Kansalaistoiminta
Vapaaehtoistyöhön ja järjestötoimintaan tutustuminen
Työtavat ja materiaali:
Opettaja selvitti kansalaistoiminnan periaatteita ja kyseli opiskelijoilta keskeisiä käsitteitä, mm. sanojen järjestö ja yritys erosta keskusteltiin. Opettaja esitteli kuvien ja muun materiaalin avulla Kansainvälisen vapaaehtoistyöjärjestön toimintaa. Taululle yhdessä keskustellen mindmap syistä, miksi ihmiset haluavat tehdä työtä ilman palkkaa.
Opiskelijat suunnittelivat pareittain, millaisessa järjestössä haluaisivat olla mukana ja laativat järjestölle säännöt. Materiaalina Vilma-portaalin järjestön perustamiseen liittyvä teksti, joka luettiin ensin yhdessä läpi ja selvitettiin vaikeat sanat. Valmiit järjestösuunnitelmat esiteltiin muulle ryhmälle.
Kotitehtäväksi aiheeseen liittyvien sanojen ja selitysten lista. Oikea sana piti yhdistää oikeaan selitykseen.
Työtapojen ja materiaalin toimivuus:
Opiskelijoiden pohjatiedot suomalaisesta yhteiskunnasta olivat tässä vaiheessa jo hyvät. Aihe kiinnosti opiskelijoita, kaikki tuntuivat ymmärtävän, mitä annettavaa vapaaehtoistyöllä on verrattuna palkkatyöhön. Omissa suunnitelmissa korostui itseä kiinnostavien asioiden tekeminen yhdessä (esim jalkapalloilu). Parityöskentely onnistui tällä kertaa hyvin.
Tuntimäärä: 3