Glopisto-hankkeen webinaarien ja Globisto-koulutuksen materiaalien kautta voimme nähdä, kuinka monin eri tavoin on mahdollista edetä kohti ekososiaalista sivistystä planetaarisen sosiaalipedagogiikan viitekehyksessä. Käytössämme on useita keinoja mm. tiedon keruu ja tiedon analysointi, taiteen tuottaminen ja sen äärelle pysähtyminen, elämysten kokeminen luonnon helmassa ja taiteen parissa, tulevaisuuskuvittelu ja tekoälyn hyödyntäminen. Kaiken tämän toiminnan yhteisenä tavoitteena on kulkeminen kohti ekososiaalista sivistystä ja kestävää tulevaisuutta! 

Planetaarinen sosiaalipedagogiikka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ekososiaalisen sivistyksen vahvistamiseksi niin kunkin opiskelijan, opettajan kuin koko henkilöstön osalta henkilökohtaisesti mutta myös koko opiston toimintaa ajatellen.

Pedagogisena lähestymistapana planetaarinen sosiaalipedagogiikka tähtää vahvuuksien esiin houkuttelemiseen, omien rajojen ylittämiseen ja voimavarojen täysimittaiseen käyttämiseen hyvyyden, totuuden ja kauneuden lisäämiseksi yhteisössä, yhteiskunnassa ja maailmassa, jotta hyvän tulevaisuuden toivo vahvistuisi. (Salonen, 2023) Kun lähdemme matkalle kohti ekososiaalista sivistystä planetaarisen sosiaalipedagogiikan viitekehyksessä, emme rajoita toimintaamme ainoastaan aikaisemman tiedon oppimiseen ja soveltamiseen ja mahdollisesti toiminnan kehittämiseen sen perusteella. Sen sijaan tavoitteenamme on laajentaa näkökulmaamme ja löytää mahdollisuuksia täysin uudenlaisen kestävän tulevaisuuden rakentamiseen niin tieteen kuin taiteen keinoin liittäen toimintaan henkisyyden, kokeilemisen, dialogisuuden ja pysähtymisen kaiken kokemamme ja näkemämme äärelle. Kestävän tulevaisuuden visiointiin ja tavoittelemiseen voimmekin käyttää metaforaa ihmisestä tutkimusmatkalijana. Planetaarinen sosiaalipedagogiikka yhdistää ajattelun ja kokemuksen tasoilla ihmisen eriytyneet maailmasuhteen ulottuvuudet: tilallisen, ajallisen ja eettisen. Meidän on kehitettävä systeemiajatteluamme, jotta voimme ymmärtää eri tapahtumien ja tekojen kytkeytymistä toisiinsa näiden ulottuvuuksien suhteen. (Laininen & Salonen 2023)

Systeemiajattelua voimme kehittää esimerkiksi projektioppimisen kautta. Voimme ohjata opiskelijoita perehtymään erilaisiin syy- seuraussuhteisiin tarkastelemalla esimerkiksi omien valintojen vaikutuksia muihin ihmisiin sekä elolliseen ja elottomaan luontoon niin paikallisesti kuin globaalisti. Projektioppimisessa voimme miettiä kestävän tulevaisuuden edellytyksiä ja rajoitteita ekologisesta, sosiaalisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Mitä maailmalla tapahtuu juuri nyt? Miten se on yhteydessä kestävän tulevaisuuden päämääriin? Mitä vaikutuksia omalla kulutuskäyttäytymisellämme on? Miten voimme omilla toimillamme edistää kulkua kohti kestävää tulevaisuutta?

Glopisto-koulutuksen Ekoinnostaja-osan ensimmäiseen moduuliin Maailma nyt liittyy tehtävä, jossa projektioppimisen kautta opiskelijat pääsevät pohtimaan tämän ajan tapahtumia ja toimintaa liittyen esimerkiksi ympäristökysymyksiin sekä sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin kehityskulkuihin. Tavoitteena on kerätä tietoa, ymmärtää ja analysoida, mitä vaikutuksia meidän tämän päivän toimillamme on tulevaisuuteen ja kuinka meidän tulisi toimintaamme muuttaa, jotta etenisimme kohti kestävää tulevaisuutta niin ekologisesta, sosiaalisesta, kulttuurisesta kuin taloudellisesta näkökulmasta. Tärkeä osa tehtävää on pohtia, miten nämä projektin aikana keräämämme tiedot vaikuttavat omaan käyttäytymiseemme ja päätöksentekoomme nyt ja tulevaisuudessa? Mikä merkitys toiveikkuuden ylläpitämisellä on kestävän tulevaisuuden rakentamisessa?

Toivon pedagogiikka perustuu ajatukseen, että ihminen, joka löytää elämälleen tarkoituksen ja olemassaololleen merkityksen, löytää myös toivon. Toivon pedagogiikkaa voidaan elää todeksi mm. kokemuksellisen oppimisen kautta. Kun koemme omalta osaltamme voivamme vaikuttaa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen, syntyy toivoa ja merkityksellisyyden kokemuksia. Etenkin Ekoinnostajan toinen, kolmas ja neljäs moduuli tukeutuvat vahvasti kokemukselliseen oppimiseen. Ekoinnostajan toisessa moduulissa ryhdytään toimeen: kokataan kasvisruokia ja lähdetään pienimuotoiseen oman ruoan tuottamiseen. Kolmannessa moduulissa osallistutaan kierrätykseen. Neljännessä moduulissa kokemuksia ja elämyksiä saadaan luonnosta.

Kokemus edellyttää aina reflektointia, jotta se johtaa tiedostamisen kautta oppimiseen. Kokemuksellisen oppimisen toteuttaminen ei jää Ekoinnostajan moduuleissa vain toiminnan tasolle vaan oleellista on pysähtyminen ja toiminnan reflektointi: Mitä olemme tehneet? Miksi olemme tehneet? Oliko toimintamme kestävää tulevaisuutta vahvistavaa? Mikä onnistui hyvin ja mitä meidän tulisi toiminnassamme kehittää edelleen? Reflektointia voidaan toteuttaa esimerkiksi kirjoittamalla henkilökohtaisia pohdintoja oppimistamme ja kokemistamme asioista tai yhteisöllisesti luontoretken päätteeksi iltanuotiolla keskustellen kokemuksistamme ja miettien, millaisia vaikutuksia niillä on meihin ollut?

Osallisuus, yhteisöllisyys ja oman toiminnan merkityksellisyys vahvistavat opiskelijoiden hyvinvointia sekä luovat toivoa tulevaisuuteen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Kun ihminen kokee, että hän voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa hän ja tulevat sukupolvet maapallolla elävät, se vahvistaa toivoa ja halua toimia toimia kestävän tulevaisuuden rakentajana (Hämäläinen 2022). Näin voimme nähdä toivon pedagogiikan kytkeytyvän vahvasti planetaariseen sosiaalipedagogiikkaan ja ekososiaalisen sivistyksen tavoittelemiseen.

Elämyspedagogiikka tarjoaa mahdollisuuden ihmisen kasvulle ja oppimiselle erilaisten, haasteellistenkin kokemusten kautta. Elämyspedagogiikka haastaa tulemaan ulos omalta mukavuusalueelta. Elämyspedagogiikkaan kytkeytyy kokemuksellinen oppiminen, jossa ihminen on mukana täysillä tunteineen, kokemuksineen ja mielikuvineen. Parhaimmillaan elämyspedagogiikka ja kokemuksellinen oppiminen tuottavat onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia sekä opiskelijoille että opettajille. Yhdessä koettu elämyksellinen tapahtuma ja yhteiset kokemukset luovat pohjan keskustelulle ja reflektoinnille. Elämyspedagogisen toiminnan kolme keskeistä käsitettä ovatkin pää, sydän ja käsi: Elämyspedagogiikkaan perustuvaan toimintaan liittyykin kehollisuus ja fyysinen toiminta yhdessä kognitiivisten taitojen kanssa. Toiminta synnyttää tunteita ja kokemuksia sekä koskettaa arvoja. Elämyspedagogiikka ja kokemuksellinen oppiminen ovat perustana Ekoinnostaja-osan neljännessä moduulissa, Ekoinnostaja luonnossa sekä webinaarisarjan jaksoissa Taide ja luovat menetelmät sekä Luonto- ja elämyspedagogiikka kansanopistoon.

Luonto-opetus kytkeytyy osaltaan sekä elämyspedagogiikkaan että kokemukselliseen oppimiseen. Luonto-opetuksen merkitys on kasvanut monien ihmisten arjen etäännyttyä luonnosta kaupungistumisen myötä. Luonto voidan kokea vieraana eikä sinne oikein uskalleta yksin lähteäkään. Kuitenkin luonnon merkitys ihmisille on todettu useissa tutkimuksissa hyvin tärkeäksi. Sen lisäksi, että luonto on elinehtomme, se antaa mahdollisuuden hiljentyä ja rauhoittua. Luonnossa olemisen onkin todettu vähentävän stressiä ja alentavan verenpainetta. Luonnossa liikkuessa voi myös kokea haasteellisia tilanteita, joissa joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle ja onnistuessaan itseluottamus vahvistuu ja rohkeus edetä taas uusiin tilanteisiin kasvaa.
Luonto-opetukseen voimme tutustua lähemmin Ekoinnostaja-osan neljännessä moduulissa, Ekoinnostaja luonnossa sekä webinaarisarjan jaksossa Luonto- ja elämyspedagogiikka. 

Tulevaisuuskuvittelu

Tulevaisuuskuvittelun tavoitteena on tuoda henkilökohtainen näkökulma osaksi yhteisesti rakennettavaa myönteistä tulevaisuuskuvaa ja tuottaa näin merkityksellisyyden kokemusta. Yhteinen tekeminen, johon voi tuoda myös oman näkökulman, helpottaa osallistujien mahdollista ”tulevaisuusahdistusta”

Tulevaisuuskuvittelussa arvot ovat vahvasti mukana. Keskustelut johdattelevat oppimisprosessin seuraavaan vaiheeseen, jossa ekososiaalisen sivistyksen arvopohjalta rakennetaan eettinen kompassi.

Tulevaisuuskuvittelua voidaan toteuttaa esimerkiksi tulevaisuuskertomusten avulla, jolloin kokonaisuus muodostuu kolmesta vaiheesta:

1. Tulevaisuuskertomus
2. Tulevaisuuskertomusten kollektiivinen reflektointi
3. Yhteinen tulevaisuusteos.

Tulevaisuuskuvittelun toteuttamista tulevaisuuskertomusten avulla on kuvailtu laajemmin Kansanopistoyhdistyksen Peda.Net -sivuilla, Ekososiaalisen sivistyksen oppimisalustalla

Tulevaisuusajattelua voi harjoitella myös Sitran kehittämän Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmän avulla. Toinen vapaan sivistystyön toimintaan soveltuva tulevaisuustyöskentelyn menetelmä on tulevaisuusperintöverstas, jota on alunperin kehitetty museoiden asiakastyössä. Tulevaisuusperintö on ajatus uudenlaisesta kulttuuriperinnön muodosta, joka perustuu kulttuuristen arvojen, maailmankuvien ja merkityksenantojen tunnistamiseen ja niistä kumpuavaan tulevaisuuteen kurkottavaan toimintaan. Tulevaisuusperintöä syntyy, kun joukko ihmisiä nostaa yhdessä esille jonkin arjen tavanomaisen toiminnan ja kehittää yhdessä taidon, jonka avulla toiminta voidaan uudistaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmäksi. Tulevaisuusperintöverstas on menetelmä, joka kokoaa ihmisiä yhteen ymmärtämään menneisyyttä, kuvittelemaan toivottavia tulevaisuuksia ja luomaan yhdessä taitoja, joilla nykyarjesta rakentuu kestävämpää. 

Utopia käsitteenä on alunperin kuvannut jotain paikkaa tai aluetta, jossa kaikki on hyvin, paikka, joka on vieras, jota ei ole. Viime vuosikymmeninä utopialle ei ole koulutuksessa nähty tarvetta. Opetus on keskittynyt opettamaan toimimista nykyisen kaltaisessa maailmassa yhä tehokkaammin ja tuottoisammin. Viime aikaikoina lisääntyneet monitahoiset luonnon kriisit ja sodat ovat aktivoineet pohtimaan utopia-ajattelun ja utopiapedagogiikan menetelmien käyttöä opetuksessa. Utopia-ajattelussa ei nykyään keskitytä utopiaan tiloina tai paikkoina, vaan pyritään tarkastelemaan tulevaisuutta utopioden kautta.
Utopia-ajattelun yksi ulottuvuus on refleksiivisyys niin, että tiedostamme kenen utopioista on kysymys. Kuka määrittelee millaista on hyvä elämä, ketä esitetty utopia palvelee? Utopiat ovat aina keskeneräisiä. Koskaan emme saavuta täydellistä hyvää, vaan aina voimme pyrkiä parempaan. Utopioiden tarkasteluun kuuluu myös dialogisuus, vaihtoehtoja on aina useampia ja demokraattisessa yhteiskunnassa vaihtoehdoista keskustellaan.

Utopiat voidaan ryhmitellä konkreettisiin utopioihin ja abstrakteihin utopioihin. Abstraktit utopiat liittyvät sellaisiin ajatuksiin, kaipauksiin ja haluihin, joiden ei edes uskota voivan toteutua. Konkreetit utopiat syntyvät ajatuksista, jotka voivat johtaa todellisiin muutoksiin ja jotka voidaan yhdistää toivoon. Antti Rajala kuvaa konkreettien utiopioden mallin webinaarissaan Tulevaisuuskuvittelua utopiapedagogiikan keinoin. Malli rakentuu utopioiden arkeologiasta, utopioiden rakentamisesta ja utopioiden arvioimisesta sekä tarkentamisesta demokraattisessa dialogissa.

Utopioita voidaan myös tutkia kokeilemalla. Utopiapedagogiikan ajatuksena on yhdessä toteuttaa utopioita esimerkiksi siten, että opettajat ja opiskelijat yhdessä useiden oppiaineiden läpäiseminä toteuttavat jotakin parempaan tulevaisuuteen tähtäävää projektia. Voit perehtyä aiheeseen laajemmin prof. Antti Rajalan webinaarissaTulevaisuuskuvittelua utopiapedagogiikan keinoin sekä Glopisto-koulutuksen Ekoinnostajan toisessa moduulissa Parempi maailma syömällä. 

Tekoälyä voidaan käyttää apuna tulevaisuuskuvittelussa ja utopioiden rakentamisessa. Tekoäly auttaa kuvittelemaan ja visualisoimaan sen, mikä tuntuu mahdottomalta. Opetuksessa voidaan käyttää esimerkiksi tekstigeneraattoreita, kuvageneraattoreita tai videogeneraattoreita, joiden käyttöä Otavan Opiston Lauri Ylä-Jussila esittelee esimerkkien avulla Glopisto-hankkeen viimeisessä webinaarissa Tulevaisuuskuvittelua tekoälyn avulla. Esityksessään Ylä-Jussila kuvailee, kuinka tekoälyn avulla voi innostaa opiskelijoita ajattelemaan tulevaisuutta, kehittää opiskelijoiden luovuutta, kriittistä ajattelua ja teknologista osaamista sekä luoda uudenlaisia visioita kestävämmästä tulevaisuudesta ja innostaa toimimaan niiden eteen. Ylä-Jussila näyttää, miten tekoälyn avulla voidaan tukea oppiaineiden tavoitteita lukiossa ja aikuisten perusopetuksessa.

U-käännös tai U-teoria on käyttökelpoinen työkalu, kun oppivassa yhteisössä tavoitellaan ekososiaalisen sivistyksen tulevaisuuskuvaa. U-käännös kuvaa prosessia, jossa vanhojen ajattelutapojen muutos organisaatiossa johtaa todelliseen toiminnan muutokseen. Näitä ideoita voi hyödyntää erityisesti tiekartan toimeenpanossa. 

Prosessi käynnistyy epäilyksestä, että tämän hetkiset toimintatavat eivät ole enää päteviä. Kyse on omien toimintatapojen ja ajattelumallien tunnistamisesta sekä näkemisestä ne osana laajempaa kokonaisuutta ja toimintakenttää. Nykyhetkelle herkistyminen johtaa muutoksiin tietoisuudessa ja ohjaa ajattelua uudelleen. Muutosprosessin alkuvaiheissa tiedostamisen kautta luovutaan vanhoista ajattelumalleista ja toimintatavoista. Muutosprosessin vaikein ja työläin vaihe lepää U:n pohjalla. Tätä vaihetta kuvataan käsitteellä ”presencing”, joka viittaa läsnäolemiseen. Läsnäoleminen on syvää tietoisuutta nykyhetkestä, kykyä katsoa vallitsevien ennakko-oletusten taakse ja avoimuutta uudelle. Kun vanhasta on kyetty luopumaan (”letting go”), täytyy uskaltaa antaa tulevaisuuden tulla (”letting come”). Tässä muutosprosessin ratkaisevimmassa vaiheessa kyse on identiteetin ja tahtotilan muuntumisesta. Kun identiteetti ja tahdon suunta ovat muuttuneet, aletaan kipuamaan U:n pohjalta ylöspäin. Vasta hahmollaan olevat uudet toimintatavat ensin ”kuvitellaan”, sitten määritellään ja lopuksi konkretisoidaan, jolloin ne tulevat osaksi uutta rakennetta. (Senge, Scharmer, Jaworski & Flowers 2004, s. 213-221)