Seuraavassa utopiassa tarkastelemme yhteiskunnallista muutosta, joka perustuu edellä kuvattujen kestävämmän kehityksen tavoitekokonaisuuksien toteutumiseen: 
Viisi kärkeä kestävämpään kehitykseen​

Katsomme kulunutta vuosikymmentä vuodesta 2030 käsin ja esitämme yhden mahdollisen kehityskulun. Kuvittelemme myös eräässä kunnassa toimivan oppilaitoksen ja sen toiminnassa vuosikymmenen aikana tapahtuneen uudistumisen. Kuvaamme, miten oppilaitoksen muutos syntyi organisaation sisällä ja vahvistui vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tavoitteenamme on hahmottaa, miten oppilaitoksen muutosprosessi voi tapahtua olemassa olevaa toisintavasta organisaatiosta tulevaisuutta ennakoivaksi ja yhteiskuntaa uudistavaksi toimijaksi.

Tuottavuus- ja kasvuajattelu ei enää toiminut

On vuosi 2030. Juuri päättynyt vuosikymmen jäi historiaan ilmastotaistelun aikana. Taaksepäin katsottaessa näyttää siltä, että taloudelliset paineet saivat lopulta aikaan nopeasti tapahtuneen yhteiskunnallisen uudistumisen kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Vuosikymmenen alussa Euroopan talouskasvu näytti jämähtäneen ja kääntyneen jopa laskevaksi. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien ympäristö- ja hyvinvointivaikutusten kustannukset uhkasivat julkisen talouden kantokykyä. Suomi kipuili hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden säilymisen kanssa, sillä mikään tuottavuuden lisääminen ei tuntunut riittävältä palveluiden varmistamiseksi.

Taloutta ja työelämää vietiin kuitenkin edelleen eteenpäin vallitsevaa tuottavuus- ja kasvuajattelua ja teknologiaoptimismia toteuttaen. Talouskasvun heikkeneminen pienensi yhteiskunnan jakovaraa ja 2010-luvun lopun myönteistä työllisyyskehitystä oli haastavaa pitää yllä. Työelämää alkoi yhä vahvemmin ravistella digitalisaation ja automaation nouseva vallankumous, joka aiheutti monilla aloilla kasvavaa työttömyyttä. Työmarkkinajärjestöjen rooli työelämän pelisääntöjen sopijana jatkoi rapautumistaan. Matalapalkka-aloilla työehtojen heikentäminen vahvistui ja epätyypilliset työsuhteet lisääntyivät edelleen. Maahanmuutto korvasi työvoimapulaa etenkin näillä aloilla, mutta johti samalla kasvaviin epäterveisiin ihmisoikeuksia polkeviin työelämän käytäntöihin.

Yhteiskunnallista tasa-arvoa kuvaavat mittarit olivat heikkenemässä. Niukkenevien resurssien ajassa Suomi onnistui yhä huonommin eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjumisessa. Yhä nuorempien ihmisten kasvavat mielenterveysongelmat ja niistä johtuvat ennenaikaiset eläköitymiset nousivat inhimilliseksi draamaksi ja kansantalouden ongelmaksi. Euroopassa ja Suomessa käytiin keskustelua hyvinvoinnin mittareiden uudelleen määrittelystä. Poliitikot alkoivat tunnustaa, että bruttokansantuotteen kasvuun perustuva mittaustapa antoi vinoutuneen kuvan hyvinvoinnin ja kansantalouden kehityksestä. Paineet taloudellisen toiminnan ulkoisvaikutusten kattavan hinnoittelun toteuttamiseen ja talouden läpinäkyvyyden parantamiseen kasvoivat. Fossiilisten polttoaineiden käytön suoria ja epäsuoria tukia vaadittiin kokonaan poistettaviksi.

Paluu globaalista paikalliseen

Globaalissa päättäjien ilmastokeskustelussa ei tuntunut vuosiin tapahtuvan edistystä. Ainoa asia, josta pystyttiin saavuttamaan yhteinen näkemys, oli tavoitetaso ilmaston lämpenemiselle. Keskustelu vaadittavista toimenpiteistä ja niiden aikatauluista kuitenkin kaventui aina kansallisten etujen ja teollisuuden intressiryhmien vaatimusten puolustamiseksi. Muutoksen laukaisevaksi tekijäksi nousivat lopulta maailman suurimmat vakuutusyhtiöt, jotka ilmoittivat yhdessä, etteivät ne enää suostu vakuuttamaan toimintaa, joka vahvistaa ilmastonmuutosta tai jolle ilmastonmuutos aiheuttaa suuria riskejä. Tämä kannanotto sai viimein toiminnan ulkoisvaikutusten hinnoittelun käyntiin ja vuonna 2028 saatiin aikaan globaali, asteittain kiristyvä hiilivero.

Uusi vero lisäsi nopeasti päästöttömän energiantuotannon ja päästöjä vähentävän teknologian käyttöönottoa. Suomen asema vahvistui teknologisten ratkaisujen viejänä ja tämä toi helpotusta kansantalouteen. Samaan aikaan hiiliverolla oli kuitenkin kovia vaikutuksia fossiilitaloudesta riippuvaisiin toimialoihin. Globaalin talouden vahva kytkentä fossiilienergiaan johti tuotannon supistumiseen ja talouskasvun heikkenemiseen. Suomessa kävi yhä ilmeisemmäksi, ettei hyvinvoinnin perustaminen jatkuvalle talouskasvun tavoittelulle tulisi enää onnistumaan vallitsevassa tilanteessa, jossa fossiilienergiasta luopuminen oli välttämätöntä eikä talous enää pystynyt varmistamaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoa.

Hiilivero alkoi yllättäen synnyttää mahdollisuuksia paikallistalouksien vahvistumiselle. Suomalaiset hiilineutraaliuteen panostaneet edelläkävijäkunnat pystyivät vahvistamaan paikallista energian, tuotteiden ja palveluiden tuotantoa. Kunnissa nousi menestyksekkäitä kokeiluja työn jakamisesta ja hyvinvointipalveluiden tuottamisesta ydintalouksien ja kolmannen sektorin vahvan osallistumisen kautta. Muutamassa kunnassa paikallinen tuotanto ja talous saatiin nousuun rohkealla kokeilulla, jossa kunta otti käyttöön oman valuutan euron rinnalla.

Reformi kavensi tulevaisuusnäkymän

Eräässä tällaisessa kunnassa toimiva oppilaitos kipuili 2010-luvun lopulla koulutusleikkausten aikaansaamassa talousahdingossa ja takana olivat juuri kahdet yt-neuvottelut. Olosuhteiden pakosta oppilaitos oli vajonnut olemassaoloaan turvaavaan puolustusasemaan. Toiminnan tavoitteet olivat kaventuneet lyhyen aikavälin talouden ja tehokkuuden parantamiseen. Johtamista tiukennettiin yksilöiden vastuuttamiseen ja kontrolliin perustuvalla ohjauksella. Supistunut tulevaisuushorisontti johti siihen, että oppilaitos kykeni ainoastaan reagoimaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Resursseja tulevaisuuden ennakointiin, kehittämiseen ja vuorovaikutukseen yhteiskunnan toimijoiden kanssa ei ollut olemassa tarpeeksi.

Samaan aikaan ajoittunut ammatillisen koulutuksen reformi ajoi oppilaitoksen hankalaan tilanteeseen. Opetushenkilöstön määrän vähentäminen pienensi kontaktiopetuksen määrää, eikä oppilaitos pystynyt vastaamaan erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tarpeisiin. Työelämän kanssa ei pystytty rakentamaan uusia yhteistyömalleja ja varmistamaan riittävää tukea työpaikalla tapahtuvalle oppimiselle. Opetuksessa näkökulma kaventui työtehtäviin kytkeytyviin tietoihin ja taitoihin. Laajemmat työelämätaidot jäivät resurssien pulan takia opetuksessa pieneen rooliin ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen varaan. Myös kestävän kehityksen tietopohjan rakentaminen ja sen kytkeminen ammatilliseen osaamiseen jäi opetuksessa puutteelliseksi. Kestävän tulevaisuuden indikaattoreiden näkökulmasta oppilaitoksemme oli ajautunut olemassa olevaa toisintavaan orientaatioon.

Osallisuus, osaaminen ja yhteistyö muutoksen avaimiksi

Onneksi talouden tasapainottuminen ja ammatillisen koulutuksen resurssien parantuminen antoivat oppilaitokselle seuraavina vuosina mahdollisuuden katsoa eteenpäin. Oppilaitos alkoi hyödyntää vahvemmin kansallista ja alueellista ennakointitietoa ja kutsui työelämän ja tutkimuksen asiantuntijoita keskusteluihin tukemaan oppilaitoksen strategian ja toiminnan kehittämistä. Vuoropuhelu nosti esille myös työelämän nopeasti vahvistuvan kestävän kehityksen osaamistarpeen.

Oppilaitoksen johto alkoi hahmottaa organisaation uudistumisen tarpeen aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Oppilaitoksen tarjoama osaaminen alettiin nähdä ratkaisuna yhteiskunnan uudistamiseen. Johto kiinnostui koko oppilaitoksen osaamispotentiaalin saamisesta käyttöön. Muutosta ei voisi kokonaan ohjata ylhäältä päin, vaan johtamista tulisi uudistaa vastuuta jakavaan ja vapauksia antavan suuntaan. Samalla tulisi edistää tiedon ja osaamisen jakamista, osallisuutta ja yhteistyötä sekä vuoropuhelua, jotka mahdollistavat yhteisön oppimisen ja uusien ratkaisujen tuottamisen. Oppilaitoksen tiimien ja osaajien kautta lähdettiin rakentamaan ruohonjuuritason yhteistyötä myös työelämän organisaatioiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen nousi ensimmäistä kertaa koulutuksen järjestäjän strategiakeskusteluihin. Oppilaitoksessa toteutettiin henkilöstöä, opiskelijoita ja sidosryhmiä osallistava työskentely, jossa koottiin toimijoiden yhteinen näkemys strategian ja sen toteutuksen pohjaksi. Tältä pohjalta syntyi oppilaitokselle kestävän kehityksen ohjelma, jossa asetettiin tavoitteet oppilaitoksen toimintakulttuurin ja opetuksen kehittämiselle. Henkilöstö ja opiskelijat nähtiin aktiivisina toimijoina ohjelman toteutuksessa.

Henkilöstön koulutukseen kestävän kehityksen tietopohjassa, pedagogiikassa ja ammatillisessa osaamisessa alettiin panostaa systemaattisesti. Opetuksessa vahvistuivat ekologisen kestävyyden tietopohjan kytkeminen ammatilliseen osaamiseen sekä muun muassa systeeminen ja kriittinen ajattelu, innovaatiokyky ja vuorovaikutustaidot. Oppilaitos käynnisti työelämän kanssa yhteiskehittelyn kestävän tulevaisuuden taitojen oppimisen mahdollistavien oppimisympäristöjen kehittämiseksi.

Indikaattoriviitekehyksemme tulkinnassa oppilaitos oli vahvistanut tulevaisuutta ennakoivaa orientaatiotaan. Tämä oli tapahtunut toisaalta tunnistamalla ennakoivuutta tukevia mahdollisuuksia, toisaalta väljentämällä olemassa olevaa toisintavia rakenteita. Oppilaitoksen suuntautuminen kestävän tulevaisuuden tekijäksi näytti ruokkivan itse itseään. Työntekijät ja opiskelijat aktivoituivat toimimaan yhdessä kestävän kehityksen työryhmässä ja kestävän kehityksen toiminta sai itseorganisoituvia muotoja erilaisten tapahtumien kautta. Opiskelijat alkoivat myös toimia aktiivisina vaikuttajina kunnan päättäjien suuntaan monissa paikallisissa kestävän kehityksen kysymyksissä.

Visio ekososiaalisesta yhteiskunnasta

Oppilaitoksen työelämäkumppaneista alkoi löytyä yhä enemmän toimijoita, joiden pyrkimyksenä oli uudenlaisten ekologista kestävyyttä ja hyvinvointia tukevia ratkaisujen edistäminen. Oppilaitos alkoi toimia yhä vahvemmin yhteiskuntaa uudistavan orientaation mukaan. Kunnan vahva rooli hiilineutraaliuden ja kestävän paikallistalouden edelläkävijänä johti koulutuksen järjestäjän strategian uudistumiseen. Oppilaitos vahvisti koko toimintansa tarkoitukseksi kestävän tulevaisuuden rakentamisen yhdessä alueensa toimijoiden kanssa.

Oppilaitoksen tavoitteiden ja toiminnan suunnittelussa otettiin käyttöön tulevaisuuskuvien rakentaminen yhdessä kumppaneiden kanssa. Niiden pohjana oli ekososiaalisen sivistyksen ajattelu – paikallisen tason visio yhteiskunnasta, joka toimii yhden maapallon kantokyvyn rajoissa ja tuottaa asukkailleen toimeentulon tarjoavaa ja yhteisöä rikastavaa työtä, osallisuutta, huolenpitoa, ihmistenvälisyyttä ja kokemuksen merkityksellisestä elämästä. Koulutuksen kasvatukselliseksi lähtökohdaksi valittiin jokaisen vahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen sekä yksilön mahdollisuus kukoistamiseen osana yhteisöä.

Organisaation kehittämisen työkaluksi nostettiin tulevaisuuskuvien hyödyntäminen toiminnan ohjaajana (antisipaatio). Oppilaitoksen johtamisessa korostuivat jaetut arvot ja merkitykset. Luottamus työntekijöihin ja opiskelijoihin vahvistui. Heidät nähtiin itseorganisoituvina ja yhteiskunnan toimijoiden kanssa verkottuvina tulevaisuuden tekijöinä. Yhteiskunnan uudistaminen ja ratkaisujen yhteiskehittely nousi työpaikalla tapahtuvan oppimisen tavoitteeksi ammattitaidon oppimisen rinnalle.

Ammatillisessa koulutuksessa siirryttiin 2020-luvun lopulla tutkintojen perusteista ”dynaamiseen opetussuunnitelmaan”, jossa eri alojen työelämäosaamisesta pyrittiin muodostamaan asiantuntijoiden yhteistyönä jatkuvasti muuttuva ja tulevaisuutta ennakoiva näkemys. Osaamiskuvaukset toimivat pohjana koulutuksen suunnittelulle, mutta sisällöt ja toteutustavat haettiin oppilaitoksen ja työelämäkumppaneiden yhteistyönä. Uusi malli tarjosi oppilaitoksemme kaltaisille edelläkävijöille mahdollisuuden koulutuksen räätälöintiin ja profilointiin. Oppilaitoksemme uudisti koko koulutustarjontansa yhteistyössä kunnan ja työelämäkumppaneiden kanssa ekososiaalisen sivistyksen ajattelun pohjalta rakennetuiksi joustaviksi kestävän tulevaisuuden tekijän koulutuspoluiksi.

Tämä tarina on yksi mahdollinen kuvaus tulevaisuudesta ja oppilaitoksen kehityksestä yhteiskuntaa uudistavaksi organisaatioksi. Kuvittelemamme tulevaisuudet ohjaavat omaa ja yhteistä elämäämme. Tärkein tulevaisuustaito on kyky visioida yhdessä vaihtoehtoisia ja tavoittelemisen arvoisia tulevaisuuksia ja oppia käyttämään niitä nykyhetkessä. Mikä on teidän oppilaitoksenne oma tarina?