Yksityiskohtaisemmat tavoitteet

Matemaattiset taidot

Lapsia kannustetaan kehittämään matemaattisia taitojaan toiminnallisesti, leikkien ja eri aisteja käyttäen erilaisissa oppimisympäristöissä. Opetuksessa tutustutaan matematiikkaan ja sen osa-alueisiin havainnollisesti ja yhdessä toimien.

Lapsia innostetaan pohtimaan ja kuvailemaan matemaattisia havaintojaan erilaisissa arjen tilanteissa opettajan mallintamisen ja kielellistämisen avulla. Havaintoja harjoitellaan esittämään itse ja kuvien sekä erilaisten välineiden avulla. Toiminta suunnitellaan niin että siinä on paljon mahdollisuuksia luokitella, vertailla, asettaa järjestykseen asioita ja esineitä sekä löytää ja tuottaa säännönmukaisuuksia. Opetukseen kuuluu muistia kehittäviä leikkejä ja tehtäviä. Lapsia kannustetaan myös toimintaympäristöön liittyvien ongelmanratkaisutehtävien päättelyyn ja ratkaisujen etsimiseen.

Lukukäsitteen kehittymistä tuetaan monipuolisesti leikkien ja työskennellen. Lapsia innostetaan havainnoimaan lukumääriä ympäristöstä sekä liittämään ne lukusanaan ja numeromerkkeihin taitojensa mukaan. Lukumääriä vertaillaan ja tutkitaan lukumäärän muutosta käytännön esimerkkejä keksien. Erityisesti opetuksessa kiinnitetään huomiota lasten lukujonotaitojen ja nimeämisen kehittämiseen.

Erilaisilla harjoituksilla tuetaan lasten tason ja tilan hahmottamista. Lapsia kannustetaan tutkimaan ja kokeilemaan 2- ja 3-ulotteisuutta sekä opettelemaan sijainti- ja suhdekäsitteitä, kuten edessä, ylhäällä ja joka toinen, esimerkiksi liikuntaleikkien avulla. Lasten geometrisen ajattelun vahvistamiseksi heille järjestetään mahdollisuuksia rakenteluun, askarteluun ja muovailuun. Opettajan ohjauksessa lapset tutustuvat ympäristössä oleviin muotoihin ja harjoittelevat nimeämään niitä.

Esiopetuksessa kokeillaan mittaamista keholla ja eri välineillä. Opetuksessa harjoitellaan ajankäsitteitä, kuten joskus, eilen ja aamulla. Aikajärjestystä pohditaan yhdessä esimerkiksi vuorokaudenaikoja havainnoimalla.

Opetuksessa hyödynnetään muun muassa leikkejä, pelejä ja tarinoita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa.

Tutkin ja toimin Kannonkosken esiopetuksessa

Matemaattiset taidot

Esiopetuksen tavoitteena on lapsen kiinnostuksen ja myönteisen asenteen herääminen matematiikkaa kohtaan. Tutustutaan matemaattisiin peruskäsitteisiin. Opetellaan lukumäärän ja numeron välisen yhteyteen lukualueella 0-10 ja harjaannutetaan matemaattista ajattelua. Lasten käytössä on paljon konkreettia materiaalia. 

Lukukäsite
Konkreettisissa tilanteissa/välineillä lukumäärien vertaileminen, lisääminen, vähentäminen, luetteleminen ja jakaminen osiin ilman varsinaista laskun merkintätapaa.

Vertailu, luokittelu, lajittelu ja sarjoittaminen
Asioiden, esineiden, geometristen muotojen vertaileminen, luokitteleminen, järjestäminen esim. muodon, määrän, koon tai painon perusteella. Laaditaan yksinkertaisia tilastoja ja taulukoita, esim. pylväsdiagrammeja lapsia kiinnostavista aiheista (tytöt/pojat) ja opetellaan tulkitsemaan niitä.

Geometriset muodot
Geometristen perusmuotojen (ympyrä,neliö, kolmio) tunnistaminen, nimeäminen ja tuottaminen toiminnallisin keinoin.

Aika
Harjoitellaan aikaan liittyviä käsitteitä: vuodenajat, kuukaudet, viikonpäivät, oma syntymäpäivä, ajalliset käsitteet kuten eilen, tänään ja nyt sekä kellonajoista tasatunnit ja puolet tunnit.

Avaruudellinen hahmottaminen
Harjoitellaan käsitteitä, joilla ilmaistaan esineen sijainti tilassa (esim. ylhäällä, alhaalla,edessä, takana, sivulla, vasen, oikea). Harjoitellaan kolmiuloitteisuutta rakennussarjoja hyödyntäen.

Ympäristökasvatus

Kannonkosken luontoa ja rakennettua ympäristöä hyödynnetään monipuolisesti havainnoiden ja tutkien. Esiopetuksessa ohjataan lapsia kestävän tulevaisuuden rakentamiseen ja sen mukaisiin valintoihin. 

Esiopetuksessa tutustutaan lapsen lähiympäristöön. Lasta opetetaan liikkumaan luonnossa ja havainnoimaan ympäristöään kaikilla aisteillaan ja erilaisia taitojaan käyttämällä. Luonnon materiaaleja ja eliöitä tutkitaan luupeilla, lunta sulatetaan purkeissa, viljellään itse tai tehdään esimerkiksi oma kompostori. Opetuksen avulla luodaan perusta luonnontieteen peruskäsitteiden ja erilaisten ilmiöiden välisten yhteyksien ja lainalaisuuksien ymmärtämiselle.

Lapselle välitetään sellaisia tietoja, taitoja ja arvoja, jotka saavat hänet kiinnostumaan luonnosta ja ympäristöstä, edistävät hänen maailmankuvansa jäsentymistä ja opettavat hänelle myönteistä ja vastuuntuntoista suhtautumista elinympäristöönsä. Metsään tehdään retkiä, kerätään marjoja, tarkkaillaan lintuja jne. Ympäristökasvatusohjelma Vihreä Lippu tukee arjen työtä ja lasten osallisuutta.

Teknogiakasvatus

Tutustutaan erilaisiin arjessa käytössä oleviin koneisiin ja niiden toimintatapaan. Tutkitaan teknologian kehittymistä. Opetuksessa hyödynnetään kosketusnäytöllistä opetustaulua, iPadeja, läppäreitä sekä ohjelmointipalloja. Nämä mahdollistavat erilaisten digitaalisten oppimispelien pelaamisen, opetusvideoiden seuraamisen, ohjelmoinnin alkeiden harjoittelun, videoinnin, kuvaamisen ja esimerkiksi animaatioiden tekemisen. Lasten mielenkiinnon kohteiden mukaan tutustutaan erilaisiin teknologisiin ratkaisuihin ja rakennetaan omia koneita esimerkiksi lego- ja pahvilaatikkorakentelun avulla. 


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä