Arjen taidot

Ryhmäyttäminen, omiin ideoihin luottaminen

Opetuksen tavoitteet:
Mielikuvitus ja omiin ideoihin luottaminen, henkilön esittely

Työtavat ja materiaali:
Alkupiiri: Aamun tunnelmat, kysellään kuulumiset vuorotellen vieruskaverilta.
Ihanteellisen presidentin/päämiehen ominaisuudet yhdessä keskustellen taululle: mihin asioihin perustuu ihmisen arvoasema eri kulttuureissa?
Henkilöiden elämäntarinoiden keksiminen: jokainen valitsee lehdestä henkilön kuvan ja kirjoittaa hänestä esittelyn: mikä kuvan henkilön nimi on, mistä hän pitää, missä hän asuu, mitä hän tekee työkseen, millainen elämä hänellä on ollut. Lopuksi henkilöt esitellään ryhmälle.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Onnistui hyvin. Kaikki saivat tehtyä esittelynsä. Hahmojen kautta kerrottiin yllättävän henkilökohtaisiakin asioita esimerkiksi elämästä omassa maassa ja toiveita elämästä Suomessa.

Loppupiiri arviointi ”rikkinäinen puhelin” – leikin avulla. Ryhmä seisoo tai istuu piirissä. Aloittaja keksii jonkin lauseen ja kuiskaa sen vierustoverin korvaan. Tämä välittää viestin eteenpäin ja viimeinen sanoo viestin ääneen. Ryhmä tarkistaa, miten viesti muuttui. Tällä kertaa piiriin lähetettiin kiertämään ajatuksia tunnista. Tämä on myös hyvä keskittymisharjoitus. Ryhmän alussa harjoitus opettaa kuuntelemaan ja kiinnittämään huomiota viestien välittämiseen ja kommunikaation täsmällisyyteen.

Tuntimäärä: 2