Glopisto-hankkeen päätavoitteena on edistää ekososiaalisen sivistyksen juurtumista ja vahvistumista kansanopistoissa. Tarvitsemme uudenlaista ajattelua rakentaessamme kestävää tulevaisuutta. Enää ei riitä, että teemme aiempia asioita entistä paremmin vaan meidän on uudistettava ajatteluamme, nähtävä planeettamme tilanne kokonaisuutena ja ymmärrettävä vastuumme niin elollisesta kuin elottomasta luonnosta. Tämä edellyttää myös opetuksen ja opetusmenetelmien uudistumista.

Kansanopistojen toiminnan viitoittajana on kansanopistopedagogiikka, joka on luonut kansanopistoille omaleimaisen luonteensa muiden oppilaitosten joukossa. Kansanopistopedagogiikka painottaa yhteisöllisyyttä, jokaisen henkilön arvostamista omana itsenään ja erilaisuuden arvostamista. Luottamuksellinen ilmapiiri ja opettajien laajempi työnkuva, enemmän ohjaajina kuin ainoastaan aineenopettajina, rohkaisevat opiskelijoita dialogiin ja tuomaan esille omia näkemyksiään. Kansanopistopedagogiikka kattaa koko opiston toiminnan. Opiskelijoiden ohjaus ei ole vain opettajien ja opiskelijahuollon tehtävä, vaan koko henkilökunta tukee ja ohjaa opiskelijoita. Kansanopistopedagogiikkaan kytkeytyvä yhteisöllisyys, yhdessä toimiminen ja avoin dialogi antavat hyvän perustan edetä planetaarisen sosiaalipedagogiikan viitekehyksessä kohti ekososiaalista sivistystä.

Ekososiaalinen sivistys kuvaa käsitystä sivistyksestä, jossa on sekä ekologinen että sosiaalinen ulottuvuus. Ekologinen ulottuvuus viittaa luontoon, jonka hyvinvointi on elinehto ihmisten ja muiden lajien hyvälle elämälle nykyhetkessä kuin tulevien sukupolvien osalta. Sosiaalinen ulottuvuus puolestaan viittaa luovuttamattomiin ihmisoikeuksiin. Ihmisoikeudet ja ihmisarvo kuuluvat jokaiselle, eikä niitä voi ottaa tai luovuttaa pois. Ihmisarvo koskee myös tulevia sukupolvia. Heillä on yhtäläiset oikeudet hyvään elämään ja puhtaaseen luontoon.

Ekososiaalisen sivistyksen hierarkiassa luonto on ensisijainen, ihmisyys on toisella sijalla ja talous on kolmantena, ja alisteisena luonnolle ja ihmisyydelle. Vakaan talouden vaalimisen tarkoituksena on turvata luonnon, yhteisöjen ja yhteiskuntien elinvoimaisuus ja vakaus.

Ekososiaalisen sivistyksen keskeisiä päämääriä ovat vastuullisuus, kohtuullisuus, ihmimillisyys sekä ihmisten ja eliökunnan välisyys. Vastuullisuus on kykyä ja tahtoa ottaa vastuuta kaikista ihmisistä, luonnosta ja myös tulevista sukupolvista. Kohtuullisuus taas on luonnonvarojen viisasta ja säästeliästä käyttöä. Keskeinen kysymys koskee sitä, mikä on riittävästi, jotta hyvä ja merkityksellinen elämä on mahdollista. Inhimillisyydellä sekä ihmisten ja eliökunnan välisyydellä tarkoitetaan myötätuntoista suhtautumista kaikkea elävää ja myös elotonta luontoa kohtaan.

Ekososiaalinen sivistyminen edellyttää systeemisen maailmansuhteen rakentumista, kykyä hahmottaa syy-seuraussuhteita ekologisen ja sosiaalisen sekä myös paikallisen ja globaalin välillä. Se edellyttää vahvaa tulevaisuusorientaatiota, mikä tarkoittaa kykyä hahmottaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja taitoa käyttää niitä toivottavan tulevaisuuden rakentamisessa.

Lähteet: 

Salonen, A. & Bardy, 2015.  Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen

Aikuiskasvatus 35 (1) 4-15.

Laininen, E. 2018.  Transformatiivinen oppiminen ekososiaalinen sivistymisen mahdollistajana.

Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20 (5) 16.

 

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka toimii pedagogisena työkaluna, jonka avulla tavoitellaan ekososiaalisen sivistyksen vahvistumista yhteiskunnassa. Planetaarinen sosiaalipedagogiikka tarkastelee ihmisen kasvun sosiaalista luonnetta planetaarisessa kontekstissa. Sen keskeinen tavoite on luoda maailmankuva, jossa ihminen ja luonto nähdään toisistaan riippuvaisina, eikä vastakkaisina ja erillisinä asioina.

Planetaarisessa sosiaalipedagogiikassa maailmansuhteen eheytymistä tavoitellaan kolmella ulottuvuudella, tilallisella, ajallisella ja eettisellä. Tilallisen ulottuvuuden keskiössä on ajatus siitä, miten jokapäiväinen elämämme kytkeytyy paikalliseen, alueelliseen ja myös globaaliin todellisuuteen. Ajallisella ulottuvuudella vahvistetaan tietoisuutta omasta paikasta menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumossa. Eettistä ulottuvuutta tavoitellaan laajentamalla omaa huolenpidon piiriä lähiyhteisöstä koko ihmiskuntaan, elolliseen ja elottomaan luontoon sekä tuleviin sukupolviin. 

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka voidaan nähdä tutkimusmatkana, jossa sisäistä ja ulkoista maailmaa lähestytään tieteen, taiteen ja henkisyyden kautta. Matkalla varataan aikaa tutkimiseen, kokeilemiseen, dialogiin ja pysähtymiseen. 

Lähteet:

Laininen, E. & Salonen, A. (2023). Planetaarinen sosiaalipedagogiikka uudistaa käsityksiä työstä ja ammatillisesta osaamisesta. Sosiaalipedagogiikka 24(1), 105-124.

Salonen, A., Laininen, E., Hämäläinen, J. & Sterling, S. 2023  A Theory of Planetary Social Pedagogy. Educational Theory 73(4), 615-637

 

Transformatiivinen oppiminen on planetaariseen sosiaalipedagogiikkaan sisältyvä näkökulma oppimiseen. Se on oppimista, joka tähtää syvään muutokseen ihmisen käsityksissä, ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa. Ihmisen maailmasuhde rakentuu kognitiivisen, metakognitiivisen ja transformatiivisen oppimisen tasoilla, jotka ovat keskenään syklisessä vuorovaikutuksessa. Syklisyys tarkoittaa sitä, että tiedon subjektiivista rakentumista korostavan kognitiivisen oppimisen rinnalle tarvitaan kykyä metakognitiiviseen oppimiseen, jota luonnehtii relatiivisuus ja vuorovaikutus sekä kriittinen ja systemaattinen systeeminen ajattelu.

Transformatiivisessa, uudistavassa oppimisessa hyödynnetään tunteita, kehollista tietämistä ja intuitiivista kapasiteettia. Transformatiivinen oppiminen pyrkii avartamaan samalla myös tulevaisuusajatteluja. Kun oppimisen tasoilla siirrytään kognitiivisesta transformatiiviseen oppimiseen, oppijan tulevaisuusnäkymä avartuu vaihtoehtoisten ja toivottavien tulevaisuuksien näkemiseen ja kuvitteluun. Samalla toimijuus laajenee osallisuudeksi ja vaikuttamiseksi yhteisössä ja yhteiskunnassa.

Lähteet:

Laininen, E. 2018.  Transformatiivinen oppiminen ekososiaalinen sivistymisen mahdollistajana.

Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20 (5) 16.

Siirilä, J., Salonen, A.O., Laininen, E. Pantsar, T. &Tikkanen, J. 2018. Transformatiivinen oppiminen antroposeenin ajassa. Ammatillinen aikakauskirja 20 (5) 39.

 

Toivon pedagogiikka tuo toivon näkökulmaa pedagogiseen ajatteluun. Käsitteenä toivon pedagogiikka juontaa juurensa Paolo Freiren teokseen “Pedagogy of Hope” (1992). Toivon näkökulma on erityisen tarpeellinen, kun kohdataan globaaleja kriisejä. Freire kuvaa toivoa ihmisen perustavanlaatuiseksi tarpeeksi. Toivo luo tietoisuuden muutoksen mahdollisuudesta. Freire näkee tämän tietoisuuden herättämisen kasvatuksen keskeisenä tehtävänä.

Toivon pedagogiikka perustuu ajatukseen, että ketään ei voida pakottaa muuttamaan ajatteluaan, vaan muutos rakentuu sisäisistä prosesseista, joita kasvatuksella voidaan herätellä, mutta ei voida pakottaa tapahtuviksi. Toivon pedagogiikan tavoitteena on herättää ihmisessä tietoisuus siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa valinnoillaan ja tekemisillään oman elämänsä ja maailman kulkuun sekä tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin elää hyvää elämää.

“Ilman toivoa ei ole ponnistelua paremman tulevaisuuden eteen.” (Paolo Freire)

“Toivon pedagogiikassa ihminen herätetään ja häntä rohkaistaan pohtimaan omia arvojaan ja tunnistamaan muutoksen mahdollisuus itsessä ja ulkoisissa olosuhteissa.” (Juha Hämäläinen)

Lähteet:

Hämäläinen, J. 2022. Toivon pedagogiikkaa.

Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vol. 23. nro 1/2022.

Hämäläinen, J. 2017. Pedagoginen suhde Herman Nohlin mukaan. Luento Sosiaalipedagogiikan päivillä 7.4.2017.