siihen sivistykseen, joka rakentuu perusopetuksen, lukion ja korkeakoulujen varaan.

Elämme suomalaisessa yhteiskunnassa uudelleen yhdenlaista hyödyn aikakautta. Satsaamme tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Valitettavan usein ainoastaan se tieto, josta on konkreettista hyötyä, koetaan tärkeäksi. Vaarana on se, että meitä kasvatetaan arvostamaan vain ulkoisia ja pinnallisia asioita. Rahan annetaan pyörittää maailmaa. Silloin laaja yleissivistys, johon lukiokoulutuksessa tähdätään, on vaaravyöhykkeessä.

Hyvät kuulijat,

Lukion suorittaminen onnistuneesti loppuun on hieno saavutus, jota juhlistetaan valkolakilla. Syksyn kokelaamme Petteri Paavola saa tänään ylioppilaslakin ja -todistuksen. Hän voi lähteä varmoin askelin etsimään omaa urapolkuaan ja toteuttamaan omia unelmiaan.

Haluan antaa Petterille saatesanoiksi matkalleen Seinäjoen ammattikorkeakoulun yliopettaja, filosofian tohtori Ari Haasion tuoreen kolumnin pohdinnat sivistyksestä. Hänen mukaansa koulutus luo perustan, mutta kodin merkitys on suuri ihmisen sivistämisessä.

”Sivistys ei ole vain kirjoista opittua tietoa. Se on viisautta, avarakatseisuutta ja henkistä kehittyneisyyttä. Sivistys on kuin viini, joka kehittyy ajan myötä.”

Haluan, Petteri, lämpimästi onnitella sinua ja toivottaa menestystä tuleviin jatko-opintoihin!